tiistai 21. huhtikuuta 2020

Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa



Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa. Gummerus. 2020. Englanninkielinen alkuteos Everything I Never Told You. Suomentanut Sari Karhulahti. 285 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Lydia on kuollut." 

Tämä hätkähdyttävä lause aloittaa kirjan. Lydian perhe ei vielä tiedä, että tyttö on kuollut. Lydiaa odotetaan aamiaiselle - turhaan. Muutaman päivän päästä hänet löydetään hukkuneena läheisestä Middlewoodjärvestä. Mitä on tapahtunut? Onko tämä 16-vuotias tyttö rikoksen uhri vai onko hän tehnyt itsemurhan, sitä joutuvat pohtimaan ja tutkimaan sekä Lydian perhe että poliisi. 

Suru ja epätietoisuus valtaavat Lydian perheen, isä Jamesin, äiti Marilynin, isoveli Nathin ja pikku-sisko Hannahin. Tämän hetken aikatasosta siirrytään vuoteen 1957, jolloin isä James ja äiti Marilyn tapasivat.

James P. Lee

James Lee on kiinalaistaustainen amerikkalainen, joka opettaa historiaa Harvardin yliopistossa. Kolmatta vuotta collegessa opiskeleva Marilyn osallistuu James Leen Karjapaimenet amerikkalaisessa kulttuurissa -kurssille. Marilyn yllättyy nähdessään opettajan. "Hän on Kaukoidästä, ajatteli Marilyn, joka ei ollut kohdannut koskaan aikaisemmin ketään aasialaissyntyistä." (s. 35-36)  Kaunis Marilyn ihastuu opettajaansa. Tapahtumat etenevät Marilynin ehdoilla.

"Omapahan on elämäni." (s. 58)

James ja Marilyn päättävät mennä naimisiin. Marilynin äiti tulee häihin, pettyy tavatessaan Jamesin ja haluaa Marilynin peruuttavan häänsä. "Ajattele lapsiasi", äiti sanoi. "Missä te asutte? Ette sovi mihinkään. Kadut lopun ikäsi." (s. 58) Mutta Marilyn pitää päänsä ja luopuu haaveistaan opiskella lääkäriksi - ainakin toistaiseksi. James on hakenut  historian lehtorin virkaa Harvardista. Hän ei saa paikkaa. James ei sovi laitoksen henkilökuntaan, niin hänelle ilmoitetaan. Syy on helppo arvata, mutta hän on kuitenkin tyytyväinen saadessaan paikan Ohiosta Middlewoodin vaatimattomasta collegesta. 

"Kadonnut aasialaistyttö löytyi järvestä hukkuneena." (s. 63)

James ja Marilyn saavat kolme lasta. Vanhin on Nath, sitten tulee Lydia ja viimeisenä Hannah. Sekä James että Marilyn lataavat toiveensa ja omat saavuttamattomat haaveensa Lydiaan. Lydia, jolla on äitinsä kirkkaan siniset silmät ja isänsä musta tukka, on lapsista aina etusijalla. Marilynista ei tullut lääkäriä, mutta Lydialle annetaan kaikki mahdollisuudet ja tuki opiskella nimenomaisesti lääkäriksi. Isä haluaa Lydian olevan suosittu ja kaikkien ystävä. Mutta miten erilaista Lydian todellisuus onkaan, sitä eivät vanhemmat tiedä. Ja sitten hänet löydetään hukkuneena. Paikallinen lehti kirjoittaa tapauksesta päivittäin, onhan "äkkikuolema kiehtova ja merkittävä tapaus." (s. 63) 

Hautajaisten jälkeen suru valtaa perheen. Marilyn hautautuu suruun, elää vain Lydian muistolle eikä kiinnitä juuri mitään huomiota muihin lapsiin. Isä uppoutuu työhön ja hakee seuraa muualta. Nath odottaa opintojen alkamista ja kotoa pois pääsyä. Pieni Hannah vain on ja tarkkailee kaikkea ja kaikkia. "Äiti on ollut Lydian huoneessa tuntikausia. Hannah kietoo kätensä tiukasti ympärilleen ja kuvittelee, että lohduttaa äitiä ja saa vuorostaan lohtua tämän syleilyssä."(s. 78) 

Olisi jotakin kerrottavaa laittaa lukijan pohtimaan lukemaansa. Tarinasta nousee esiin monta teemaa. Keskeisin on Jamesin ja Marilyn avioliitto. Itse olen mieltänyt seka-avioliitot mustien ja valkoisten liitoiksi, mutta Leen perheen tarina muistuttaa, että USA:ssa valkoinen rotu tuli pitää puhtaana yhtälailla keltaisista ja punaisista. Samaan aikaan vuonna 1958, kun James ja Marilyn avioituivat, Mildred ja Richard Loving, musta nainen ja valkoinen mies, menivät naimisiin Washingtonissa. Kun he matkasivat kotiinsa Virginiaan, heidät pidätettiin. Rotujen väliset avioliitot olivat vuonna 1958 kiellettyjä Virginiassa, kuten monessa muussakin osavaltiossa. Jamesin ja Marilynin onni oli, että he avioituivat Massachusettsin osavaltiossa, jossa seka-avioliitot olivat sallittuja. Alabamassa laki seka-avioliittojen kieltämisestä kumottiin vasta vuonna 2000. 

Mietin paljon myös Jamesin ja Marilynin suhtautumista lapsiinsa. Tuntui erikoiselta, että yksi lapsista - Lydia - otettiin kaiken huomion keskipisteeksi ja siirrettiin omat lapsuuden toteutumattomat haaveet ja odotukset häneen. Muita lapsia ei juuri huomioitu. Tilanne lienee ollut traumaattinen kaikille lapsille, sille joka sai kaiken huomion sekä niille, jotka jäivät huomiotta. 

Lapsen kuoleman jälkeinen suru on vaikea asia vanhemmille ja sisaruksille. Lapsen kuolema on suuri tuska. Kuolema tuo esiin kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia. Marilynin ja Jamesin perheen jokainen perheenjäsen uppoutuu omaan puhumattomaan suruunsa, jopa niin, että vakavana vaarana on perheen hajoaminen. Jokainen perheenjäsen tietää, että entiseen elämään ei ole paluuta, koska entistä elämää ei enää ole. Onneksi kirjan lopussa toivoa on näkyvissä.  

Lukukokemus on kiehtova. Ng on onnistunut kirjoittamaan koskettavan tarinan perheestä, historiasta, kodin merkityksestä, rotuongelmista ja perheen suuresta surusta. Lopputuloksena on tiivistunnelmainen, tarkkanäköinen ja älykkäästi rakennettu esikoisromaani.

Olisi jotakin kerrottavaa on Ngn esikoisromaani. Häneltä on suomennettu jo aiemmin Tulenarkoja asioita (Gummerus 2019). Sitä en ole lukenut. Lukulistalle se menee ilman muuta, niin vahva lukukokemus tämä oli.

Biologian kurssin jälkeen Marilyn oli ehdottanut muita. "Sinä voisit aloittaa fysiikan jo tänä syksynä", hän oli sanonut. "Collegen biologian jälkeen lukion fysiikka on takuulla sinulle ihan helppoa." Lydia oli suostunut, koska fysiikka oli ollut äidin lempiaine koulussa. "Tutustut sinua vanhempiin oppilaisiin", James oli sanonut. "Ja saat uusia ystäviä." (s. 158-159)

20 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä. Tämä on kirjaston varauslistalla :)

    VastaaPoista
  2. Tästä kirjasta olenkin kuullut hyvää. En vain tiedä onko liian vakava minun makuuni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ymmärtääkseni saanut hyviä arvioita monelta suunnalta. Kokeile!

      Poista
  3. Tämä on huikean hieno. Tulenarkoja asioita ei sitten vaikuttanutkaan minun niin paljon kuin odotin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sinäkin tykkäsit. Minä laitoin Tulenarkoja asioita lukulistalle.

      Poista
  4. Anneli, minulle tämä oli tärkeämpi ja vaikuttavampi kuin Tulenarkoja asioita. Miten he saattoivat voisi kysyä...Aikuiset voivat olla sokeita läheisilleen.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että sinullekin tämä on ollut tärkeä ja upea kirja. Tämä jäi mieleen kauaksi aikaa.

      Poista
  5. Kiitos kirjavinkistä! Kirjailija ja kirja eivät ole minulle entuudestaan tuttuja. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Tarja. Uskon, että tykkäät tästä. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  6. Nämä molemmat on niin ihania joten odotan innolla että Celeste Ng:ltä tulisi uusi kirja! Katsoin, että on julkaissut 2014 ja 2017, eli aika harvakseltaan, mutta nythän olisi sitten jo aika :) Suomennoksen luulisi ilmestyvän aika nopsaan kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet tykännyt näistä molemmista. Minulla on Tulenarkoja asioita vielä lukematta, eli innolla odotan kirjastojen avautumista.

      Poista
  7. Vaikuttaa aika rankalta kirjalta. Toisaalta tarina on varmasti sellainen, että tykkäisin lukemastani.

    On muuten pakko mainita, että hätkähdin näkiessäni kuvan kirjan kannesta. Tuli heti mieleen Tiina Laitila-Kälvemarkin H2O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäisit tästä kirjasta. Ajattelin ehdottaa tätä lukupiirikirjaksemme. Piti ihan googlettaa tuo Laitila-Kälvemark ja totta, kansissa on samaa tunnelmaa. Mukavaa vapun jatkoa sinulle.

      Poista
  8. Tämän voisi ehkä lukea, monet muutkin ovat näyttäneet pitävän tästä. Aika uskomaton tuo tieto siitä, että seka-avioliittojen kielto kumottiin Alabamassa vasta vuonna 2000!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin, etten suinkaan ole ainoa, joka on tykännyt tästä kirjasta. Enkä todellakaan ihmettele, että kirjasta on pidetty. USA on aika ihmeellinen maa monessa suhteessa, ainakin näissä rotuasioissa.

      Poista
  9. Luen tätä parhaillaan, mutta ihan alussa vielä olen. Tässä vaikuttaa olevan paljon sellaisia teemoja, jotka kiinnostavat. Minua kiinnostaa myös tuo yhden lapsen suosiminen: jännä nähdä, miten se tässä kirjassa avautuu ja muotoutuu (olen vielä tosiaan niin alussa, että vasta pientä näkyy rivien väleistä etenkin Hannahin silmin kuvattuna).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva, kun olet lukemassa tätä kirjaa. Tämä oli minulle yksi tämän vuoden parhaista. Kerrohan sitten, mitä tykkäsit.

      Poista
  10. Tämän haluan ehdottomasti lukea. Luin Tulenarkoja asioita viime kuussa ja pidin kovasti. Moni on sanonut tämän olevan jopa parempi. Samoja teemoja tuntuu ainakin olevan, mutta tässä rotukysymykset taitavat olevan vielä voimakkaammin esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Tulenarkoja asioita minäkin haluan lukea. Minusta tämä oli todella mahtava kirja. Kirja isolla K:lla, kuten Leena Lumi sanoi.

      Poista