Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset

Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset. Icasos. 2019. Kansi: T. P. Kekalainen. 384 s.

Arvostelukappale kustantajalta

"Lausuttuaan muutaman sanan neiti Holm palasi pöytänsä ääreen. Hän laittoi kuulokkeet korvilleen ja otti pöytälaatikosta kolme paperia. Aseteltuaan kalkkeerit papereiden väliin hän kelasi ne telalle ja alkoi kirjoittaa. Kone oli samanlainen, joita oli kauppaoppilaitoksen konekirjoitusluokassa. Kouluun tullessaan Eeva-Liisa ei ollut kirjoittanut koskaan koneella. Hän oli oppinut nopeasti kymmensormijärjestelmän, ja oli ollut lopulta luokkansa paras konekirjoittaja." (s. 37)  

Kirjan takakannesta käy ilmi, että Kanslian naiset on itsenäinen jatko-osa teoksille Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia. Itse en ole lukenut noita aiempia kirjoja, mutta siitä ei ollut mitään haittaa, eli kirja toimi hyvin itsenäisenä teoksena. 

Kirjan päähenkilöt ovat Eeva-Liisa, Virve ja Tuulikki. Heitä yhdistää työpaikka: Kuopion kaupunginkanslia. Eeva-Liisa on naisista nuorin, hän on itsenäistymässä ja muuttamassa pois vanhempiensa kodista. Kohta valmis merkonomi onnistuu saamaan kesätyöpaikan kaupungilta. Hän on nopea oppimaan ja kova tekemään töitä, ja niinpä työsuhde kaupungilla jatkuu äitiyslomien sijaisuuksilla. Virve puolestaan tasapainottelee vastuullisen työn ja kodin hoitamisen välillä. Kotona on kaksi lasta, miehellä on omat menonsa, lasten hoitopaikassa on ongelmia. Vastuu kodista ja lapsista jää yleensä Virvelle. Elämää varjostaa ainainen rahapula, pitäisi saada ainakin puhelin ja pyykinpesukone. Astianpesukonekin olisi arkea helpottava juttu. Tuulikki on naimaton nainen, yli viisikymppinen, ja asuu yhdessä äitinsä kanssa. Äidin sairaudet ja omat kuumat aallot tuovat huolia Tuulikin muuten niin tasaiseen arkipäivään. 

Tässä kauniissa Kuopion kaupungintalossa on Eeva-Liisan, Virven ja Tuulikin työpaikka. Kuva AA.

Tiainen kuvaa elävästi päähenkilöittensa arkipäivää sekä iloja, harmeja ja unelmia. Naiset tulevat lukijalle tutuiksi, jokaisen naisen elämään on helppo sujahtaa, ja jokaiselle heistä lukija toivoo pelkkää hyvää. Jatko-osa Eeva-Liisan, Virven ja Tuulikin elämänvaiheista olisi tervetullut. 

Adlerit ja Facitit

Eletään 70-luvun alkua. Tuon ajan toimistotyövälineet olivat aivan erilaisia kuin nykyään: tarvittiin kynä, paperia, kalkkeerit, vahasmonistuskone, sanelukone ja tietysti kirjoituskone, ensin vanhat kunnon Adlerit, sitten sähkökäyttöiset Facitit.  "Päästessään rivin loppuun Tuulikki tarttui vipuun, joka palautti telan alkuasentoon, ja alkoi kirjoittaa uutta riviä. Viereisestä huoneesta kuului sähkökirjoituskoneiden nakutus. Tuulikillekin oli sellaista tarjottu, mutta hän oli päättänyt pysyä vanhassa Adlerissa." (s. 17) 

Kehitystä tapahtui, suuri ihme oli kaupungin kansliaan saatu Rank Xeroxin kopiokone, jonka myötä vahasmonistus jäi historiaan. Tietokoneiden aika tuli vasta 80-luvulla. 

"Sosiaalisen apulaiskaupunginjohtaja Toivosen puhelimessa neiti Huttunen" (s. 175)  

70-luvun toimistoilmapiiri oli varsin muodollinen, silloin ei sinultu esimiehiä. Tästä teki poikkeuksen apulaiskaupunginsihteeri Lauri Kokkonen. "Hiljattain Kokkonen oli järkyttänyt kanslian hierarkista ilmapiiriä tekemällä sinunkaupat kaikkien toimistotyöntekijöiden kanssa. "Sanokaa vaan Lassiksi." Kokkosen sinuttelu oli jotain ennenkuulumatonta. Ei tulisi kuuloonkaan, että Virve taikka kukaan muukaan sinuttelisi esimiestään. (s. 61)  Esimiehet eivät itse kirjoittaneet tekstejä, he käyttivät sanelukonetta tai sanelivat suoraan sihteerille. Näin esimies sanelee kirjettä Virvelle: "Kuopion kaupunginhallitus vakuuttuneena Suomen ja Sosialistisen Neuvostotasavaltojen liiton ystävällisten yhteistyösuhteiden merkityksestä yleismaailmallisen rauhan ja yhteistyön pyrkimyksen..." (s. 150) 

Tiainen piirtää tarkan kuvan elämästä 70-luvun Kuopiossa. Savolainen elämänmuoto kuvaa laajemminkin tuon ajan suomalaisen yhteiskunnan ilmiöitä. Elettiin Kekkosen ja YYA-sopimuksen aikaa, eli suhteiden sosialistisiin maihin piti olla kunnossa. Televisiosta katsottiin Peyton Placea. Verhoina ja pöytäliinoina olivat Marimekon tekstiilit. 

Pidin tästä kirjasta jo senkin vuoksi, että käsitellyt teemat olivat minulle tuttuja. Olen aloittanut työnteon 70-luvun puolivälissä kauppakorkeakouluopintojen jälkeen nimenomaan Kuopiossa, ja silloisessa työpaikassani minulle tulivat tutuiksi sanelukone ja Facit-sähkökirjoituskone. Nautin Tiaisen kanssa kulkemisesta Kuopion tutuilla paikoilla, tutuiksi minullekin tulivat tuolloin kirjassa mainitut ravintolat Keltalyhty, Lekkeri ja tietenkin Renkku. Trubelta käytiin ostamassa kakkuja ja Kuvakukossa katsottiin elokuvia. Kaiken kaikkiaan, kirjasta tuli kotoinen olo. 70-luvun Kuopion kartta olisi ollut kiva lisä.

Pidin tästä kirjasta. Tiaisen kirjoitustyyli on railakasta ja viihdyttävää. Kirja on helppolukuinen, ja Tiaisen kieli vie mennessään. Luin tämän kirjan viime viikon Kreikan lomallamme. Mainio lukuromaani vaikkapa lomalukemiseksi. 

Kirjasta on postannut myös Tuulevi.