keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Jens Henrik Jensen: Hirtetyt koirat



Jens Henrik Jensen: Hirtetyt koirat. WSOY. 2018. Tanskankielinen alkuteos De haengte hunde. Suomentanut Sanna Manninen. Päällys Stolzdesign. 402 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Yhteys oli koira. Tarkemmin sanottuna hirtetty koira. (s. 89)

Jensen aloittaa uuden Oxen-dekkarisarjan kirjalla Hirtetyt koirat. Niels Oxen on mielenkiintoinen tuttavuus, jonka persoonallisuutta ja taustaa valotetaan kirjassa vähitellen. Oxen on eliittisotilas, hän on työskennellyt poliisina ja taistellut menestyksellisesti Afganistanin ja Balkanin sodissa. Muistoina ovat arvokkaat kunniamerkit, mutta myös rankkojen kokemusten mukanaan tuoma posttraumaattinen stressireaktio (Post Traumatic Stress Disorder).  

Oxen asuu Kööpenhaminassa täysin yhteiskunnan ulkopuolella. Oikeastaan koko ihmistä ei ole olemassakaan, hänellä ei ole osoitetta, yksikään viranomainen ei tiedä hänestä yhtään mitään. Näin ollen hän ei myöskään saa mistään rahaa, joten ruokarahaa hän saa keräämällä pulloja ja ruokaa tonkimalla kauppojen jäteastioita. Kaikki tapahtuu yhteistyössä Oxenin Mister White -koiran kanssa. 

Oxen haluaa itselleen täydellistä rauhaa ja siksi hän lähtee koiransa kanssa asumaan Jyllannin metsiin. Saatuaan leirinsä valmiiksi hän lähtee tutustumaan lähistöllä olevaan Norlundin linnaan. Linnan pihalla hän näkee hirtetyn koiran, joka kuuluu linnassa asuvalle diplomaatti Corfitzenille. Käy ilmi, että hirtetty koira ennakoi omistajansa kuolemaa. Sitten Oxenin oma koira Mister White surmataan. Onko Oxen seuraavana tapettavien listalla? Tiedustelupalvelun sympaattinen, leppoisa johtaja Alex Mossman esittää Oxenille pyynnön yhteistyöstä.

Well. Minä olen vähän miettinyt. Mitä jos tulisit minun hommiini selvittämään tätä niin sanottua Corfitzenin tapausta? Sinulla on erityistaitoja. Kaiken lisäksi sinulla on poliisikokemusta. Järjestely olisi tietenkin täysin epävirallinen. Saisit hyvän palkkion. Erittäin hyvän. (s. 78)

Oxen suostuu ja saa työparikseen Margrethe Franckin. Yksin eläneelle ja sotatraumoista kärsivälle Oxenille yhteistyö Franckin kanssa tuottaa aluksi vaikeuksia, mutta hän ymmärtää, että tavoitteisiin pääseminen edellyttää avoimuutta ja luottamuksellisuutta. Kaikki tapahtumat kulminoituvat lopuksi avainsanaan Danehof, joka on on satoja vuosia vanha salaseura. Käykin ilmi, että yhtä ainokaista tekijää ei löydy, vaan rikosten maailmassa ja myös rikosten selvittelyssä kaikilla on kahdet kasvot.

Niels Oxen on kiinnostava henkilö, joka sotatraumoineen herättää lukijan sympatiat. Oxenin yöt täyttyvät painajaisista, joita sotamuistojen Seitsikko tuo mukanaan. Oxenin toiminta on vertaansa vailla. Useimmiten hän ei ennätä suunnittelemaan toimintaansa, vaan hän toimii sotataustan antamalla varmuudella ja vaistonvaraisuudella. Sympaattisiksi henkilöiksi osoittautuivat myös Oxenin työpari Margrethe Franck sekä tiedustelupalvelun johtaja Axel Mossman - leppoisa well-mies, joka hänkin pelaa monilla korteilla. Mossman? PET:n johtaja, joka jakeli käyntikorttejaan ja salaista puhelinnumeroaan sotaveteraaneille ja entisille terrorismintorjuntapoliiseille. (s. 163)


Jensenin kirja vie mukanaan ja lukijan on aina vain päästävä eteenpäin saadakseen selville, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjan vahvuuksina pidän intensiivistä juonen punontaa sekä vetäviä henkilöhahmoja. Jensen on erinomainen kirjoittaja, jonka kirjoitustyyli samoin kuin jännittävä juoni koukuttavat lukijan. Lukijan on helppo nähdä tapahtumat mielessään elokuvamaisesti. Kirjan esittelytekstistä käykin ilmi, että sarjan TV- ja elokuvaoikeudet on jo myyty SF Studios -tuotantoyhtiölle.  

Kirjassa vilahtelee paljon paikannimiä. Olisinkin kaivannut Tanskan karttaa paikannimien paikantamiseen. Muutamia paikannimiä googlasin ja löysinkin mm hotellit Rold Storkron ja  Bramslevgaardin, joissa Oxen ja Franck asuivat työmatkoillaan.

Hotelli Bramslevgaard
Uskon, että kyllä Jensen taas löytää Oxenin jostakin maailman kolkasta ja niin pääsemme jälleen Oxenin vauhdikkaaseen kyytiin. 

Jens Henrik Jensen

10 kommenttia:

  1. Ihan tuntematon minulle, mutta alkoi kiinnostaa. Kiitos kun kerroit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäät tästä Arja. Jensen osaa todella kirjoittaa.

      Poista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Laitetaanpa lukulistalle, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun laitat tämän kirjan lukulistalle. Varmasti ihastut Jensenin erinomaiseen kirjoitustyyliin sekä kirjan henkilöhahmoihin.

      Poista

  3. Samat sanat: Chabonin tuottamassa tekstissä on tiettyä omaleimaisuutta, ja kerronta rullaa vaivattomasti ja vauhdikkaasti. Henkilöhahmoissa on lihaa ja verta sekä persoonaa. Aisaparin Oxen & Franck yhteistyö ja kemia on saatu eläväksi sekä asteittain kehittyväksi myös ympäristö- ja luontokuvaukset ovat kohdillaan. Joten jatkoa odotellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Oxenin ja Franckin yhteistyön sujuminen oli saatu todella eläväksi. Toivottavasti jatkoa seuraa pian. Mukavaa kesän jatkoa Takkutukka.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Uusi tuttavuus Jensen oli minullekin. Suosittelen tutustumista! Et varmasti pety. Mukavaa loppuviikkoa Kirsti!

      Poista
  5. Voi, tämä kuulostaa hyvältä! Pitää pistää lukulistalle!
    Aurinkoista loppukesää!

    VastaaPoista
  6. Jenseniä en ole lukenut eikä kirjan nimikään ole houkutteleva, mutta tämä kuulostaa todella vetävältä tapaukselta. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista