tiistai 5. joulukuuta 2023

Jenny Bayliss: Talvipuutarha

Jenny Bayliss: Talvipuutarha. Otava. 2023. Englanninkielinen alkuteos Meet Me Under the Mistletoe. Suomentanut Anna-Mari Raaska. 431 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Elinorista oli mukavaa, kun Isaac oli mukana porukassa. Tuntui kuin jakolinja, joka illallisen aikana oli korostunut, olisi katoamassa; tai ehkä alkoholi vain sumensi hänen havaintokykynsä. Isaac ei vaikuttanut enää niin varautuneelta, mutta toisaalta olikin helpompi tuntea olevansa samassa asemassa, kun kaikki olivat pyjamassa. Ehkä, Elinor mietti, jos kaikki G8-maiden edustajat tulisivat huippukokouksiinsa yöpuvussa, he pääsisivät sopuun useammasta aiheesta."

Jenny Baylissin uusimman romaanin tapahtumat sijoittuvat Iso-Britannian maaseudulle. Vanhat koulukaverit kokoontuvat viettämään Charlesin ja Jennan häitä vanhaan Robinwoodin linnaan, joka sijaitsee heidän entisen koulunsa läheisyydessä. Koska kaveriporukka ei ole ollut isolla joukolla koolla moniin vuosiin, linnaan mennään viettämään aikaa yhdessä jo viikko ennen häätapahtumaa.

Varakkaiden perheiden kallista yksityiskoulua käyneet nuoret aikuiset, joiden kouluaikaisiin harrastuksiin kuuluivat haavipallo, kroketti ja rugby, ovat sijoittuneet hyvin työelämään. Yksi heistä on näyttelijä, morsian Jenna, joka näyttelee Päivin ja öin -saippuasarjassa. Muutama on jo perustanut perheenkin.

Yksi puuttuu joukosta. Hän on Tristan. Tristan on kuollut itsemurhan seurauksena. Ystävää muistetaan ja muistellaan, ja ruokapöytään on varattu paikka myös hänelle. "Mutta hän on täällä mukana meidän sydämissämme. Emmekä tule koskaan unohtamaan häntä."

Kirjan keskiössä ei kuitenkaan ole hääpari, vaikka heitäkin olisi ollut mielenkiintoista seurata askel askeleelta. Pääroolin kirjassa saa Elinor eli Nory Noel, Onnenhetket-antikvariaatin pitäjä Lontoosta. Moni asia arveluttaa Norya, kun hän miettii häihin osallistumista. Hän ei ole ollut säännöllisesti yhteyksissä koulukavereihin ja lisäksi hän miettii, jäisikö hän ulkopuolelle, koska on ainoa sinkku koko porukassa. Norya suorastaan pelottaa tavata Guy, jonka kanssa hänellä on ollut lyhyt seksisuhde vuosia sitten. Parhaan ystävänsä Ameerahin houkuttelemana Nory päättää jättää kirjakaupan Andrewn huostaan ja lähteä linnaan. Nory ei ikinä olisi osannut arvata, millaisiin tapahtumiin linnassa vietetty viikko johtaa.

Linnassa Nory kohtaa Isaacin, linnan pääpuutarhurin. Isaac kuuluu samaan ikäluokkaan kuin hääporukkakin, mutta ei koskaan kuulunut heidän joukkoonsa kouluaikana. Syynä oli se, että Isaac kävi tavallista koulua, ei kallista yksityiskoulua. Nuorten käyttäytyminen Isaacia kohtaan ei kouluaikana ollut asiallista, eikä Isaac voi vieläkään antaa menneitä anteeksi. Paitsi Norylle. Isaac ja Nory huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa ja haluaisivat jatkaa suhdetta. Yhdessäololle tuo rajoituksena Noryn veli. Hän on vuosien varrella ystävystynyt Isaacin kanssa eikä halua Noryn ja Isaacin seurustelevan. Mutta pari pitää päänsä ja he viettävätkin monta ihastuttavaa hetkeä viikon aikana.

Talvipuutarha on viihdyttävää ja rentoa luettavaa alusta loppuun. Sujuva dialogi ja huumorin värittämä teksti vie tarinaa sujuvasti eteenpäin. Tarina sisältää kiinnostavia henkilöhahmoja, paljon onnellisia tapahtumia, arjen sotkuisia yksityiskohtia, epäonnea ja hyvinkin surullisia tapahtumia.

Aiemmin Jenny Baylissilta on suomennettu suosituiksi tulleet teokset Jouludeitti x 12 (Otava 2020) ja Talvi kaukana kaikesta (Otava 2022). Uskon, että Baylissin lukijat ovat tyytyväisiä myös Talvipuutarhaan.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa sopivan hömppäiseltä joulunajan lukemiselta. Taisinkin lukea viime jouluna tuon jouludeitti x 12. Se oli ihan hyvä. Joskus kaipaa juuri tuollaista todellisuuspakoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Joskus on hyvä ja mukava lukea jotakin tosi viihteellistä. Ja tämä kirja on genressään sitä parasta viihdettä.

      Poista