lauantai 6. maaliskuuta 2021

Tuomas Niskakankaan Roihu äänikirjana

                                    

Tuomas Niskakangas: Roihu. Otava. 2021. Lukija Jukka Pitkänen. 17 h 25 min. Nextory. 

Millaiset ovat Suomen poliittiset valtasuhteet lähitulevaisuudessa? Entä yhteiskuntasuhteet? Onko Suomen talous kestävällä pohjalla?  Onko Suomi hyvinvointivaltio? Näistä lähtökohdista rakentuu Tuomas Niskakankaan dystopiatrilleri Roihu. Suomessa valtaa pitää oikeistokoalitio, jossa ovat mukana kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja osa keskustaa. Vastavoimana on vasenliike, johon ovat sulautuneet vasemmistoliitto, vihreät sekä osa keskustaa. Kristillisillä ei ole enää kansanedustajia. Oikeistokoalition taustaryhmänä on rikkaimmista suomalaisista koostuva Kilta. Killan talutusnuorassa kulkee nuori pääministeri Leo Koski. 

Oikeistovallan aikana kansalaisten sietokyky on vedetty tiukalle vaikean taloustilanteen vuoksi. Leikkauksia on tehty jatkuvalla syötöllä. Nyt Suomessa vallitsee epätasa-arvoisuus, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tämän tietää vasenliiton tuleva puheenjohtaja Emma Erola, jonka tavoitteena on totaalinen vallanvaihto, jopa vallankumous. Kansa kuuntelee ja uskoo viehättävää ja vakuuttavaa Erolaa tämän lietsoessa kansalaisia vastustamaan oikeistokoalition toimia. Vasenliiton suunnitelmat vallankumoukselle ovat jo olemassa. Mutta ennen kuin suunnitelmat ehtivät toteutusvaiheeseen, ennättää tapahtua paljon.

Ne kauniit kasvot. Saatanan sekopää.

Tapahtumat käynnistyvät roihuten kirjan nimen mukaisesti. Kaunis nuori nainen Lumi Nevasmaa, hotellisiivooja, sitoo itsensä puuhun ja tekee polttoitsemurhan. Tämä hyytävä teko tapahtuu oikeistopoliitikko ja miljonääri Harri Holstin talon edustalla. Medialla on kiire saada selville, mitä on tapahtunut ja kuka palanut nainen on. Mediatähti Vilma Varis haluaa olla aina ensimmäinen, kun on kyse tuoreiden kohu-uutisten julkistamisesta. Toisaalla skotlantilainen tekoälyasiantuntija Lewis Higgins kokee myrkytyskuoleman Edinburgin lennolla. Korkeasaaressakin tapahtuu jotakin. Siellä isokokoinen mies, jota kutsutaan Järkäleeksi, suunnittelee suurta tulevaisuuden ratkaisua. Paljon muitakin nimiä vilahtelee. Jokin rooli vallankaappauksessa joko sen toteuttamisessa tai sen estämisessä on mm. Supon ylitarkastaja Metsolla, valtiosihteeri Sarianne Tavaksella, Kosken autonkuljettaja Samuel Kingalla ja kenraali Alénilla. Kuka kätkeytyy Peregrino-salanimen taakse? Miten Suomen rikkain mies Pontus Ebeling aikoo huolehtia suojatistaan Leo Koskesta?  

Menee hetki jos toinenkin ennen kuin henkilöt tulevat tutuiksi ja juonikuviot avautuvat. Mutta niin siinä käy, että yksittäisistä juonikuvioista kutoutuu yhtenäinen verkko. Onnittelen itseäni, nyt siis tiedän, missä mennään ja millaisia toimenpiteitä Emma Erola aikoo tehdä. Kun kaikki palikat ovat koossa, tapahtumien vyöry sekoittaa kaiken ja koko kuvio on täysin sekaisin. Voin vain ihmetellä, miten tässä näin kävi. Jännitystä riittää ihan viimeisille sivuille saakka, väkivalta kiihtyy, on takaa-ajoja, on ampumisia ja ruumiita tulee yllin kyllin. 

Lupaava esikoisdekkari

Roihussa Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Niskakangas paneutuu omiin vahvuusalueisiinsa, politiikkaan ja talouteen. Niskakankaan asiantuntemus tuo vahvaa uskottavuutta ja kiinnostavuutta kirjan tapahtumille. Dystopianäkökulma on hyvä valinta. Pidin paljon taidolla rakennetusta poliittisesta teemasta ja myös siitä, että kirjaan ei ole ahdettu kaikkia suomalaista yhteiskuntaa puhuttavia teemoja. Ei käsitellä ilmastonmuutosta, ei koleraa eikä maahanmuuttoa. Hyvä niin, koska ne asiat eivät ole juonen kannalta oleellisia. Juoni on vetävä ja otteessaan pitävä. Eri juonikuviot nivoutuvat taitavasti yhteen, joskin olisin toivonut trillerille hieman omaperäisempää lopetusta. Jukka Pitkänen lukijana teki hyvää työtä.

4 kommenttia:

  1. Jos dekkari kuuluu sarjaan, niin tykkään tavattomasti koukuttavista lopuista, joissa viitataan seuraavaan sarjan kirjaan.

    Mukavaa sunnuntaita ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle ja hyvää naistenpäivää.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, voisinpa harkita ottavani tämän lukulistalle taikka kuunteluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kiinnostuit. Hyvä luku-/kuuntelukokemus oli ainakin minulle. Tervehdin ilolla uusia lupaavia suomalaisia dekkaristeja.

      Poista