Tiina Tuppurainen: Jossain on aina San Francisco

 

Tiina Tuppurainen: Jossain on aina San Francisco. Avain. 2025. Kansi: Timo Numminen. 310 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kävin Turun kirjamessuilla kuuntelemassa Tiina Tuppuraista, jota haastatteli Avain-kustantamon Katja Jalkanen. Tiina Tuppurainen oli minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka hän on julkaissut tätä ennen jo viisi kirjaa. Jossain on aina San Francisco on Tuppuraisen ensimmäinen teos Avain-kustantamolle. San Francisco on Tuppuraiselle tuttu paikka, hän kertoi käyneensä siellä seitsemän kertaa. 

Kirjassa on kaksi aikatasoa. Nykyaikaan, vuoteen 2023 sijoittuvassa osiossa minä-kertojana on Emmi. Toinen aikataso liikkuu 1980-luvun USA:ssa, San Franciscossa ja New Yorkissa. Minä-kertojana on Tony. 

Nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa Emmi lähtee matkalle San Franciscoon yhdessä tätinsä Airan kanssa. Aira oli jo aiemmin halunnut mennä San Franciscoon ja oli kerännyt ison kasan sateenkaariaiheisia lehtiartikkeleita 1970-80 -luvuilla. Aira oli ihaillut San Franciscon kaupunginsihteeriksi valittua Harvey Milkia, joka oli kaupungin homoseksuaalisen väestön johtaja. Matkasuunnitelmat unohtuivat, kun Aira tapasi Minnan. Nyt pitkä suhde Minnan kanssa on päättynyt. Emmikään ei ole tyytyväinen elämäänsä, jotakin tuntuu puuttuvan, vaikka äidin mielestä Emmillä on kaikki hyvin ja hänen tulisi olla tyytyväinen elämäänsä. Naiset vuokraavat Airbnb-asunnon ja lähtevät matkaan, joka tulee merkitsemään heille molemmille uuden vaiheen alkua.

On vuosi 1981. Tony työskenteleee myyjänä All American Boyssa ja asuu yhdessä Darrylin kanssa. Elämä on mallillaan, he ovat ahkeria bilettäjiä, tiiviissä homoyhteisössä on hyvä henki eikä heillä ei ole huolenhäivää. Sitten Darrylille tulee tummia läiskiä selkään. "Star Pharmacyn kohdalla kaksi miestä on jäänyt tutkimaan ikkunaan liimattua julistetta. "Homosyöpä", otsikossa lukee. Julisteen alareunassa on kolme valokuvaa eri ruumiinosista, joissa on erikokoisia tummia läiskiä." Darryl on sairastunut "homosyöpään" eli Aidsiin. Lääkitystä ei ole. Darryl kuolee, kuten niin moni muukin Aidsiin sairastunut. Tonyn suru on käsinkosketeltavaa. Hän kokee, että jotakin on tehtävä ja lähtee New Yorkiin liittyäkseen mukaan Act Upin toimintaan. Pyrittiin kaikin tavoin kiirehtimään uusien lääkkeiden kehittämistä.

"Eikä halllitus tehnyt paskaakaan. Ketään ei kiinnostanut." Kun Rock Hudson kuolee vuonna 1985, Aidsista puhutaan uutisissa aiempaa enemmän. Mutta moni yhä sairastuu ja kuolee. Myös Tony sairastuu. 

Vaikka Jossain on aina San Francisco ei ole tietokirja, se tarjoaa lukijalle runsaasti tietoa Aidsin alkuvuosista ja taistelusta lääkehoidon kehittämiseksi. On selvää, että Tiina Tuppurainen on tehnyt perusteellista taustatyötä teosta varten – siitä kertoo jo kirjan lopussa oleva laaja lähdeluettelo. Arvostan sitä, että Tuppurainen ei sorru kiihkoiluun Aidsin tai homoseksuaalisuuden suhteen. Minulla ei ole paljoa vertailukohtia muihin Aids-kuvauksiin tai sateenkaarikirjallisuuteen, sillä en ole lukenut niitä juuri lainkaan. Mieleen nousee kuitenkin Jonas Gardellin syvältä riipaiseva trilogia Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, jonka tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun tukholmalaiseen homoyhteisöön – aikaan, jolloin Aids rantautui Ruotsiin.

Kirjan vahvuus on lämmin ja inhimillinen henkilöhahmojen kuvaus. Erityisesti Emmi, Aira ja Tony jäävät mieleeni ja tulevat läheisiksi. Jään pohtimaan, millaiseksi Emmin ja Airan elämä muotoutuu kotiinpaluun jälkeen – ja toivon heille kaikkea hyvää.

Alusta pitäen lukija tietää, että kirjan kaksi aikatasoa yhtyvät. Niin tapahtuukin, mutta lukija ei millään voi aavistaa, miten hurjia kirjan lopputapahtumat ovat.

Jo kirjan kansi herättää kiinnostuksen tarttua kirjaan. Timo Nummisen suunnittelema kansi on todella onnistunut ja kaunis. Kiitokseni saa myös kirjan oivallinen nimi. Kyllä, jossain on aina San Francisco.