Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti

 

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti. Icasos. 2020. 279 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Sydän meinaa pakahtua, kun ajattelen, ettei sinua enää ole. Minulla ei ole enää ketään, jolle voisin kertoa kaikkein salaisimmat ajatukseni. Pentti...tiedäthän sinä hänet. Sille voi puhua, mutta vastakaikua siltä ei saa." (s. 63)

Eletään vuotta 2011. Sirkka ja Pentti Timonen, eläkeikää lähestyvä pariskunta asuu fiktiivisessä Kinnaslahden kylässä jossakin Savossa, Kuopion lähistöllä. Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa. Sirkka tuntee, että hänen elämänsä on ihan hyvällä mallilla, kaksi tytärtä on jo maailmalla ja poika on juuri muuttamassa pois kotoa. Sirkka viihtyy työssään Osuuspankin sijoitusneuvojana. Avioliittokin toimii ihan kohtuullisesti, vaikka aviomiehen jahkailu ja jäyhyys välillä sapettavatkin. Vapaa-ajallaan Sirkka myy makkaroita talkootyönä pesäpallo-otteluissa. Sirkalla on hyvä ystävä Kirsti, on ollut jo vuosia. Ystävyys Kirstin kanssa merkitsee Sirkalle paljon. Kirstin kanssa hän viihtyy, Kirstille hän pystyy avautumaan ja jakamaan syvimmät tunteensa ja salaisuutensa. Matkustaminen on yksi heidän harrastuksistaan. He ovat käyneet jo 13 maassa. Nyt seuraavaksi olisi vuorossa Krakovan matka. 

"Ilman  sitä saakelin rattijuoppoa..." (s. 46)

Mutta sitten tapahtuu jotakin, jotakin todella ikävää. Kirsti menehtyy auto-onnettomuudessa. Toinen auto, lähes kahden promillen humalassa olleen rattijuopon ohjaamana, oli tullut vastaan väärällä kaistalla. Koko Kinnaslahden pieni kylä suree Kirstiä. Erityisesti Veikko, Kirstin mies ja Sirkka, Kirstin paras ystävä. Sirkasta tuntuu, että Kirstin kuolema keikauttaa elämän pois raiteiltaan. Hänellä ei ole ketään, jonka kanssa hän jakaisi päivittäisiä ilojaan ja surujaan. Vaikka aviomies on kiltti ja valmis joskus jopa imuroimaan, ei hänestä siihen kaikkeen ole, mitä Kirsti hänelle merkitsi. Suhteet lasten kanssa vaihtelevat lasten elämäntilanteiden mukaan. Osaa Sirkka kuitenkin olla iloinen, että lapset ovat edelleen tärkeä osa Sirkan ja Pentin elämää. Mutta sitten Sirkan on jäätävä sairauslomalle, kun asiat eivät hoidu eikä mikään tunnu enää miltään. Käynnit hautausmaalla Kirstin haudalla ovat Sirkalle tärkeitä. Mukanaan hän vie kukkia ja kynttilöitä. Monet muutkin muistavat Kirstiä. Monesti Sirkka löytää haudalta salaperäisen punaisen kynttilän.

"Vie minut kotiin." (s. 39) 

Oman särmänsä kirjalle antaa Sirkan Annalan hoitokodissa asustava Selma-äiti, josta tulikin kirjan suosikkihahmoni. "Selma on aina niin pippurinen", eräs hoitaja on sanonut Sirkalle jonkun käynnin yhteydessä." (s. 8) Sitä Selma todellakin on, jopa ilkeä, ainakin tytärtään kohtaan. Sirkka haluaa ymmärtää äitiään, mutta vaikeaa se on. Äidilleen hän toteaa: "Parhaani olen yrittänyt. Viisikymmentäyhdeksän vuotta olen totellut ja passannut, mutta aina sinä jaksat haukkua ja valittaa." (s. 131) Kuitenkin Sirkka jaksaa päivittäin käydä katsomassa äitiään. Selma ikävöi kotiinsa, eikä halua ymmärtää, ettei hän enää pysty asumaan yksin. Suvun seurasta Selma nauttii. Syntymäpäivä on Selmalle hieno juhla, samoin kuin joulu. Vähitellen Selma löytää seuraa hoitokodin muista vanhuksista. 

"Kala on kiinni. Souda!" (s. 216)

Rakkaan läheisen kuolema on niin iso asia, ettei siitä oikeastaan koskaan pääse yli. Mutta elämä jatkuu, sen on jatkuttava. Jotta elämä jatkuu, tarvitaan monesti jokin pelastava oljenkorsi kuljettamaan sureva suurimmasta surusta takaisin elämään. Sirkalle pelastavaksi oljenkorreksi tulevat luonto ja luonnossa liikkuminen. Aviomies on intohimoinen kalastaja. Tähän saakka Pentti on käynyt Tenolla kalastajakavereittensa kanssa, mutta nyt hän saa houkuteltua Sirkan mukaansa kahden viikon lomalle. Kalastusloma se on, lohensoutua Pentin kanssa. Pentti iloitsee, kun lohta tulee. Muutenkin Pentti on iloinen, puhelias ja huumorintajuinen. "Ei uskoisi samaksi mieheksi kuin kotona, Sirkka ihmetteli." (s. 214) Sirkka huomaa yllätyksekseen viihtyvänsä. Luonnon kauneus viehättää ja rauhoittaa. Lapin valolla on ihmeellisen rauhoittava vaikutus. Sirkan yllätykseksi Pentti ja lapset järjestävät hänelle ihanan syntymäpäiväjuhlan. Syntymäpäivänään Sirkka tuntee kiitollisuutta. Kirstille hän lähettää terveisensä. "Olen saanut niin paljon: ihanan perheen, mieluisan työn, sinun ystävyytesi." (s. 261) 

Kirjan lähtöasetelma on suru. Kun ystävä tai läheinen kuolee, jäljelle jää vain tyhjyys. Tunnistan kirjasta surun, kaipuun ja ikävän, ja uskonkin, että kirja on omiaan puhuttelemaan niitä, jotka ovat menettäneet läheisensä. Tarina jättää tilaa lukijan omille ajatuksille ja omille surukokemuksille. Suruteema on kauniisti kirjoitettu osaksi tarinaa, mutta ei tämä mikään surukirja ole. Kirja on paljon muutakin. Se on kuvausta ystävyydestä ja selviytymisestä, pienen kylän elämästä, avioliitosta ja luonnon lohduttavasta voimasta. 

Pidin paljon kirjan ajankuvasta ja pienen savolaisen kylän kuvauksesta. Marja-Leena Tiainen taitaa arkisen elämän kuvauksen. Kirjailija kuvaa kauniisti Lapin maisemia ja kalastuksen viehättävyyttä. Kirja oli minulle mieleenpainuva ja koskettava lukukokemus. Tiaisen vaivatonta ja sujuvaa tekstiä on miellyttävä lukea. 

T. P. Kekäläinen: Kiitos kauniista kannesta.