perjantai 11. huhtikuuta 2025

Tommy Orange: Ei enää mitään

 

Tommy Orange: Ei enää mitään. Aula & Co. 2020. Englanninkielinen alkuteos There There. Suomentanut Jussi Korhonen. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 327 sivua.

"Hoitamaton haava tulehtuu. Siitä syntyy uudenlainen haava samalla tavoin kuin tositapahtumista tehtiin uusi historia."

Tommy Orangen teos Ei enää mitään oli Naisten Pankin lukupiirimme huhtikuun kirja. Meitä oli kymmenen naista jakamassa lukukokemuksia tästä urbaani-intiaaneja käsittelevästä kirjasta.

Kun tarttuu tähän kirjaan, voi olla lähes varma, ettei tiedossa ole mitään hempeää luettavaa. Romaani alkaa prologilla tai pikemminkin esseellä, joka toimii lyhyenä historian oppituntina Yhdysvaltain intiaanien julmaan historiaan. Luku on raskasta luettavaa. Uusia asioita avautuu jo tässä luvussa. Kiitospäivä yhdistyy monen mielessä kansojen väliseen yhteishenkeen eikä suinkaan "onnistuneeseen joukkomurhaan", josta prologissa kerrotaan. 

Orange kuvaa urbaani-intiaanien kamppailua oman intiaani-identiteettinsä ymmärtämiseksi. Romaani kertoo kahdentoista intiaanin tarinan. Kirjan intiaaneilla on ainakin jonkinverran syntyperäistä intiaaniverta tai perhesiteitä, vaikka he tulevatkin eri paikkakunnilta. Intiaanit valmistautuvat Oaklandin stadionilla pidettävään suureen powwow-juhlaan. "Powwow't keksittiin, koska tarvittiin yhteistä paikkaa, johon mahtuisivat kaikki heimot ja vanhat tavat, ja jossa voisi ansaita rahaa, tarvittiin omaa paikkaa, jonka vuoksi puurtaa, valmistaa koruja, laulaa lauluja, tanssia ja rummuttaa." 

Kirjan henkilöiden kautta avautuvat urbaani-intiaanien ongelmat: alkoholi, huumeet, itsemurhat, avioerot, heroiinivauvat. Syrjäytyminen ja köyhyys leimaavat elämää. Kautta historian intiaaneja on pyritty nujertamaan. Siitä kaupunkeihin siirtäminen oli viimeinen vaihe. "Silloin emme olleet vielä urbaaneja intiaaneja. Se oli osa intiaanien uudelleensijoitussäädöstä, joka oli osa intiaanien tuhoamispolitiikkaa, joka oli ja on täsmälleen sitä, miltä se kuulostaakin." Vastaavia nujertamistoimenpiteitä on kohdistettu muihinkin alkuperäiskansoihin, mm. Australian aboriginaaleihin.

Kirjan henkilöiden odotukset powwow-juhlasta ovat erilaisia. Edwin Black oli yksi lukupiiriläisten suosikkihahmoista. Tämä ummetuksesta kärsivä cheyenneintiaani lähtee juhlaan etsimään isäänsä, jonka oli etsimällä etsinyt facebookista. Orvil Read Feather lähtee juhlaan osallistuakseen tanssikilpailuun. Blue menee Edwinin kanssa töihin vartioimaan kassakaappia. Tony Loneman, joka kärsii sikiön alkoholisyndroomasta, on velkaa huumeista, mikä vie hänet monenmoisiin ongelmiin varsinkin sitten, kun välejä pyritään selvittämään 3D-printatulla aseella. Monessa perheessä vanhoilla naisilla ja isoäideillä on kannatteleva rooli perheen voimavarana tai huoltajana. 

Olimme sitä mieltä, että lukukokemus oli kiinnostava, mutta rankka, ahdistava ja myös haasteellinen. "Oli vaikea päästä kirjan imuun" ja "tuotti hankaluuksia yhdistää eri lukujen intiaanit toisiinsa".

Orangen sujuvaa tekstiä oli miellyttävä lukea, mutta hereillä piti olla kaiken aikaa, että pysyi mukana tarinoissa. Kirjan rakenne on kiinnostava. Ensin esitellään henkilöhahmot, joiden tarinat luku luvulta punoutuvat yhteen. Traagisessa loppukohtauksessa kaikki kietoutuu kaikkeen. 

Jälleen kerran tuli todistetuksi, että myös kaunokirjallisuus sivistää. Uutta monelle meistä oli mm. kiitospäivän historia sekä se, että Alcatrazin saari on ollut muutaman vuoden intiaanien hallinnassa. Vuonna 1969 suuri joukko intiaaniaktivisteja tuli saarelle vaatien USA:n hallitukselta parempaa ja inhimillisempää kohtelua.

Tommy Orange on cheyenne- ja arapaho -heimojen jäsen. Tarinat ovat Orangelle tärkeitä, kuten ne ovat kirjan Dene Oxendenellekin. Tarinat auttavat ymmärtämään, mitä on tapahtunut. Intiaanien kulttuurin ääni ja sielu ovat osa Orangen persoonaa, ja se kuultaa läpi kirjan tarinoiden. 

Meilahden suunnittelema kansi on mielestämme onnistunut, mutta kirjan nimeä kritisoimme. Käännös ei enää mitään ei mielestämme vastaa alkuperäistä kirjan nimeä there there. Monet totesivatkin, että kirjaa tuskin olisi tullut napatuksi kirjaston hyllyltä kirjan nimen perusteella.

Annoimme kirjalle arvosanan 3,6 (asteikko 1-5).


2 kommenttia:

  1. Onpa tosiaankin outo nimi tällä kirjalla. Sisältö voisi kuvata mitä vain alkuperäiskansaa, sillä heitä kaikkia on kohdeltu huonosti valloittajien taholta, niin myös saamelaisia kaikissa Pohjoismaissa. Yhdysvalloissa on valtava huumeongelma, ja se koskee kaikkia kansalaisia syntyperään katsomatta.
    Todella tärkeä aihepiiri ja hienoa, että aiheesta kirjoittaa alkuperäiskansan jäsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Mai. Tärkeä kirja tärkeästä aiheesta.

      Poista