maanantai 2. maaliskuuta 2026

Helsinki Noir - Stadin pimeä puoli



Aiemmin Helsingissä tutustuttiin uusimpaan rikoskirjallisuuteen Helsingin Dekkarifestivaaleilla. Tänä vuonna rikoskirjallisuuden ystävät kokoontuivat Helsinki Noir -festivaaleille Aleksanterin teatteriin 27.-28.2.2026. Vuonna 1879 valmistunut kaunis rakennus on Aleksanteri II:n rakennuttama. Rakennus huokuu historiaa. 

                                

Teatteriin mahtuu reilut 400 ihmistä. Perjantain tapahtuma oli loppuunmyyty, ja lauantainakin sali oli lähes täynnä. Ennen viikonlopun tapahtumaa Helsingin keskustassa oli runsaasti Helsinki Noir -tapahtumia, mm. kirjailijoiden esiintymisiä, teemakävelykierroksia, lukupiirejä ja elokuvanäytöksiä. 

Itse olin paikalla vain lauantaina. Tiivis päivä oli, kello yhdestätoista aina puoli yhdeksään asti. Nyt tiedän aika tasan tarkkaan, missä mennään kotimaisessa rikoskirjallisuudessa. Lauantaina paikalla olivat Satu Rämö, Leena Lehtolainen, Christian Rönnbacka, Vera Vala, Helinä Häkkänen, Marja Aarnipuro, Rebekka Härkönen, Helena Immonen, Charly Salonius-Pasternak, Joona Keskitalo, Heikki Valkama, Anna Äärelä, Kenneth Eriksson, Mika "Immu" Ilmén, Kale Puonti, Matti Laine, JP Koskinen, Patricia G. Bertényi, Matti Remes ja Anna Harju. Muutama dekkaristi puuttui, kaipasin erityisesti Arttu Tuomista. Ulkomaisia dekkaristeja edustivat Chris Whitaker, Stefan Ahnhem, Lilja Sigurdardóttir ja Skúli Sigurdsson. 

Iceland noir in focus: Lilja Sigurdardóttir, Skúli Sigurdsson ja Satu Rämö. Haastattelijana Laula Friman. 
Päivän ensimmäisessä keskustelussa tarkasteltiin islantilaista rikosromaanigenreä. Kaksi teemaa - luonto ja kansanperinne - on vahvasti mukana islantilaisissa dekkareissa, samoin kuin myös Rämön Hildur-sarjassa. Luontokuvauksia on paljon, ja luontoa hyödynnetään tapahtumien kulussa. Islantilainen kansanperinne on rikasta ja elävää. Piilokansa ja joulukansaperinne ovat tuttuja myös dekkareista. 

Kiinnostava keskustelu käytiin dekkareiden epätodellisista sankareista Laura Frimanin johdolla. Mukana olivat Heikki Valkama Japani-teemaisilla dekkareillaan, Joona Keskitalo Takamailla-sarjallaan ja Anna Äärelä poliisiteemaisella Mene, mene, mene -dekkarillaan. Valkaman sankari on suomalainen kokki Riku Mäki, joka seikkailee Japanissa. Valkaman ensimmäinen dekkari nimettiin gastrodekkariksi. Keskitalon päähahmo vaihtuu sarjan joka osassa. Päähenkilöt ovat poikkeuksetta vihaisia, vanhoja miehiä. Äärelän dekkarissa päähenkilö, nuori nainen haluaa poliisiksi siksi, että Karhu-valmiusryhmässä ei ole yhtään naista. Kirjailijat korostivat, että on ollut tärkeää luoda roolihahmo oikeaan, todelliseen ympäristöön.

Helena Immonen, Charly Salonius-Pasternak Petri Korhosen haastattelussa
Helena Immonen on todellinen nimi suomalaisten dekkaristien kentässä. Operaatio Kettu -sarja oli supersuosittu. Ensimmäinen osa, Immosen esikoisromaani Operaatio Punainen kettu sai Vuoden esikoisdekkari -palkinnon vuonna 2021. Nyt Immonen on aloittanut uuden Antto Havu -sarjan, jonka ensimmäisessä osassa Horros kuvataan kansainvälisiä jännitteitä erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Petri Korhonen johdatteli Helena Immosen ja Charly Salonius-Pasternakin välistä keskustelua maanpuolustus- ja turvallisuuspolitiikasta. Immonen korosti, että hän ei kirjoissaan pyri ennustamaan maailmanpoliittisia tilanteita, vaan haluaa pikemminkin popularisoida turvallisuuspolitiikkaan liittyviä teemoja.             
Chris Whitaker
Pisimmät signeerausjonot olivat Chris Whitakerille. Hänen ensimmäisessä suomennetussa teoksessaan Kaikki pimeän värit  on monia teemoja: kadonneen tytön mysteeri, sarjamurhaajatrilleri ja rakkaustarina. Kirjailija on joutunut jättämään suuren määrän sivuja pois, vaikka siitä huolimatta kirjassa on reilut 600 sivua. Whitaker kertoo tehneensä hyvin tarkkaa taustatyötä kirjaa varten ja on lopputulokseen varsin tyytyväinen. 

Stefan Ahnhem
Sukupolvi nolla on seitsemäs osa Fabian Risk -rikossarjassa. Ahnhem korostaa, että kirjailijan tärkein tehtävä on pitää yllä lukijan kiinnostusta. Siksi Ahnhemille on tärkeää löytää joka osaan jotakin uusia, lukijaa kiinnostavia koukkuja. Jos lukija käyttää kirjan lukemiseen vaikkapa 20 tuntia, on kirjan oltava jokaisen tunnin arvoinen. On aika poikkeuksellista, että Ahnhemin päähenkilö on ihan normaali etsivä.

Päivään mahtui paljon kiinnostavia aiheita: mm. pahuuden psykologia, toimittajat rikosten jäljillä, rikosmokat, tv-sarjat ja perhe rikoskirjallisuudessa. Monessa keskustelussa sivuttiin myös äänikirjoja. On tiedossa, että kirjailijoiden saama palkkio äänikirjoista on hyvin pieni, mutta nyt kirjailijat eivät valittaneet siitä, vaan päinvastoin suhtautuivat äänikirjoihin hyvin myönteisesti. Tärkeintä on se, että lukija tarttuu kirjaan, olipa formaatti mikä tahansa.   

Hieno päivä oli! Suomalaisella rikosrikollisuudella menee hyvin. Dekkareita luetaan yhä enenevässä määrin. Dekkareissa on valinnan varaa, on psykologista jännitystä, true crime -dekkareita, vakoilutarinoita, verta tihkuvia tarinoita, poliisiromaaneita ja myös viihdyttäviä, cosy crime -dekkareita.                                       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti