Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia

Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia. WSOY. 2024. Päällys Martti Ruokonen. 

Arvostelukappale kustantajalta

Sinikka Vuolan Myrskyn anatomia on ihastuttavan kaunis teos. Kirja on asettelultaan ilmava, sillä on tilaa hengittää. Kirjan kansi voimakkaine väreineen on kutsuva. Kaunis punainen kirjanmerkkinauha viimeistelee kauniin ulkonäön. Tällaiseen kirjaan tarttuu mielellään.

Tekstin asettelu - eri pituiset rivit, ei isoja alkukirjaimia, ei pisteitä, ei sivunumeroita, tekstin epäsymmetrinen asettelu sivuille - viittaa runoteokseen. Vuolan teksti on kyllä runollisen kaunista, mutta kyseessä ei ole runoteos, vaan takakannen tekstiä lainatakseni kyseessä on mosaiikkiromaani. 

Seitsemäntoistavuotiaat kaksostytöt asuvat erakoituneen isänsä kanssa. Isä on ollut sodassa sotakirjastonhoitajana ja on edelleen kiinni sota-ajassa. "toisina öinä isä huusi, valitti kovaan ääneen  minä ja isosisko emme aina ehtineet omia uniamme näkemään, kun korvatulpista huolimatta me kuultiin, miten isäukko painajaispäissään vaikeroi: yön hahmot imivät jälleen hänen sydäntään" Tällaisten öiden jälkeen koulu tuntuu mahdottomalta, ei millään pysty syventymään eläinoppiin tai kasvioppiin. Rehtori soittelee kotiin, isä lyö luurin rehtorin korvaan ja irrottaa töpselin seinästä. Mutta tytöt huolehtivat isästä, laittavat ruoan ja pitävät isän kiinni elämässä- onhan hän heidän isänsä. 

Äiti on lähtenyt. Minne ja milloin, sitä ei kerrota. Jää vaikutelma, että ei edes minäkertoja, toinen kaksosista, ole tietoinen, mitä on tapahtunut. Se vain on totta, että tyttö tuntee voimakasta äiti-ikävää. Jo pienenä hän on istunut rappusilla äitiä odottamassa, koululaisena hän on toivonut, että olisi äiti, jolle voisi kertoa koulutapahtumista. Mutta äitiä ei ole. "äiti, hämärä muinainen sana  täynnä nimettömiä varjoja, tuulen pullistamaa tyhjyyttä"

Vaihtelua isän elämään tuo Josef, isän sotakaveri, joka tulee vierailulle aina torstaisin. Yhdessä miehet juovat luumuviinaa ja muistelevat sotaa. Josef on hyvä, hän on elävä ja lämmin tyttöjä kohtaan, juttelee heidän kanssaan, kuulustelee kertotaulut ja läksyt, pelaa sakkia heidän kanssaan. Kiinnostavaa on, että kirjan henkilöistä Josef on ainoa, joka mainitaan nimeltä.

Sitten tulee mies. Ihana, tummasilmäinen mies. Mies on ystävällinen kaikkia heitä kolmea kohtaan. Isä odottaa miehen vierailuja, samoin kuin minäkertojan sisar. Ja minäkertoja kaikkein eniten. "pakahtuisin, jos en saisi nähdä sinua uudestaan  pakahtuisin, jos vielä näkisin sinut"  Katsellaan sormuksia, rakastellaan. Mutta miehen käytös on vilpillistä. 

Kirjassa on tuulella merkittävä rooli. Tuuli kulkee mukana minäkertojan elämässä, näkee tytön sisään, kuulee kaiken, mitä puhutaan ja on aina läsnä eri tavalla eri tilanteissa. "tuuli on tuhatkasvoinen: ensin hyväilee, sitten kurittaa"

Luen, että Sinikka Vuola on kotoisin Raumalta. Ensin ajattelen, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Raumalle; puhutaan vanhasta kaupungista ja raatihuoneesta. Mutta ei tässä ole Raumasta kysymys. Takakannen tekstin mukaan liikutaan jossakin keskieurooppalaisessa kaupungissa, ehkäpä Prahassa.  

Vuola kirjoittaa taitavaa kieltä, jota on ilo lukea. Kun tarinan rytmiin pääsee kiinni, se vie mennessään eikä pisteettömyys tai sivujen numeroimattomuus haittaa yhtään. Kirjassa on montakin tarinaa, on minäkertojan tarina, isän tarina, Josefin tarina, tuntemattoman rakastetun tarina ja tuulen tarina, joita voi ajatella itsenäisinä osioina, mutta yhdessä ne muodostavat tunteikkaan, hyvin lähelle tulevan kokonaisuuden.