Joensuun kaupunginteatterissa Teetä Timofejevin kanssa

Teetä Timofejevin kanssa. Joensuun kaupunginteatterin kuva.

Päätin viime syksynä, että käyn katsomassa kaikki Joensuun kaupunginteatterin näytelmät. Niinpä sitten menin katsomaan - muutaman tuttavani varoituksesta huolimatta - pienellä näyttämöllä esitettävän kahden näyttelijän produktion Teetä Timofejevin kanssa.

Näytelmässä tutustumme Timofejeviin, vanhaan ja sairaaseen mieheen, joka rakastaa venäläisiä klassikoita, runoutta ja slaavilaista musiikkia. Hänen seurassaan on Ljudmila, jolle Timofejev on ollut hyväntekijä ja suojelija koko Ljudmilan lapsuuden ja nuoruuden ajan. 

Joensuun kaupunginteatterin kuva

Timofejev: Taide on merkinnyt minulle hyvin, hyvin paljon. Taide on mielen keuhkot.

Näytelmä kulminoituu teen juomiseen, kuten näytelmän nimikin antaa ymmärtää. Näytelmä alkaa mukavasti: yleisöllekin tarjotaan teetä näytelmän alussa. Ljudmila on Timofejevin mielestä ainoa henkilö, joka osaa valmistaa gruusialaista teetä oikealla tavalla, vaikka välillä teetä haetaankin R-kioskilta. Esitystä on kulunut vain muutama kymmenen minuuttia, kun mieleen tulee väistämättä ajatus: Miksi tämä näytelmä on tehty? Miksi tehdä näytelmä, jossa Timofejev ja Ljudmila näyttelevät tai lukevat katkelmia venäläisten klassikkokirjailijoiden näytelmistä, mm. Tsehovin Vanja-enosta, Tolstoin Ylösnousemuksesta, Tsehovin Lokista, Tolstoin Anna Kareninasta ja jossa keveyttä näytelmään haetaan mm yleisöä kosiskelevalla Raa raa Rasputin -esityksellä. Oma arvaukseni on, että pirstaleisten klassikkokuvausten sijasta yleisö olisi mielummin kuullut näiden kahden henkilön taustoista ja muisteluita heidän elämästään tai vaikkapa valottanut niitä tekijöitä, mitkä liittävät nämä henkilöt niin tiiviisti venäläisiin klassikoihin. Kesken näytöksen pitikin kurkistaa käsiohjelmasta, kenen mitättömään teokseen tämä näytelmä pohjautuu. Käsiohjelma kertoo, että - kappas - kysymyksessä on Joensuun kaupunginteatterin työryhmän ihan ikioma käsikirjoitus! 

Usein on niin, että näytelmissä haetaan huumoria ja keveyttä nykyaikaan sijoittuvilla repliikeillä. Katsoja miettii, onko se kännykän esiin kaivaminen aina tarpeellista ja onko se edes huvittavaa. Varmasti käsikirjoittajia on huvittanut liittää näytelmään mukaeltu ote Haluatko miljonääriksi -ohjelmasta. Ljudmila saa vastattavaksi kysymyksen, mitä tulee kuoleman jälkeen. Ja luonnollisesti Ljudmilan käytössä ovat Haluatko miljönääriksi -ohjelman oljenkorret.

Joensuun kaupunginteatterin kuva

Pidin perinteisistä vanhanaikaisista lavasteista. Katsoja saa heti yhteyden siihen kontekstiin, mihin näytelmä sijoittuu. Tällaista perinteistä lavastusta olisin kaivannut myös Joensuun kaupunginteatterin Anna Kareninassa. Ljudmilan roolia näytteli Maria Karhapää ja Timofejevia Seppo Timonen. Karhapää on mielestäni välitön, osaava näyttelija. Tuntui, että Karhapäällä olisi osaamista paljon parempaan. 

Lähtökohta Teetä Timofejevin kanssa -näytelmälle on erinomainen: kunnon haudutettu gruusialainen tee. Sellaista teetä Ljudmila osaa valmistaa. Valitettavasti tällainen teekulttuuri on katoamassa myös Venäjällä. Hannu Mäkelä pohtii kirjassaan Krimiturkkinen karhu teekulttuurin katoamisa Venäjällä. Äkkiä kävi jopa niin, että vaikka menit minne tahansa parhaimpaan ravintolaan ja tilasit teetä, sait eteesi ison lasillisen kuumaa vettä ja sen viereen Lipton-pussin. (novelli Saisiko olla kupillinen teetä? s. 80) Tässä näytelmässä gruusialainen tee ei jaksanut kantaa näytelmää, vaan näytelmä muuttui pian alun jälkeen suorastaan pitkäveteiseksi.

En ole tutustunut Joensuun kaupunginteatterin strategisiin linjauksiin, mutta oletan, että slaavilaisuus on nostettu teatterin painopisteeksi. Miten muuten selittyy se, että tämän kevään näytelmistä kaksi liittyy slaavilaisuuteen: Anna Karenina ja Teetä Timofejevin kanssa? Ensi syksyllä teema jatkuu vielä voimakkaammin.  Ohjelmistossa on mm Sofi Oksasen Stalinin lehmät, näytelmä Iivana Julmasta ja Rouva Stroganova -näytelmä. Miten yleisö ottaa omakseen nämä näytelmät ja saadaanko näillä paikatuksi teatterin alijäämäistä budjettia, jää nähtäväksi. 

Teetä Timofejevin kanssa -näytelmä on valitettavasti käsikirjoitukseltaan mitäänsanomaton ja toteutukseltaan pitkäveteinen. Toiveena on, että ensi syksynä saamme  nauttia paremmista, osuvimmista, terävimmistä ja laadukkaimmista esityksistä.