Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

 Jussi Adler-Olsen: Pullopostia. 2014. Gummerus. Alkuteos: Flaskepost
fra P. 2009. Kääntäjä: Katriina Huttunen. 551 sivua.

Arvostelukappale

Isäja äiti olivat puhutelleet häntä kolmeen vuoteen vain silloin kun
 huomanneet kun hän yritti miellyttää heitä rukouskokouksissa.
Heille hän oli vain Chaplin-niminen Saatanan peili eikä mitään  muuta. Oli täysin yhdentekevää, mitä hän teki ja keksi.

Jostakin syystä minulta on jäänyt Pullopostia lukematta, vaikka olenkin
lukeutunut Adler-Olsenin fanittajaksi kahden aikaisemman kirjan
perusteella (Vanki v. 2012, Metsästäjät v. 2013). Oli suorastaan
ihana palata muutaman vuoden jälkeen Tanskaan rikospoliisin apulaiskomisario Carl Morckin Osasto Q:n seuraan. Morckin tausta
tulee tässäkin kirjassa useamman kerran esille: Morck oli ollut
maineikas poliisi mutta työtehtävissä ollessaan luoti osui häneen
ja yksi hänen kollegoistaan kuoli ja toinen haavoittui. Töihin palattuaan Morck siirretään uuden Osasto Q:n johtajaksi. Morckin  tiimi Osasto Q:ssa koostuu kolmesta henkkilöstä: johtajana on Carl Morch ja apulaisina hänelllä on monitaitoinen, omalaatuinen iranilainen Assad sekä persoonallinen Rosa. Osaston tehtävänä on ratkoa vanhoja ratkaisemattomia rikoksia.

Nyt Osasto Q:n tehtäväksi tulee selvittää vanha pulloposti, joka
sisällä on selkeä avunpyyntö. Onko avunpyyntö totisinta totta
vai vain pikkupoikien pilaa? Osasto Q lähtee selvittämään arvoitusta ja saa selville, että viestin oli kirjoittanut verellä toinen tappouhkan alaisista veljeksistä, jotka kuuluivat Jehovan todistajiin. Eikä tämä tapaus ollut ainoa. Morck apulaisineen joutuu samanaikaisesti selvittämään murhapolttoja, joten Osasto Q:n tiimi on totisesti työllistetty.

Kirja on mielenkiintoisesti rakennettu. Lukija tietää jo kirjan
alkuvaiheessa, kuka on murhaaja, mutta lukijaa pidetään kuitenkin
jännityksessä aivan kirjan loppuun saakka. Mitä erilaisimmat uskonlahkot tulevat kirjassa esille, kun etsitään murhaajaa. Kirjan
ote eri uskontoja kohtaan ei ole tuomitseva; ne kuuluvat luontevasti
kirjan juoneen. Samalla lukijallekin tulee pohdittavaksi ankarien ja
väkivaltaisten vanhempien vaikutus lasten myöhempään elämään. Pidän Adler-Olsenin tavasta kirjoittaa jännityskirjoja. Kirjoissa on
todellakin otteessaan pitävää jännitystä, mutta kirjoissa saa
myös nauraa. Morckin ja Assadin keskinäinen sanailu saa lukijan
hyvälle tuulelle.

Pullopostia palkittiin Lasiavain-palkinnolla vuoden parhaana dekkarina. Saamme nauttia Osasto Q:n seurasta myös tulevina vuosina; kirjailija on luvannut kirjoittaa sarjaan kymmenen osaa. Nyt yöpöydälläni
odottaa uusin Adler-Olsenin Vartija, joten jännitystä on taas luvassa.

”Mitä me teemme Yrsan ja Rosen kanssa?” Assad kysyi. ”Emme mitään.
Yritetään vaan elää sen asian kanssa.” Assad nyökkäsi. ”Yrsa on kolmikyttyräinen kameli,” hän sanoi. ”Mikä?” ”Niin sanotaan siellä, mistä olen kotoisin. Siis vähän omalaatuinen. Vaikea ratsastaa mutta hauska katsoa.” ”Tosiaan, kolmikyttyräinen
kameli. Se kuulostaa siivommalta kuin skitsofreeninen.”