Lukupiirikirjana Rosa Liksomin Väylä

Rosa Liksom: Väylä. Like. 2021. Esilehtien piirrokset: Rosa Liksom. 267 sivua.

Lukupiirimme maaliskuun kirjaksi olimme valinneet Rosa Liksomin Väylän. Ja hyvän valinnan olimme tehneet, niin koskettava ja vaikuttava tämä Liksomin evakkotaipaleen kuvaus on. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1944, jolloin tuhannet suomalaiset pakenevat Lapin sodan jaloista kohti länttä. Odotukset ovat suuret. Uskotaan, että länsipuolella on pelastus ja rauha. "Niilä on ruokaa ja tavaraa kaupoissa ja monilta löytyy ruunuja millä ostaa piskettipakkoja ja kompiaisia." Tornionjokilaakson järvikylästä pakomatkalle lähtevät myös Martta, Katri, pikkuinen Matti ja 13-vuotias tyttö, kirjan minäkertoja. Ilmeisen huonon organisoinnin vuoksi evakkoon on lähdettävä välittömästi. Arvotavarat, padat ja kattilat pitää jättää kotiin tai haudata maahan. Mukaan saa ottaa vain lehmät ja hevoset, kissat ja koirat jäävät kotikonnuille. Karjan kuljetus annetaan lasten tehtäväksi.

Hämmästyttävän uskottavaa evakkotaipaleen kuvausta

Liksom kuvaa sotaa ja evakkotaivalta 13-vuotiaan karjakkotytön näkökulmasta. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että tämä toimi. Tarinasta kokonaisuudessaan kaikkine yksityiskohtineen tuli tällä tavoin uskottava ja koskettava. Tapahtumien edetessä lukija saa todistaa, miten paljon nuoressa ihmisessä onkaan kätkettyjä voimavaroja, sellaisia, joita normaalioloissa ei edes huomaa. Karjakkotyttö, jonka mielialoja kirjailija kuvaa hyvin aistivoimaisesti, kasvaa pakon edessä. Tytön vastuulle lankeaa lehmien lisäksi huoli raskaana olevasta äidistä. Lukijalle tulee tunne, että kirjailija on itse ollut mukana tuolla matkalla.

Lehmillä on nimi ja persoona.

Samalla tavoin kuin ihmiset, myös lehmät ja hevoset ovat pakolaisia. Eivät lehmätkään taivalla tunteettomasti kohti Ruotsin maata. Ihmisten tavoin nekin tuntevat uupumusta ja pelkoa. Liksom kuvaa kauniisti ja koskettavasti ihmisten ja eläinten suhdetta. Lehmäystävien - Ilonan, Siskon, Liinan, Pirkon ja Kertun - hyvinvointi on karjakkotytölle tärkeää. Miten hän kärsiikään, kun hän aistii Siskon surun, kun sen vasikka menehtyy. Liksom kertoo, että hän on itse hoitanut karjaa kotitilallaan Tornionjokilaaksossa 13-vuotiaana. Myös hän, kuten kirjan 13-vuotias tyttö, oli kokenut vahvaa yhteyttä lehmiin. Monet lukupiiriläisistä ovat eläneet agraariyhteiskunnassa ja heidänkin kokemuksensa on, että lehmät olivat tärkeitä monella tavalla. Niistä saatiin ruokaa ja usein niiden koettiin olevan osa perhettä ja talonväen hyviä ystäviä ja tarpeen tullen lohdutuksen antajia. Oli itsestäänselvyys, että kaikilla lehmillä oli nimi.

Luonto kaikkine väreineen ja tuoksuineen on alati läsnä kirjan tapahtumissa. Pakolaisten matka taittuu vaikeakulkuisilla teillä ja poluilla, joiden vierellä kasvaa havupuumetsää ja korkeuksiin kurottavia petäjiä. Ilta-aurinko paistaa kauniisti ja antaa toivoa tulevaan. Talvi-iltoina tyttö katselee eteläiselle taivaalle. "Sielä sinkoilit monissa färeissä revontulet ko loistavat jääpuikot. Net tummenit ja kirkastuit, kiepuit ittensä ympäri ja välilä syöksyit minua kohti. Pohjoselle taihvaale ilmesty hetkeksi hulmuava huntu ja katosi sitte, ilmesty uuelheen ja leijatti itteänsä vielä hurjemin ja katosi taas." (s. 149- 150)

Kirjassa on monta sisäänpiilotettua asiaa, kuten eräs lukijoistamme kommentoi. Setä on tärkeä henkilö tytön elämässä. Hän innosti tyttöä oppimaan ja opiskelemaan. Yhdessä sedän kanssa tyttö opetteli tähtitaivaan saloja. Kirja on tänä päivänä myös yllättävän ajankohtainen. Tämän päivän ukrainalaisilla pakolaisilla ja Lapin sodan evakoilla on paljon yhteistä. Tie vanhaan kotiin on poikki.

Kieli on tiivistä ja vahvaa.

Kielellä on keskeinen osa kirjassa. Tornionjokilaakson murre tekee tästä kirjasta juuri tämän kirjan. Murre sopii tähän kirjaan, aivan kuten se sopi Liksomin Everstinnaankin. Kaikki lukijamme totesivat, että murteeseen pääsi yllättävän nopeasti kiinni, vaikkakin tekstissä oli joitakin sanoja, joiden merkitystä ei pystynyt tietämään, mutta ajatus tuli kontekstin myötä selväksi. Eräs lukijoistamme oli kiinnostunut kirjan murteesta ja oli tutkinut meän-kielen historiaa. 

Lapin sotaa on vasta viime vuosina käsitelty kaunokirjallisuudessa, vaikka se on olennainen osa Suomen historiaa. Lapin sodasta ovat kirjoittaneet Liksomin ohella mm. Tommi Kinnunen, Katja Kettu ja Petra Rautiainen. Eräs lukijoistamme antoi vinkin televisiosarjasta Vaietut arktiset sodat, jossa kuvataan toisen maailmansodan tapahtumia arktisella alueella. Merja Mäen teos Ennen lintuja (Gummerus 2022) kuvaa myös nuoren tytön evakkotaivalta, mutta Mäen kirjassa taival käy Sortavalasta Seinäjoelle. 

Liksomin Väylä oli yksi kuudesta Finlandia-ehdokkaasta vuonna 2021. Väylää ei palkittu, vaan Finlandia-palkinto meni Jukka Viikilän teokselle Taivaallinen vastaanotto.

Seppänen, Ensio. 1965. Evakkotaipaleella 1944-1946 Ruotsissa kuolleiden rovaniemeläisten muistomerkki ja nimimuuri Rovaniemen toisella hautausmaalla.

Annoimme tälle ainutlaatuiselle evakkomatkan kuvaukselle arvosanan 4,8 (asteikko 1-5).

Huhtikuun lukupiirikirjana meillä on Katja Kallion teos Tämä läpinäkyvä sydän (Otava 2021).