Joel Kangas: Kaamos

 

Joel Kangas: Kaamos. Karisto. 2025. 319 sivua.

Heti kirjan alussa paljastuu rikos. "Lauttasaaren kärjestä on löydetty hetki sitten nuoren naisen ruumis. Keho on täynnä viiltoja ja veitsi on isketty pystyyn keskelle palleaa." 

Murhatutkintaan kiinnitetään poliisien tiimi, johon kuuluu liki kymmenen poliisia. Päätutkijaksi nimetään Taina Riestola ja side-kick-rooliin Mikkal Moilanen. Mikkal Moilanen on kirjan päähenkilö, kotoisin Inarista, sinkkumies, kova treenaamaan, käy säännöllisesti pitkillä juoksulenkeillä, ei käytä alkoholia, mutta tupakasta hän ei pääse eroon. Hän on omasta mielestään synnynnäinen poliisi. Hän "kokee syntyneensä poliisin ammattiin. Ja vähintäänkin kasvaneensa murhatutkijaksi. Hän ei osaa kuvitella tekevänsä mitään muuta työtä." Monesti dekkareiden päähenkilöpoliiseilla on mitä erilaisimpia paheita tai heillä on siviilielämässä monenlaista epäonnea. Onneksi Mikkal Moilanen ei ole sieltä pahimmasta päästä. Univaikeudet ovat vaivanneet häntä useiden vuosien ajan. Huonosti nukutut, suorastaan painajaismaiset yöt toistuvat toinen toisensa perään. Unien taustoja avataan vähitellen, ja käy ilmi, että taustalla on hyvin traumaattisia lapsuuden kokemuksia. 

Lauttasaaressa surmattu nainen on parikymppinen psykologian opiskelija Anna Koskelainen. Mikkal ja Riestola tekevät pitkää päivää, mutta mitään mainitsemisen arvoista etenemistä ei tapahdu. Sitten käy ilmi, että joku taho pyrkii vaikeuttamaan murhatutkintaa kohdistamalla iskuja tutkinnassa mukana oleviin poliiseihin. Mikkal ja Riestola ovat luonnollisesti ykköskohteita. Nyt joudutaan kutsumaan mukaan KRP selvittämään poliiseihin kohdistavia väkivallan tekoja.     

Kiva oli tutustua Mikkal Moilaseen. Todella sympaattinen poliisi. Iloitsin, kun terapiaistunnoissa pureuduttiin tehokkaasti Mikkalin uniongelmiin. Murhatutkimuksen vuoksi Mikkal menee muutamaksi päiväksi Lappiin. Se käynti varmasti edesauttoi vanhojen traumojen purkamista. Ehkä seuraavissa osissa - toivottavasti sellaisia on tulossa - saamme tutustua paremmin muihinkin poliiseihin.  

Kangas on lupaava esikoisdekkaristi. Kirja pitää hyvin otteessaan, vaikka juoni ei alkuvaiheissa tunnukaan kovin omaperäiseltä. Ruumiita on ennenkin löytynyt Lauttasaaresta, esimerkiksi Outi Pakkasen kirjassa Macbeth on kuollut (Otava 2010). Mutta edetessään juoni yllättää lukijan täydeltä laidalta. Loppuratkaisu on niin yllättävä, että voin vaikka lyödä vetoa, että kukaan ei ole voinut arvata murhaajaa. Kirjan vahvuus on sujuva teksti. Teksti soljuu mukavasti eteenpäin ja sitä on helppo lukea.