tiistai 6. marraskuuta 2018

Liane Moriartyn Hyvä aviomies on sopivasti koukuttava kirja




Liane Moriarty: Hyvä aviomies. 2013. WSOY. The Husband's Secret. Suomentanut Helene Bützow. 444 sivua.

Lainattu ystävältä

Heti kun avasin Hyvä aviomies -kirjan, ilahduin! Kirjan miljöö on Australia. Matkustan mielelläni kirjojen myötä sellaisiin maihin, joissa en ole käynyt. Tässä kirjassa ollaan Sydneyssa, sitten Melbournessa. Kuvauksen kohteena on  kolme perhettä. Yksi päähenkilöistä on Cecilia, todellinen tehopakkaus, kolmen tyttären äiti, John-Paulin vaimo, Tupperware-kutsujen emäntä, vanhempainneuvoston puheenjohtaja. Kaiken tämän lisäksi Cecilia onnistuu pitämään kotinsa priimakunnossa. Siis kaikenkaikkiaan todellinen ihannevaimo.

Eräänä päivänä Cecilia löytää miehensä kirjoittaman kirjeen, jonka Cecilia saa avata miehensä kuoltua. Ennen kirjeen avaamista elämä tuntuu niin turvalliselta ja tutulta. "Hän oli äiti. Hänen täytyi pysyä hengissä. Kuoleman käytävät eivät kuuluneet hänen eämäänsä. Siihen kuuluivat koulun käytävät. Kauppakeskusten käytävät. Häntä ei ollut koskaan koeteltu. Todennäköisesti ei koskaan koeteltaisikaan." (s. 66) 

Mutta uteliaisuus voittaa. Cecilia avaa kirjeen. Tästä kirjeen avaamisesta alkaa tapahtumaketju, joka saa päätöksensä kirjan viimeisillä sivuilla.

Rachel, toinen päähenkilöistä, työskentelee katolisen koulun kansliassa. Hän on menettänyt tyttärensä Janien 24 vuotta sitten. Tuolloin high schoolia käyvä tyttö murhattiin kuristamalla. Rikosta ei saatu selvitetyksi. Janie on Rachelin mielessä joka ikinen päivä. "Joskus suru tuntui puhtaana peruskipuna, joskus se oli vihaa, kiihkeää halua raadella, lyödä ja tappaa ja toisinaan, esimerkiksi nyt, se oli arkinen, ikävä tunne, joka laskeutui Rachelin ympärille pehmeästi ja tukahduttavasti kuin sankka sumu." (s. 354)

Tess ja Will ovat mainostoimistossa työskentelevä aviopari. Toimistossa työskentelee myös Felicity, Tessin ystävätär. Eräänä päivänä Tessille kerrotaan, että Willilla ja Felicityllä on rakkaussuhde. Tess tekee nopean päätöksen: ottaa poikansa Liamin ja matkustaa Melbourneen äitinsä luo. Liam menee katoliseen kouluun, jota Tess on käynyt nuorena. Koulun kansliassa työskentelee Rachel.

Kirjan lyhyissä luvuissa kuvataan vuorotellen näitä kolmea perhettä. Tessin muutettua Melbourneen perheiden suhteet alkavat kietoutua yhteen. Rachel ja Cecilia tutustuvat toisiinsa Tupperware-kutsuilla, Tess aloittaa suhteen kaikkien ihaileman urheilunopettajan kanssa, Rachel kaipaa kuollutta tytärtään, Cecilian aviomies John-Paul tulee yllättäen matkoilta. Perheet elävät näennäisesti tavallista, arkipäiväistä elämää, mutta taustalla on suuria salaisuuksia, joiden tulee paljastua ennen kuin kirja päättyy. Näin tapahtuu ja kirja saakin dekkarimaisia piirteitä, kun Cecilian avaaman kirjeen salaisuudet alkavat aueta.

Moriarty on taidokas kirjoittaja. Kirjailijan suuri ansio on kuvata henkilöhahmoja ja arkipäivän tapahtumia elävällä tavalla. Hän herättää kirjan henkilöt eloon niin, että heistä tulee lukijalle läheisiä. Varmaotteisella tavalla kirjailija sitoo kolme perhettä yhteen. Välillä liikutaan tummissa tunnelmissa, välillä iloitaan ja pidetään hauskaa.  Missään vaiheessa kirjan vetovoima ei katoa.

Cecilian tytär Esther on kiinnostunut historiasta. Nyt hänen mielenkiintonsa kohdistuu Berliinin muuriin, joka kulkeekin lukijan mukana läpi kirjan. Monet kirjan tapahtumista peilautuvat Berliinin muuriin. Rachel ja Ed olivat menneet kihloihin sinä vuonna kun muuri pystytettiin v. 1961, kun taas Cecilia ja John-Paul tutustuivat vuonna 1990, kun muuri purettiin. 

Olen aiemmin lukenut Moriartyn erinomaisen kirjan Tavalliset pikku pihajuhlat. Ihastuin siihen ja siksi tartuinkin mielelläni tähän kirjaan. Tätä kirjaa oli ilo lukea.

10 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään matkustaa kirjojen kautta sekä tuttuihin että tuntemattomiin maihin. Australia kiinnostaa, koska siskoni asuu siellä. Moriartylta olen lukenut tämän ja Mustat valkeat valheet, joista jälkimmäisestä tykkäsin enemmän. Pitäisi lukea vielä ne muutkin hänen kirjansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin ottaa tuo Mustat valkeat valheet luettavaksi. - Australia on mielenkiintoinen maa, kiva olisi käydä siellä.

      Poista
  2. Toivon, että olen jonakin päivänä Australiassa lomalla, sillä maa kiinnostaa kovasti. Minä en ymmärtänyt tätä kirjaa, joten jätin seuraavat suomennokset lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin Australia kiinnostaa kovasti. Kunpa se olisi lähempänä. Mielenkiintoista kuulla, että tämä kirja ei ollut sinulle mieleinen. Kaikki ei aina natsaa!

      Poista
  3. Tämä on tosiaan mainio kirja. Viihteellinen, jossa on taustalla vakaviakin sävyjä. Luin kirjan englanniksi joku aika sitten, koetan blogatakin lukemastani jossain vaiheessa.

    Minulla on vielä Tavalliset pikku pihajuhlat lukematta Moriartyn suomennetuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kovasti Tavallisista pikku pihajuhlista. Uskon, että se on sinullekin mieluisaa luettavaa.

      Poista
  4. Pakko metsästää tämä käsiini, onhan ympäristönä entinen kotimaani.
    Kirja vaikuttaa tosiaankin koukuttavalta.
    Kiitos lukuvinkistä Anneli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Kirsti. Olen varma, että pidät tästä kirjasta.

      Poista
  5. Tämä oli hyvä kirja ja suosikkini tähän mennessä lukemistani Moriartyista. Pidän Moriartyn tavasta kirjoittaa viihteellisesti, mutta kuitenkin samalla sanoen niin paljon. Mutta perusrakenne hänen kirjoissaan tuntuu toistavan itseään, joten kovin nopeassa tahdissa peräkanaa en pysty hänen kirjojaan lukemaan.

    VastaaPoista
  6. Kiva kun sinäkin olet tykännyt tästä kirjasta. Minunkin pitää kyllä lukea nuo loputkin Moriartyt, mutta ehkä en ota niitä lukuohjelmaan ihan heti.

    VastaaPoista