perjantai 12. tammikuuta 2024

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta. Potilas numero 43. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2020. Kannen suunnittelu Mika Tuominen. 248 sivua.

Luin vuonna 2018 Katja Kallion kirjan Yön kantaja (Otava 2017). Kirja teki minuun suuren vaikutuksen, ja siitä lähtien halusin vierailla saarella. Vierailu toteutui viime kesänä. Käynti oli vaikuttava ja koskettava. 

Seilin mielisairaalan sisäpihalta

Kirjakaupan alehyllystä satuin löytämään Susan Heikkisen teoksen Pullopostia Seilin saarelta. Tämäkin kirja Yön kantajan lailla oli todella kiinnostava ja koskettava kuvaus Seilin saaren mielisairaalasta. Kirja kertoo Saima Rahkosen (1903 - 1959) elämäntarinan, aina lapsuudesta kuolemaan asti. Saiman lapsuudenkoti sijaitsi Viipurin läheisyydessä.

Saima, kuten moni hänenkaltaisensa nuori kouluttamaton tyttö, sai elantonsa kotiapulaisena. Saiman pestit veivät hänet Viipuriin, Lappeenrantaan ja Riihimäelle. Saima vaihtoi usein työpaikkaa, koska aina löytyi jotakin, mihin Saima ei ollut tyytyväinen. Perheiden mielestä Saima oli varsin tavallinen kotiapulainen, vaikkakin ajoittain hänessä havaittiin alakuloisuutta ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Mutta vuonna 1921 Saiman ollessa 18-vuotias tulivat yön kauhut. "Pelko ja tuska täyttävät 18-vuotiaan unia. Saima myös puhelee ja laulaa unissaan enemmän kuin ennen. Hänestä tuntuu, että työ hidastuu."

Kaksi vuotta myöhemmin Saima yrittää surmata työtoverinsa humauttamalla tätä kirveellä poskeen. Saima laitetaan vankilaan, ensin Katajanokalle ja sieltä Lapinlahden keskuslaitokseen. Lapinlahdella Saimasta laaditaan 17-sivuinen lausunto, jossa todetaan, että Saima on tunteiltaan tylsistynyt, eikä tunne mitään katumusta tapahtuneesta. Diagnoosiksi kirjoitetaan skitsofrenia.  

Helsingistä Saima kuljetetaan Pitkäniemen keskuslaitokseen. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Saiman vointi on hyvin vaihteleva. Välillä hän saa olla rauhallisten potilaiden osastolla, välillä taas kroonikoiden osastolla. On kausia, jolloin hänelle annetaan lupa tehdä "villalankatyötä", mutta ajoittain hän on hyvin levoton, vastaanhangoitteleva, kovaääninen ja väkivaltainen, jolloin hän joutuu olemaan "kääreessä" tai pakkopaidassa tai hänelle annetaan rauhoittavia piikkejä tai barbituraatteja.  

Tällä välin Seilin saaresta on tehty mielisairaiden eristyspaikka, jonne Saimakin kyydittiin höyrylaiva Östernin kyydissä vuonna 1937. Saima on edelleen väkivaltainen ja joutuu olemaan viisikymmentä päivää eristyksessä ja myöhemmin yksitoista päivää makuulla. Sodan jälkeen Saima siirretään jälleen Pitkäniemeen ja sieltä jälleen Seiliin, missä hän elää loppuelämänsä. Saima kuoli vuonna 1959. Hän oli silloin 56-vuotias. 

Saima osasi kirjoittaa. Vaikkakin paperilappusissa ja kirjeissä oli paljon virheellisyyksiä, sisällöstä pystyi saamaan selvää. Saima kirjoitti rakkauskirjeitä lääkäreilleen ja kuvauksia Seilin elämästä. Nämä muistot löytyivät Seilin saarelta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin piilotettuina pieniin lasipulloihin. 

Pullopostia Seilin saarelta on hyvin kiinnostava ja taitavasti kirjoitettu Saima Rahkosen elämäntarina. Heikkisen tyyli on neutraali, hän ei nosta Saimaa jalustalle eikä hän syytä hoitohenkilöstöä hoitojen laadusta. Sen sijaan kirjassa avautuu hyvin suomalaisen psykiatrisen hoidon kehitys. Paljon kehitystä tapahtui, vaikutteita saatiin ulkomailta ja varmasti monia virheitäkin tehtiin. Saimallekin, kuten monille muille mielisairaaloiden potilaille, annettiin sähkösokkihoitoja. 

Kirjan valokuvaliitteet lisäävät tapahtumien kiinnostavuutta. Kirjan lopusta löytyvät Saima Rahkosen elämänkaari, kadonneen elämän paikat sekä saarelta löytyneiden paperilappusten tekstit.

Seilin kirkko

2 kommenttia:

  1. Voisinpa minäkin lukea tämän kirjan.

    Sähköhoitoa on yhä edelleen käytössä (sairaaloissa). Joillain ihmisillä se on viimeisiä vaihtoehtoja syvään masennukseen.

    VastaaPoista