maanantai 20. elokuuta 2018

Fred Vargas: Kalmankuoriaiset



Fred Vargas: Kalmankuoriaiset. 2018. Gummerus. Ranskankielinen alkuteos Quand sort la recluse. Suomentanut Marja Luoma. 464 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Psykiatri oli tainnut unohtaa, ettei kännyköiden aikakaudella enää ehtinyt nukkua. Eikä enää ehtinyt kuljeskella, seurata lokkien liitelyä kuolleiden kalojen yläpuolella, tai antaa hiilihappokuplien törmäillä toisiinsa. (s. 354)

Fred Vargas on ranskalainen jännityskirjailija. Hänen sanotaan olevan eurodekkarin ykköstähti, samoin kuin Ranskan arvostetuin dekkarikirjailija. Adamsberg-sarjassa on ilmestynyt jo kahdeksan kirjaa ennen Kalmankuoriaisia. Minulta tämä taidokas dekkarikirjailija on jäänyt kokonaan huomaamatta, eli Kalmankuoriaiset on ensimmäinen lukemani Vargasin kirja. Kun otin tämän kirjan käteeni, pelkäsin sen synkistävän aurinkoisia kesäpäiviä, niin epämiellyttävä ja ruma sana kalmankuoriainen mielestäni on. Toki kirjassa on pahuutta, julmuutta ja sadismia, mutta kirjan koukuttava juoni, rauhallisen vahva kerronta ja kiinnostava henkilögalleria pitävät lukijan otteessaan kirjan viimeiselle sivulle asti.

Adamsberg on rikospoliisin komisario Pariisissa. Hän johtaa isoa noin 15 konstaapelin murharyhmää. Meni aikansa ennen kuin pääsin mukaan Adamsbergin matkaan, koska on oletettavaa, että aiemmissa kirjoissa on valotettu murharyhmäläisten taustoja ja työskentelytapoja, samoin kuin Adamsbergin omaa menneisyyttä. Tässä kirjassa käy ilmi, että Adamsbergillä on poika Zerk, jonka kanssa hän matkusti Islantiin ja poika jäi sinne. Zerk vilahtelee tiuhaan kirjan sivuilla, kun on kysymys Adamsbergin tupakoinnista tai oikeastaan tupakoimattomuudesta.

- Poltatko sinä tuota paskamerkkiä? Veyrenc kysyi, kun he olivat päässeet jalkakäytävälle, ja otti silti itsekin vastaan tarjotun savukkeen. 
- Näitä Zerk polttaa.
- Mutta miksi sinä ostat samaa merkkiä?
- Että voin varastaa häneltä, koska minä en polta. (s. 267)

Nyt Adamsberg palaa Islannin matkaltaan suoraan työpaikalleen selvittämään auton yliajaman naisen kuolemaa. Ja noin vain lomaväsynyt komisario selvittää tapauksen todella helposti ja todella älykkäästi. Mutta yhtä helposti ei onnistu erakkohämähäkkien aiheuttamien kuolemien ratkaiseminen. Kolme vanhaa miestä on kuollut erakkohämähäkin puremaan. Vai oliko erakkohämähäkeillä sittenkään mitään roolia kuolemantapauksissa? Hämähäkeillä oli  joka tapauksessa ollut iso rooli Armonlinnan orpokodissa, missä erittäin julma Erakkohämähäkkijoukkioksi kutsuttu poikaporukka teki suorastaan sadistisia tekoja. Kirja saa nimensä tästä Erakkohämähäkkijoukkiosta. 

Johtolanka on katkennut. (s. 401)

Adamsberg ryhtyy selvittämään murhia. Koska kaikki konstaapelit eivät halua uskoa, että mitään rikosta on tapahtunut, Adamsbergin täytyykin setviä asioita luottokonstaapeleiden kanssa käytävillä ja pihamaalla. Lähellä on murharyhmän  hajoaminen ja uhkana on jopa Adamsbergin irtisanominen. Lukija saa tutustua myös viehättävään ja sympaattiseen Irene-rouvaan, jonka hämähäkkitietoutta Adamsberg hyödyntää. Välillä kaikki on hukassa, ei tiedetä, kuka on murhaaja ja kuka on pelastaja. Voin vaikka lyödä vetoa, että lukija ei pysty ennustamaan kirjan loppuratkaisua - niin yllätyksellinen se oli.

Tykästyin Adamsbergiin jo tämän yhden kirjan perusteella. Adamsberg on inhimillinen, paljolti intuitioiden varassa työskentelevä komisario, joka väittää, että hänellä on kyky nähdä sumussa. Adamsberg kirjoittelee pieniä viitesanoja muistivihkoonsa. Muistikirja oli avoimena pöydällä ja kämmenet pöytää vasten muistikirjan molemmin puolin. (s. 430)  Erityisesti intoilin kohdista, joissa tulee esille Adamsbergin inhimillisyys: kollega Froissyn auttaminen, mustarastaista ja  ja koneen päällä lepäävästä kissasta huolehtiminen. Rikosten pohdinta ei rajoitu pelkästään poliisilaitoksen seinien sisälle, vaan asioita pohditaan myös ravintolapöydissä kaalikeittoa syöden. 

- Onko kaalisoppa hyvää? Froissy kysyi huolestuneena sillä maku oli hänelle ruoassa tärkeintä.
- Se on erinomaista, Veyrenc vakuutti.
- Jos pitää kaalisa, Adamsberg täsmensi. (s. 240)

Vargas on taitava kirjoittaja. Hänen kerrontansa nojaa paljolti dialogeihin, jotka vievät tarinaa taidokkaasti eteenpäin. Huumorin osuus on merkittävä tässä julmuuksia ja sadismiakin sisältävässä kirjassa. Mietin, minkälainen olisi lopputulos, jos tämä kirja siirrettäisiin filmille. Seuraava Adamsberg-kirja menee takuuvarmasti lukulistalle. 
Kuva © Louise Oligny

Kalmankuoriaiset ovat lukeneet myös Takkutukka blogissaan  Mummo matkalla ja Tuija blogissaan  Kulttuuripohdintoja.

13 kommenttia:

  1. Luin juuri Vargasin Kuriton mies nurin ja pidin siitäkin kovasti. Mukavaa vaihteeksi lukea ranskalaisia dekkareita. Tämä uutuus tuskin heti on kirjastossa tarjolla, mutta voisin kyllä ostaa ihan kaupastakin. Kiitos jälleen vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäät Vargasista. Minulle tämä oli ensimmäinen Vargas, mutta taidanpa ottaa vanhempia Adamsberg-kirjoja lukulistalle.

      Poista
  2. Fred Vargasin kirjat ovat todella suuria suosikkejani, voin huoletta suositella niitä kaikkia! Tätä uusinta suomennosta en ole vielä lukenut, mutta Kalmankuoriaiset kyllä kuuluu tiiviisti syksyn lukupinooni. Komisario Adamsberg -dekkarit eivät ole toistaiseksi koskaan olleet pettymyksiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Minä taidan ottaa lukulistalle vanhempia Fred Vargasin kirjoja, niin mielenkiintoinen oli tämä Kalmankuoriaiset-teos.

      Poista
  3. Jo pelkkä kirjan nimi kutsuu lukemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika erikoinen nimi. Merkitys tuli esille kirjassa.

      Poista
  4. Vargasta en tunne lainkaan. Minusta kirjan nimi on karmiva. Kiitos sinun mielenkiintoni heräsi. Dekkarit kulkevat yleensä mukana matkalukemisena.
    Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kirjan nimi ei ole kutsuva. Siitä huolimatta suosittelen Kirsti sinulle tätä kirjaa. Mukavaa elokuun jatkoa!

      Poista
  5. Olemme molemmat myöhäisherännäisiä Vargasin suhteen :) Minäkin aion lukea lisää Vargasia, aloittaen vanhemmasta päästä.

    VastaaPoista
  6. Kiva, että sinäkin olet tykästynyt Vargasiin. Vanhemmat Adamsbergit menevät kyllä lukulistalle.

    VastaaPoista
  7. Tätä Vargasin kirjaa en ole vielä lukenut, mutta pari sarjan ensimmäistä kirjaa kyllä. Olen Adamsberg-fani, hänen omaperäisen intuitiivinen ja inhimillinen tapansa työskennellä ovat valloittavia.

    VastaaPoista
  8. Olipa kiva lukea tästä blogijuttu sellaiseltakin, jolle Vargas ei ole ennestään tuttu. Mukavaa, että tykkäsit! Itseäni nauratti tuo Adamsbergin tupakkavenkoilu ja hänen keinotekoinen oikeutuksensa jatkaa polttamista, kun eivät kerran ole hänen tupakoitaan :D

    VastaaPoista
  9. Kannattaa ehdottomasti lukea Vargasit aikajärkestyksessä! Nämä dekkarit voi jopa lukea uudelleen muutaman vuoden päästä, niin ihmeellisiä ne ovat, ettei edes syyllistä muista enää! Kirjat suomennettiin aikoinaan vähän epäjärjestyksessä ja yksi väliin jäänyt suomennus ( Neptunuksen sauva) kummitteli seuraavissa kirjoissa, kunnes se vihdoin ilmestyi suomeksi 2017. Tarinat ovat kunnon tarinoita olematta väkivaltaisia ja verisiä!

    VastaaPoista