Ariel Lawhon: Minä olin Anastasia

 

Ariel Lawhon: Minä olin Anastasia. Docendo. 2025. Englanninkielinen alkuteos I Was Anastasia. Suomentanut Päivi Rekiaro. Kansi: John Fontana. 460 s.

Arvostelukappale kustantajalta

Venäjän historia on laaja, monivaiheinen ja konflikteja täynnä. Minua on vuosien varrella kiinnostanut erityisesti Romanovien dynastia, johon kuului mahtavia hallitsijoita, kuten esimerksi Venäjää uudistanut ja Pietarin perustanut Pietari Suuri. Viimeinen keisarikunnan hallitsija oli Nikolai II (hallitsi 1894–1917), joka joutui luopumaan vallastaan Venäjän vallankumouksen seurauksena vuonna 1917. Heinäkuussa 1918 bolsevikit teloittivat Nikolain ja hänen perheensä Jekaterinburgin vankitalon kellarissa.

Verityön jälkeen Jekaterinburgissa liikkui huhuja, että joku lapsista olisi mahdollisesti päässyt pakenemaan. Myöhemmin useat huijarit väittivät olevansa teloituksesta pelastunut suuriruhtinatar Anastasia Nikolajevna Romanova (s. 1901). Heistä tunnetuin on Anna Anderson, joka tuli julkisuuteen Berliinissä vuonna 1920.

Toki muistan Anastasian eli Annan, niin tunnettu hänen persoonansa oli ympäri maailmaa. Populaarikulttuuri otti kaiken hyödyn irti, Anastasiasta tehtiin mm. televisiosarja, piirrossarja ja Ingrid Bergmanin tähdittämä elokuva. Kirjan faktapohjaisuus kiinnosti minua sekä se, millä perusteilla Anastasian tapaus sai loppuratkaisunsa.

Kirjan tapahtumat kulkevat kahdella aikajanalla. Toisella aikajanalla seurataan suuriruhtinatar Anastasian elämää lapsuudesta aina oletettuun teloitukseen saakka. Sen sijaan toinen aikajana, joka käsittää Anastasian elämän vuodesta 1920 aina hänen kuolemaansa saakka, on kuvattu käänteisesti.

Tsaarin perhe vangitaan maaliskuussa 1917. Perheeseen kuului isä, äiti ja lapset Olga, Tatjana, Maria, Anastasia sekä pieni, sairas ja heikko Aleksei. Anastasia oli tuolloin 16-vuotias. Kerenski ilmoittaa perheelle: "Te olette palatsissa, joka kuuluu Venäjän kansalle. Tästä päivästä lähtien te ja perheenne olette vankeja. Teidän ei sallita lähteä eikä puhua kenellekään ulkopuoliselle." Elokuun alussa perhe siirretään Tobolskiin. Helmikuussa 1918 Kerenskin valta vaihtuu bolsevikkeihin. Kuri on tiukkaa ja valvonta on tarkkaa. Toukokuun alussa perhe siirretään Ipatjevin taloon Jekateringburgiin. "Nyt meillä on vain muutama huone ja pieni, rikkaruohojen valtaama piha, jolla saamme käydä kahdesti päivässä puoli tuntia kerrallaan. Elämämme on kutistunut neulanpiston kokoiseksi siitä mitä se aiemmin oli." 17.7.1918 perheelle ilmoitetaan: "Uralin alueneuvoston puhemiehistö on julistanut teille kaikille kuolemantuomion."

Annan tultua julkisuuteen hän kohtasi monia tsaari Nikolai II:n aikakautena eläneitä henkilöitä, joista monilla oli siteitä tsaarin perheeseen, mm. Maria Rasputina, tsaarin palvelukuntaan kuuluneita henkilöitä sekä Romanovien sukulaisia. Osa heistä oli valmiita tunnistamaan Annan suuriruhtinatar Anastasiaksi. Olisi viisasta olla Anastasian ystävä, jos ja kun tsaarin valta palautettaisiin Venäjällä, miettivät sukulaiset. Ensin Anna asui Saksassa ja sittemmin USA:ssa. Hän oli lähes rahaton, mutta aina löytyi hyväntekijöitä, jotka olivat valmiita auttamaan Nikolai II:n tytärtä.

Vaikka lukija tietääkin tapauksen lopputuloksen, kirjaa lukee mielellään. Kirjan vahvuus on Lawhonin elävä ja vaivaton kirjoitustyyli. Tsaarin perheen elämä teloituksineen pitää lukijan tiiviisti ottessaan, mutta sen sijaan Annan elämä lopusta alkuun kerrottuna on vaivolloista luettavaa. Ihmetyttää, miksi kirjailija on valinnut tällaisen lähestymistavan.

"Minä olen se, joka esti häntä jäämästä historian pieneksi, traagiseksi sivuseikaksi. Minä pidin Anastasia Romanovan hengissä vuosikymmenten ajan. Hän tarvitsi minua."