Riikka Pulkkinen: Lumo

 

Riikka Pulkkinen: Lumo. Otava. 2022. Kannen suunnittelu Piia Aho. 382 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Olipa kerran tyttö ja toinenkin tyttö, oli kerran yö, joka jakoi onnen ja epäonnen. Ja niin, lopulta: olipa kerran kuolema."

Lumo on Riikka Pulkkisen kahdeksas teos. Esikoisromaani Raja (2006) herätti laajaa kiinnostusta. Vuonna 2010 ilmestynyt Totta sai laajaa kansainvälistä huomiota. Kirja oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2010. 

Nyt syksyksi ilmestyneessä Lumossa Pulkkinen yhdistää monia teemoja, kuten kuoleman, surun, mielikuvituksen ja todellisuuden, tyttöyden, naiseuden ja äitiyden sekä tunteitten - raivon ja rakkauden - voiman. Haaste on melkoinen, teemoja on paljon, mutta Pulkkinen onnistuu siinä. Lopputuloksena on mukaansa tempaava, välillä hyvin vimmainen, välillä hauskakin, suuria teemoja sisällään pitävä teos.

"..Philippa oli yhtäkkiä kuollut - kuollut! - ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta."

Tarina alkaa ja päättyy 17-vuotiaaseen Philippa Laaksoon. Philippa löydetään kuolleena kotitalonsa pihalta. Kuolinsyytä ei tiedetä. Mitään väkivallan merkkejä ei ole. Itsemurhakaan se ei voi olla, sanovat läheiset. Aloitetaan kuolemansyyntutkinta. 

Vaikka heti tarinan alussa löytyy merkillisellä tavalla kuollut tyttö eikä kuolinsyytä tiedetä, dekkaria kirjasta ei kehity. Aloitetaan kyllä välittömästi kuolemansyyntutkinta, mutta tutkintaa ei peilata poliisin näkökulmasta, vaan sen sijaan ääneen pääsevät Philippan lähi- ja ystäväpiiriin kuuluneet. Lukija saa tutustua kuulusteluraportteihin samoin kuin oikeuslääkäri Henrik Saxellin laatimiin raportteihin ruumiinavauksesta. Läheisten henkilöiden kautta valottuu Philippan seitsemäntoistavuotinen elämä. 

Philippan ystävä- ja tuttavapiiri oli varsin kirjava. Oli samassa talossa asunut kiikareilla naapureiden toimia seurannut 86-vuotias Axel, jonka vaimo Helena oli juuri kuollut, oli myös samassa talossa asunut keski-ikäinen perheenäiti ja neurologian erikoislääkäri Alina ja oli poikaystävä Oliver. Ei pidä myöskään unohtaa miehiä, jotka tulivat Philippan deittisovelluksen matchien kautta. Näistä miehistä Philippa nostatti kaksi ylitse muiden: Porsche Carrera Cabrioletilla ajavan Sebastianin ja äidinkielen opettajan Antonin. Sitten oli vielä Saga, paras ystävä vuosien takaa. 

Philippa oli erityislaatuinen tyttö. Hän oli vastustamaton, hän veti itseensä ihmisiä magneetin tavoin, hän oli taitava manipuloimaan. Välillä hän oli epämiellyttävän ärsyttävä, sitten taas tuli esiin inhimillinen ja avulias Philippa, välillä seksikkäästi viettelevä nuori nainen, välillä taas Philippa oli niin itseriittoinen että se oli liikaa jopa Sagalle. "Hänestä on niin moneksi, ettette te voi lopulta sietää sellaista paljoutta."

"REC. Tyttö painaa kameran nappia, tomeraa pyörylää, jota hän rakastaa niin paljon."

Mielikuvitusmaailman ja todellisuuden, leikin ja elämän, nuoruuden ja aikuisuuden rajat hämärtyivät Philippan mielessä. Philippalla oli pakonomainen tarve tallentaa näkemänsä ja kokemansa. Siksi Olympos Pen kulki aina mukana. "Kameran linssi oli vilpitön ja lapsekas, se tallensi kaiken, muttei osannut tehdä eroa esityksen, toden, sepitteen ja valheen välillä." 

Alinan kautta purkautui raivo. Alinalla oli työnsä, aviomiehensä ja lapsensa. Aina hän ei jaksanut, mutta hän oli jaksavinaan, kun muutakaan ei voinut. "Alina ei halunnut raivota. Hän ei halunnut vihata. Mutta riitaviikkoina häntä usutti outo pakko". Philippa sai Alinan purkamaan raivoaan avoimesti ja ujostelematta.

Lumo lumoaa

Pulkkinen kirjoittaa rytmisesti iskevää tekstiä. Kieli on kepeää ja leikittelevää. Turun Kirjamessuilla Pulkkinen kertoi kirjoittaneensa kirjaa kuusi vuotta. Näkökulma oli vaihtunut useamman kerran. Ensimmäisessä versiossa Philippa oli tarinan kertoja haudan takaa. Hieman epätasaisuutta kirjassa mielestäni oli, vai oliko vaan niin, etteivät kaikki kirjan henkilöt miellyttäneet minua. Eniten pidin äidin ja Oliverin osuuksista.