lauantai 26. toukokuuta 2018

Kolmen puutarhakirjan arvonta

Hei. Puutarhablogissani Pihakuiskaajan matkassa on kolmen puutarhakirjan arvonta. Jos täällä kirjablogissa on puutarhakirjoista innostuneita, niin olette tervetulleita osallistumaan.


1) Saila Routio: Kukkaloistoa keväästä syksyyn. 2017. Minerva. Kuvat: Saila Routio. 205 sivua.

Saila Routio on kirjoittanut ihastuttavan kirjan. Kirja, joka varmasti antaa iloa ja tarpeellista tietoa kaikille puutarhureille. Varmasti jokaisen puutarhurin unelmana on saada puutarha kukoistamaan keväästä syksyyn. Harva meistä tähän pystyy, mutta olen varma, että saamme hyviä vinkkejä Sailan kirjasta. Kirjan esittelyn löydät täältä

2) Heidi Haapalahti, Teija Tuisku & Gunilla Törnroos: Kukkiva kasvimaa potager. 2018. Tammi. Kovakantinen. Valokuvat: Teija Tuisku. Graafinen suunnittelu ja piirrokset: Emmi Kyytsönen. 193 sivua.
Kirja on mielenkiintoista luettavaa ja kaunista katseltavaa. Idea potagerista konkretisoituu ja lukijalle tulee väistämättä halu perustaa potager - vaikkapa aluksi vain pieni. Perustamista helpottaa ja innoittaa jo sekin, että jokainen voi tehdä potagerista ihan omanäköisensä. Kirjan plussana on myös se, että kirja on suomalaisten tekijöiden tekemä. Kirjan esittelyn löydät täältä.

3) Hannimari Heino & Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä. Atena. Valokuvat: Hannimari Heino, paitsi s. 16-17 Kristiina Wallin. Päällys: Satu Kontinen. 149 sivua.

Tässä kirjassa nautitaan puutarhatunnelmasta, mietitään puutarhan olemusta ja jaetaan puutarhamuistoja. Kysymyksessä on kahden runoilijan kahden vuoden pituinen kirjeenvaihto. Kirjeissä seurataan puutarhan vuodenkiertoa sekä pohditaan puutarhan ohella myös ihmisyyttä, omia voimavaroja ja kokemuksia kirjoittamisesta. Kirjan esittelyn löydät täältä..

Voit osallistua näiden puutarhakirjojen arvontaan:  
 
·        * yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä Pihakuiskaajan matkassa tai Kirjojen kuisketta -blogieni lukijaksi (sivupalkissa kohta ”lue”) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen.

       * kahdella arvalla, jos seuraat Pihakuiskaajan matkassa tai Kirjojen kuisketta -blogia blogit.fi:ssa.
 
Arvontaan voi osallistua myös Facebookissa: Pihakuiskaajan puutarha.

Osallistumisaika päättyy tiistaina 5.6.2018 klo 18.

Tervetuloa osallistumaan mielenkiintoisten puutarhakirjojen arvontaan! Jos jokin kirjoista on sinulle erityisen mieluisa, mainitsethan siitä kommentissa.  – Onnea arvontaan!



16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia kirjoja kaikki! Yhdellä arvalla mukana.. jos onnetar suosii, niin Puutarha-kirjeitä olisi mieluisin:-)

    VastaaPoista
  2. Hyvät palkinnot. Osallistuin jo toisessa blogissasi. Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu Kirsti. Mukavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  3. hienoja kirjoja,tuo 1 keväästä syksyyn on näistä mieluisin. yksi arpa. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Kukkaloistoa keväästä syksyyn on suosikkini.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Yhdellä mukana:) Sailan kirja kiinnostaa

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, ehdin sittenkin tähän! Viikko on ollut sen verran kiireinen, että ehdin istahtaa koneelle kunnolla vasta eilen...

    Puutarhakirjeitä-teos tuntuisi nyt houkuttelevimmalta teokselta!

    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana. Puutarhakirjeitä on suosikkini.

    VastaaPoista
  8. Moi ! Yhdellä arvalla osallistun. Tuo kukkiva kasvimaa kiinnostaa!
    rakkauttajamaanantimia@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisia kirjoja. Kukkaloistoa keväästä syksyyn suosikkini. Mukaan kahdella arvalla. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista