Otto Gabrielssonin viimeinen kirje isälleen Jörn Donnerille

Otto Gabrielsson: Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle. S&S. 2020. Ruotsinkielinen alkuteos: Vildhavre. Sista brev till pappa. Suomentanut Laura Kulmala. Äänikirjan lukija Kalle Chydenius. 8 t 19 min.

On luultavasti aika, että esittäydyn sinulle. Olen sinun poikasi. Yhtä paljon kuin toiset poikasi. Sataprosenttisesti sinun lapsesi, Gabrielsson kirjoittaa isälleen.

Otto Gabrielsson on Jörn Donnerin poika, yksi Donnerin kuudesta lapsesta. Otto syntyi vuonna 1981 Donnerin ulkopuolisesta suhteesta. Donner oli tuolloin naimisissa Jeanette Bonnierin kanssa. Samana vuonna syntyi Oton puolisisko Susanna, hänkin Donnerin ulkopuolisesta suhteesta. Oton äiti on elokuvatuottaja Lisbet Gabrielsson ja Susannan äiti on Meri Vennamo. Kaksi Donnerin lapsista Daniel ja Rafael ovat hänen viimeisestä avioliitostaan. He ovat lapsia, joille Donner oli isä, heille hän jakoi aikaansa ja huomiotaan sekä myös perintönsä.

Otto ja Susanna, molemmat erehdyksiä

Kirjaa kirjoittaessaan Otto on 36-vuotias, asuu Tukholmassa ja opiskelee psykologiksi. Idea kirjan kirjoittamisesta syntyi helmikuussa vuonna 2013 tapahtumassa, joka on jäänyt pysyvästi Oton mieleen. Donnerilta oli juuri ilmestynyt omaelämänkerrallinen teos Mammutti, jonka ilmestymistä Otto oli kovasti odottanut. Koska yhteistä aikaa isän kanssa ei juuri ollut, hänellä olisi nyt mahdollisuus tutustua isäänsä kirjan kautta. Donnerilla oli kirjan julkistamistilaisuus Tukholman Filmi-instituutissa. Isä ei ottanut Ottoon yhteyttä, kuten ei aiemmillakaan Tukholman käynneillään. Otto menee tilaisuuteen, istuu yleisön joukossa ja katselee ja kuuntelee, kun isä pitää tavanomaista yhden miehen showtaan haastattelijasta piittaamatta. Signeeraustilaisuuden jälkeen Otto menee isänsä luo ja pyytää itselleen kirjaa. Isä ei anna kirjaa. Toki Otto voisi ostaa kirjan, isä toteaa. "Tuntui pahalta, kävelin pois". Myöhemmin Otto luki Mammutista, että isän kaksi ensimmäistä lasta olivat sattumalta tuotettuja ja seuraavat kaksi 80-luvun lasta olivat erehdyksiä molemmat. Hän oli siis erehdys. Otto koki, että sanoillakin voi tappaa. Samassa hän päätti kirjoittaa isälleen kirjeen. Jäähyväiskirjeen, kirjeen, joka olisi viimeinen yritys yhteyden luomiseksi ja joka vapauttaisi hänet isänsä otteesta.

Olen vahinko, eikä minusta ole sinulle iloa.

Kun Otto oli 10-vuotias, hän sai tietää isänsä nimen. Mitään muuta hän ei tiennyt isästään, kaikki muu selvisi myöhemmin. Donner tunnusti isyytensä, mutta Oton äidin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Donner ei koskaan maksanut elatusmaksuja. Lapsuudessa Otto vietti yhden viikon kesässä isänsä uuden perheen luona Suomessa. Siellä Otto tunsi itsensä lähinnä sivustakatsojaksi, isän huomio kiinnittyi nuorempiin poikiin Danieliin ja Rafaeliin. Kun Otto kasvoi ja itsenäistyi, hän toivoi, että isä ottaisi häneen yhteyttä tai edes vastaisi Oton yhteydenottoihin. Hän kaipasi isäänsä. Muutaman kerran isä ja poika tapasivat Tukholmassa, aina Oton aloitteesta, mutta tapaamiset osoittivat, että kyseessä ei todellakaan ollut lämmin isä-poika -suhde. Siitä huolimatta Otto totesi: "En luovu unelmasta, että tapaisit minut".

Otto kertoo isälleen osoitetussa kirjeessä elämästään lapsena, nuorena ja aikuisena. Otto kokee, että isättömyys on aiheuttanut hänelle juurettomuuden tunnetta. Hän on kaivannut isää, hänellä on ollut isää ikävä. Hän on toivonut, että isä huomaisi hänet ja tukisi häntä. Mutta sitä Donner ei tehnyt, hän eli omaa provosoivaa kulttuurimiehen elämäänsä. Hänellä ei ollut sijaa lapsilleen, jotka olivat erehdyksiä. Hänen tyttärensä Susanna kuoli 36-vuotiaana vuonna 2017. "Typerät hautajaiset", sanoi isä, eikä mennyt hautajaisiin.

Otto tilittää kirjeessään omaa nuoruuttaan, opiskelujaan ja aikuisuuttaan. Vuosiin on mahtunut kaikenlaista, mm. alkoholisoitumista, mielenterveysongelmia ja kannabiksen kasvattamista. Tällä hetkellä Oton psykologiopinnot ovat loppusuoralla. Erilaiset kulttuurimuodot kiinnostavat Ottoa, hän käy taidenäyttelyissä, katsoo elokuvia, kuuntelee oopperaa ja tuntee hyvin venäläisyyttä, erityisen lähellä hänen sydäntään on venäläinen kirjallisuus. Hänen yksi suosikkipaikoista on Moderna Museet, jossa hänen suosikkitaideteoksensa on Kazimir Malevichin Black and White.

Emme koskaan kohdanneet

Eräänä päivänä Otto ilahtui, kun huomasi, että isältä oli tullut sähköpostia. Otto yllättyi, isä muisti häntä. Isä pyysi Oton henkilötunnusta, koska Otolle olisi tulossa perintöä isän kuoltua. Donner kuoli 30.1.2020. Otto sai vain lakisääteisen perintöosuuden, koska isä oli yhtiöittänyt omaisuutensa ennen kuolemaansa. Tällä tavalla hän suojasi omaisuutensa Rafaelille ja Danielille.

Kirjan loppusanoissa Otto haluaa ymmärtää tätä provosoivaa, kylmää ja tunteetonta kulttuurimiestä, isää joka loukkasi ja satutti ihmisiä, mutta ei osannut elää muutenkaan. Nyt kirje isälle on kirjoitettu. Jos Otto tiivistäisi kirjeen yhteen sanaan, se olisi "jäähyväiset". Isä kuoli ennen kuin Oton kirje tuli valmiiksi.

Donnerin poika Rafael sanoo Iltalehden haastattelussa 13.11.2019: "Jörn ei tunne syyllisyyttä siitä, ettei ole ollut muiden lastensa elämässä mukana". Donner itse kertoi vuonna 2018 Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, että kahta 80-luvulla syntynyttä lastaan hän ei halunnut tavata, koska nämä olivat vahinkoja. 

Surullista. 

Otto Gabrielsson. Kuva Alison de Mars.