Heinrich Böll: Mitähän siitä pojasta tulee?

 

Heinrich Böll: Mitähän siitä pojasta tulee? Gummerus. 1985. Saksankielinen alkuteos Was soll aus dem Jungen bloss werden? Suomentanut Markku Mannila. Kansi Jussi Parikka. 112 sivua.

Olen aikoinani lukenut tämän kirjan, mutta nappasin sen kirjahyllystä mukaan Moselin risteilyllemme, koska tarkoitus oli käydä myös Kölnissä. Valitettavasti Kölnissä käynti ei onnistunut, koska Reinin vedenpinta oli niin alhaalla. 

Saksalaisista kirjailijoista nostan nobelisti Heinrich Böllin ihan kärkipäähän. "Sodanjälkeisen Saksan omaksitunnoksi" tituleerattu Böll on eräs luetuimpia saksalaisia kirjailijoita. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat Biljardia puoli kymmeneltä, Nainen ryhmäkuvassa ja Enkeli oli vaiti.

Mitähän siitä pojasta tulee on pohdiskeleva omaelämäkerta, joka kuvaa kirjailijan kouluvuosia Kölnissä Saksan historian myrskyisinä vuosina 1933-1937, natsihallinnon alkuaikoina. Kyseessä ei ole perinteinen omaelämäkerta, sillä Böll ei tukeudu päiväkirjoihin eikä dokumentteihin, vaan ainoastaan subjektiiviseen muistiinsa yhdistellen nerokkaasti henkilökohtaisia kokemuksiaan historiallisiin tapahtumiin. Näin ollen lukija ei löydä kirjan lopusta kirjallisuusviitteitä eikä lähdeluetteloa.

Kirja alkaa viittauksella tapahtumien vuosilukuihin. "Tammikuun 30. päivänä vuonna 1933 minä olin viidentoista vuoden ja kuuden viikon ikäinen, ja miltei tarkalleen neljä vuotta myöhemmin, 6. helmikuuta 1937, sain yhdeksäntoista vuoden ja seitsemän viikon ikäisenä koulusta kypsyystodistuksen." Kirjan tapahtumat alkavat siis vuodesta 1933, jolloin Adolf Hitler nousi Saksan valtakunnankansleriksi, valtiopäivätalo syttyi palamaan ja sananvapautta rajoitettiin. Kirjailijan oma perhe vastusti jyrkästi kansallissosialismia, kun sen sijaan koulussa natsismi sai yhä enemmän jalansijaa. Koululaisten tuli osallistua nk. koulutusleireille. Muiden koululaisten tavoin Böllinkin oli osallistuttava, mutta parhaansa mukaan hän keksi keinoja kieltäytyä. Vastoin kuin useimmat hänen koulukavereistaan, Böll kieltäytyi liittymistä Hitler-Jugendiin. Perhe oli Böllille tärkeä. Perheessä luettiin paljon. Vaikka rahaa oli vähän, kirjoja oli aina vara ostaa. 

Nämä Saksan historian kannalta merkittävät vuodet muovasivat Böllin poliittisia ja yhteiskunnallisia näkökulmia, jotka vaikuttivat merkittävästi hänen myöhempään tuotantoonsa. Hänen kriittinen asenteensa institutionaalista valtaa kohtaan toimii läpäisevänä teemana hänen kirjoissaan.

Kirjaa on helppo ja miellyttävä lukea. Kirja on kirjoitettu rennolla, hyvin tuttavallisella tyylillä. Tapahtumat etenevät selkeän kronologisesti ja luvut ovat lyhyitä. Jussi Parikan kansi sopii erinomaisesti kirjan teemaan.

Kirjan nimi viittaa vanhempien huoleen poikansa tulevaisuudesta. Kirjat olivat tärkeässä roolissa jo koululaisena. Sitten Böll pääsi kirjakauppa-apulaiseksi, mutta joutui sitten armeijaan vastoin tahtoansa. Kolmikymmenvuotiaana hänestä tuli päätoiminen kirjailija.

Terveiset Moselin risteilyltä

 

Olipa mukava tutustua kauniisiin saksalaisiin kaupunkeihin Moselin risteilyllä. Maisemat runsaine viiniviljelmineen olivat ihastuttavia. Sadonkorjuu oli juuri alkamassa. Vierailimme seuraavissa kaupungeissa: Düsseldorf, Koblenz, Zell, Bernkastel, Trier, Cochem ja Willingen. Kohteina piti olla vielä Bonn ja Köln, mutta niihin kaupunkeihin emme päässeet, koska Reinille ei päässyt alhaisen vedenkorkeuden vuoksi. 

Matkan järjestäjä oli Kristina Cruises.

Laivamme Swiss Crown            

 

Düsseldorfissa bongattiin kiinnostava kirjakauppa. 

  

Ensimmäinen kohteemme oli kaunis Koblenz. Ehrenbreitsteinin linnoitukselle mentiin 890 metrin köysiradalla.

           

 
Zell ja taustalla viiniviljelmiä. Schwarze Katz -viinialuetta. 

Ehkä ihastuttavin kaupunki oli Bernkastelin kaupunki. Viinijuhlat olivat meneillään ja musiikki soi kaikkialla. 

Trier on Saksan vanhin kaupunki. Historiaa on paljon, ja siellä onkin peräti yhdeksän Unescon maailmanperintökohdetta, joista yksi on ensimmäisen kuvan kaupunginportti. Karl Marx on syntynyt Trierissä. Hänen patsaansa on tuossa keskellä. 

Myös Kochem on viehättävä kaupunki. Kaupungissa on kertakaikkisen kaunis linna ja sieltä kauniit maisemat.

Vietimme viimeisen päivän pienessä Willingtonin kylässä, koska ei päästy Bonniin ja Kölniin. Laivalla oli viimeisen illan juhlaillallinen. 



Tässä mukana olleet kirjat. Lintusen Halla oli hyvä lukukokemus. Edellisessä postauksessa kerron kirjasta. Böllin otin mukaan siksi, että se sijoittuu Kölniin, jonne meidän piti mennä. Ostoksia tuli tehtyä hyvin vähän. Jotakin kuitenkin kuten tämä ihastuttava teemuki. 

Hyvä reissu! 

Mukavan saaliin sain sieniä eilisellä metsäreissulla. Hyvää syksyä kaikille! 

Maritta Lintunen: Halla

 

Maritta Lintunen: Halla. WSOY. 2026. Kansi: Piia Aho. 302 sivua.

Luimme lukupiirissämme Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa (WSOY 2023). Pidimme kirjasta, paljon kiitosta sai Lintusen taidokas kieli ja kauniit luontokuvaukset. Annoimme kirjalle arvosanan 4,2 (asteikko 1-5). 

Pidän yksinkertaisista ja ytimekkäistä kirjojen nimistä. Siksi tämän kirjan nimi herätti kiinnostukseni, vaikkei nimestä voikaan päätellä, mihin nimi Halla viittaa. Se selviää heti kirjan alussa. Halla, joka toimii kirjan tapahtumien keskiössä, on sukutalon nimi. Halla on mukana neljän naisen, Pietan, Eliinan, Tuomikin ja Hiljan  elämäntarinoissa. 

Tapahtumat alkavat vuodesta 1713, isovihan ajasta, jolloin Pieta joutuu pakenemaan vainolaisia eli venäläisiä miehitysjoukkoja. Pakeneminen on raskasta, Pieta uupuu täysin. Hallan isäntä pelastaa hänet. Isäntä on naimisissa ja lisäksi talossa on hoidettavana isännän sairas äiti, mutta mikään ei estä Pietaa rakastumasta isäntään. Suurten nälkävuosien jälkeen 1800-luvulla Hallaan muuttaa Eliina. Sekä Pietalla että Eliinalla on läheinen suhde luontoon. Maagisilla uskomuksilla ja taikuudella, joilla hallittiin elantoa ja terveyttä, oli vahva rooli maaseutuväestön arjessa. 

Eliinan pojantytär Tuomikki kaipaa pois maaseudulta suureen maailmaan. Hän tekee rohkean päätöksen ja lähtee vuonna 1914 Kanadaan, mistä löytyy juuri se elämänsyke, mitä hän lähti etsimään. Halla jää tyhjilleen ilman asukkaita, kunnes 1960-luvulla tulee Hilja, joka asettuu kesäasukiksi Hallaan. Hän rakastuu Hallaan ja rakastuu mieheen, joka on naimisissa eikä halua vaimostaan avioeroa. 

Halla on kertomus neljästä itsellisestä, rivakasta ja aikaansaavasta naisesta. Vaikka miehet ovat pääosin työteliäitä ja kunnollisia naisiaan kunnioittavia miehiä, heillä on vain sivurooli kirjan tapahtumissa eikä lukija ei pääse heitä lähelle. Naishahmoista laajin on Hiljan tarina, joka ulottuu myös jälkipolviin. Hiljan suru on suuri, kun yhteys Juho-poikaan jää hyvin pinnalliseksi – sen sijaan pojanpoika Sampo tuo Hiljan elämään paljon iloa.

Neljälle vuosisadalle sijoittuva tarina ja sukutalo Halla sitovat naiset yhteen kauniiksi kunnianosoitukseksi aiemmille sukupolville. Palasia yhdistää myös Lintusen äärettömän kaunis kieli, joka loistaa erityisesti taitavissa luontokuvauksissa. Maisemat, kasvit ja eläimet ovat vahvasti läsnä henkilöiden arjessa. Teos on taitavasti rakennettu, ja neljän naisen tarinat limittyvät luontevasti sukupolvet ylittäväksi kokonaisuudeksi. 

Tämä koskettava romaani herättää väkisinkin ajatuksen: millaisen tarinan saisin kokoon oman sukuni naisista?

Janelle Brown: Minne paratiisi päättyy

 

Janelle Brown: Minne paratiisi päättyy. Otava. 2026. Englanninkielinen alkuteos What Kind of Paradise. Suomentanut Johanna Laitila. 442 sivua.

Kun lukija tapaa ensimmäisen kerran Jane Williamsin, kirjan minä-kertojan, eletään nykyaikaa. Hänen talonsa oveen kaukana Marinin metsämailla koputetaan. Jane pelkää tuntemattomia tulijoita, mutta nyt hän jostakin syystä kokee pakottavaa tarvetta avata ovi. Tulija on San Francisco Chronicle -sanomalehden toimittaja. Käy ilmi, että vuosien piileskelyn jälkeen Jane on löydetty. "Näin vuosikausienkaan jälkeen en ollut varma, ymmärsinkö täysin, mitä oli tapahtunut." Mutta hän tajuaa, että hänen on aika kohdata menneisyytensä. 

Sieltä lukija kuljetetaan vuoteen 1996. Jane on 17-vuotias ja asuu isänsä Saulin kanssa vaatimattomassa mökissä Montanan erämaassa. Mökki on syrjäinen, se sijaitsee yli tunnin matkan päässä lähimmästä kaupungista eikä lähinaapureita ole. Mukavuuksia mökissä ei juuri ole, mutta on kuitenkin puhelin. Isän ja tyttären elämä on köyhää ja vaatimatonta, eletään paljolti luonnon ehdoilla. Näin he ovat asuneet viimeiset kolmetoista vuotta, siitä lähtien, kun Janen äiti Jennifer kuoli auto-onnettomuudessa.   

Jane toteaa: "Ihan ensiksi teidän tulee tietää, että isäni oli minulle koko maailma." Janen koulu on isän kotikoulu. Tämä Harvardista valmistunut älykäs mies ei opeta tytölle normaaleja kouluaineita, sen sijaan isä opettaa Janelle filosofiaa, matematiikkaa ja yhteiskuntateoriaa. Koulukirjoja ovat mm. Voltairen ja Leibnizin teokset. On luonnollista, että Janella ei ole aavistustakaan, mikä on "normaalia" elämää. Sekin, että pitää jatkuvasti pelätä liittovaltion agenttien tulemista, tuntuu normaalilta. Eristyksestä huolimatta hän kokee lapsuutensa onnelliseksi ja turvatuksi, sillä onhan hänellä hänestä huolehtiva isä. Isä sanookin usein Janelle: "Sinä et ymmärrä, tämä on paras paikka elää. Valitsin sen sinulle varta vasten. Maailma on ruma ja julma, sinä olet turvassa täällä minun kanssani." 

Janen ainoa kontakti muihin ihmisiin on kerran kuussa tehtävä automatka kirjakauppaan läheiseen Bozemanin kaupunkiin. Isä vie sinne myytäväksi omakustanteisesti julkaisemaansa Libertaire-pamflettia, jonka esseissä hyökätään hallitusta vastaan. Nyt, kun Jane on 17-vuotias, hän huomaa kaipaavansa yhteyksiä ulkomaailmaan.  

Janen elämässä tapahtuu dramaattisia käänteitä. Isän poissa ollessa Jane löytää tämän työpöydältä vanhan kuvan itsestään ja äidistään. Kuvan kääntöpuolella lukee "Esme ja Theresa. Helmikuu '83". Kuvassa on selvästikin Jane ja hänen äitinsä Jennifer. Miksi teksti Esme ja Theresa? Janen kaipuu ulkomaailmaan kasvaa, kun isä tuo kotiin tietokoneen. Koneen avulla Jane näkee välähdyksiä ulkomaailmasta, vaikkakin isä hankki tietokoneen julkaistakseen netissä Luddiittimanifestinsa.

Kirjan ensimmäinen osa herättää lukijassa paljon kysymyksiä. Jokin on pahasti vialla, mutta mikä? Asiat alkavat avautua kirjan toisessa osassa, kun Jane matkustaa San Franciscoon selvittämään perheensä menneisyyttä. Kaupunki on ihmeellinen, kaikki on uutta, kaikki on opeteltava. Onneksi löytyy Lionel, joka jaksaa kärsivällisesti opastaa Janea tutustumaan kaupunkielämään ja Internetin salaisuuksiin. 

Tämän enempää juonesta en halua kertoa, mutta voin taata, että luvassa on jännitystä sekä uskomattomia ja mielenkiintoisia juonen käänteitä. Kirjasta on moneksi. Kyseessä on nuoren tytön kasvutarina, johon yhdistyy psykologista jännitystä, uskottavaa 90-luvun ajankuvaa, kauniita luonnonkuvauksia ja teknologian kehityksen kuvausta. Kirja on hyvin ajankohtainen tämän päivän tekoälykeskusteluun. Tämä on kirja, joka todennäköisesti lukeutuu tämän vuoden parhaimpiin lukukokemuksiini. 

Kirjaa on rinnastettu Delia Owensin kirjaan Suon villi laulu. Yhtäläisyyksiä löytyy kyllä, on kaunista luontoa ja on asumista erakkona. Mieleen tulee myös Tara Westoverin teos Opintiellä, jossa on paljon samoja teemoja, mutta toisin kuin Minne paratiisi päättyy, Opintiellä on tosipohjainen. 

Arttu Tuominen: Hydra

 

Arttu Tuominen: Hydra. Otava. 2026. Kannen suunnittelu: Mika Tuominen. 331 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Piti mennä kauppaan, tehdä ruokaa ja siivota. Kaikki kuitenkin jäi, kun oli pakko vain lukea. Niin vetävä Arttu Tuomisen Hydra oli, etten juuri malttanut pitää taukoja. Olen lukenut Tuomisen koko tuotannon ja pitänyt paljon Delta-sarjasta. Viimeistään tämä uusi Kide-sarja – jonka toinen osa Hydra on – osoittaa, että Tuominen on lunastanut paikkansa kansainvälisen tason rikoskirjailijana.

Tällä kertaa tapahtumat jättävät Porin taakseen. Nyt liikutaan Helsingissä, Pariisissa ja Kolumbiassa. Painopiste ei ole poliisityössä, vaan armottomassa, väkivaltaisessa ja äärimmäisen laskelmoidussa kansainvälisessä huumebisneksessä, jossa ihmishengellä ei ole arvoa.

Tarina etenee neljässä taitavasti punotussa juonilinjassa:

• Helsingissä pelivelkoihin hukkuva pankinjohtaja Esko Roine huomaa olevansa syvällä huumeorganisaatiossa. Samaan aikaan hänen 16-vuotias koulukiusattu poikansa Miro ajautuu kavereineen huumekuvioihin.
• Pariisissa tapahtumat sijoittuvat Pilvikaupunkiin, vaaralliseen maahanmuuttajien ja huumekartellien kaupunginosaan, jonne poliisienkaan ei ole turvallista mennä. Lahjakkaalla kirjoittajalla Louisilla olisi mahdollisuus parempaan elämään, mutta huumemaailman houkutukset ovat suuret.
• Kolumbiassa, huumeiden alkukodissa, köyhyys pakottaa raskaana olevan, sairaan lapsen yksinhuoltajan Estellen hakeutumaan töihin kokaiinitilalle. Estellen kohtalo meni niin iholle, ettei tätä osuutta kyynelehtimättä voinut lukea.
• Helsingissä mukaan juonikuvioihin astuu Tuomisen Alec-kirjasta tuttu ihastuttava Liina Aho. Ennen 14-vuotias tyttö on nyt viisikymppinen Alepan kassa. Tämä harmaatukkainen nainen osoittaa sellaista nokkeluutta, että huumejengiläiset ovat ihmeissään.

Tuominen kehittyy dekkari dekkarilta, ja Hydra on kertakaikkinen täysosuma. Se kuvaa huumeketjun matkan alkutuottajalta aina loppukuluttajalle asti – kirjan etulehdillä kuvatut, suloisiin kääreisiin pakatut kokaiiniannokset hätkähdyttävät.

Vaikka tarinalinjoja on neljä, Tuominen pitää palaset tyylikkäästi koossa. Näkökulmat vaihtuvat luontevasti, ja langat solmitaan taitavasti yhteen lopussa. Pidin tästä vauhdikkaasta, jännittävästä ja sujuvasti kirjoitetusta romaanista valtavasti. Kide-trilogia saa päätöksensä ensi vuonna, ja sitä odotetaan täällä jo innolla!

Hydra-romaanin julkkarit Porin Puuvillassa 21.8.2026.

Anna-Liisa Haavikko: Hilja Valtonen. Suffragetti ja painosten herratar.

 

Anna-Liisa Haavikko: Hilja Valtonen. Suffragetti ja painosten herratar. Siltala. 2026. Etukannen kuva Finna. Ulkoasu Tuula Mäkiä. 346 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kiinnostuin Haavikon kirjasta kahdesta syystä. Kuuntelin Naantalin Kirjajuhlilla 7.8.2026 Anna-Liisa Haavikon haastattelun, jonka aiheena oli hänen juuri ilmestynyt teoksensa Hilja Valtosesta (1897 - 1988), yhdestä suomalaisen viihdekirjallisuuden suuresta nimestä. Haavikkoa haastatteli Suvi Ahola. Toinen syy kiinnostukseeni oli Juha Hurmeen teos Anni Polvasta, toisesta suositusta viihdekirjailijasta. Teos oli meillä Rauman Naisten Pankin lukupiirikirjana. (linkki). On kiinnostavaa, että kahdesta edesmenneestä, hyvin merkittävästä viihdekirjailijasta julkaistaan elämäkerrat perättäisinä vuosina. 

Haavikko taitaa elämäkerran kirjoittamisen. Hän valottaa Valtosen elämää lapsuudesta vanhuuteen. Luonnollisesti kirjojen analysoinnilla on kirjassa merkittävä rooli. Tästä kaikesta tulee taitavasti rakennettu kokonaisuus, jota Haavikko kehystää historiallisilla tapahtumilla. 

Haavikko kertoo elävästi Hilja Valtosen lapsuudesta Heinävedellä ja oppikouluvuosista Pieksämäellä ja Kuopiossa. Hilja (os. Kurki) tuli sivistyneestä perheestä, hänen isänsä oli opettaja ja Hiljalle taattiin mahdollisuus koulutukseen. Isänsä jälkiä seuraten Hiljastakin tuli opettaja. Aviopuolisokseen hän löysi raumalaisen jaarituksen Kosti Valtosen. "Olen raumalaisilla rannoilla paistatellut ja tuntenut itseni niin yksinäiseksi", Kosti kirjoitti. Työpaikat Valtosen pariskunnalle löytyivät samasta koulusta ensin Parikkalasta ja sitten Imatralta Linnalan koulusta.

Hilja Valtonen oli toimelias nainen. Hän toimi useamman kauden kunnallispolitiikassa Kansallisen Edistyspuolueen riveissä. Sota-aikana Hilja oli aktiivinen lotta. Hän toimi myös Naisopettaja-lehden päätoimittajana. Aktiivisesta toiminnasta kotiseututyössä Hiljalle myönnettiin kotiseutuneuvoksen arvonimi. 

Vuonna 1946 49-vuotiaasta Hilja Valtosesta tuli äiti. Pariskunta adoptoi seitsemänvuotiaan Sallin. Hiljalla oli vahvat käsitykset siitä, millaisia lasten tuli olla, olihan hän työskennellyt koko aikuisikänsä koululaisten kanssa. Mutta koska Salli ei toiminut niin kuin Hilja määräsi, konfliktitilanteilta ei voinut välttyä. 

Työn ja kaikkien aktiviteettien ohella Hilja Valtonen kirjoitti. Hän kirjoitti itsensä suomalaisnaisten suosioon, irrotti rakkausjuonillaan naiset arjesta, kirjoitti napakkaa ajankuvaa ja antoi uskoa tulevaisuuteen. Huumorilla oli merkittävä rooli juonen kuljetuksissa. Hilja kirjoitti romaaneja ja näytelmiä, yhteensä 33 teosta. Kirjoja myytiin yli 800 000 kpl. Tunnetuimmat teokset ovat esikoisromaani Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926) ja Vaimoke (1933). Nämä molemmat, kuten monet muutkin Valtosen teokset, päätyivät myös valkokankaalle. Vaimoke-elokuvan ohjasi Valentin Vaala. Pääosissa nähtiin Tauno Palo ja Ansa Ikonen. 

Hilja Valtonen ammensi kirjojen aiheita mm. omasta työstään. Varaventtiilissä hän oli harmissaan miesopettajien paremmasta asemasta; korkeammasta palkasta ja pienemmistä velvollisuuksista. Hiljan kirjojen päähenkilönä oli useimmiten koulutettu, joskin melko pienipalkkainen nuori nainen, kuten vaikkapa opettaja, postineiti tai sairaanhoitaja. Naiset olivat pärjääviä, itsenäisiä naisia. Ylempään sosiaaliluokkaan he saattoivat päästä avioliiton kautta. Kirjoissa oli vahva yhteiskunnallinen ja feministinen lataus. Haavikko korosti Naantalin Kirjajuhlilla, että Valtosen kirjoissa oli mukana tärkeitä teemoja: naisten työssäkäynti, naisen asema ja koulutus. 

Haavikko on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten. Hän tekee Hilja Valtosesta elävän ja herättää samalla henkiin palan suomalaista kulttuurihistoriaa. Kirjan lopusta löytyvät kirjalliset lähteet ja henkilöhakemisto. Kirja on kauniisti taitettu, sopiva vaikka lahjaksi. Valokuvat täydentävät Haavikon kerrontaa. 

Tässä on ihastuttava kuva. 

Painosten herrattaret Kaari Utrio, Laila Hietamies (myöh. Hirvisaari), Anni Polva ja Hilja Valtonen tapasivat haastattelussa vuonna 1979. (kirjan kuvitusta)

Todella kiinnostava elämäkerta, kiitos Anna-Liisa Haavikko ja Siltala.

Yhden Valtosen teoksen olen lukenut lähivuosina: Neekerityttö peilaa (linkki).

Tuire Malmstedt: Jehki

 

Tuire Malmstedt: Jehki. Aula & Co. 2026. Kansi: Mika Tuominen. 282 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Miten upeasti Malmstedt aloittaakaan Jehkin: "Minä muistan meidän viimeisen yhteisen päivämme paremmin kuin ensimmäisen. Tutun tundramaiseman. Aavat vihreät nurmet, matalat varvikot, ruskeat hiekkaläiskät. Maasta kohoavat kivikot. Jäämerestä jylhinä nousevat kallioseinämät ja hyisenä puhaltavan tuulen." Jo näistä muutamista riveistä pystyin päättelemään, että tämä kirja ei tule olemaan pettymys. Eikä se totisesti ollut, päinvastoin, kirja kuuluu ehdottomasti Malmstedtin parhaimmistoon. 

Prologin minä-kertoja on Nina Nordbø, joka on utsjokelaisen miehensä Jehki Vallen kanssa retkellä Jäämeren rannalla Tanahornissa. Sytytetään nuotio ja ihaillaan maisemia. Jehkin puhelin soi, ja hän menee autolle puhumaan. Nina odottaa ja odottaa, mutta Jehki ei palaa. Jehkiä ei koskaan löydetä.

Menee kymmenen vuotta. Ninan suru on saanut monia muotoja, suru on tuntunut mielessä ja kehossa. Nyt vasta - kymmenen vuoden jälkeen - Nina tuntee itsensä niin vahvaksi, että uskaltautuu avaamaan Jehkin työhuoneen. Jehki oli ollut teologi ja kirjailija. Teologiaa opiskellessaan hän oli kiinnostunut muinaisuskonnoista ja oli julkaissut niihin liittyen kolme kirjaa. Jehkin työhuoneesta Nina löytää Jehkin julkaisemattoman käsikirjoituksen Kuolleiden sielujen valtakunta.

Nina tekee rohkean päätöksen. Hän irtisanoutuu oikeuspsykologin virasta KRP:ssä, myy asunnon ja ostaa pakettiauton, joka palvelee asuntona. Nina lähtee ajamaan kohti Berlevågia Jäämeren rannalle ja ryhtyy heti selvittämään Jehkin katoamista.

Isa Karos ja Metso & Vauramo -sarjojen myötä Malmstedtista tuli yksi suosikkidekkareistani. Jehki aloittaa uuden Jäämeri-sarjan. Teos poikkeaa aiemmista sarjoista siinä, ettei kirjassa ole poliisia ratkomassa rikosta. On vain oikeuspsykologi Nina. Vaikka tosin ei tiedetä, liittyykö Jehkin katoamiseen lainkaan rikosta.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla: vuodessa 2015, jolloin Jehki katosi ja vuodessa 2025, jolloin Nina palaa Berlevågiin. Toimivien aikatasojen rinnalla liikutaan myyttien maailmassa Jehkin Kuolleiden sielujen valtakunta -käsikirjoituksen tekstein. Muinaissaamelaisten kuoleman maa tulee lukijalle tutuksi, ja samalla käy ilmi, että teksteistä löytyy vihjeitä Jehkin katoamiselle.

Jehki on Malmstedtia parhaimmillaan. Psykologisesti tarkka ja monikerroksinen teos kietoutuu kiehtovasti pohjoiseen tarustoon. Taitavasti punottu juoni pitää otteessaan, ja Malmstedt onnistuu jymäyttämään ensivaikutelmiinsa jumiutunutta lukijaa - ainakin minua - moneen kertaan ennen kuin yllättävä totuus paljastuu. Kirja käynnistää lupaavasti uuden Jäämeri-sarjan.

Lisäplussa tulee Mika Tuomisen onnistuneelle kannelle.