Elina Backman: Kun kuningas kuolee. Otava. 2020. Äänikirja. Lukijana Sanna Majuri. Kesto 17 tuntia 1 min. Supla.
Kolmekymppinen Helsingissä asuva Saana on neuvoton. Miten hän viettäisi tulevan kesänsä? Hänen työsuhteensa "klikkijournalistina" on päättynyt eli selväsanaisemmin hän on saanut potkut. Sitten tulee oivallus, hänhän voisi lähteä kesäksi pois Helsingistä. Niin hän tekeekin ja suuntaa matkansa kohti Hartolaa. Saanan täti asuu siellä, ja täti ottaakin Saanan sydämellisesti vastaan. Täti antaa Saanan levätä pois talviset väsymykset ja lohduttaa Saanaa hyvällä ruoalla ja sillon tällöin muutamalla sherrylasillisella.
Saana tutustuu Hartolan nähtävyyksiin ja historiaan. Hänen toimittajavaistonsa heräävät, kun hän lukee Hartolan uutisia 30 vuoden takaa. Hartolassa oli tuolloin löydetty vedestä 15-vuotiaan Helena Toivion ruumis. Saana saa selville, että tapausta ei ole koskaan selvitetty. Oli jäänyt epäselväksi, oliko kyseessä murha vai kenties itsemurha. Saanaa tapaus kiinnostaa ja hän ryhtyy kaivelemaan tapausta. Kirjoitan tästä kirjan tai teen ainakin podcastin, Saana miettii. Mutta tapauksen tutkiminen uudelleen pitkän ajan jälkeen ei ole yksinkertaista eikä se tunnu olevan mieluista kaikille hartolalaisille.
Helsingissä rikosylikomisario Jan Leino tiimeineen hälytetään paikalle, kun Suomenlinnan Kuninkaanportista löytyy miehen ruumis. Ruumis on polttomerkitty. Kiveksissä on kruunun kuva. Murha on Jan Leinon esimiehen mielestä niin erikoislaatuinen, että sen tutkiminen tulee olla ykkösasiana Janin tiimille. Jan yhdessä kollegansa Heidin kanssa paneutuu kokopäiväisesti mystiseen murhaan. Mitään ei tunnu löytyvän. Sitten tapahtuu toinen murha, jälleen sama kruunun kuva kiveksissä. Vieläkö näitä tulee lisää, mietitään poliisissa. Mutta eteenpäin tutkimuksissa ei päästä.
Alusta pitäen lukijalle on selvää, että nämä kaksi juonilinjaa, polttomerkityt ruumiit ja Hartolassa löydetty tytön ruumis, liittyvät yhteen. Mutta miten, se onkin sitten monen juonikuvion takana. Siihen tarvitaan lisää ruumiita, lisää monimutkaisia henkilösuhteita, paljon taitavaa poliisityötä ja myös romantiikka ja rakkautta.
Hartola on aitojen elämysten kuningaskunta. (visithartola.fi)
Kirjailija kertoo Iltasanomien haastattelussa 16.5.2020, että hän halusi kirjan tapahtumapaikaksi Hartolan, hänelle itselleen tutun paikkakunnan. Itseään kuningaskunnaksi mainostava Hartola saa kirjassa ilmaista mainontaa, ja varmasti Hartolaa tuntevat lukijat nauttivat kuljeskelusta tutuissa maisemissa. Jotakin yhteistä Hartolan kuningaskunnalla ja kruunun polttomerkillä varmasti on.
Kun kuningas kuolee on mieluista luettavaa/kuunneltavaa. Juonen kulku on oivallisesti ja yllätyksellisesti rakennettu. Kirjassa tapahtuu paljon ja henkilögalleria on laaja. Vaikka useammankin kerran uskoin arvaavani loppuratkaisun, niin väärässä olin joka kerta. Loppuratkaisu on todella yllätyksellinen. Backman toteaa, että hän on saanut vaikutteita ruotsalaisilta dekkaristeilta mm. Camilla Läckbergilta. Keskivaiheilla kirjaa murhajuonen katkaisee rakkaustarina, joka saa kirjassa paljon tilaa, niin että välillä joutuu miettimään, onko kyseessä dekkari vai chick lit. Mieleen tulevat Denise Rydbergin erinomaiset Marianne Jidhoff -dekkarit. Molemmissa syödään ja juodaan paljon. Marianne juo 2013 Châteauneuf-du-Papeeta, mutta Backman tyytyy Vinho Verdeen ja single malt viskiin.
Pidin kirjan henkilöhahmoista. Jan ja Heidi tulivat lukijalle tutuiksi kaikkine inhimillisine piirteineen. Pidin eniten Heidistä, kauniista sinkkunaisesta, joka käyttää nuuskaa ja pystyy rentoutumaan vain kuntoilun ja viskin voimalla.
Helsingissä rikosylikomisario Jan Leino tiimeineen hälytetään paikalle, kun Suomenlinnan Kuninkaanportista löytyy miehen ruumis. Ruumis on polttomerkitty. Kiveksissä on kruunun kuva. Murha on Jan Leinon esimiehen mielestä niin erikoislaatuinen, että sen tutkiminen tulee olla ykkösasiana Janin tiimille. Jan yhdessä kollegansa Heidin kanssa paneutuu kokopäiväisesti mystiseen murhaan. Mitään ei tunnu löytyvän. Sitten tapahtuu toinen murha, jälleen sama kruunun kuva kiveksissä. Vieläkö näitä tulee lisää, mietitään poliisissa. Mutta eteenpäin tutkimuksissa ei päästä.
Alusta pitäen lukijalle on selvää, että nämä kaksi juonilinjaa, polttomerkityt ruumiit ja Hartolassa löydetty tytön ruumis, liittyvät yhteen. Mutta miten, se onkin sitten monen juonikuvion takana. Siihen tarvitaan lisää ruumiita, lisää monimutkaisia henkilösuhteita, paljon taitavaa poliisityötä ja myös romantiikka ja rakkautta.
Hartola on aitojen elämysten kuningaskunta. (visithartola.fi)
Kirjailija kertoo Iltasanomien haastattelussa 16.5.2020, että hän halusi kirjan tapahtumapaikaksi Hartolan, hänelle itselleen tutun paikkakunnan. Itseään kuningaskunnaksi mainostava Hartola saa kirjassa ilmaista mainontaa, ja varmasti Hartolaa tuntevat lukijat nauttivat kuljeskelusta tutuissa maisemissa. Jotakin yhteistä Hartolan kuningaskunnalla ja kruunun polttomerkillä varmasti on.
Kun kuningas kuolee on mieluista luettavaa/kuunneltavaa. Juonen kulku on oivallisesti ja yllätyksellisesti rakennettu. Kirjassa tapahtuu paljon ja henkilögalleria on laaja. Vaikka useammankin kerran uskoin arvaavani loppuratkaisun, niin väärässä olin joka kerta. Loppuratkaisu on todella yllätyksellinen. Backman toteaa, että hän on saanut vaikutteita ruotsalaisilta dekkaristeilta mm. Camilla Läckbergilta. Keskivaiheilla kirjaa murhajuonen katkaisee rakkaustarina, joka saa kirjassa paljon tilaa, niin että välillä joutuu miettimään, onko kyseessä dekkari vai chick lit. Mieleen tulevat Denise Rydbergin erinomaiset Marianne Jidhoff -dekkarit. Molemmissa syödään ja juodaan paljon. Marianne juo 2013 Châteauneuf-du-Papeeta, mutta Backman tyytyy Vinho Verdeen ja single malt viskiin.
Pidin kirjan henkilöhahmoista. Jan ja Heidi tulivat lukijalle tutuiksi kaikkine inhimillisine piirteineen. Pidin eniten Heidistä, kauniista sinkkunaisesta, joka käyttää nuuskaa ja pystyy rentoutumaan vain kuntoilun ja viskin voimalla.
Backman sanoo, että hän on halunnut kirjoittaa viihteellisen dekkarin. Siinä hän on onnistunut, kirjan parissa todella viihtyy. Kirjalle on tulossa jatkoa. Backman on kirjoittanut tätä kirjaa seitsemän vuotta. Toivoisin, ettei jatko-osaa tarvitse odotella yhtä pitkää aikaa. Aika näyttää, toteutuuko Backmanin haave: "Mutta iso haaveeni on, että jonakin päivänä olen dekkarikuningatar."
Sanna Majurille kiitokset jälleen kerran erinomaisesta äänikirjan lukemisesta. Kirjan kesto oli 17 tuntia. Ennätin tuossa ajassa purkaa yhden kukkapenkin ja perustaa toisen. 😏
Sanna Majurille kiitokset jälleen kerran erinomaisesta äänikirjan lukemisesta. Kirjan kesto oli 17 tuntia. Ennätin tuossa ajassa purkaa yhden kukkapenkin ja perustaa toisen. 😏
Kiinnostava dekkari - ja kiva kuulla, että se on myös viihteellinen. Hartola on minulle täysin tuntematon paikka, vaikka nimen olen toki kuullut. Tässäpä tutustuisi uuteen paikkakuntaankin samalla. Käteviä nuo äänikirjat, kun samalla saa hommia tehtyä!
VastaaPoistaMinullekin Hartola oli ihan tuntematon paikkakunta. Nyt paikkakunta tuntuu aika tutulta. Että Suomessa on ihan kuningaskunta, tämä oli minusta mielenkiintoista.
PoistaOstin tuon kirjan viime viikolla Ukkokullalle. Hän lukekoon sen ensin, sitten on minun vuoroni. Kovasti kirjaa on kehuttu.
VastaaPoistaMukavia lukuhetkiä teille molemmille. Olisi kiva kuulla, mitä olette pitäneet kirjasta.
PoistaKiitos postauksestasi! Tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!
VastaaPoistaItsekin tykkään Sanna Majurin äänestä, kuten myös Sekä Läckbergin että Rudbergin kirjoista! :)
Uskon, että tämä olisi sinulle mukava lukukokemus. Lukijalla on tärkeä rooli äänikirjoissa. Sanna Majuri on hyvä!
PoistaMeni suorinta tietä mun lukulistalle tää.
VastaaPoistaTykkäsin: tämä on todellakin viihteellinen dekkari hiuksenhienosti kallistumatta hömpän puolelle! Pientä hiontaa ja tiivistystä tekstiin, niin jo vainen passaa kakkosen tulla, sillä tämäntyyppisellä genrensä edustajalla on tilausta;)
VastaaPoistaEnpä ole aikoihin lukenut mitään näin ohutta, lapsellista ja huonosti kirjoitettua kirjaa.
VastaaPoistaNaivia ja ennalta arvattavaa, henkilöt täysin epäuskottavia. Ihmeellistä että tämä kirja on saanut esim. Hesarissa niinkin hyvän arvostelun. Mutta, katsotaanhan saippuasarjoja, miksei siis lueta tätä höttöä, makunsa kullakin.