torstai 9. toukokuuta 2024

Juhani Branderin Amerikka lukupiirikirjana

 

Juhani Brander: Amerikka. WSOY. 2023. Päällys Martti Ruokonen. 303 sivua.

Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiirin kevätkauden viimeisessä tapaamisessa käsiteltävänä oli Juhani Branderin teos Amerikka. Paikalla oli kahdeksan lukijaa ja lisäksi yksi etäyhteyden päässä. Meillä oli yhteys teamsin kautta kirjailijaan. Oli kiinnostavaa kuulla kirjan taustoista ja syntyvaiheista.

Alakoululainen Kaarlo asuu vanhuudenheikon mummonsa kanssa fiktiivisessä Edenin kylässä jossakin Lounais-Suomen saaressa. Eletään 1950-luvun alkua. Suomessa eletään jo jälleenrakentamisen aikaa, mutta saaristossa elämä on niukkaa, ja Kaarlon kotona vieläkin niukempaa. Kaarlo ei ole koskaan nähnyt vanhempiaan. Mummo kertoo, että isä on kaatunut sodassa ja Aino-äiti asuu Amerikassa. Mutta kyläläiset tietävät paremmin. Sen tähden Kaarloa, sakemannin kierosilmäistä äpärää, pilkataan ja koulukiusataan.

Kaarlen mummo on ihastuttava vanhus. Mummo ilmeikkäine ilmaisuineen toimii lohtuna ja jopa pelastuksena kyläläisten hyljeksimälle Kaarlolle. Pakoon arjen ankeutta ja koulukiusaamista Kaarlo pääsee unelmoimalla Amerikasta, maasta missä kaikki on hyvin ja missä on äiti. Lopuksi Amerikan kaipuu paisuu niin suureksi, että Kaarlo päättää lähteä etsimään äitiään ja unelmiensa maata.

Kirja herätti vilkasta keskustelua. Eräs lukijoistamme kiinnitti huomiota kirjailijan ikään. Kirjailija on sen verran nuori, ettei ole itse voinut kokea Edenin kylän köyhyyttä 1950-luvulla. Tähän saatiin vastaus kirjailijalta. Kirjassa on runsaasti elementtejä Branderin oman suvun vaiheista. Branderin isoisän isä Felix Brander, jolle kirja on omistettu, joutui Kaarlon lailla kohtalokkaalle soutumatkalle. Kun kuulimme, että kirja kertoo Branderin oman suvun tarinaa, tarina sai uuden kehyksen ja lukukokemuksesta tuli koskettavampi.

Kirjasta löytyy useita teemoja ja useita tasoja. Kirjassa valottuu ”saksalaishuoran” lapsen elämä, aihe jota on vain vähän käsitelty kaunokirjallisuudessa. Ihmisen suhde luontoon nousee suureksi teemaksi. Luonnon kuvaus on väkevää, voimakasta ja hyvin elävää. Tekstistä pystyy aistimaan, että saaristolaiselämä on kirjailijalle tuttua ja rakasta. Tosin osa lukijoistamme koki, etteivät he päässeet mukaan kirjan saaristolaistunnelmaan. Kirjassa on runsaasti viittauksia mytologiaan. Mummon oppien ohjaamana Kaarlo uskoo saunanhaltijaan, kunnioittaa löylyä, uskoo hiisiin ja maahisiin. Onneksi ei enää tarvitse kumartaa huussille.

Branderin kaunis kieli kiehtoo. Kieli on taidokasta elävyydessään, voimakkuudessaan sekä myös leikkisyydessään. Kirjan loppupuoli on riipaisevaa ja suorastaan pakahduttavaa luettavaa. Brander jättää paljon auki vapaaksi lukijan omille tulkinnoille.

Kävi ilmi, että mielipiteet kirjasta vaihtelivat laidasta laitaan. Toinen oli tykännyt, toinen taas ei. Siinähän se taitaa olla se lukupiirien vahvuus. Lukupiiri avartaa lukukokemusta, kun pääsee kuulemaan muiden lukijoiden näkemyksiä yhdessä luetusta kirjasta. Joillekin lukijoistamme Amerikka edustaa kotimaista kaunokirjallisuutta parhaimmillaan, kun taas eräs lukijoistamme oli kokenut Branderin tekstin vaikealukuisena ja joku toinen oli kiinnittänyt huomiota tekstin epätarkkuuksiin. Eräs lukija totesi, että synkkä alku vaikutti siihen, että oli vaikeaa päästä lukemisessa alkuun. Kirja sai meiltä arvion 4,1 (asteikko 1-5).

Amerikka tuo arvokkaan lisän sodanjälkeisten vuosikymmenien kuvauksiin. Aikuisten sodasta selviytymistä on vastikään käsitellyt ansiokkaalla tavalla Tommi Kinnunen teoksessaan Kaarna (WSOY 2024), kun taas Brander kuvaa nuoren pojan selviytymistarinaa.

Amerikka on Branderin toinen romaani. Kolmas romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan, ilmestyy elokuussa.

Brander on tehnyt jo kauan yhteistyötä Naisten Pankin kanssa. Hän toimii Naisten Pankin kuukausilahjoittajana. On tärkeää uskoa tasavertaiseen maailmaan ja huolehtia tyttöjen ja naisten koulutuksesta, hän toteaa.

Ensimmäistä kertaa kokeilimme lukupiirissämme teams-yhteyttä kirjailijan kanssa. Kiitos Juhani Brander! Kaikki toimi hyvin ja kokemus oli hyvä. Eli tämä idea otetaan käyttöön jatkossakin.

Kiitos kaikille lukupiiriläisille. Tästä on taas hyvä jatkaa. Kesätauon jälkeen tapaamme 21.8. Käsiteltävänä kirjana on tuolloin Jenna Kostetin Kuuden Katariinan jäljillä (Aula & Co 2023).




2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava kirja. Tykkäsin valtavasti Kaarlosta ja hänen mummistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä.

      Poista