Valérie Perrin: Vettä kukille. WSOY. 2023. Ranskankielinen alkuteos Changer l’eau des fleurs. Kääntäjä Saara Pääkkönen. Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen. 473 sivua.
Naisten Pankin lukupiirimme vietti mukavan illan Valérie Perrinin teoksen Vettä kukille parissa. Keskustelu oli vilkasta ja värikästä.
Kirjan päähenkilö Violette Toussaint, entinen tasoristeyksen hoitaja, työskentelee nykyään hautausmaan hoitajana pienessä bourgognelaisessa kylässä Ranskassa. Hänen tehtävänään on huolehtia haudoista ja kukista. Hän tuntee hautausmaansa perinpohjin, niin haudattujen kuolinpäivät kuin myös hautojen sijainnit. Usein Violette kutsuu haudoilla kävijöitä taloonsa ja kuuntelee heidän elämänsä iloja ja suruja. Hautausmaasta tulee eräänlainen elämän ja kuoleman rajalla oleva turvapaikka.
Vähitellen lukijalle avautuu Violetten oma tarina: hänen vaikea lapsuutensa, myrskyisä avioliittonsa Philippe Toussaint’n kanssa ja suuri menetys, joka on jättänyt syvän jäljen hänen elämäänsä. Nykyajassa eräs mies, Julien Seul, tulee hautausmaalle ja haluaa laskea äitinsä tuhkat tuntemattoman ihmisen haudalle. Käy ilmi, että hautaan on haudattu hänen äitinsä rakastaja. Salainen rakkaustarina luo puitteet kirjan lopputapahtumille.
Kirjassa liikutaan menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Lukijan oli helppo seurata tapahtumien kulkua, koska siirtymät aikakaudesta toiseen on toteutettu taitavasti. Vaikka romaani käsittelee surua ja menetystä, se on pohjimmiltaan toiveikas kertomus siitä, miten elämä voi jatkua kuoleman ja tragedian jälkeenkin. Vaikka kuolema ja suru ovat läsnä koko tarinan ajan, tunnelma on kuitenkin valoisa ja toiveikas. Kuolemastakin voi kirjoittaa kepeästi, kuten tämä kirja osoittaa. "Olen aina käyttänyt tummien vaatteiden alla kirkkaita värejä näyttääkseni kuolemalle pitkää nenää, samaan tapaan kuin naiset, jotka käyttävät meikkiä burkan alla."
Tässäpä muutamia lukijoittemme kommentteja:
- joskus oli epäselvää, kuka oli äänessä
- aikakäsitteet menivät sekaisin
- kirjan rytmi ja rytmin vaihdokset toteutettu taidokkaasti
- liikaa draamaa
- olisi ollut mielenkiintoista lukea alkukielellä
- toimisi hyvin näytelmänä
- kirjasta jäi ranskalainen olo
Kirjassa on monia tarinoita ja paljon henkilöhahmoja. Suosikkihenkilömme oli kirjan päähenkilö Violette, jonka kasvutarinaa oli kiinnostavaa seurata. Totesimme, että Violette oli kukka, joka rupesi kukoistamaan.
Keskustelimme hautausmaista. Moni meistä kävelee mielellään hautausmailla sekä vierailee hautausmailla ulkomailla käydessään. Hyvin hoidetuilla suomalaisilla hautausmailla mieli rauhoittuu ja on hyvä muistella kuolleita omaisia. Violetten katolisen hautausmaan haudoilla oli vainajista yli tuhat valokuvaa, jotka Violette puhdisti vuosittain. "On tärkeää laittaa kuvia haudoille. Muuten ihmisestä jää jäljelle vain nimi."
Romaani on täynnä lempeää huumoria, arjen kauneutta ja inhimillisyyttä. Romaanin sanoma on syvästi inhimillinen: vaikka elämä on täynnä menetyksiä, sen keskellä on aina toivoa ja kauneutta. Vettä kukille muistuttaa, että pienet teot, kuten kukkien kastelu tai ystävällinen sana, voivat ylläpitää elämää. Kirja on ylistys arjen rakkaudelle, pienille ja kauniille teoille sekä toivolle. Saara Pääkkönen on onnistunut suomennuksessa. Ranskalaisuus elää kirjassa.
Kirjassa on lukematon määrä viisaita ajatelmia. Tässä eräs niistä: "Nukkumaan mennessä ajattelen, että olisi kurjaa kuolla kesken oikein hyvän romaanin." Tosin mietimme, että olisi kyllä aika upeaa kuolla kesken hyvän romaanin. Tai voihan sitä kirjaa jatkaa taivaan kirjastossa.
Vettä kukille on Valérie Perrinin toinen teos. Kirja on saanut lukemattomia palkintoja, se on käännetty noin 30 kielelle ja sitä on myyty yli miljoona kappaletta. Perrinin toinen suomennettu teos Sunnuntain unohdetut ilmestyi tämän vuoden toukokuussa.
Kirja sai meiltä hyvän arvosanan: 4,1 (asteikko 1-5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti