Virpi Hämeen-Anttila: Myöhäinen kevät

 

Virpi Hämeen-Anttila: Myöhäinen kevät. Synnyinmaa-sarja, osa 2. Otava. 2024. Kannen suunnittelu: Piia Aho ja Päivi Puustinen. 315 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Myöhäinen kevät on Synnyinmaa-sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa Sarastus elettiin 1850-lukua Päijät-Hämeessä. Torppari ja puusepän oppipoika Erik ihastui Briittaan, rikkaan Iso-Osolan tilan kauniiseen tyttäreen. Mutta säätyrajat olivat kovin tiukat eikä ollut sopivaa, että ison talon tytär ja torppari seurustelivat. Erik laitettiin lukio-oppiin Helsingforssiin ja Briitta naitettiin naapuritilan Laurille.

Nyt eletään 1860-lukua. Erik on ollut onnekas. Eteenpäin pyrkivänä liikemiehenä hänellä oli ollut jo avioon mennessään sievoinen omaisuus, jonka hän oli pystynyt kokoamaan ilman perintöä. Nyt Erikillä on pääomistajuus kohtuullisen hyvin menestyvässä Porvoon Järnböles til- och keramikfabrikissa. Ja olipa Erikillä ollut varaa ostaa talo Kronhagesta Nikolainkatu 19:stä. Sivurakennukseen sijoitettiin Erikin konttuuri. Ja mikä tärkeintä, Erik oli löytänyt ihastuttavan vaimon. Marianne on Erikille hyvin rakas. "Hänen rakkautensa Marianneen oli avioliiton myötä entisestään syventynyt. Kenenkään muun seura ei ollut hänelle yhtä mieluista." Heidän pieni Henrik-poikansa on molempien silmäterä. Erikille on tärkeää, että hänestä - köyhästä torpparista - oli tullut varakas liikemies. "Hän halusi olla rikas, koska vauraus merkitsi riippumattomuutta ja valtaa. Se mitä hän oli eniten vihannut hämäläisessä kylässään nuorena torpparina ja puusepän kisällinä, oli ollut toisten valta ja voima hänen ylitseen."

Erikin perheen ohella kirjassa seurataan edellisestä osasta tuttua Iso-Osolan tilan Briittaa. Briitta emännöi nyt Iso-Osolan tilaa. Hänet naitettiin vastointahtoisesti Laurille, lähitilan pojalle. Avioliitto ei ole onnellinen. Briitta kaipaa Erikiä. Briitan kylmäkiskoinen suhtautuminen aviomieheensä saa Laurin avaamaan pullon korkin yhä useammin. Briitta on avarakatseinen ja ennakkoluuloton ison talon emäntä, jolla on mielessä tilan laajentaminen. Ennakkoluulottomasti Briitta kokeilee leivän tekoon vaikkapa kauraa, jota muissa taloissa pidetään rehukasvina. Sieniä kerätään Briitan taloudessa, vaikka yleensä sienet kelpaavat vain sioille. 

Onneksi lapset Johan Mikael ja Ester tuovat iloa Briitan elämään. Mutta monta huolenaihetta Briitalla on. Ison talon emännöinti asettaa omat haasteensa, velipuoli Taavi jatkuvine rahavaatimuksineen, Laurin vakava sairastuminen ja yhä huononevat sadot luovat tummia varjojaan Briitan arkeen. 

Kolmas kirjan päähenkilö on Oulussa asuva Erikin opettaja Martti Wikander. Martti sekä köyhistä oloista tullut vaimo Hulda ovat ihastuttavia ja hyväsydämellisiä ihmisiä.

Kirjan tapahtumien aikakausi 1865-1868 on raskasta aikaa koko Suomelle. Nälkävuodet koettelevat Suomea. Kesät ovat sateisia ja pilaavat sadon monin paikoin. Juurekset mätänevät peltoon. Talvet ovat ankaria, eiivätkä kesätkään tuota satoa. Kesät tulevat myöhään, jolloin kevätkylvöt myöhästyvät. Ihmisiä lähtee kerjuulle, heitä kuolee suorastaan nälkään tai ympärillä riehuviin sairauksiin, kuten lavantautiin, punatautiin tai rintakuumeeseen. Kuolemilta eivät välty myöskään kirjan päähenkilöitten Erikin, Briitan ja Martin perheet. Murhe ja huoli on käsinkosketeltavaa. Miten päästä tästä eteenpäin, pohditaan näissäkin perheissä.

Kirjan päähenkilöt Erik ja Marianne, Briitta ja Lauri sekä Martti ja Hulda edustavat varakkaita perheitä. Heilläkään ei ole helppoa, mutta nälässä he eivät joudu olemaan. Jokainen heistä kokee tärkeäksi auttaa köyhempää kansaa selviämään ankarista vuosista. Huldan aloitteesta Ouluun perustetaan porvarirouvien konsertteja ja teatteriesityksiä järjestävä hyväntekeväisyysyhdistys. Tilaisuuksien tuotto menee puutetta kärsiville. Mikään apu ei ole riittävää, hätä on hirvittävä. Ankarat vuodet palauttavat mieleeni Aki Ollikaisen koruttoman esikoisteoksen Nälkävuosi. 

Vaikka aikakausi on synkkä, kirjan pohjavire on positiivisen toiveikas. Kirjan lopussa syntyy Erikille ja Mariannelle tytär, joka saa nimekseen Amanda Evelina. Marianne uskoo ja toivoo, että tytär saa elää paremmassa maailmassa. 

Hämeen-Anttila taitaa autenttisten tilanteiden kuvaamisen. Lukijan on helppo solahtaa 1860-luvulle. Kuvaukset ihmisten arjesta, tavoista, ruokailuista ja pukeutumisesta sekä ympäröivästä yhteiskunnasta osoittavat kirjailijan perehtyneisyyttä 1800-luvun sekä maaseudun että kaupunkien elinolosuhteisiin. Erik haaveilee pääsystä valtiopäivämieheksi, jotta voisi vaikuttaa asioihin, kuten esimerkiksi kielipolitiikkaan. Ruotsilla on valta-asema Helsingforssissa aatelin johtavan aseman johdosta. Se harmittaa Erikiä. Itse hän puhuu paljon ruotsia arkielämässä ja kotona, onhan ruotsi Mariannen äidinkieli. Mutta pojalleen Henrikille Erik opettaisi suomea.

Pidin kirjasta, pidin huolellisesta ajankuvauksesta, hyvin rakennetusta juonesta, Erikistä, Briitasta ja Martista ja myös muista henkilöhahmoista. Hämeen-Anttilan sujuva teksti on vaivatonta luettavaa. 

Jatko-osaa odotellen. 

Ps. Haluatko osallistua Helsingin Kirjamessujen lippujen arvontaan? Arvonnassa on kaksi lippua. Tästä linkistä voit osallistua Arvonta.