tiistai 29. lokakuuta 2019

Jaana Ahlblad: Miten kohdata kuolema



Jaana Ahlblad: Miten kohdata kuolema. Tammi. 2019. Päällys: Markko Taina. 216 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Meidän jokaisen on kohdattava kuolema. Vaikkakin haluaisimme unohtaa elämän rajallisuuden, kuolema tulee väistämättä. Joskus olemme siihen valmistuneita, joskus se tulee yllättäen. On kuitenkin muistettava, että samoin kuin jokaisen elämä on yksilöllinen, niin myös jokaisen kuolema on yksilöllinen.

"Siitä mistä ei puhuta, pitää kirjoittaa." (s 9).


Toimittaja, medianomi Jaana Ahlblad halusi kirjoittaa kuolemakirjan, koska elämän loppuun liittyvistä asioista ei juuri puhuta. Kysymys on asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia. Ahlbald ei kaunistele aihetta, heti kirjan nimestä lukija tietää, mitä aihetta kirja käsittelee. Ahlbladia onkin kutsuttu kuolemankirjailijaksi. Kirjassa käsitellään asioita, jotka liittyvät sairastumiseen, kuolemiseen sekä kuoleman jälkeiseen aikaan.

Suomessa vuosittainen kuolemien määrä on yli 50 000. Vuonna 2017 kuolleiden keski-ikä naisilla oli 85 vuotta ja miehillä 77 vuotta. Niinkin paljon kuin 94 % kuolemista johtuu jostakin sairaudesta. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat yleisin kuolemisen syy ja toisena tulevat syöpäsairaudet: miehillä keuhko- ja eturauhasen syöpä ja naisilla rinta- ja keuhkosyöpä.

Ihmisen sairastuessa lääkäri tekee hoitolinjauksen eli määrittää hoidon tavoitteet. Lääkäri keskustelee hoitolinjauksesta potilaan kanssa ja mahdollisesti myös omaisten kanssa. Joskus tiedetään jo sairauden alkuvaiheissa, että kyse on parantumattomasta sairaudesta. Silloin potilas otetaan palliatiiviseen hoitoon. Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan oireita lievittävää hoitoa eli "parantumattomasti sairaan ihmisen aktiivista ja kokonaisvaltaista hoitoa, kun parantavan hoidon mahdollisuuksia ei enää ole." (s. 21) On tärkeää, että elämänsä loppuvaiheita elävä henkilö voi elää omiin voimiinsa ja tahtoonsa sovitettua elämää mahdollisimman vähin oirein.

"Saattohoidossa hyväksytään, että elämä on rajallista ja päättyy kuolemaan." ( s. 32)

Kun elinaikaa arvioidaan olevan vain joitakin päiviä tai viikkoja, tehdään saattohoitopäätös. Tavoitteena on antaa kuolemaa odottavalle henkilölle arvokas ja oireeton elämän loppuvaihe. Parhaimmillaan saattohoito voi olla koko perhettä eheyttävä jakso. Potilas voi perheenjäsenten kanssa muistella elettyä elämää, katsella valokuvia ja mahdollisesti kirjata muistiin tärkeitä tapahtumia. Ylilääkäri Kaisa Halinen neuvoo omaisia: "On surullista, että kuolemaa piilotellaan sillä tavoin, että kuolevalle omaiselle pitäisi vielä viime metreillä tehdä kaikenlaisia toimenpiteitä. Toivoisin, että läheiset istuisivat kuolevan äitinsä tai isänsä viereen ja puhuisivat siitä, onko jotain jäänyt sanomatta, tai kertoisivat hänelle, kuinka hyvä äiti tai isä hän on." (s. 95) On huomattava, että hoitohenkilöstöllekin päätösten tekeminen saattaa tuottaa haasteita. Syöpälääkäri Päivi Hietanen toteaa: "Ihminen haluaa pysyä elämässä kiinni, ja lääkärit tekevät sen mukaan hoitoyrityksiä, joskus liiankin pitkälle. Milloin pitäisi lopettaa? Sen arvioiminen kunkin ihmisen kohdalla on vaikeaa." (s. 68-69)

Kirjassa käsitellään laajasti myös eutanasiaa. Eduskunta hylkäsi keväällä 2018 kansalaisaloitteen eutanasian laillistamisesta. Ahlbladin kirjassa sekä eutanasiaa puoltavat että vastustavat saavat puheenvuoron.

"Kuolema järisyttää lopullisuudellaan koko perhettä." (Saattohoitolääkäri Juha Hänninen, s. 117)

Kun omainen tai läheinen kuolee, tulee läheisten suru ja kaipaus. Läheskään aina surulle ei ole aikaa eikä mahdollisuutta, koska on paljon käytännön tehtäviä, jotka täytyy selvittää ja hoitaa kuoleman jälkeen. On lukuisia kysymyksiä. Millaisia todistuksia tarvitaan? Millaiset hautajaiset järjestetään? Miten järjestää uskonnolliset ja uskonnottomat hautajaiset? Mikä on digitaalinen jäämistö? Milloin perunkirjoitus tulee tehdä? Näistä kuoleman jälkeisistä tehtävistä Ahlblad kertoo yksityiskohtaisesti. Omaisten ja läheisten on myös huolehdittava itsestään eli annettava itselle mahdollisuus omaan suruun. Jokainen käsittelee surua eri tavoin, mutta on tärkeää, että surulle annetaan riittävästi tilaa ja aikaa.

Ahlblad on kirjoittanut tärkeän tietokirjan. Luin kirjasta yhden luvun kerrallaan, pidin taukoa, mietin Ahlbladin kauniisti kirjoitettua tekstiä tästä herkästä aiheesta. Kun pääsin kirjan loppuun, totesin, että sain kirjasta sekä lohtua että tietoa. Varmasti jokainen läheisensä menettänyt tai omaa kuolemaansa pohtiva saa kirjasta hyödyllisiä ja konkreettisia neuvoja. Kirjaa voi suositella myös hoitohenkilöstölle. Tekstiä elävöittävät kokeneiden asiantuntijoiden mm. syöpälääkärin, keuhkolääkärin, anestesiologin, geriatrin ja saattohoitolääkärin sekä sairaanhoitajan, sairaalapapin ja sosiaalityöntekijän haastattelut. Kuoleman tuo läheiseksi lukijalle myös läheisten henkilökohtaiset kertomukset esimerkiksi saattohoidosta. On tärkeää, että kirja on kirjoitettu selkeällä yleiskielellä.

Ahlbladin kirja on tärkeä siksikin, että vanhusten määrä Suomessa kasvaa. Yhä enemmän potilaspaikkoja tarvitaan. Eliniänodotteen ennustetaan nousevan naisilla 91 vuoteen ja miehillä 87 vuoteen 2080 mennessä. Kansalaisten perusoikeus on pitkä ja terve ikä, mutta se on myös kustannuskysymys. Sairastaminen maksaa. Hyvätasoinen ja potilasta arvostava palliatiivinen hoito ja saattohoito ovat avaintekijöitä potilaan loppuaikoina. Mutta valitettavasti tilanne on hyvin erilainen eri puolilla Suomea. Suomessa on vain neljä saattohoitokotia. Hyvää saattohoitoa voi toki saada muuallakin kuin vain saattokodeissa, mutta valittavasti erot ovat suuret eri paikkakunnilla.

Kiitos Markko Tainalle aiheeseen sopivasta kauniista kannesta.

10 kommenttia:

  1. Kiitos Anneli. Turussa lopetettiin tänä syksynä yksi saattohoitokoti. Kukaan ei kyllä ymmärrä miksi. Hyvä osaava henkilökunta ja saattohoitokoti sijaitsi kauniissa ympäristössä meren rannalla. Ilmeisesti voittoa ei tullut tarpeeksi sijoittajille.

    Kuoleman läheisyys tuli jälleen silmille yllättävältä taholta. Eräs lähisukuun kuuluva kuoli 8 vuotta sitten aivosyöpään kuuden vuoden sairastelun jälkeen. Sairauteen kuului leikkauksia, sytostaatteja, sädehoitoa jne. jopa kallon luita jouduttiin vaihtamaan sairauden aikana, koska ne tulehtuivat, eivätkä parantuneet. Nyt hänen 10v. poikansa sairastui aivosyöpään. Voiko elämä olla enempää epäoikeudenmukainen?

    Kuolema kolkuttelee meidän jokaisen lähellä, mutta lapsen toivoisi saavan elää onnellista elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli nyt saattohoitokoteja on vain kolme.En ole tiennytkään että Turku on lopetettu. Harmillista, kun tietää miten suuri tarve tällaisista paikoista on.
      Kyyneleet silmissä luin sukulaisesi kuolemasta. Ja nyt sitten vielä pieni lapsi sairastuu syöpään. Tuntuu niin käsittämättömältä.

      Poista
  2. Voi kuinka asiaa kirjoitit Mai.
    Onko tämä kirja oppikirjana terveydenhoito alalla.
    Itse törmään kirjaan ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika uusi kirja, ilmestynyt helmikuussa tänä vuonna. Eli luulen, ettei ole oppikirjana ainakaan vielä, mutta kirjan luettuani olen sitä mieltä, että toimisi hyvin myös oppikirjana.

      Poista
  3. Kiitos sinulle Anneli.
    Kuolema on vaikea aihe puhua. Toivotaan, että mahdollisimman moni rohkaistuu puhumaan tämän kirjan myötä myös omaa kuolemaansa koskevista ajatuksistaan. Monet tuntuvat ymmärtävän elämän rajallisuuden vasta menetettyään läheisensä. Olisi hyvä muistaa, että eteen voi tulla tilanne, jossa omaa tahtoaan loppuajan hoidosta tai hautajaisista ei enää pysty kertomaan.
    Harmi, että ihmiset ovat kuolemankin edessä eriarvoisessa asemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että pitäisi rohkaistua käsittelemään>I myös omaa kuolemaa ja miettiä kuolemaan liittyviä toimenpiteitä, mm hautajaisia, jo etukäteen. Todellakaan emme voi tietää, mitä tässä maailmassa tapahtuu eli olemmeko kuoleman partaalla kykeneväisiä lausumaan oman tahtomme. Tämä kirja sopii sekä niille, jotka pohtivat omaa kuolemaansa että niille, jotka valmistautuvat läheisensä kuolemaan.

      Poista
  4. Tärkeä kirja vaikeasta aiheesta. Kuolemaa ei kukaan pääse karkuun vaikenemalla siitä. Lähipiirissä on iäkkäitä ja sairaita ihmisiä, joten kuolemaa on siksikin tullut viime aikoina paljon mietittyä. Veljeni yllättävän kuoleman ravistelemina teimme mieheni kanssa edunvalvonta-asiakirjat ja hoitotestamentit. Kuolema tulee usein yllättäen ja on järkevää ajatella myös niitä läheisiä, jotka jäävät asioita hoitamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Between. Olet niin oikeassa, ei kuolemaa voi juosta karkuun. Jo jäljelle jäävien läheisten kannalta on hyvä, että asioista pyritään huolehtimaan ajoissa, esimerkiksi nuo mainitsemasi edunvalvonta-asiakirjat ja hoitotestamentit on hyvä laatia ajoissa. Ehkäpä jonkun läheisen kuolema pakottaa ajattelemaan omaakin kuolemaa.

      Poista
  5. Vaikuttaa asialliselta teokselta, jonka soisi jokaisen lukevan, sillä kuolema on meissä kaikissa sisäänrakennettuna syntymästämme alkaen, ja se on luonnollisuudestaan huolimatta nykyaikana eräänlainen vaikeasti murrettava tabu ja ulkoistettu asia.
    Vaikea eutanasiakysymyskin on vailla ratkaisuaan.

    Olemme epävarmoja, kuinka lähestyä surevaa, kuinka kuunnella läheisemme kuolemaan liittyviä toiveita ja kuinka ilmaista ja saattaa paperille/omaistemme tiedoksi omat toiveemme ja ajatuksemme. Unohdamme luontevan sanattoman halauksen voiman, Vaivaannumme läheisemme kertoessa ajatuksistaanja kuittaamme: "Älä nyt höpsi, et Sinä vielä pitkään aikaan..." sekä suljemme omamme pois mielestämme arjen hötkyilyyn ja kiireisiin vedoten. Näissä asioissa kannattaa olla rohkea, ottaa luontevasti osaa, kuunnella läheisiään ja saatettaviaan sekä laatia omat toiveensa kirjalliseen muotoon, jolloin asiat tulevaat selviksi ja käsitellyiksi eivätkä jää arvuuttelun varaan, kun suru sitten saapuu kohdalle surtavaksi ja vie voimat.
    Näillä kokemuslisillä totean olevani erittäin onnekas, oltuani pikkutyttönä turvallisesti ja rauhallisesti Mummini ja Tätini kanssa yhdessä Isomummin vuoteen äärellä katsomassa tuleeko suun eteen asetettuun peiliin vielä huurua. Ei tullut. Mutta tuli luoduksi pohja luontevammalle suhtautumiselle kuolemaan, ja se on kantanut näissä raskaissa tilanteissa tähän asti läpi elämän...

    VastaaPoista
  6. Kiitos Takkutukka kuolemaa avartavista kommenteistasi. Joskus tuntuu, että jo sana kuolema on tabu eli pitäisi kiemurrella jotenkin tuon ilmaisun kanssa. Minusta on hyvä, että Jaana Ahlblad käyttää kuolema-sanaa jo kirjan nimessä. Ei kuolemaa karkuun pääse, vaikka kuinka haluaisi. Kaunis on tuo muistosi Isomummisi kuolemasta, kiitos muiston avaamisesta.

    VastaaPoista