torstai 29. heinäkuuta 2021

Jo Nesbøn Valtakunta äänikirjana


Jo Nesbø: Valtakunta. Johnny Kniga. 2020. Norjankielinen alkuteos Kongeriket. Suomennos Outi Menna. Kansi Martti Ruokonen. Lukija Jukka Pitkänen. 19 h 42 min.

Jo Nesbø on tuottelias rikoskirjailija, joka on tunnettu erityisesti Harry Hole -rikosromaaneistaan. Nesbø  on kirjoittanut myös itsenäisiä dekkareita, joista tuorein on Valtakunta. Valtakunta on ihan omannäköisensä dekkari, jolla ei ole lainkaan yhtymäkohtia Harry Hole -teoksiin. Valtakunta-teoksen alkuvaiheessa tapahtumat etenevät varsin rauhallisesti, jopa niin verkkaisesti, ettei edes muista lukevansa rikosromaania. Mutta siitä se sitten lähtee, tahti nopeutuu, välillä jopa hyytävän jännittäväksi.
 
Valtakunta kuvaa norjalaisen Osin kylän elämää. Päähenkilö on Roy Opgard, joka on ollut koko ikänsä kiinnostunut autoista. Autoilla onkin merkittävä rooli juonen kulussa. Roy pitää Osin kylässä huoltoasemaa ja hyvin pitääkin, sillä huoltoasema on yksi ketjun parhaiten menestyvistä huoltoasemista Norjassa. Roy on viettänyt lapsuutensa pikkuveljensä Carlin kanssa. Koulun jälkeen Roy jää Osiin pitämään huoltoasemaa, kun taas Carl lähtee opiskelemaan Pohjois-Amerikkaan. Siellä hän suorittaa Master of Business -tutkinnon. Menee viisitoista vuotta ja Carl palaa takaisin Osiin mukanaan Barbarokselta kotoisin oleva eksoottinen arkkitehtivaimo Shannon. Roy yllättyy Carlin suurista suunnitelmista, veli nimittäin aikoo rakentaa luksushotellin Osin kylään. Näin kylän tulevaisuus olisi turvattu, sanoo Carl. Mutta toki suurelle hotellihankkeelle tulee saada rahoitus. Carlin tavoitteena on saada kyläläiset sijoittamaan rahaa hotellihankkeelle.   

Eletään menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tarinan edetessä veljesten lapsuus- ja nuoruusajan tapahtumat avautuvat. Samoin Osin kyläläiset kietoutuvat juonen kiemuroihin kaikkine pienine ja suurine salaisuuksineen. Ja ne autot, niihin liittyy niin moni juonen koukku. Opgardin talolle johtavan tien varrella on hengenvaarallinen mutka, joka osoittautuukin keskeiseksi tapahtumapaikaksi kirjan jännittävissä tapahtumissa. Aina kun lukija on sitä mieltä, että tässä se nyt oli, jotakin uutta tulee vielä esille ja asetelma muuttuu ylösalaisin. Kirjassa on paljon kaikkea, lähinnä kyseessä on sukutarina, mutta myös rakkausromaani, johon kaikkeen oman mausteensa antavat Osin kyläyhteisön henkilösuhteet juonitteluineen ja salaisuuksineen. 

Tämäkin kirja on osoitus siitä, miten taitava kirjoittaja Nesbø on. Hänen sujuvaa tekstiään on ilo lukea. Pidän paljon Nesbøn henkilökuvauksista. Hän todella saa ihmiset eläviksi ja lukijalle läheisiksi.

Huomiotani kiinnitti runsas nuuskan käyttö. Mutta tässähän ollaan Norjassa, joten sen ymmärtää. Norjassa nuuskan myynti on sallittua. Tilastojen mukaan Norjassa nuuskaa käyttää liki neljännes miehistä. Samoin huomiotani kiinnitti eräs ruoka, joka tuntui olevan varsin suosittua evästä Osin seuduilla. Se oli lapskoussi. Olen mieltänyt lapskoussin raumalaiseksi perinneruoaksi. Mutta niin sitä viisastuu dekkareitakin lukiessa, google kertoo, että lapskoussi on suosittu ruokalaji Saksassa ja Skandinaviassa. 

Kirja on luettu mm. Kirjarouvan elämää -blogissa.

4 kommenttia:

  1. Nesbo on todella tuottoista kirjailija. Olen aika monta Harry Hole -kirjaa lukenut ja monta on yhä lukematta. En aloittanut sarjaa alusta, joten kirpparilta ostettujen vanhempien kirjojen lukeminen on aluksi hiukan hankalaa, kun mielessä ovat Harry Holen myöhemmät vaiheet. Valtakunnan voisinkin hankkia Ukkokullalle luettavaksi, kun itsellä lukemattomien kirjojen pino hyllyssä on edelleen tosi korkea.
    Tupakoimattomana ihmisenä tuntuu kummalliselta ihmisten himo tunkea nuuskaa ikeniinsä. Nikotiinin koukuttavuudestahan siinä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nesbo on todella taitava kirjoittaja jonka tekstiä on ilo lukea. Minunkin pitää ottaa lukujonoon Nesbon aiempaa tuotantoa.

      Poista
  2. Nesbota en ole vielä lukenut, mutta aikeissa on. Tästä periaatteessa voisi aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä voisi olla hyvä aloituskirja, ellei heti halua sukeltaa Harry Holen pariin.

      Poista