József Debreczeni: Kylmä krematorio

József Debreczeni: Kylmä krematorio. Raportti Auschwitzin valtakunnasta. Like. 2025. Unkarinkielinen alkuteos HIDEG KREMATÓRIUM - Auschwitz regénye. Suomentanut Minnamari Soisalo. 222 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

Vietimme Suomessa kansainvälistä holokaustin uhrien muistopäivää sekä Auschwitzin vapautuksen 80-vuotispäivää 27.1.2025. Juuri ennen muistopäivää ilmestyi József Debreczenin teos Kylmä krematorio, joka kuvaa natsien julmuutta Auschwitzin keskitysleirillä. Viimeisten vuosikymmenten aikana holokaustikirjallisuutta on ilmestynyt melko paljon myös suomeksi. Kaikki holokaustia kuvaavat kirjat ovat arvokkaita, niin ne joissa kuvataan rohkeutta ja urhoollisuutta osoittaneiden juutalaisvankien toimintaa kuin myös ne, joissa kuvataan vankien epäinhimillisiä olosuhteita, ainaista nälkää ja natsien julmuutta. Debreczenin teos kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Kirja on raaka ja synkkä kuvaus kauhusta, pakkotyöstä, natsien epäinhimillisestä käyttäytymisestä sekä taistelusta alituista nälkää vastaan. Tapahtumat eivät keskity kuolemanleireihin, kuten Auschwitz-kirjat yleensä, vaan kuvauksen kohteina ovat orjatyöleirit, joissa Debreczeni työskenteli.

Unkarilaissyntyinen 39-vuotias toimittaja József Debreczeni kuljetettiin Jugoslaviasta Auschwitziin vaimonsa ja vanhempiensa kanssa. Vuosi oli 1944. Perillä Auschwitzissä Debreczeni ohjattiin oikeanpuoleiseen jonoon, johon siirrettiin ne, joita ei heti tapettu. Vaimo ja vanhemmat pakotettiin vasemmanpuoleiseen jonoon ja siitä suoraan kaasukammioon. "Heitä, vasemmalla seisseitä ei nähnyt enää kukaan..." 

Debreczenistä tuli Häftling eli vanki numero 33031. "Tästä eteenpäin en ole enää minä, vaan 33031. Olen pelkkä numero..." Hänet laitettiin pakkotyöhön Auschwitzin alaleireille, ensin kantamaan raskaita taakkoja muiden vankien lailla ja sitten tunnelityöntekijäksi kivilouhos- ja hiilikaivosalueelle. Pimeissä ja vaarallisissa tunneleissa raataminen vaati useita kuolonuhreja päivittäin. Työpäivä oli 14-tuntinen. Vangit olivat jatkuvasti sairaina, oli lavantautia, ripulia, pilkkukuumetta ja punatautiepidemiaa. Lisäksi täit olivat jatkuvana riesana. Olipa vangin kunto mikä tahansa, työhön piti raahautua, koska natsit olivat sitoutuneet antamaan työvoimaa alueen yrityksille. Ruoka-annokset olivat mitättömiä. Musta pörssi kukoisti. Leipäannoksia vaihtui tupakkaan. Kaupan saattoi olla vaikkapa rehujuurikkaan siivuja, punajuuria tai tyhjiä säilytyspurkkeja. Kaikki meni kaupaksi.

Seuraavaksi oli vuorossa siirto Dörnhaun sairaalaleirille. Korttelissa A, johon Debreczeni ohjattiin, majoittui kuusisataa miestä. Samalla lavitsalla makasi kaksi tai kolme lähes alastonta vankia. Väkeä - "puolikuoliaaksi nääntyneitä ihmislaumoja" - tulvi lisää joka päivä. "Dörnhaun merkitys oli tässä vaiheessa lisääntynyt. Leirivaltakunta kaatoi sinne kaiken loppuun käyttämänsä ihmisaineksen." Joka päivä kuoli parisataa vankia nälkään, kylmyyteen tai sairauteen, mutta aina tilalle tuli uusia avuttomia ihmisraukkoja. Ruoka-annokset olivat mitättömän pieniä. Oikeutusti voitiin sanoa, että "nälkä oli hyödyllinen väline tasapainon ylläpitämisessä".  

Venäläiset vapauttivat leirin 27.1.1945. Sitä ennen saksalaiset ja  kävelemään pystyneet vangit olivat lähteneet leiriltä, vain heikoimmat - noin 7600 vankia - jäivät, äärettömän huonokuntoinen Debreczeni mukaan lukien. Venäläisten tullessa Debreczenin A-kortteliin "upseeri seisahtuu keskelle hallia. Hän katsoo ympärilleen, yrittää sisäistää näkemäänsä. A-korttelin järkyttävää, katseilta piilossa pysynyttä todellisuutta. Hän kahlaa lietteessä, astuu lähemmäs vuoteita. Hän tärisee kauttaaltaan."

Debreczenin kirja on rankkaa luettavaa. Taidokkaasti Debreczeni kuvaa ihmiskunnan historian synkintä ajanjaksoa. Lukijalle välittyy selkeä kuva Auschwitzin pakkotyöleirien kauhistuttavasta arjesta. Käy ilmi, että vankeus oli epäinhimillistä ilman Birkenaun krematorioitakin. Kirjailija kuvaa myös leirin hierarkiaa. Hän itse edusti alimpaa kastia eli hän oli Häftling, vanki numero 33031. "Natsien kuolemanleireillä toiminut mutkikas paariahierkia oli suunniteltu metodisella nokkeluudella. Saksalaiset pysyivät itse piikkilankojen sisäpuolella enimmäkseen näkymättömissä. Ruoanjakelun, kurinpidon, välittömän työnvalvonnan ja ensimmäisen asteen terrorin eli täytäntöönpanovallan he ulkoistivat tosiasiassa vankien keskuudesta umpimähkään valitsemilleen orjapiiskureille."

József Debreczeni julkaisi selviytymiskertomuksensa äidinkielellään jo vuonna 1950. Kirjan loppua pidettiin liian neuvostomyönteisenä, minkä vuoksi kirja ei päässyt länsimarkkinoille. Englanninkielinen painos ilmestyi vasta vuonna 2023. Kirja pääsi The New York Timesin kymmenen parhaan kirjan joukkoon vuonna 2024. 

Kylmä krematorio on todella vaikuttava ja tärkeä teos. Kerronta on kaunista, jopa runollista. Teksti muodostaakin tehokkaan kontrastin traagisille tapahtumille. Minnamari Soisalon käännös on erinomainen.