torstai 1. huhtikuuta 2021

Tuomas Mattila: Hammasratas

Tuomas Mattila: Hammasratas. Tuomas Mattila. 2021. Kuvitus Juuso Ahvenainen, Ari Hirvonen, Teppo Jäntti. Etukannen kuva Teppo Jäntti. 275 sivua

Arvostelukappale kirjailijalta

"Olen kirjoittanut yli viisisataa päätöstä, mutta kysyn usein missä ne ovat. Jos niillä jokin vaikutus onkin ollut, en tiedä siitä, enkä edes välitä - minulle ei merkitse mitään, miten nuo kirjoittamani viranomaistekstit ovat maailmaan vaikuttaneet. Minua ei voi syyttää mistään, sillä olen seurannut ohjesääntöä ja pysynyt on the safe side." (s. 91)

Kun tartuin Hammasratas-kirjaan, minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia kirjan suhteen. En tuntenut kirjailijaa, en ollut kuullut kirjasta eikä takakannen tekstikään juuri avannut kirjan teemaa: "Hammasratas on psykologinen mutta samalla humoristinen kriisiromaani täydellisen myllerryksen jälkeisestä romahduksesta sekä lopullisesta paosta." Siispä, uteliain mielin aloitin lukemisen. 

Kirjan minä-kertoja ja kirjan päähenkilö on lakimies Joel Pääkkönen. Hän työskentelee virkamiehenä EU-virastossa yhdessä 1200 kollegansa kanssa. Heidän vastuullaan on merkittävien EU-päätösten tekeminen. Pääkkösen vastuualueeseen kuuluvat EU-tavaramerkkitapaukset. "Vuodesta toiseen me vatvomme näiden tavaramerkkien parissa samoja asioita. Tuotenimiä ja kuvioita vyöryy tietokoneen ruuduille loputtomana virtana, ja me pohdimme mitkä niistä hyväksytään tuotemerkeiksi ja mitkä taas hylätään." (s. 16)

"Ei touhun tarvitse olla tehokasta, vaan muodollisesti pätevää." (s. 71)

Pääkkönen aloitti määräaikaisena työntekijänä virastossa seitsemän vuotta sitten. Hän muistelee, kuinka innokkaaksi ja tärkeäksi hän tunsi itsensä päästessään töihin tähän merkittävään virastoon. Määräaikaisuus ei vaivannut häntä, hän kyllä näyttäisi, mihin kaikkeen hän pystyy. Ja niin hän tekikin. Määräaikaisena hän työskenteli Helpolla osastolla ja ylitti kaikki tilastot. Hänelle annettiin mahdollisuus siirtyä tekemään etätyötä. Se vieraannutti hänet viraston ilmapiiristä ja hän huomasi odottavansa sitä päivää, jolloin määräaikaisuus loppuisi ja hän pääsisi pois virastosta. Mutta hänen yllätyksensä oli suuri, kun hän sai vakituisen nimityksen Vaikeiden tapausten osastolle. Nyt hän ei saanut enää etätyömahdollisuutta, vaan hänen tuli istua kaiket päivät lasiseinäisessä kopperossaan. Sellaisissa lasikuutioissa työskentelivät kaikki virmiehet, kuka pienemmässä, kuka isommassa kuutiossa. Avokonttorimallia ei tässä virastossa tunneta. Ehkä se ei perinteiseen byrokraattiseen EU-hallintomalliin sovikaan.

Yhdeksän viimeisen kuukauden aikana Pääkkönen teki muistiinpanoja päivittäisistä tapahtumista. Hän kirjoitti aina työaikana. "Olen raapustanut tähän vihkoon taas melkein tunnin. Virastolla on rauhallista kirjoittaa, vaikka toisinaan tähän tulee uppouduttua vähän liikaakin, melkein kuin eepokseen aikanaan. Ohikulkijat käytävällä ovat alkaneet tuijotella lasiseinän takaa, mutta luimistelkoot aivan rauhassa, minähän luonnostelen tekstiä seuraavaan päätökseen." (s. 33)



"Keskiarvojen nostajasta on päästävä." (s. 70)

Pääkkönen on hyvin yksinäinen ihminen. Töissä hän ei halua kuulua  juoruiluporukoihin ja lounaan hän haluaa syödä yksin. Työkavereiden kanssa hän puhuu vain työasioista, vaikka niistäkään ei kovin mielellään.  Pääkkönen kokee, että kaikki on esittämistä. Esimies pauhaa, että "täällä pitää antaa itsestään sata prosenttia" (s. 29), mutta todellisuus on toisenlainen. Sellainen saa työkavereilta arvostusta, joka selviää tekemällä mahdollisiman vähän. "..ja kun yhteisessä koulutuksessa minä uhkuin, miten tulokset pitää ylittää, Stamatis valitteli niiden haastavuutta. Hän sai sympatiaa, minä ylenkatseita." (s. 71) Vapaa-aikana Pääkkönen ei juuri tapaa ketään isäänsä lukuunottamatta.

"Moninkertaisesti kietoutuneet ajatukset" (s. 249)

Kirjan takakansi lupaa kriisiromaania, ja sellainen tämä Pääkkösen elämää kuvaava kirja onkin. Näin tuhoutuu eräs mies, joka kokee työnsä merkityksettömäksi byrokraattisessa organisaatiossa, jossa on jäykät rakenteet ja jäykkä esimiesorganisaatio. Organisaatiota johtaa presidentti, joka silloin tällöin kutsuu työntekijät koolle kuulemaan, millaisia organisaatiomuutoksia on tulossa. Vaikka Pääkkösen työpäivissä ei juuri iloa ole, tapahtumien sarkastinen kuvaus ja lakoninen huumori saavat lukijan ainakin hymähtelemään ja välillä jopa nauramaan. Kirjan vahvuutena onkin Mattilan taitava kirjoitustyyli. Teksti on sujuvaa ja selkeää. Taidolla kirjailija vie raskaita asioita eteenpäin. Hammasratas on Mattilan itsensä kustantama esikoisteos. Kirjan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että kirjassa on yli 60 käsin piirrettyä Pääkkösen sielunmaisemaa kuvaavaa mustavalkokuvaa. Kuvituksesta vastaavat graafikko Teppo Jäntti sekä piirtäjät Juuso Ahvenainen ja Ari Hirvonen.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosiaan kiinnostavalta ja vähän erilaiselta! Ihmismielen kuvausta ja sellaista ihmisiä kuvaavaa, jossa ei välttämättä tapahdu mitään (tämä on olettamukseni, kun et yhtään paljasta, mitä kirjassa tapahtuu :-D ) - kuulostaa vähän ranskalaiselta elokuvalta, nekin ovat usein vain kohtaus elämästä, jossa tapahtuu ehkä jokin käänne, mutta ei niinkään toiminnan kautta. Nuo piirrokset näyttävät tehokkailta kuvaamaan kirjan teemaa.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaapa erilaiselta kirjalta. Harvoin aikuistenkirjoissa on kuvitusta.

    VastaaPoista
  3. Kriisiromaani, tämä oli minulle uusi termi :-) Mutta sitä toki kirja on, ja byrokraattiromaani ennen kaikkea. Pidin paljon, niin monta työelämästä tuttua asiaa, että tosipohjaisuus on vahva mutta kerrontatapa ja juonen tiivistyminen aivan omanlaisiaan. Huumorin kautta voi kuvata mitä vain, jos sen osaa, ja Mattila osaa!

    VastaaPoista