Joel Haahtela: Marijan rakkaus. Otava. 2024. Kansi: Päivi Puustinen. Lukija Anssi Niemi. 3h42min.
Kirjailija, kirjan päähenkilö, matkustaa Triesteen kirjoittamaan seuraavaa kirjaansa. Mutta kirjoittamisesta ei tahdo tulla mitään ja kirjailija päättää lähteä Roomaan. Yllätys on suuri, kun hän kohtaa Triesten rautatieasemalla Marijan, serbialaisen ex-naisystävänsä. Rakkaussuhteesta, joka oli alkanut Prahassa, oli jo 25 vuotta. Suhde oli kestänyt kaksi viikkoa, kunnes Marija eräänä päivänä oli lähtenyt kauppaan ja jäi sille tielleen. ”Keskipäivällä huolestuin kun Marijaa ei kuulunut takaisin. Kauhu sisälläni kasvoi. Jälkeenpäin minusta tuntui, että noihin tuskastuttavan hitaasti eteneviin minuutteihin tiivistyivät kaikki siihenastisen elämäni pelot; ne kaivoivat esiin jokaisen lapsuuden pimeän nurkan ja aamuyön painajaisen, kaikkein yksinäisimmät hetket.” Kirjailijalle ei jäänyt muuta kuin valtava ikävä. Mutta nyt he molemmat matkustavat samassa junassa Roomaan. Marija on kutsuttu Roomaan arvioimaan vanhaa taideteosta.
Roomassa kirjailijan kirjoittaminen sujuu. Suhde Marijaan herää eloon uudelleen, kun he tutustuvat uudelleen toisiinsa ja tutustuvat Rooman taiteeseen ja taiteilijoihin. He muistelevat Prahan aikaa ja ihastelevat Duccio di Buoninsegnan maalauksia, Pietro Cavallinin ja Fra Angelicon freskoja, Tizianin ja Rafaelin teoksia sekä keskustelevat Tarkovskin Solaris-elokuvasta ja Franz Kafkasta. Lukijalle - ainakin minulle - tämä osuus toimi taiteen oppituntina, niin paljon uutta tietoa tässä oli, vaikka Roomassa olen käynytkin ja tutustunut tärkeimpiin taidemonumentteihin ja taideteoksiin.
Samalla kun Marija kertoo lapsuudestaan Belgradissa, kirjailijan muistot omasta lapsuudesta heräävät eloon. Päällimmäiseksi on jäänyt tunne yksinäisyydestä. Muistiin ovat jääneet isän rukoukset ja valokuvaharrastus sekä äidin lukuisat ihastukset, joista mikään ei johtanut vakavaan parisuhteeseen.
Kirja on rakkausromaani. Se on myös kirja muistojen merkityksestä. Menneillä tapahtumilla, kuten Prahassa koetulla rakkaussuhteella, on yhä edelleen merkityksensä. Kirjailijan ajatukset palaavatkin usein rakastavaisten onnellisiin hetkiin Prahassa. Praha liittyy rakkaussuhteisiin Haahtelan ohella myös Pentti Saarikoskella Aika Prahassa -teoksessa (1967) ja Petri Tammisella teoksessa Sinua sinua (2025).
Miten paljon Haahtela saakaan mahtumaan vajaaseen kahteensataan sivuun. Eikä lukijalle tule lainkaan tunnetta, että kirjassa olisi jotakin liikaa. Päinvastoin, kaikki on harkittua ja tasapainoista. Teksti on tuttua Haahtelaa. Minulla on useampi vuosi siitä, kun olen lukenut Haahtelaa, joten oli hienoa palata edellisistä kirjoista tuttuihin intiimeihin tunnelmiin. Haahtelan kirkasta kieltä on nautinnollista lukea. Tuttua ovat myös lukuisat viittaukset taiteisiin, erityisesti kuvataiteiseen, elokuviin ja musiikkiin. Tarkovskin Solaris-elokuva saakin ison roolin kirjassa.
Kirjan kuunneltuani totesin, että olisi ollut antoisampaa lukea kirja ajan kanssa, koska äänikirjana varmasti menetin paljon kielen kauneudesta ja monimerkityksellisyydestä.
Päivi Puustisen suunnittelema kansi on upea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti