Arvostelukappale kustantajalta
"Siksak-tytön juju on siinä", hän sanoi kaataessaan loput pullon sisällöstä Edgarin lasiin, "että koko tempun onnistuminen on tytön varassa. Siihen tarvitsee todella hyvän avustajan, sellaisen, joka pystyy salamannopeasti änkeytymään litteäksi laatikon keskiosaan. Tytön pitää olla nopea ja rohkea."
Taikatemppumurhat on Griffithsin uuden Brightonin mysteerit -sarjan ensimmäinen osa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin, tarkasti ottaen vuoden 1950 elokuuhun. Brightonin rikoskomisario Edgar Stephens kokee epämiellyttävän yllätyksen. Kaksi suurta mustaa koteloa on löydetty Brightonin rautatieaseman matkatavarasäilytyksestä. Henkilökunta oli huomannut ilkeän hajun. Koteloista löytyy kolmeen osaan sahatun naisen pää ja jalat. Keskiosa seuraa pian perässä, se lähetetään suoraan Edgarille. Yllättävää on, että Edgarin tittelinä on hänen sotilasarvonsa.Tällä täytyy olla jotakin tekemistä sodan kanssa, miettii Edgar. Hänen sotilasarvonsa käyttäminen viittaa sotaan, samoin kuin kolmeen osaan sahattu nainen, joka oli hänen taikuriystävänsä Max Mephiston kuuluisa siksak-taikatemppu, temppu jossa luodaan vaikutelma, että tyttö leikataan kolmeen osaan. Maxin jopa uskottiin keksineen tempun. Edgar ja Max yhdessä Stan “The Great Diablo” Parksin ja Tony Mulhollandin kanssa olivat tavanneet sodan aikana palvellessaan sotilastiedustelussa M15:ssä. Tämän taikuriryhmän tehtävänä "oli vihollisen harhauttaminen silmänkääntötemppujen avulla". Max pystyykin tunnistamaan kuolleen naisen yhdeksi avustajakseen. Max tulee Edgarin avuksi, kun he lähtevät jäljittämään muita ryhmäläisiä. Tulee toinenkin murha, nyt yksi taikuri on murhattu. Edgar on varma, että murhien kohteena on koko taikuriryhmä, siis ehkä myös hän itse. On tärkeää varoittaa muita ryhmäläisiä ja on tärkeää saada murhat selvitetyksi mahdollisimman pian.
Griffithsin taustatarina teatterielementeistä yhdistettynä toiseen maailmansotaan on kiehtova. Oli kiinnostavaa lukea kuvauksia taikurien esiintymisistä ja tempuista. Taikurit olivat huolissaan varieteen ja taikatemppujen tulevaisuudesta. "Pian ei enää olisi tyttöjä, jotka astuivat kaappiin ja ilmestyivät katsomoon. Ja tarpeistonvalmistajien olisi varmaan ansaittava elantonsa tekemällä koirankoppeja ja vaatekaappeja."
Tarinan vietäväksi oli helppo heittäytyä. Kaikkein parasta kirjassa ovat henkilökuvakset, kuten myös Griffithsin Ruth Ware -sarjassa. Henkilöhahmot ovat sopivan inhimillisiä ja todentuntuisia. Mukava oli tutustua Edgariin. Hän on poikamies, hän asuu "erään pinkiksi maalatun talon pohjakerroksessa". Edgarin isä oli ollut töissä postissa. Lasten ahkera opiskelu oli ollut vanhemmille tärkeää. Ja tuottihan se tulosta, Edgar pääsi opiskelemaan Oxfordiin. Sitten tuli sota väliin. Äitinsä pettymykseksi Edgar ilmoitti sodan jälkeen, ettei jatkakaan opintoja Oxfordissa, vaan ryhtyy poliisiksi. Edgarin lempiharrastus on sanaristikot. "Luu paistaa: rahatpa on taas loppu. Viisi kirjainta."
Mielenkiinnolla odotan sarjan jatkoa.
Mielenkiinnolla odotan sarjan jatkoa.
 |
| Elly Griffiths Helsingin Kirjamessuilla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti