perjantai 29. joulukuuta 2023

Jeffrey Archer: Sokea piste

Jeffrey Archer: Sokea piste. William Warwick, osa 3. Sitruuna. 2022. Englanninkielinen alkuteos Turn a Blind Eye. Suomentanut Suvi Koskiniemi. 448 sivua. 

Olen aloittanut kirjablogin pitämisen marraskuussa vuonna 2017. Tänä aikana olen lukenut kirjailijoista eniten Jeffrey Archeria. Peräti kymmenen hänen kirjaansa. Hyvänä kakkosena tulevat Denise Rudberg ja Anu Patrakka kahdeksalla kirjallaan. Jäin ihan koukkuun Archerin seitsemänosaiseen Clifton-kronikkaan. Ja jälleen olen koukussa Archeriin! Nyt on meneillään William Warwick -sarja, jonka kolmannen osan juuri sain lopetetuksi.

Lontoon poliisivoimissa on epäilyttävää toimintaa. Ilmeisesti ilmiselvää korruptiota. Siksi Lontoon poliisivoimien johtaja haluaa perustaa uuden yksikön, "joka vastaisi poliisikorruptioon liittyvistä tutkimuksista", eli mädät omenat on saatava pois tynnyristä. Poliisijohtaja ehdottaa, että rikoskomisario William Warwick olisi yksi perustettavan tiimin jäsenistä ja hänen tehtävänään olisi työskennellä salaisissa peitetehtävissä. Jopa Williamin vaimo Beth tulisi pitää pimennossa.

William ottaa tehtävän vastaan. Tutkinnan kohteena on rikosylikonstaapeli Jerry Summers, mies joka vaikuttaa erinomaiselta poliisilta. Hänellä on runsaasti ansioita ja kunniamainintoja työstään. Hän on hurmaava, mutta hyvin ylimielinen mies, joka näyttää elävän yli varojensa. Tiimiin tulee mukaan uusiakin kasvoja. Kaikki tuntuu pysyvän kasassa ja todisteita saadaan, kunnes juonikuviot menevät uusiksi, kun yksi tiimiläisistä rakastuu Summersiin. Tutkimusten edetessä William ymmärtää, että korruptiota on syvemmällä kuin alun perin uskottiin. Missä on sokea piste?

Korruptiotutkimus johtaa oikeudenkäyntiin, jossa syyttäjänä on Sir Julian Warwick, Williamin isä, ja puolustusasianajajana häikäilemätön Booth Watson, joka aina haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä. Tätä ennen on käyty toinenkin oikeudenkäynti, kun huumeparoni Assem Rashidi joutui oikeuden eteen. Tässäkin oikeudenkäynnissä vastakkain olivat Sir Julian Warwick ja Booth Watson. Yllätys, yllätys, taidekeräilijä Miles Faulkner palaa kuvioihin, vaikka jokin aika sitten vietettiin hänen hautajaisiaan.

On kiinnostavaa, miten Archer pystyy nostamaan rimaa osa osalta. Näin kävi Clifton-kronikassakin, ja niin on William Warwick -sarjassakin. Uusia henkilöitä samoin kuin uusia juonikuvioita tulee, mutta Archer saa kaiken pysymään hienosti kasassa. Pidän paljon oikeussalikuvauksista ja tämä kirja onkin oikeussalidraamaa parhaimmillaan. Kirjan teemat huumeet ja korruptio ovat ajankohtaisuudessaan kiinnostavia.

William Warwick -sarjan neljäs ja viides osa ovat jo ilmestyneet. On kiinnostavaa nähdä, millaiseksi ammattilaiseksi William kehittyy. Nyt jo tässä osassa näytti siltä, että Willian on valmis ottamaan entistä enemmän riskejä ja on valmis heittäytymään todellisiin vaaratilanteisiin, eli lempinimi Kuoropoika ei ehkä ole enää hänelle sopiva. Toivottavasti jatkossakin sympaattinen Sir Julian Warwick samoin kuin moraaliton ja ahne Booth Watson ovat mukana juonikuvioissa.

Kirjan voi lukea itsenäisenä teok
sena, mutta suosittelen lukemaan sarjan kirjat järjestyksessä.

Kirjan etukannesta. Tämä ilahdutti!

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä. Hyvältä kuulostaa. Oikein hyvää Uutta Vuotta 2024!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kiinnostuit! Ihanaa Uutta Vuotta myös sinulle!

      Poista