Raakel Lignell: Älä sano että rakastat

Raakel Lignell: Älä sano että rakastat. Siltala. 2019. Lukijana Raakel Lignell. Kesto 08:33:03.

Vaara-kirjastot

Vuoden viimeiseksi kirjakseni valikoitui todella koukuttava kirja. Joulusiivoukset sujuivat mukavasti kuunnellessa tätä kirjaa. Kirjan tapahtumat olivat niin kiinnostavia, että en millään olisi malttanut jättää kuuntelua kesken - enkä siten siivouksiakaan. 😏 Olin kuuntelemassa Raakel Lignellia Helsingin kirjamessuilla. Siellä häntä haastatteli viehättävä Baba Lybeck. Kirja herätti kiinnostukseni jo silloin.

Baba Lybeck haastattelee Raakel Lignellia Helsingin kirjamessuilla. Huom. Baban asu on ihan samanvärinen kuin Raakelin kirjan kansi.

Raakel Lignell (s. 1966) on tuttu kasvo suomalaisille. Hän on ollut monessa mukana, hän on tuottaja, toimittaja, muusikko, kirjailija, Tanssii tähtien kanssa -voittaja, eduskuntavaaliehdokas ja kahden lapsenlapsen isoäiti. Harva on kuitenkaan tiennyt hänen nuoruuden traumaattisista kokemuksistaan. Eikä kirjailija itsekään ole halunnut kertoa menneistä tapahtumista ennen kuin aika oli kypsä. Siihen tarvittiin liki 30 vuotta. Kirjamessujen haastattelussa Raakel totesi, että kirjoittamalla kirjan hän halusi vapautua siitä häpeän painavasta voimasta, jota väkivaltainen suhde afrikkalaismiehen kanssa tuotti.

Minäkertoja Raakel on kotoisin Mikkelistä. Kotona ovat ihanat, rakastavat vanhemmat, mutta tiukan helluntalainen ilmapiiri asettaa nuoruudelle rajoituksensa. Se ei kuitenkaan Raakelia haittaa, Raakelilla on viulunsa. Soittamista hän rakastaa. Viulu vie hänet opiskelemaan Helsinkiin Sibelius-Akatemian solistiselle osastolle ja sieltä edelleen Berliiniin. Berliinissä hän ottaa haasteen vastaan ja ryhtyy harjoittelemaan uutta soittotekniikkaa. Soiton lisäksi nuorta kaunista naista kiehtoo Berliinin kansainvälinen ilmapiiri. Ankaran harjoittelun vastapainona ovat baarit, ystävät, juhliminen ja miehet. Sitten eräänä iltana baarissa, sieltä hän tulee, lihaksikas ja komea beniniläinen Izak. Tämä kiehtova ja jännittävä tummaihoinen lentäjäksi esittäytyvä mies vie Raakelilta kirjaimellisesti jalat alta. Raakel rakastuu, hän rakastaa juhlimista, keskusteluja ja rakasteluhetkiä Izakin kanssa. Kuka onkaan muistanut häntä aiemmin sadalla valkoisella ruusulla? Ei kukaan ennen Izakia. Pieniä epäilyksiä on, kaikki ei aina ole kohdallaan, mutta Raakel painaa kaikki epäilykset taka-alalle ja nauttii joka hetkestä Izakin kanssa. 

Raakel huomaa olevansa raskaana. Izak lähtee kotimaahansa hoitamaan raha-asioitaan, ja Raakel menee perässä. Mutta mitä hän kohtaakaan. Vastassa Beninissa on raivoisa, väkivaltainen ja huumehouruinen Izak, jota vastaan Raakel ei voi puolustautua. Hän herää sairaalassa. Vieressä on toinen ruhjottu nainen, saksalainen Katrin. Raakelin huoli on suuri, ei pelkästään itsestään, vaan ennen kaikkea syntymättömästä lapsesta. Izakin perheen avulla hän pääsee lähtemään pois maasta takaisin Suomeen ja Mikkeliin vanhempiensa luo. Vanhemmilleen hän ei halua kertoa asioiden oikeaa laitaa, vain siskolleen hän kertoo totuuden. Izak haluaa tulla Suomeen, Raakel ottaa haasteen vastaan ja haluaa elää perhe-elämää juuri syntyneen tytön ja Izakin kanssa.

Perhe-elämää varjostaa pian Izakin sairas mustasukkaisuus ja pian myös väkivaltaisuus. Raakel ymmärtää, että näin ei voi jatkua, mutta taustalla elää kuitenkin toivo, entäpä jos kaikki vielä muuttuisikin. Väkivaltaisesta suhteesta on vaikea lähteä, eroa tehdään kauan. Varmaankin vastaavassa suhteessa elävä tai vastaavan suhteen kokenut voi hyvin tunnistaa Raakelin tunteet, toivon ja epätoivon, vihan ja rakkauden. 

Kirjan vahvuutena on mielestäni suora, selkeä ja avoin tapahtumien kuvaus. Raakel ei selittele, ei analysoi itsensä tekemisiä tai tekemättä jättämisiään, ei reflektoi, ei pyrikään analysoimaan kulttuurieroja, hän vain toteaa ja kuvaa tapahtumat. Siinä se kaikki on, lukijan luettavana, kuuntelijan kuunneltavana. Kaikki paljaana. Lukija saa itse tehdä päätelmänsä, jos niin tahtoo. Lukija voi itse - halutessaan - pohtia väkivaltaisen parisuhteen mekanismia, monikulttuurisen avioliiton haasteita tai Islamin uskon naista alistavia käytäntöjä. Izak itse ei harjoittanut Islamin uskoaan aktiivisesti, mutta oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Islamin uskoisessa kulttuurissa. Naista alistavalla uskonnolla oli varmasti ainakin osaselityksensä siihen, miksi Raakel ei saanut pitää minihametta tai paljastaa olkapäitään, miksi Izak oli sairaalloisen mustasukkainen ja miksi Izakilla oli oikeus lyödä. 

Raakel toteaa kirjassaan, että hän on äärimmäisen kiitollinen eräälle tapaamalleen suomalaiselle sosiaalityöntekijälle, joka varoitti häntä solmimasta avioliittoa Izakin kanssa. Avioero tulisi olemaan vaikeaa, sosiaalityöntekijä varoitti. Raakel ei saarnaa eikä myöskään varoittele. Hän ei varoita nuoria naisia väkivaltaisista parisuhteista, hän ei varoittele nuoria naisia komeista tummaihoisista lentäjistä. Teksti puhukoon puolestaan. 


Tämä teos on luokiteltu elämänkerraksi. Mielestäni se voisi olla aivan hyvin romaanikin. Mutta yhtä kaikki, olipa se elämänkerta tai romaani, kirja on todella hyvä luku-/kuuntelukokemus. Hyvin ja sujuvasti kirjoitettu, kirjassa on tavoitettu juuri oikea tyyli, tärkeä, tarpeellinen ja vahva kirja. Kirjan kuuntelemisessa ehdottomana plussana on se, että lukijana on itse Raakel Lignell.