Lukupiirikirjana Antti Heikkisen Mummo

Antti Heikkinen: Mummo. WSOY. 2017. Päällys Martti Ruokonen. 303 sivua.

Lainattu kirjastosta

Heikkisen Mummo oli seniorilukupiirimme vuoden ensimmäinen kirja. Meitä oli paikalla 12 innokasta lukijaa. Aluksi keskustelimme Antti Heikkisen energisyydestä, niin monessa hän on mukana. Ensi kesänä Utran kesäteatterissa Joensuussa esitettävässä näytelmässä Toivo Ryynäsen elämä ja teot Antti Heikkinen on käsikirjoittajana yhdessä Jaakko Tepon kanssa. Lisäksi Heikkinen näyttelee tässä näytelmässä.

Heikkinen kertoo Mummo-kirjassaan kahden naisen sukutarinan 1920-luvulta alkaen. Lapsena Maija, kirjan mummo, asui vanhempiensa ja sisarustensa kanssa maaseudulla pienessä kylässä, ilmeisesti jossakin Pohjois-Savossa. Katselemalla ja kuuntelemalla sisaruksiaan, kylän asukkaita, kauppamiehiä ja kylähulluja Maija oppii paljon elämästä, politiikasta ja maailmasta. Vanhemmat kuolevat ja Maija jää elämään köyhää ja vaatimatonta elämää sisarustensa Anttonin ja Esterin kanssa. Helpolla eivät sisarukset pääse. Moni asia ympärillä muuttuu, yksi pysyy samana ja on aina läsnä: metsä.

Toinen kirjan kertojista on Marja-Liisa, sisar Esterin tytär. Yllätys on, että Ester saa kosijan, vaikka Maija on häntä niin paljon  kauniimpi. Kosija Eero hurmaa kaikki. Ester rakastuu, käydään Helsingissä, koetaan huimia asioita. Millaista juonen kuljetusta Heikkinen onkaan kehittänyt! Marja-Liisa pohtii isäänsä, ihastuu opettajaansa ja muihinkin miehiin. Ja taas tapahtuu - välillä on vaikea pysyä mukana ja pitää palata sivuja ja taas sivuja taaksepäin, jotta pysyy mukana tässä Heikkisen huimassa vauhdissa.

"Oo tutieeraamatta siinä, äiti äyskäisi." (s. 19)

Meillä lukupiiriläisillä riitti keskusteltavaa Heikkisen Mummosta, niin paljon erilaisia teemoja kirja pitää sisällään. Tosin, moni oli kyllä sitä mieltä, että vähemmilläkin ainesosilla kirjan olisi saanut aikaiseksi. Parasta mielestämme kirjassa on ajankuvaus. Heikkinen on ammentanut kirjaansa luontevasti aineksia Suomen historiasta ja oman mummonsa tarinoista. Ja sitten se Heikkisen kieli! Näin rehevää, rikasta ja värikästä kieltä käyttää vain Heikki Turunen! Muutamat lukijoistamme olivat kirjanneet ylös kirjassa käytettyjä murreilmaisuja, ja niitä kyllä riitti. Heikkinen on jossakin haastattelussa todennut, että hän on pienenä poikana istunut pöydän alla ja kuunnellut aikuisia. Sillä tavalla suvun ja kyläläisten tapahtumat sekä kieli tallentuivat hänen mieleensä. 

Elämää maalaiskylässä eletään arjessa, eikä siihen juuri kuulu tunteiden tai hellyyden osoittaminen. Näin Maija kuvaa mukavaa, kauneinta ja ainoaa muistoa isän ja äidin välisestä hellyydestä: "Ranttamurimuramurallallei, lauloi isä kömpelösti ja läpsäyttää äidin kannikoita. Äiti tiuskaisi ponnettomasti." (s. 47)

Mutta aika vaikeaksi koimme Mummon lukemisen. Sekaisin menivät meiltä mummo ja äiti, Maija ja Marja-Liisa, kaikki vielä M:llä alkavia. Koimme, että kirjassa oli liikaa vaikeasti seurattavia takaumia. Moni oli sitä mieltä, että osa kirjan tapahtumista oli epäuskottavia, mm nuoren tytön suhde vanhaan opettajaan. Eräs lukupiiriläisistämme pohtikin huumorin pilkkeellä, että meneekö oppineen aika hukkaan kun tällaisia epäuskottavuuksia lukee. 

"Hyvä akka sie olet ollut."

Kirjan mummon persoona puhututti meitä. Pohdimme, oliko Heikkinen kuitenkin liian nuori kuvaamaan vanhojen ihmisten tunteita. Moni löysi mummosta tuttuja piirteitä omista mummoistaan, toiset taas pitivät mummoa "suorastaan epämiellyttävänä, kaikki inhottavat persoonallisuuden piirteet oli koottu tähän mummoon". Santulle mummo kelpasi.

"-Hyvä akka sie olet ollut. Kovaluontoinen vain, sellaisiahan te olette. Siun kaltaisia on Suomenmaa täynnä ja mie olen onnellinen kun juuri siut sain.
- Minkä takia siitä, että just minut?
- Siulla on lohnakammat persaukset kuin monella muulla." (s. 287) 

Teimme kokeeksi numeroarvioinnin kirjasta asteikolla 1-5. Mummo sai arvioksi 3.6.