Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet. Otava. 2019. Kansi: Päivi Puustinen. 334 sivua.

Sain lahjaksi

"Ikävä tulvahti pakahduttavana rintaan eikä sitä päässyt pakoon. Jos pysähtyi hetkeksi, tunne muuttui huimaavaksi ja velloi vatsassa asti. Liisa kosketti varovasti kaulaansa, ajatteli Kallen vahvoja käsiä, sulki silmänsä ja kuvitteli miehen tuoksun." (s. 142)

Nivukosken kirja vie lukijan Pohjanmaalle. Eletään 1900-luvun alkupuolta. Kirjassa seurataan Liisan elämää lapsuudesta kypsään aikuisuuteen. Liisan vanhemmilla on hyvin toimeentuleva Koskiluhdan maatila Isonkyrön Palonkylässä. Siellä Liisa ja sisko Senni elävät onnellista lapsuutta. Sitten isä, joka on ollut erityisen rakas Liisalle, kuolee. Liisa suree isän kuolemaa, ja surua vain lisää Anna äidin erityisesti Liisaan kohdistama ärtymys ja äkäisyys. Liisa saa kärsiä siitä, että hän ei ole Taisto, pienenä kuollut pikkuveli, vaikka Liisa tekee kaikkensa kelvatakseen Taiston korvikkeeksi. Mutta äiti on julma. "Olis se ollu toista, jos olis oma poika isäntänä." (s. 90) 

" - vaikka kuihtuus sun talosi,
en sua ikinä hylkää." (s. 54)

Isän kuoltua elämä on niukkaa. Äidiltä ei hellyydenosoituksia tule, mutta tytöillä on unelmansa. Senni haaveilee ompelijan töistä Vaasassa ja Liisan muistissa ovat tarkasti isän sanat: "Koita sinä pitää tila suvus". Näin Liisa haluaakin tehdä. Siihen tarjoutuu mahdollisuus, kun Liisa tapaa kauniskatseisen Koivikon Kallen. Rakastutaan, kirjoitellaan kirjeitä, joita löytyy omenapuun oksilta ja myöhemmin vuosien jälkeen vielä runoilijan majan seinän rakosesta. Häiden jälkeen Kallesta tulee kotivävy. Liisan äiti Anna jää asumaan taloon. Syntyy kaksi lasta, Kerttu ja Toivo. 

"Ja sana kaikui Liisan korvissa vielä pitkään sen jälkeen, kun kaikki muut olivat jo nukahtaneet. Amerikka." (s. 91)

Maalaistalon elämä vaatii paljon työtä ja siitä huolimatta elämä on niukkaa. Sitä eivät kaikki jaksa, ei jaksa Kallekaan, joka alkaa haikailla monien muiden miesten tapaan paremmasta elämästä Amerikassa. Liisalla on muistissa isän toivomus eikä hän halua lähteä. Kalle on itsepintainen. Myydään navetasta paras karja ja saatetaan Kalle Vaasan rautatieasemalle. 

Amerikasta tulee lupauksia. Jouluksi kotiin. Mutta Kalle ei tule. Liisa jaksaa odottaa. Liisan ikävä on sanoinkuvaamaton, hän ikävöi, itkee ja mielessä ovat muistot Kallesta, Kallen kauniit sanat ennen avioliittoa, Kallen kädet hänen ympärillään. Kolmas lapsi tekee tuloaan. Ikävää ja jokapäiväistä elämistä ei helpota se, että kirjeitä Amerikasta tulee hyvin harvoin. Kotona äiti Annan tylyys jatkuu, eikä kyläläisistä ole tueksi. Päinvastoin, kaupalla ja kinkereillä udellaan Kallen kuulumisia ja kytätään Liisan raskauden edistymistä ja lasketaan, kuinka monta kuukautta siitä Kallen lähdöstä nyt sitten olikaan. Onneksi on kuitenkin Elsa-serkku ja Senni-sisko.

Oli kertakaikkisen mahtavaa sukeltaa Nivukosken kera pohjalaisyhteisöön ja Liisan pohjalaiskotiin. Lukija pääsee Liisan myötä tekemään navettatöitä, paijailemaan lehmiä, ajamaan hevosella kylällä asioita hoitelemassa. Kerran mentiin hevosella jopa Vaasaan asti siskon luo kyläilemään. Kyläläisten kylmyys ja ivallisuus jäävät lukijankin iholle. 1920-luvun kyläelämä välittyy kirjassa. Kyläläisten yhteisiä tapaamispaikkoja olivat Irman kauppa ja posti. Suutarin verstaassa kenkiä korjasi Aliina Tulimaa ja pajassa teki työtään seppä Pietarinen. Liisan Vaasan reissun myötä tulevat esille elintasoerot maaseudun ja kaupungin välillä. Vuosisadan alun tavat ja uskomukset heijastuvat nekin arkipäivän tapahtumissa. Serkku-Elsan mennessä naimisiin hänen selkäänsä levitettiin karkeaa suolla ja koko selkä pestiin. "Etteivät vanhat rakkaudet miehelässä mieltä kalvaneet." (s. 31) Uskon, että tämänkaltaiseen autenttiseen kyläyhteisön kuvaukseen pystyy vain kirjailija, joka tuntee tarkoin kuvaamansa tapahtumaympäristön. Niin Nivukoski tunteekin, hän on itse kotoisin Pohjanmaalta ja tarina on todellakin fakta-fiktiota hänen omasta nuoruudestaan ja hänen omasta isoäidistään.

Pidin paljon tästä Nivukosken esikoisteoksesta. Nivukoski osoittautuu jo tämän yhden kirjan pohjalta taitavaksi ja kiinnostavaksi kirjailijaksi. Nopeasti piirretyt pilvet on samalla herkkä ja vahva teos. Kirjassa on tavoitettu hyvin pohjalainen vuosisadan alun tunnelma. Kirjailija tavoittaa hyvin myös Liisan ajatusmaailman ja erilaiset tunteet, joiden kanssa Liisa kamppailee. Kirjan kieli on väkevää ja rikasta sekä samanaikaisesti hyvin kaunista. Pidin myös kirjan selkeästä rakenteesta. Vuosiluvut lukujen alussa pitävät kirjan hyvin koossa. Päivi Puustiselle kiitos kirjan kauniista kannesta.

Kirjeillä on iso rooli Nivukosken kirjassa. Kirjeet kulkevat Amerikasta ja Amerikkaan hitaasti, välillä ne katoavat matkalla, toisinaan kirje saapuu perille jo hyvin hauraana. Nivukoski itse on kirjeiden ystävä. Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi Nivukoski kirjoitti kirjeen sadalle itselleen tuntemattomalle henkilölle. Yksi kirjeen saajista oli edesmennyt tyttäremme lukutoukka Krista. 

Tässä Nivukosken kirje jo kuolleelle Kristalle. Tuuli vie kirjeen perille. 💗

Kirjasta ovat kirjoitettu useissa blogeissa, mm. Kirsinkirjanurkka, Kirja vieköön!, Kirjan pauloissa, Kirjabrunssi, Luettua elämää, Paljon melua kirjoista.