torstai 13. joulukuuta 2018

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus



Cecilia Samartin: Kirottu kauneus. 2018. Bazar. Englanninkielinen alkuteos Beauty for Ashes. Suomentanut Kristiina Vaara. Kannen suunnittelu Eija Vaarala. 316 sivua.

Helsingin kirjamessuilla kustantajalta saatu arvostelukappale

Cecilia Samartin on aiemmin kirjoittanut viihdyttäviä ja elämänläheisiä kirjoja, jotka ovat saaneet hyvän vastaanoton myös Suomessa. Näistä kirjoista on suomennettu kuusi, mm Senor Peregrino, Nora & Alicia ja Kaunis sydän. Haastattelussa Helsingin kirjamessuilla Samartin kertoi, että hän halusi tarttua uuteen haasteeseen. Hän kiinnostui ihmiskaupasta, teki laajaa taustatyötä ja huomasi jo pian, että ihmiskauppa on vakava, maailmanlaajuinen ongelma. Aihe ja laaja tutkimustyö suorastaan pakottivat Samartinia kirjoittamaan. Kirottu kauneus ilmestyi suomeksi syksyllä 2018. 

Kirjan kaunista kantta koristaa kolme perhosta. Perhoset symboloivat kirjan päähenkilöitä Sammya, Karlaa ja Inesaa. Sammy, 9 vuotta, asuu Ohiossa. Hänen äitinsä miesystävä hyväksikäyttää häntä. Sammyn tarinaa lukiessa tulee pakostakin mieleen, miten lapsi, pienikään lapsi, ei pysty kertomaan totuutta pelätessään itselle tai perheenjäsenille tulevia seuraamuksia. Sammy pakenee insestin mukanaan tuomia seuraamuksia, pettyy ihmisiin, pelkää ihmisiä, pakenee jälleen ja on lopulta Las Vegasissa, Sin Cityssä. Hän elää roskalaatikkoelämää, helppoa sekään ei ole, mutta prostituution kohtalolta hän säästyy.

Las Vegas (Wikipedia)
Sitten on moldovalainen 19-vuotias Inesa, jonka hääpäivä Zaimin kanssa oli jo sovittu. Mutta toisin kävi. Inesa kaapataan ja kuljetetaan aina Las Vegasiin saakka, lähes koko kuljetuksen ajan huumattuna. Hän ei halua sopeutua. "Sitten, lyhyen neuvottelun jälkeen, he johdattivat Billyn käytävän päähän huoneeseen, missä tyttö jolla oli pitkät punaiset hiukset oli sidottu alastomana tuoliin. Hänen suunsa oli teipattu kiinni ja hänen kasvonsa ja vartalonsa olivat mustelmilla. "Me pidetään se aisoissa sen omaksi parhaaksi, ja myös meidän", vanhempi veli sanoi hekotellen. "Se on villi, mutta ei kauan." (s. 108-109)  Mutta villi ei voi olla, sopeutua täytyy, muuta mahdollisuutta ei ole. Inesasta tulee suuren Osamun luksushuora. 

Karla, tuo kaunissilmäinen 15-vuotias meksikolainen tyttö, joka elää huumeita käyttävän äidin ja ihanan pikkusiskon kanssa. Karla uskoo vääriin ihmisiin ja myös hänen kohtalonaan on Las Vegasin huorakadut. Kokeempi Tiina neuvoo ensimmäiselle keikalle lähtevää Karlaa: "Ne ovat vanhoja ja rumia ja jotkut niistä haisee pierulle. Mutta henki voittaa lihan, tyttö. Sillä samalla hetkellä kun ne iskevät näppinsä sinuun, siirryt vain mielessäsi jonnekin muualle." (s. 193) Tytöt Sammy, Karla ja Inesa kohtavaat Las Vegasissa ja alkaa hurjan pakomatkan suunnittelu. Tytöt tietävät, että pakeneminen ei ole helppoa, koska silmiä on kaikkialla.

Kirjan aihe on rankka, tärkeä ja ajankohtainen. Tytöt tulevat lähelle ja elävät ajatuksissa varmasti senkin jälkeen, kun kirja kannet sulkeutuvat. Aihe on tärkeä. Ihmiskaupan uhrit ovat tämän päivän orjia. Yli puolet ihmiskaupan uhreista on naisia ja heistä yli puolet on seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. Merkittävä osa ihmiskaupan  uhreista on kotoisin Kaukoidästä, mutta ihmiskauppa Afrikan maista on lisääntymässä hälyttävästi.  

Ylen kuva-arkisto
Kirottua kauneutta lukee ajoittain kuin parastakin jännityskirjaa, ajoittain taas kirja näyttäytyy ajankohtaisena dokumenttina, jossa kolme ihanaa tyttöä ovat raa'an, epäinhimillisen, rahaa tekevän ihmiskaupan uhreja. Rankasta aiheesta huolimatta kirjasta tulee hyvä lukukokemus, kiitos Samartinin kauniin kielen sekä ansiokkaan ja selkeän rakenteen. Kirottu kaunes muistuttaa minua järkyttävästä Maragnanien & Aikpitanyin kirjasta Musta, kaunis ja kaupan - Euroopan uudet orjat (Into, 2007) sekä elokuvasta Lilja 4-ever. 
Cecilia Samartin© A T Mesina

12 kommenttia:

  1. Ihmiskauppa on julmaa touhua. Valitettavasti sille löytyy markkinoita ja rikolliset haistavat helpon rahan hajun. Pidetään vain lapsia ja naisia orjina, peloitellaan ja käytetään väkivaltaa heitä kohtaan.
    Samartinin kirja on aihepiiriltään kauhea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Mai. Ja tilastot osoittavat, että ihmiskauppa on vaan lisääntymään päin. Hyvä, kun tätä aihetta nostetaan esille, myös kaunokirjallisuudessa.

      Poista
  2. En olekaan aiemmin tiennyt lainkaan mistä tämä kirja kertoo. Pari edellistä suomennosta ovat jääneet lukematta, mutta tämä vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Jonna. On aivan erilainen kuin Samartinin aiemmat kirjat, mutta kiva kun kirjailija haluaa haastaa itsensä ja tarttua ihan uuteen aiheeseen.

      Poista
  3. Lukulistalta on minullakin, Kun vaan joululiireiltä pääsen. Mielenkiintoinen opus. Odotan, että pääsen käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin postaus Samartinin Senor Peregrinosta. Tämä Kirottu kauneus on ihan erilainen kirja. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

      Poista
  4. Olin ajatellut mennä kuulemaan Cecilia Samartinia messuilla, mutta törmäsin tuttuun ja hän sai ylipuhuttua kuuntelemaan Tuomas Kyröä.
    Kuinkas sattuikaan tämä on niistä kirjoista, jonka nimesin, kun nuoret tiedustelivat lahjatoivomuksia.
    Saa nähdä tuoko pukki Kirotun kauneuden.
    Ihmiskaupalta ei saa sulkea silmiä, vaikka aihe on ahdistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähekkäin olemme kulkeneet messuilla. Katsotaan, tuoko pukki sinulle tämän kirjan. Uskon, että tämä on ihan sinun kirjasi Kirsti. Mukavaa viikonvaihteen jatkoa!

      Poista
  5. Sain juuri tänään luettua tämän kirjan loppuun ja olin aikeissa postata kirjasta. Järkyttävää luettavaa, mutta tyttöjen ystävyys tuo toivoa paremmasta. Todella hieno teos kauheasta aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi, hieno ja tärkeä kirja kauheasta aiheesta. Kiva lukea sitten sinun postauksesi.

      Poista
  6. Tämä kirja on minullakin lukulistalla. Kiinnostava, vaikka myös rankka aihe. Itselläni on ollut hyllyssä jo pitkään norjalainen romaani Lasi maitoa kiitos. Muistaakseni sekin kertoo ihmiskaupasta. Senkin lukemista olen suunnitellut viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tämän kirjan lukemista. Se kyllä palkitsee. Tuosta norjalaisesta en ole kuullutkaan, taidankin laittaa sen varaukseen. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista