lauantai 5. tammikuuta 2019

Tommi Kinnunen:Pintti



Tommi Kinnunen: Pintti. WSOY. 2018. Päällys: Martti Ruokonen. 291 sivua.

Oma ostos

Vuoden ensimmäinen lukemani kirja oli Lars Keplerin Lazarus. Olikin aikamoinen hyppäys loikata Keplerin trillerimäisestä tekstistä Tommi Kinnusen herkkävireiseen kerrontaan. Kestikin oman aikansa ennen kuin elämä lasitehtaan kupeessa alkoi avautua minulle.

Kinnusen Pintti-kirjan myötä pääsemme seuraamaan sodanjälkeistä aikaa lasitehtaan varjossa. Sodanjälkeinen arkipäivä avautuu kolmen sisaruksen Jussin, Helmin ja Railin kautta. Kirjassa kuvataan kolmea päivää, yhtä jokaisen sisaruksen näkökulmasta. Jussin kanssa eletään sodanjälkeistä vuotta 1949, Helmin osalle tulee vuosi 1950 ja Railille jää vuosi 1951. Vaikka kysymys on vain kolmesta päivästä, niihin mahtuu sisarusten koko elämä. 

Elämä pyörii lasitehtaan ympärillä

Lasitehtaan kyläyhteisö elää tyypillistä sodanjälkeistä jälleenrakentamisen aikaa. Nimeltä mainitsemattoman lasitehtaan esikuvana lienee ollut Nuutajärven lasitehdas Urjalassa, pieni kyläyhteisö, jossa lasitehdas työllistää lähes kaikki kyläläiset. Kaikki toimii tehtaan ehdoilla, kaikki tehdään yhdessä sekä työ- että vapaa-aikana. Ilot ja surut jaetaan yhdessä vaikkapa saunan lauteilla. Kuten yleensä työläisyhteisöt sodan jälkeen, tämäkin kylä on vasemmistolainen. Sitä ei sen kummemmin julisteta, se vaan on niin. Siinä yhteisössä kirkolla ei juuri ole jalansijaa. "Elämisen suunta oli kohti työtovereita, ei Jumalaa." (s. 39). Pitäjän ainoa kirkkokin sijaitsee eri kylässä, joten pappejakaan ei juuri tavata, "eikä kirkkoherra kovin usein uskaltautunut vasemmistolaisten työläisten luo." (s. 39)
 
Nuutajärven lasitehtaan "Vanha hytti". (Wikipedia)

Kinnunen kuvaa pieeteetillä työskentelyä lasitehtaassa. Hän onkin tehnyt melkoisen työn perehtyessään lasin valmistukseen ja saakin lasitehtaan työpäivät eläviksi ja kiinnostaviksi. Termitkin tulevat lukijalle tutuksi. Mm kirjan nimi pintti viittaa lasinvalmistuksessa pakostakin syntyvään jätelasiin, jota hyödynnetään uusien lasiesineiden valmistuksessa. "Ei uskoisi, että kaikessa lasissa on pinttiä mukana, hienoimmassakin kristallissa. Siksi kertaalleen epäkelvoksi arvioitu lasi löytää paikkansa toisissa astioissa." (s. 162) Siis kierrätystä parhaimmillaan.

Työyhteisö on harmoninen, ristiriitoja työnantajien ja työtekijöiden välillä ei juuri ole, vaan pikemminkin päinvastoin. Työntekijöillä on kunnianhimoa suunnitella entistä kauniimpia lasiesineitä ja näin he edistävät enemmänkin tehtaan kuin omaa asiaa.  Mieleeni muistuvat Kemin veritorstai vuonna 1949 sekä monet muut lakkoilut tehdasyhteisöissä 40-luvun lopussa ja 50-luvun alussa. Tällaista ei ollut tässä lasitehtaassa. Vai oliko niin, että tällainen liikehdintä oli vähäisempää maaseutumaisissa työläisyhteisöissä? 

Lasitehtaalla työskentelevät sekä miehet että naiset. Naisten tietoisuus on heräämässä, he eivät katso hyvällä sitä, että heidät siirretään avustaviin tehtäviin sodan jälkeen miesten palattua sodasta. Sodan aikana miesten ollessa rintamalla naiset päästettiin ensi kertaa puhaltamaan. Tarvittiinhan lasia sodankin aikana. 

Sisarukset Jussi, Helmi ja Raili

Jussi on sisaruksista vanhin, jälkeenjäänyt, epilepsiaa sairastava aikuinen mies. Äiti on ollut Jussille tärkeä, äiti on jaksanut kuunnella häntä, äiti on ymmärtänyt häntä. Nyt äiti on kuollut. Helmi-sisar kokeekin, että Jussi sai liikaa huomiota sairautensa vuoksi. "Jussi sai esikoispoikana kaiken huomion, ja kun isoveli osoittautui hitaaksi, vanhempien voimat eivät riittäneet heille nuoremmille sisaruksille". (s. 113) 

Kinnunen piirtää Jussin henkilökuvaa herkällä ja kauniilla tavalla. Lukija saakin vaikutelman, että Jussin kautta Kinnunen kuvaa itselleen tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi luontoa. Luontokuvaukset ovatkin vertaansa vailla tässä kirjassa. Esimerkiksi näin: "Edessä aukeaa raukeaa vihreyttä hohtava luonto, jonka ärsykkeiden määrä on ihmiseen tekemään verrattuna tuhatkertainen." (s. 51)  

Jussilla on vain harvoja ystäviä. Helmin miesystävästä Gregorystä Jussi pitää ja haluaa miellyttää häntä. Jussi kulkee luonnossa ja etsii sopivia kohteita Gregorylle, joka on taitava lasinpuhaltaja. "Kiinnostavin kohta on kuitenkin kitiinisiivet, joiden suonien kudos tuo mieleen sotkuisen kalaverkon tai konttorin seinän halkeilleen paksun öljymaalin. Jussi tietää, että sellaisesta Gregory pitäisi. Se yrittäisi tehdä samanlaista lasia, rikkonaista ja silti ehjää." (s. 46) Liikuttavaa oli lukea Jussin aurankukkaviljelmästä, jonka hän perusti Gregorya miellyttääkseen.

Aurankukilla on kirjassa tärkeä rooli.  (Wikipedia)

Helmin elämää varjostaa miehen kuolema. Hänen on vaikea voittaa surua ja surusta saa osansa myös Helmin 4-vuotias Saara-tytär. Helmi, muiden lailla, työskentelee tehtaassa, mutta ei löydä Saaralle hoitopaikkaa. Hän jättää Saaran kotiin työpäivän ajaksi ja sitoo Saaran naruliekaan. Mietin, oliko hoitopaikan saaminen todellakin aivan mahdotonta tuolloin. Tuntui, että syntyvyys oli suurta tuohon aikaan ja moni muukin pienokainen oli hoitopaikan tarpeessa.

Raili on tekevä nainen. Hän pitää sisarukset koossa, hänen toimestaan taloa laajennetaan, hän pitää itsensä liikkeellä kaiken aikaa. Hän ei vatvo menneitä eikä kiinnitä huomiota siihen, että kyläläiset kuiskivat, että Raili on Helsingin huora. Railin ja Helmin välillä on jännitteisyyttä. Raili "ei ymmärrä, miksi Helmi pysähtelee ja vatvoo menneitä, sillä sellainen ei hyödytä ketään." Helmi taas kadehtii Railia. "Raili pärjää elämässä paremmin kuin hän, aivan kuin se olisi enemmän kilpailija kuin sisko." (s. 12)  

Kinnunen on hyvä kertoja

Kinnunen taitaa tarinankerrontataidon. Hän on erinomainen ajankuvaaja niin tässä kirjassa kuin aiemmissakin kirjoissaan Lopotissa (2014) ja Neljäntienristeyksessä (2016). Pintissä on paljon samoja teemoja kuin Neljäntienristeyksessä,  molemmille kirjoille on leimallista sodanjälkeinen jälleenrakennus. Pintti osoittautui kiinnostavaksi lukukokemukseksi. Koin, että tällainen lasitehtaan historian avaaminen on erittäin arvokasta. Kirja on samalla kaunis, herkkävireinen ja vahva. Pidän Kinnusen kirjoitustyylistä, vaikkakin tässä kirjassa koin, että kirjan keskivaiheilla juoni hieman takkuili, mutta loppua kohti Kinnunen pääsee jälleen näyttämään virtuaalimaisen tarinankerrontataitonsa.  Pintti on mielestäni erittäin sopiva lukupiirikirja, niin monia eri keskusteluteemoja kirja pitää sisällään. - Kirjan myötä yksi ensi kesän matkakohteista tuli päätetyksi: Nuutajärven lasimuseo.








17 kommenttia:

  1. Ansiokas bloggaus, ja totta tuo työläisyys, en siihen juuri itse kiinnittänyt huomiota, koska minulle on loppujen lopuksi sama, mitä ihminen äänestää, ja mihin uskoo. Sen sijaan tässäkin varmasti ajatuksia jaettiin, mutta ihmetyttää myös kyläyhteisöjen juorut ja se kamala kiusaaminen. En ole koskaan ymmärtänyt heikompiosaisten "päähänpotkimista"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke. Se on kummaa tuo juoruilu, mikä ihmeen tarve sellaiseen on pienessäkin yhteisössä. Miten paljon se viekään energiaa, jonka voisi hyödyntää hyvien asioiden eteenpäin viemiseen.

      Poista
  2. Nuutajärvellä on tullut käytyä muutaman kerran ja kirjan luettua päätimme käydä Riihimäen lasimuseossa ja suosittelen, se on todella upea paikka. Lasiesineitä monessa kerroksessa ja huoneessa. Löytyy historiaakin monen sadan vuoden takaa.
    Pintti on upea kirja. Hienoa, että Kinnunen antaa äänen heille, jotka sitä eivät yleensä saa, eli Jussille, jolla oli kaatumatauti ja Lopotissa Helenalle, joka oli sokea.
    Ihailen myös Kinnusen hienoa suomen kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin pidit Pintistä. Kinnunen todella hallitsee suomen kielen taidokkaan käytön. Kiitos Riihimäen lasimuseo -vinkistä. On varmasti mielenkiintoinen paikka, erityisesti nyt Pintin lukemisen jälkeen.

      Poista
  3. Luin Pintin ennen joulua ja pidin siitä, kuten Kinnusen edellisistäkin kirjoista. Kerronta on hidastempoista ja kuitenkin muutaman henkilön avulla hän kuvaa kokonaisen aikakauden ja ammatin mielenkiintoisesti ja hyvällä suomen kielellä. Nuutajärven museossa olen käynyt usein Iittalan Naivistinäyttelyiden ohessa. Riihimäen lasimuseo tuli tuossa ylemmässä kommentissa mukavana vinkkinä.

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla Between, että kirja on ollut sinullekin mieluisa lukuelämys. Kinnunen todella taitaa tarinankerronnan ja upean suomen kielen käytön. Mielenkiintoista oli oppia uutta lasinvalmistuksesta.

    VastaaPoista
  5. Kinnunen kirjoittaa mukaansatempaavasti. Olen tykännyt kaikista hänen kirjoistaan.
    Minua kiehtoo erityisesti Kinnusen tapa kuvata mennyttä aikaa.
    Oli yllättävää kuulla, että hän näki lasinpuhallusta ensimmäisen kerran vasta Pintin valmistuttua.
    Minulla kävi säkä, kun löysin Pintin heti sen ilmestymisen jälkeen kirpparilta kahdella eurolla.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Kinnusen kirjat ovat sinullekin tuttuja. Joskus kirppareilta löytyy todellisia aarteita! Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  6. Olet kirjoittanut tästä kirjasta hyvin. Tämä teos sopisi mainiosti vaikka lukupiiriin keskusteltavaksi, niin paljon tässä on kaikenlaista, johon tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna. Olen samaa mieltä, varmasti erittäin toimiva lukupiirikirjana. Ehkä ehdotankin tätä omalle lukupiirilleni ensi syksyn kirjoihin.

      Poista
    2. Tämä on varmasti hyvä kirja. Tuo nimi Pintti on jo kiinnostava. Pidin Neljäntienristeyksestä, mutta nämä kaksi muuta Kinnusen teosta ovat vielä lukematta. Pitäisi kyllä lukea enemmän kotimaistakin kirjallisuutta vaihteeksi! Olen jäänyt niin koukkuun kirjallisiin "maailmanmatkoihini" :)

      Poista
    3. Uskon, että Pintti olisi sinulle mieleistä luettavaa. Pidin myös Neljäntienristeyksestä. Kirjatarjontaa on niin paljon, että valintoja vaan täytyy tehdä.

      Poista
  7. Anneli, pidin kahdesta aikaisemmasta Kinnusesta, joten en osaa sanoa, miksi jätin tämän toistaiseksi väliin. Molemmat varhemmat Kinnusen kirjat ovat jättäneet vahvoja muistoja, mehukkaita kohtauksia, todenmakuista elettyä elämää.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin samaa mieltä, ne kaksi ensimmäistä olivat todella vahvoja kirjoja. Siksi vähän vierastinkin tämän aloittamista, mutta ei tämä yhtään häviä edeltäjilleen. Eli suosittelen!

      Poista
  8. Kinnunen on kyllä hienovireisen tarinoinnin mestari. Ja kyllä, tätä teosta voi lämpimästi suositella lukupiirkirjaksi!

    <3










    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin mietin, että lukupiirikirjana tämä olisi kyllä hyvä. Taidankin ehdottaa tätä meidän lukupiirillemme.

      Poista
  9. Kiva lukea tämä esittely. Mulla on varattuna tämä kirjastosta, on pitkä varausjono, vielä on 200 varaajaa ennnen minua :) Mutta kyllä se vielä joskus tulee luettavaksi :) En ole lukenut hänen edellisäkään kirjoja vielä.

    VastaaPoista