perjantai 31. tammikuuta 2025

Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä - Klassikkohaaste 20

 


Valitsin Anja Kaurasen teoksen Sonja O. kävi täällä kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen. Kyseessä on jo 20. klassikkohaaste. Tällä kertaa haastetta emännöi Tuulevin lukublogi

Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä. WSOY. 1981. Päällys Pekka Loiri. 275 sivua.

Sonja O:n lapsuus ei ole ollut helppo. Isä tykkäsi juoda ja muuttui alkoholin myötä aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Äiti teki kaikkensa pitääkseen perheen koossa, teki kahta työtä elättääkseen perheen ja yritti kaikkensa, jotta Sonja O. menestyisi koulussa ja löytäisi paikkansa elämässä. Sitten oli Leo, Sonja O:n kehitysvammainen veli. Samassa asunnossa asuivat myös Sonja O:n venäläistaustaiset isovanhemmat Babuska ja Dieduska. Leo joutui sittemmin laitoshoitoon. Juuri muut Sonja O:ta lukuunottamatta eivät käyneet Leota katsomassa. Sonja O:lle veli oli tärkeä.

Sonja O. pohti lapsuuttaan: "Miksi te ette eronneet pois kun kerran vihasitte toisianne niin saatanasti? Miksi me oltiin aina niin köyhiä? Miksi mutsi inhosi minua, miksi sen piti raataa itsensä kuoliaaksi? Mitä Leolle oikein tapahtui? Löitkö sinä faija mutsia silloinkin kun se oli paksuna Viipurissa? Löitkö nojatuolilla, löitkö raukkamaisesti takaapäin niin kuin silloin kerran kun minä olin pieni ja sydämeni melkein seisahtui lopullisesti."

Kyseessä on Sonja O:n kasvutarina. Jo kouluaikana Sonja O. oli radikaali, koulu ei kiinnostanut eikä myöhemmin opiskelukaan. Tyttö kärsi kodin ahdistavasta ja pelottavastakin ilmapiiristä ja haki lohtua miessuhteista. Hän toi itseään esille, halusi olla haluttava, oli intohimoinen ja leikki miessuhteilla. Suhteita oli paljon, oli Mikael Paljasjalka, Reijo Seilori, Pirkka, Ilari mestarirunoilija, Janne maalaispoika ja myös Sisko. Jotkut miessuhteet kestivät kauemminkin aikaa, mutta Sonja O. tunsi, että hänen oli äärimmäisen vaikeaa ellei mahdotonta sopeutua parisuhteeseen. Perheen perustaminen, lapset ja omakotitalo eivät kuuluneet Sonja O:n tulevaisuuden suunnitelmiin. Yhden suhteen kariuduttua oli jälleen lähdettävä liikkeelle etsimään uusia suhteita. "Pako oli minun vapauteni, ilkeästi kirskahtava takaportti on minun vapaudenportti." 

"Ja sitten tuli pitkä litania miehiä, nuoria kundeja ja vanhoja jääriä, liuta nimettömiä jätkiä hullun sihvilällä, irtomiehiä miljoonakaloja, keitä vain kenen lantion kiikkerään liikkeeseen silmäni jäi kiikkiin Kosmoksessa tai Vanhan Kellarissa tai Bulevardiassa ja lopulta ihan missä vaan puolivillaisissa pikkuräkälöissä." Vauhti oli kova, niin kova, että se vei Sonja O:n hetkeksi psykiatriseen sairaalaan. 

Sonja O. kävi täällä on menestynein suomalainen esikoiskirja. Kirjailija Anja Kauranen (sittemmin Snellman) oli 27-vuotias kirjoittaessaan kirjan. Mikä teki Sonja O:sta niin suositun ja kohutun kirjan? Todennäköisesti kirjan estottomat seksikohtaukset, nuoren naisen holtittomuus ja kykenemättömyys elää sovinnaista elämää. Nuoren naisen vahva ja avoin eroottisuus sekä räväkkä epäsovinnaisuus olivat uutta naiskirjailijan kirjoittamina 1980-luvun alussa. Kirjan suosioon vaikutti varmasti myös Kaurasen kieli. Kieli on todella taidokasta. Kiihkeään ja intohimoiseen tekstiin ei voi olla ihastumatta.

Itse olen lukenut Sonja O:n vuonna 1981, kun kirja ilmestyi. Kiinnostavaa oli palata kirjan pariin. Ensimmäisestä lukukerrasta mieleen olivat jääneet lähinnä Sonja O:n rajut seksikokemukset. Nyt Sonja O:n evakkotausta nousi etusijalle, sillä Sonja O. on myös perheromaani. Karjalaisten isovanhempien on vaikea sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Karjalaisuus onkin kiinteä osa kirjan tapahtumia. Sonja O:n juurettomuus lieneekin ainakin osittain perua perheen evakkotaustasta. 

                                                                    

4 kommenttia:

  1. Kiva että joku muukin on lukenut vähän uudempaa klassikkoainesta. Sitä Sonja O ilman muuta on. Olen sen aikoinaan lukenut, mutta en muistanut siitä mitään (?!), joten tätä oli oikein kiinnostavaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vähän mielikuvia minullakin oli ensimmäisestä lukemisesta. Kiinnostava lukukokemus tämä oli. Omat kokemukset 1980-luvulta tulivat mieleen.

      Poista
  2. Kirja on jo 44v. vanha, joten on se jo klassikko. Luin sen 12. klassikkohaasteeseen, ja tosiaankin luin sen myös ilmestymisvuonna. Mahtavan räävitön kirja ja mahtava päähenkilö Sonja O.

    VastaaPoista
  3. Tulee hyvin vanha olo, kun nuoruuden uutuusromaanit ovat jo klassikoita. Muistan lukukokemuksen, vaikken kirjan yksityiskohtia.

    VastaaPoista