Brit Bennett: Mikä meidät erottaa. Tammi. 2021. Alkuteos: The Vanishing Half. Suomentanut Maria Lyytinen. Kannen suunnittelija Lauren Peters-Collaer. 403 sivua.
Rauman Naisten Pankin lukupiiri Päi avara mailma kokoontui kahdeksan naisen voimin vaihtamaan ajatuksia Bennettin kirjasta Mikä meidät erottaa. Bennettiltä on ilmestynyt suomeksi myös teos Äidit. Sitä kukaan meistä ei ollut lukenut, mutta kirja päätyy varmasti monen lukupiiriläisen lukulistalle, niin positiivinen lukukokemus lukupiirikirjamme oli.
Tapahtumat alkavat Mallardin kaupungista Louisianasta. Kaupunki on niin pieni, ettei se edes näy kartalla. Se on erikoinen kaupunki, kaupunki perustettiin vaaleaihoisille värillisille, ja sellainen se on yhä edelleen. 1930-luvulla syntyneet identtiset kaksoset Stella ja Desiree Vignes ovat kunnianhimoisia tyttöjä, jotka haluavat opiskella, mutta äiti ottaa heidät pois koulusta, koska isättömässä perheessä tarvitaan rahaa. Eräänä päivänä nämä 16-vuotiaat siskokset karkaavat New Orleansiin ja saavat työpaikan pesulasta. Siskosten tiet eroavat, sillä Stella päättää, että hän haluaa elää elämäänsä valkoisena, kun taas Desiree tapaa mustan miehen ja saa hänen kanssaan lapsen. Koska mies osoittautuu väkivaltaiseksi, Desiree päättää palata kotikaupunkiinsa Mallardiin neljäntoistavuoden jälkeen mukanaan seitsemänvuotias yönmusta Jude-tyttö. Koulussa Jude joutuu kiusauksen kohteeksi. "Sä oot niin musta, ettet erotu liitutaulusta."
"Olihan nyt ainoastaan järkevää tekeytyä valkoiseksi päästäkseen elämässä eteenpäin. Mutta että nai tumman miehen? Ja teki tälle pikimustan lapsen! Desiree Vignes oli kerjännyt itselleen ongelmia, joista ei pääsisi enää koskaan eroon."
Koska Stella onnistui esiintymään valkoisena New Orleansissa, hän päättää jatkaa samaa linjaa, menee naimisiin valkoisen Blaken kanssa ja saa ihastuttavan vaalean Kennedy-tyttären. Myös Kennedy itse ymmärtää, kuinka onnekas hän on. "Hänen koko elämänsähän oli itse asiassa yksi onnenkantamoinen - hänelle oli suotu valkoisuus, vaalea tukka, sievät kasvot, hyvä vartalo, rikas isä." Stellan on oltava varuillaan koko ajan, jotta ei paljastuisi. Siksi hänen täytyy katkaista kaikki siteet kaksoissiskoon ja äitiin. Naapuriin muuttaneeseen mustaan perheeseen täytyy ottaa etäisyyttä. Mutta kaikki ei ole ikuista, solmut alkavat avautua, kun Jude sattumalta kohtaa Kennedyn ja tunnistaa hänet serkukseen.
Totesimme, että vaikka ihonvärillä on kirjassa merkittävä rooli, kirjassa on monia muitakin teemoja, joita Bennett käsittelee kiinnostavasti ja kunnioittavasti, esimerkiksi transsukupuolisuus, ystävvyys, valheessa eläminen ja oman polun etsiminen. Kirja on taitavasti rakennettu, ja siirtymät teemasta toiseen sekä eri aikakausien välillä sujuvat luontevasti. Toisaalta tarina ei etene kronologisesti, vaan kirjailija korostaa erityisesti tarinan käännekohtia, mikä aiheutti joidenkin lukijoiden mielestä hämmennystä aikajanassa ja tapahtumien kulussa. Lisäksi osa juonenkäänteistä tuntui hieman keinotekoisilta, mikä saattoi hämmentää lukijoita.
Tunsimme myötätuntoa - tai jopa raivoa, kuten eräs lukijoistamme totesi - Stellaa kohtaan, jonka roolina oli jatkuva salailu ja pelkona paljastuminen. Hän oli itse tietoisesti valinnut valkoisen naisen roolin, mutta arvasiko hän nuorena, miten raskasta jatkuvassa valheessa eläminen on. Stella johdatti keskusteluamme rooleihin, joita meillä kaikilla on useita, ja myös salaisuuksiin, joita piilotellaan suvuissa ylisukupolvisesti.
Kirja herätti vilkasta keskustelua. Sivusimme kirjan teemoihin liittyen vuosien mittaan tapahtuneita kohtaamisia ja yllättäviä tilanteita. Esille nousi Nobel-kirjailija Toni Morrison, jonka kirjoista erityisesti Minun kansani, minun rakkaani on ollut minulle erittäin tärkeä kirja. Myös Morrisonin kirjassa Luoja lasta auttakoon on teemana ihonväri. Keskustelimme pitkään Helsingin Sanomissa julkaistusta Ndéla Fayn esseestä, missä Faya kertoo syistä, miksi hän lopetti valkoisten heteromiesten kirjoittamien kirjojen lukemisen.
Plussaa sai kirjan nimi sekä myös Maria Lyytisen taitava käännös. Kirjan kauniin ja kutsuvan kannen on suunnitellut Lauren Peters-Collaer.
Olemme monesti todenneet, miten myös kaunokirjallisuudesta oppii. Sen todisti myös tämä kirja. Ei ole merkityksetöntä, onko ihonväri valkoinen, tumma, pikimusta, yönmusta, pähkinänruskea, toffeenruskea vai märkä hiekka. "Ihonväri määrittää ikuisesti koko elämän", kuten eräs lukijoistamme totesi.
Kirja sai meiltä erittäin hyvän arvosanan: 4,5. Se on yksi parhaista lukupiirimme nelivuotisessa historiassa. Seuraava lukupiirikirjamme on Valérie Perrinin Vettä kukille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti