Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree. Gummerus. 2019. 281 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Auringon noustessa minä kiipeäisin katselemaan sitä pariisilaiselle katolle. Olin kuullut, että kun sen kerran koki, ei auringonnousun aikaan halunnut enää milloinkaan nukkua." (s. 274)

Milja Kauniston kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1900 Pariisiin. Kaupunki on loistossaan, maailmannäyttelyä valmistellaan, vuonna 1889 valmistunut upea Eiffel-torni hohtaa uutuuttaan. Tällainen Eiffel-torni on: "Eiffel on vääntänyt raudasta monumentin, joka on samanaikaisesti siro ja uhkaava, feminiininen ja fallinen, ikiaikainen ja moderni". (s. 125) Taiteilijat rakastavat Pariisia, maailman taiteen pääkaupunkia. Niin myös suomalaiset taiteilijat. Monet Suomen taiteen kultakauden (1880 - 1910) merkittävistä suomalaisista taiteilijoista viettivät pitkiäkin aikoja Pariisissa. Näin teki myös Tulenpunaisen kabareen toinen minä-kertoja kuvanveistäjä Ville Vallgren. Vallgrenin merkittävimpiä veistoksia ovat Topeliuksen muistopatsas ja  Havis Amanda, molemmat Helsingissä. Pariisin vuosien aikana Vallgren oli naimisissa ruotsalaisen kuvanveistäjä Antoinette Råströmin kanssa. 

Can-can -tanssi, tanssijoitten sääripotkut ja hameen nostot

Toinen kirjan minä-kertoja on Albert S. Grosjean, joka työskentelee vartijakokelaana Saint-Lazaressa, Pariisin suurimmassa naistenvankilassa. Kirjassa on todella herkullinen alkukohtaus. Poliisit tuovat Vallgrenin hillittömän juhlinnan jälkeen vankilaan "alastonna, yltä päältä kuonassa, hallitsemattomasti sätkien ja käsittämättömiä rääkyen." (s. 12) Grosjean saa tehtäväksi vartioida Vallgrenia eristyssellissä. Tästä alkaa Vallgrenin ja Grosjeanin tuttavuus. Grosjeanille tulevat tutuiksi Pariisin alamaailma ja Montmartren kuuluisat ravintolat, seisottamot, ilotytöt, prostituoidut ja  kabareetanssijat. Vallgren on iloinen ja vallaton seuranpitäjä eikä koskaan kieltäydy absinttilasillisesta tai hyvästä seurasta. 

Vallgrenilla on täysi työ yrittäessään keksiä hyviä selityksiä yöllisille poissaoloilleen, sellaisia jotka vaimo hyväksyisi. "Katsahdin vaunujen mustaan kattoon ja suihkaisin nopean rukouksen. Herra, jos minut tästä pälkähästä vielä päästät, niin lupaan olla koskematta viiniputeliin pikkusormellakaan kokonaiseen kuukauteen! Pimeässä katossa näin Herramme vinkkaavan minulle silmää. Koeta nyt edes päiväkin, hän tuntui kuiskaavan." (s. 53) Sitten tulee raja vaimollekin ja hän heittää Vallgrenin ulos. Vallgren asettuu asumaan kylmään ateljeehensä, jossa hänelle pitää seuraa kabareetanssijatar Leonie Tavier eli Mariette. Kerrotaan, että Mariette toimi Vallgrenille mallina tämän suunnitellessa Havis Amandaa. Tutustuupa Grosjean Pablo Picassoonkin, joka maalasi Pariisissa mielellään mm. juoppoja ja syrjäytyneitä naisia.       
                         
Mutta sitten alkaa tapahtua. Montmartren kuuluisissa kabareissa sattuu tulipalo toinen toisensa jälkeen. Onko kyseessä tuhopoltto ja kuka on syyllinen, sitä Grosjean ryhtyy selvittämään. Sitten lukija huomaakin, että kirjassa on hyvät dekkarin ainekset, niin mielenkiintoisiksi ja myös jännittäviksi kirjan lopputapahtumat osoittautuvat. Tulipalojen ohella Grosjeanille selviää hänen oma menneisyytensä.  

Miten elävän kuvan vuoden 1900 Pariisista Kaunisto loihtiikaan. Ajankuvaus on kiinnostavaa ja kirja tarjoaa kutkuttavia kurkistuksia Montmartren juottoloihin, seisottamoihin ja kabareeravintoloihin, joista vuonna 1889 avattu Moulin Rouge on tunnetuin. Fiktiivisten tapahtumien taustalla on rutkasti faktaa niin suomalaisista taiteilijoista kuin naistenvankilastakin. Olen aina pitänyt Kauniston kirjoitustyylistä, se on konstailematonta, sujuvaa ja elävää. Upea kansikuva kuvaa hyvin kirjan sisältöä.