Satu Vasantola: Kun isä osti merenkurkun

 

Satu Vasantola: Kun isä osti merenkurkun. Tammi. 2023. 256 sivua.

Omasta hyllystä

"Isäs on kuin koskikara, mummo kuiskasi kerran, sillä on kosken kuohut sisällään. Ei se sille mitään mahda, sukunsa kirousta kantaa, poikaparka."

Tyttären Eerik-isä on sairas. Hän sairastaa maanisdepressiivisuutta eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kuten tänä päivänä tämä sairaus kauniimmin ilmaistaan. Isän maaninen vaihe on alkamassa, kun tytär tulee käymään ja löytää isänsä tanssimassa pienen kodin parvekkeella puku päällä, silkkinen kravatti kaulassa ja kiiltävät tanssikengät jalassa. Tango soi ja isä pyörähtelee kuvitellun daamin kanssa viejän varmoin ottein. Laskupino lojuu eteisen lattialla. 

"Kolme ovea, kuusi lukkoa."

Tytär tunnistaa oireet, ei hän tässä tilanteessa ole ensimmäistä kertaa. Apua tulisi saada, ainakin lääkitys tulisi saada vastaamaan isän tämän hetkistä tilaa. Tytär saa isän lähtemään Kellokosken sairaalaan, joka on entuudestaan isälle tuttu paikka, onhan hän ollut siellä toistakymmentä kertaa. Hänet otetaan sisään, mutta kun tytär seuraavana päivänä tulee isäänsä katsomaan, hän saa kuulla, että isä on kotiutettu, koska "ei ole epikriisissä merkintää harhoista".

Kotiin Eerik ei ole mennyt. Siitä alkaa isäänsä etsivän tyttären road trip läpi Etelä-Suomen. Ollaan Imatralla ja ollaan Savonlinnassa. Isä on aina askeleen edellä tytärtään. Isä lähettelee viestejä, whatsapp-viestejä, tekstiviestejä, ääniviestejä, ryhmäpuhelun yrityksiä, kaikki yleensä yöaikaan lähetettyjä. Suuria ovat isän suunnitelmat. Hän valmistelee Putinin ja Barack Obaman Suomeen tuloa. Valmisteluja hän on tehnyt Michelle Obaman kanssa. Savonlinnassa Eerik suunnittelee ostavansa Olavinlinnan kesämökiksi. Merenkurkkuun isä rakentaa uuden New Yorkin.

"ensin hoidetaan itä ja sitten länsi
kohtaa alkaa tornitaloja nousta
keskelle merta
ostan merenkurkun takaatko lainan"

Eerik tapaa naisia ja tanssii kiiltävissä tanssikengissään. Naiset lainaavat hurmaavalle Eerikille rahaa, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta "pätäkkää piisaa" ja eteenpäin kohti Merenkurkkua mennään. Tytär seuraa perässä. Matkalla tytär palaa lapsuuden muistoihinsa. Äiti oli kuollut auto-onnettomuudessa. Se oli raskasta aikaa lapsille, mutta isä käski mummon olla huolehtimatta. "Lapset ovat niin pieniä vielä, eivät ymmärrä koko asiaa. Turha siitä on niille puhua. Ja minulla on firma, se pitää ajatukset muualla. Nytkin on kolme työmaata käynnissä." Mutta kyllä lapset ymmärsivät. 

"Isän leuasta näen, että pitää olla hiljaa."

Isän sairaus oli alkanut 1990-luvun laman myötä, vaikkakin niin kauan kuin tytär muistaa, isää oli pitänyt pelätä, sillä hän oli hyvin arvaamaton ja äkkipikainen. Nyt tytär on raskaana ja sisällä sykkii pelko suvussa kulkevan mielenterveyssairauden periytymisestä. 

Vasantolan kuvaus Eerik-isän sairaudesta on uskottavaa, ja vielä uskottavammaksi sairauden kuvaus tulee, kun tietää, että kirjailijan isä sairastaa maanisdepressiivisuutta. Vasantola kuvaa sairautta neutraalisti, ei saarnaa eikä alleviivaa, vaikka Eerik-isän tyttärenä hän tunnistaa hyvin sairauden mukanaan tuomat haasteet koskien isän vaikeuksia saada apua. Jos Eerik ei oireiden alkuvaiheissa saa apua, se on isän kannalta inhimillisesti jopa julmaa puhumattakaan yhteiskunnalle psykoosivaiheesta aiheutuvista kustannuksista. Lyhyesti sanoen, laitospaikkoja on vähennetty eikä avohoitoa ole suhteessa lisätty.    

Olen lukenut Vasantolan esikoisteoksen En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi 2018) (linkki). Pidin siitä paljon. Siksi odotukset olivatkin suuret tämän kirjan suhteen. En pettynyt, päinvastoin. Kirja on kaunis kuvaus isän ja tyttären särkyneestä suhteesta ja tyttären tarpeesta yrittää ymmärtää isäänsä. Esikoiskirjan tavoin kirja on kielellisesti todella upea. Vasantolan selkeää ja elävää tekstiä on helppo lukea. Kirjassa on paljon takautumia päähenkilön lapsuuteen. Printtikirjassa juonta on helppo seurata vuosilukujen turvin, mutta luulenpa, että äänikirjassa paljon käytetyt takautumat saattavat vaikeuttaa juonen seuraamista.