Anna Soudakova: Haikara levittää siipensä

 

Anna Soudakova: Haikara levittää siipensä. Atena. 2024. Laura Noponen. 335 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Valko-Venäjälle, pieneen Ljubanin kylään vuoteen 1995. Kymmenvuotias Andréi saa pikkusiskon, jolle annetaan nimi Sveta. Andréin velvollisuutena on pitää huolta Svetasta, koska vanhemmista eikä mummosta ole siihen. Elämä on köyhää, ja kun isäkin joutuu vankilaan tappelun seurauksena, perheen tulot vähenevät entisestään. Andréi pitää perhettä pystyssä. Hän vie isälle keittoa vankilaan ja hoitaa Svetaa. Mutta rahaa löytyy tärkeimpään: alkoholiin, johon äiti ja Stepanida-mummo turvautuvat.

Mummo oli ollut poikkeuksellisen urhoollinen sodan aikana. Natsimiehityksen aikana hän oli vienyt salaa ruokaa ja ampumatarvikkeita metsän pimentoon partisaaneille, joista yksi oli ollut hänen isänsä. Miten ylpeä hän olikaan rohkeudestaan. "Hän oli partisaaneista pelottomin", sanoivat kyläläiset. Mutta sitten mummo koki nähneensä niin paljon pahaa, että halusi unohtaa kaiken. Hän vaihtoi kielen venäjään ja myi ansiomerkkinsä. Viimeisinä vuosina vain alkoholi tuo lohtua. Veteraanit arvostavat yhä mummon rohkeaa toimintaa fasistihallinnon aikana. "Veteraanit vaativat saavansa maksaa auton ja soittajat, haluavat siten kunnioittaa taistelutoverinsa muistoa", kuiskaa eno Andréille mummon hautajaisissa. 

Eno ottaa kuusivuotiaan Svetan asumaan perheensä luo Minskiin. Andréi jatkaa vielä koulua yhdeksännen luokan jälkeen, kun ei muutakaan ole. Mutta sen jälkeen Andréi jättää kotimaansa ja lähtee, ensin Saksaan ja sitten Norjaan. "Asylum. I need help." Poliisille hän kertoo hakevansa turvapaikkaa poliittisista syistä. Ulkomuistista hän kertoo, mitä eno oli hänelle opettanut Valko-Venäjän oppositiopuolueen tavoitteista. Mutta turvapaikkaa ei tule, ja Andréi siirtyy Suomeen.

Sveta ikävöi veljeään eikä voi antaa hänelle anteeksi kotimaansa jättämistä. Veli oli valinnut pakenemisen, mutta sellaista Sveta ei edes mieti. "Sveta on ehdoton. Hän ei koskaan pettäisi maataan ja lähtisi. Vaikka eno ei ole onnistunut antamaan hänelle rakkautta, hän on opettanut hänet rakastamaan omaa paikkaansa maailmassa." Svetan yhteiskunnallinen tietoisuus kasvaa ja opiskellessaan yliopistossa journalistiikkaa, hänestä ystävineen tulee todellisia aktivisteja. "He haluavat muuttaa maailman ympärillään. He haluavat puhua totta ja kirjoittaa niin, että kaikki kuulevat ja ymmärtävät." 

Vuonna 2020 tilanne kiristyy. Vallanpitäjät pidättävät mielenosoittajia, Svetan ystäviä loukkaantuu ja jopa kuolee. Kun presidentti jälleen kerran ilmoittaa saaneensa murskavoiton epärehellisissä vaaleissa, se on kansalle liikaa. "Silloin kansa vyöryi kaduille ennennäkemättömän valtavalla voimalla ja määrällä. Kaikki Svetan aiemmin kokemat suuret mielenosoitusmarssit olivat olleet pieniä tähän vyöryyn verrattuna."

Kirjan tapahtumien myötä Soudakova tutustuttaa lukijan Valko-Venäjän historiaan, maan tapoihin ja slaavilaiseen kulttuuriin. Valko-Venäjän historia herää eloon. Soudakova ripottelee säästeliäästi takaumien kautta historiallisia faktoja Valko-Venäjästä, maasta, joka on ollut alistettuna milloin bolsevikkien, natsien, puolalaisten ja kommunistien vallan alle. Eikä tämän päivän tilanne näytä yhtään paremmalta. Jo vuodesta 1994 alkaen maata on hallinnut diktaattorina presidentti Aljaksandr Lukašenka, jota kuitenkaan ei mainita kirjassa nimeltä. Maan symboli, johon kirjan nimikin viittaa, on haikara, joka suojelee kansaa suurilla valkoisilla siivillään ja joilla se samalla kantaa ikuista mustaa murhetta. Sympaattisen valkovenäjän ja historian opettaja Margarita Serafimovnan kautta valottuu Valko-Venäjän kielitilanne. Opettaja haluaisi valkovenäjän kielen eli movan säilyvän, mutta yhä enemmän ihmiset puhuvat venäjää ja trasjánkaa eli sekakieltä.

Luulen, että moni kirjan lukenut voi todeta, että näinkö vähän tiesin Valko-Venäjästä. Tähän yhdyn minäkin. Kirjailija kietoo historialliset tapahtumat koskettavasti Andréin ja Svetan, heidän sukulaistensa ja tuttaviensa ympärille. Kirja on samalla kuvaus sisko-veli -suhteesta, jossa vuorottelevat rakkaus, välinpitämättömyys ja jopa viha.   

Pidin kirjasta hyvin paljon, niin paljon, että voin sanoa, että kirja on yksi syksyn parhaimmista lukukokemuksistani. Miten kauniisti ja koskettavasti Soudakova kirjoittaakaan. Välillä mieli pakahtui ja tapahtumat nostattivat kyyneleet silmiin. Kyseessä on todella kypsä, puhutteleva ja tärkeä kirja. Laura Noposelle kiitos upeasta kannesta.