JP Koskinen: Ruoveden paholainen

  

JP Koskinen: Ruoveden paholainen. Vinhan kustantamo. 2026. 299 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

JP Koskinen on monipuolinen kirjailija. Hän on kirjoittanut kirjoja laidasta laitaan - dekkareita, lastenkirjoja, tietokirjoja, historiallisia romaaneita ja kaunokirjoja. Omia suosikkejani ovat olleet Finlandia-ehdokkaana ollut Tulisiipi (Like 2019) (linkki) ja Kuinka sydän pysäytetään. Romaani sodasta ja rakkaudesta (WSOY 2017) (linkki). 

Uutuusdekkarissaan Koskinen sijoittaa koukuttavan rikostarinan 1800-luvun lopun Ruovedelle. Oletan, että tämä on ensimmäinen Ruovedelle sijoittuva dekkari. Kirjan päähenkilö ei ole kuka tahansa, hän on Axel Gallén, jonka erämaa-ateljee on valmistumaisillaan. Erikoinen rakennus pelottaa kyläläisiä, ja he kutsuvatkin rakennusta Pirunlinnaksi. 

Eletään vuotta 1895. Axel palaa vaimonsa Maryn kanssa Lontoosta Ruovedelle. Talvi on tulossa, ja erämaa-ateljee pitäisi saada valmiiksi. Lattiat ovat auki ja takka pitäisi muurata. Muuraria Martti Mustalampea odotellaan, mutta turhaan. Löytyyhän muurari, mutta kuolleena. "Joku oli lyönyt kuusen korkeaan kantoon poikkipuun. Poikkipuuhun oli käsistään sidottu mies, aivan kuin Kristus Golgatalla. Miehen mahasta roikkui punainen vyyhti, jonka ympärillä kohmeiset kärpäset pörräsivät." Ruumiin löytää Kustaa Wilenius, joka ajan myötä perustaa Ruovedelle Vinhan kirjakaupan. Mutta se oli sitten myöhemmin, sillä nyt Kustaasta on tulossa suntio huonossa kunnossa olevan isänsä tilalle. 

Nimismies Seikku ryhtyy selvittämään murhaa. Vainajan housujen taskusta löytyy Pyhän Biblian sivuja, joihin on hiilellä kirjoitettu: "Pirunlinnan herra on piru itsekin. Ja katso, Saatanaa kohtaa onneton loppu." Axel tulistuu, hän on siis uhkausten ja vainon kohde. Axel haluaa itse selvittää murhaa. Hänen apunaan on erämaa-ateljeessa  asuva Alexin oppipoika Hugo Simberg. Käydään Vartti-Aatamin puheilla, mutta hänen tarinoistaan ei kukaan saa tolkkua.  

Mutta ei Mustalampi ainoaksi ruumiiksi jää. Revittyjä Raamatun sivuja löytyy lisää. Kaikki tuntuvat viittaavan Axel Galléniin. Kun tutkintaan saadaan joitakin vinkkejä, nimismies Seikku ei voi muuta kuin kirota kaikki merimiehet, salaseurat ja taiteilijat samoin kuin taiteilija-apurahat. 

Aikamoinen tarinankertoja Koskinen on. Tässä historiallisessa dekkarissa on mutkitteleva juoni ja elävät henkilöhahmot. Aidot historialliset faktat - Kalelan erämaa-ateljeen valmistuminen, Marjatta-tytön kuolema ja Hugo Simbergin rooli oppipoikana - lisäävät tarinan kiinnostavuutta. Kirjan kuvaus Axelin kiivaasta ja ärtyisästä luonteesta tuntuu uskottavalta ja helposti kuviteltavalta. Henkilöhahmoista omaksi suosikikseni nousi Maryn palvelija Ida, joka hurmaa nokkeluudellaan ja oma-aloitteisuudellaan.  

1800-luvun lopun Ruovesi on kiinnostava ja onnistunut valinta tapahtumaympäristöksi. Ruovedelle sijoittuu seuraavakin Koskisen dekkari, sillä Ruoveden paholainen aloittaa uuden Ruovesi noir -sarjan. Jään odottamaan jatkoa mielenkiinnolla. Oli myös ilo huomata, että perinteikäs Vinhan kirjakauppa on aloittanut oman kustannustoimintansa.

Rachel Kushner: Mars Room

Rachel Kushner: Mars Room. Tammen keltainen kirjasto. 2025. Englanninkielinen alkuteos Mars Room. Suomentanut Arto Schroderus. 377 sivua.

Rachel Kushner oli Helsinki Litissä puhumassa kirjastaan Mars Room. Kushneria haastatteli Jussi Valtonen. Kyseessä on paljon kansainvälistä mainetta saanut kirja. Kirjan vankilateema tuntui minusta tosi kiinnostavalta ja laitoinkin kirjan heti lukulistalle.

Kirja kuvaa amerikkalaista oikeus- ja rangaistusjärjestelmää ja nyky-Amerikan laitamilla asuvien naisten synkkää todellisuutta. Romy Hall on 29-vuotias entinen striptease-tanssija ja nykyinen vanki W314159, joka suorittaa kahta perättäistä elinkautista vankeusrangaistusta kuvitteellisessa Stanvillen naisvankilassa Kalifornian Central Valleyssa. Romy on tuomittu häntä stalkanneen striptease-klubin asiakkaan murhasta. Romyn ehdonalaiskuuleminen on 37 vuoden kuluttua. Jos hän vakuuttaa lautakunnalle parantuneensa, hän aloittaa toisen elinkautisen vankeusrangaistuksen suorittamisen.

Vankilan ulkopuolella on maailma, josta hänet on lopullisesti erotettu. Sinne jäi hänen köyhä nuoruutensa lähes tunnistamattomaksi muuttuneessa kaupunginosassa San Franciscossa, sinne jäi Mars Room, jossa Romy hankki elantonsa sylitanssilla sekä mikä mieltä raastavinta, sinne jäi hänen rakas 7-vuotias poikansa Jackson. Koska Romy oli yksinhuoltaja, Romyn narkomaaniäiti otti pojan huostaan.

Sisällä vankilassa on uusi, karu maailma. On uudet säännöt ja tiukka hierarkia. Stanvillen vankilassa on 3000 naisvankia, suurin osa mustia naisia. Valkoihoinen Romy erottuu vankijoukosta. Kushner kuvaa hyvin todentuntuisesti vankilaelämää, tappeluita vankien kesken, vanginvartioiden valtaa, jatkuvaa selviytymistä päivästä toiseen, vaihtokauppabisnesta, eristyssellin alituista uhkaa ja pakosuunnitelmia. Ironista kyllä, Romyn aiempi elämä Mars Roomissa on valmistanut häntä selviytymistaitoihin, joita tarvitaan vankilassa.

Vankilan ankeissa olosuhteissa Romylla on aikaa pohtia elämäänsä ennen vankilaa, kokemuksia laiminlyönneistä, hyväksikäytöstä ja prostituutiosta. Romyn hahmo on hyvin todellinen. Romy on nainen, jolla ei koskaan ole ollut mahdollisuuksia.

Romyn ohella Kushner kuvaa vankilassa opettajana toimivaa Gordon Hauseria ja Uudessa Folsomissa elinkautistuomiota suorittavaa entistä poliisia Docia.

Rachel Kushnerin Mars Room vakuuttaa heti ensi riveiltä lähtien. Kushner kirjoittaa täsmällisesti ja tarkasti. Tarinan kerronta kiemurtelee hahmojen ja aikakausien välillä, mikä sopii täydellisesti kirjan teemaan: totuus kun on usein hämmentävä ja monimutkainen. Kushnerin tunteisiin vetoava proosa ei tarjoa helppoja vastauksia. Hänen kykynsä kuvata yhteiskunnan hylkiöitä empaattisesti ja heitä ymmärtäen jättää lukijaan pysyvän jäljen. Tällä rosoisella tarinalla ei ole onnellista loppua. Arto Schroderuksen taitava käännös tekee tekstille täyttä oikeutta.

Tiina Pasanen: Seuraan sua

Tiina Pasanen: Seuraan sua. 2. osa Soundtrack-sarjassa. Lind&Co. 2026. Kannen suunnittelu Laura Noponen. Kannen kuva luotu hyödyntäen tekoälyä. 235 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tiina Pasasen Seuraan sua on itsenäinen jatko teokselle Sun täytyy mennä. Jatkoteoksen tapahtumaympäristö on edelleen Pohjois-Karjala. Nyt kirjan alkuosan tapahtumat sijoittuvat Liperin Salonrantaan. Siellä kirjan päähenkilö Minna viettää kesälomaa mummolan järvenrantaidyllissä. Eikä Minna ole yksin, hän on siellä salaisen rakkautensa Aksun luona. 

Minna on Helsingistä Joensuuhun muuttanut nelikymppinen nainen. Hänellä on takanaan avioero, ja nyt tuntuu, että hän on löytänyt elämänsä rakkauden Aksun. Minna ja Aksu ovat tunteneet toisensa lapsuudesta alkaen, mutta vasta monimutkaisen tapahtumaketjun avauduttua rakkaus Minnan ja Aksun välillä on mahdollista. Ja miten ihanaa se onkaan! "Kun edellisissä suhteissani ja menneenä talvena päättyneessä avioliitossani olin saanut tyytyä rakkauden murusiin, oli rinnallani nyt turvallinen kallio. Ihana lämmin kallio, tai oikeastaan aika kuumakin - mietin tämänaamuiset lemmenleikit mielessäni."

Minna tuntee olevansa aidosti rakastunut, mutta Aksun bändiin juuri tullut kanteleensoittaja Sirke tuntuu Minnan mielestä uhalta heidän rakkaudelleen. On muukin asia, mikä huolestuttaa Minnaa. Minnan Espanjassa asuva ystävä Susanna on kadoksissa. Kukaan ei tunnu tietävän hänestä mitään. Minna yrittää ensin vähätellä katoamista, mutta kun Susannaan ei moneen päivään saada yhteyttä, on pakko olla huolissaan ja tehdä jotakin. 

Tässäpä mukavaa kesälukemista. Kirjassa kuvataan kauniisti Pohjois-Karjalan järvimaisemia, joten kirja sopii hyvin vaikkapa laiturilukemiseksi. Tarinan edetessä lukija pääsee Minnan mukana Pohjois-Karjala -kierrokselle. Liperistä ja Joensuusta matkataan Kolin upeisiin maisemiin, uidaan harvinaislaatuisen puhtaassa Kuoringan järvessä ja ruokaillaan karjalaista ruokakulttuuria tarjoavassa Parppeinpirtissä Ilomantsissa. Ja kaiken taustalla soi musiikki. Musiikki liittyy kaikkeen, hyviin sekä huonoihin muistoihin ja tapahtumiin. Tärkein bändi Minnalle on Neljä Ruusua. Sekä Sun täytyy mennä ja Seuraan sua ovat Neljän Ruusun biiseistä. Toki Minnan mielessä soi muitakin tuttuja biisejä, kuten vaikkapa Topi Sorsakosken Surujen kitara, Arttu Wiskarin Mökkitie tai Käärijän Cha cha cha. 

Pasasen luontevaa ja sujuvaa tekstiä on mukava lukea. Kirjoitustyyliin on tullut varmuutta. Musiikki, joka on kirjan ehdoton vahvuus, rytmittää tekstiä mukavasti. Hienoa, että Pohjois-Karjalaan on saatu uusi lupaava feelgood-kirjailija. Jatkoa odotellen! 

Shari Lapena: Myöhäistä katua #dekkariviikko

Shari Lapena: Myöhäistä katua. Otava. 2026. Englanninkielinen alkuteos She Didn't See It Coming. Suomentanut Paula Takio-Pairault. Kannen kuva Ervin Serrano. 336 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Bryden ja Sam Frost ovat ihanteellinen aviopari. Heillä on kaikkea: hyvä ura, viimeisen päälle laitettu asunto Albanyssa luksuskerrostalon kahdeksannessa kerroksessa, luotettavia ystäviä ja kaikkein parasta, ihana 3-vuotias Clara-tytär. Kaiken kaikkiaan, kaikki on täydellistä. 

Mutta sitten Bryden, tämä rakastettu vaimo ja äiti katoaa. Noin vain. Sam saa puhelun toimistoonsa, koska Bryden ei ole hakenut Claraa päivähoidosta. Sam hakee lapsen ja on kotiin tullessaan ihmeissään, koska Brydenin auto on autotallissa, kannettava tietokone on auki pöydällä, matkapuhelin on näkyvissä ja avaimet tavallisella paikalla eteisessä. Paitsi että Brydeniä ei näy missään. On kuin hän olisi juuri kävellyt ulos.

Ylellinen kerrostalo muuttuu mahdolliseksi rikospaikaksi, kun tutkinta alkaa. "Mitä jos tytön äitiä ei löydy? Mitä jos löytyy?" Löytääkö poliisi Brydenin ennen kuin on liian myöhäistä? Ei löydä, sillä poliisikoira löytää Brydenin ruumiin heidän talonsa kellarista. Albanyn poliisilaitoksen rikostutkija Jayne Salter saa vastuulleen rikostutkinnan. Pian Salter saa selville, ettei kaikki ehkä olekaan ollut avioparin elämässä niin täydellistä kuin ensin on näyttänyt. Mukaan juoneen kietoutuvat Brydenin paras ystävä Paige, Brydenin sisko Lizzie ja Brydenin vanhemmat Donna ja Jim. Ja sitten vielä Derek, jonka Teslan perään Bryden oli vahingossa ajanut muutama viikko aiemmin.

Epäiltyjen joukko ei ole suuri. Mutta kuka olisi halunnut Brydenin kuolemaa? Salter huomaa pian, että moni epäillyistä yrittää suojella itseään ja on hyvin vaitonainen suhteestaan Brydeniin. Salterin tehtävänä on kaivaa totuus esille ja paljastaa salaisuudet. Tehtävä ei ole helppo, ja omatkin arvailuni murhaajasta muuttuivat useamman kerran juonen edetessä.

Shari Lapena on tuottelias kirjailija, jonka teoksista useita on käännetty suomeksi. Minulle Myöhäistä katua oli kuitenkin ensimmäinen Lapenan teos. Tämä helppolukuinen ja vetävästi kirjoitettu psykologinen trilleri koukutti minut täydellisesti, ja kirja tulikin luetuksi yhdessä viikonlopussa. Tämän kokemuksen perusteella luulen, että saatan hyvinkin tarttua Lapenan vanhempaan tuotantoon.

Suvi Eriksson: Linnan varjossa #dekkariviikko

 

Suvi Eriksson: Linnan varjossa. Myllylahti. 2026. 336 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Mielenkiinnolla tartuin Suvi Erikssonin esikoisdekkariin Linnan varjossa, jonka tapahtumat sijoittuvat Skotlantiin pieneen Kyle of Lochalshin kylään. Skotlanti-fanina ihastuin heti tapahtumaympäristöön. Raaseporilainen kolmekymppinen Emilia Holmström on löytänyt oman alansa. Hän opiskelee innoissaan muotisuunnittelua Aalto-yliopistossa ja on lähtenyt Skotlantiin etsimään ideoita lopputyölleen. 

Sitten Suomen poliisille tulee ilmoitus. Rikoskomisario Kapu Hirvonen raportoi: "Ovat löytäneet kuolleen naisen kellumasta vesialueesta nimeltä Loch Duich. Makasi jonkun linnan mailla, rantakivikossa. Kuin suoraan Outlanderista tai  Highlanderista, vai mitä niitä elokuvia ja sarjoja nyt onkaan. Kallo mäsänä. Ensitietojen perusteella hyvin tuore tapaus." Kuollut nainen on Emilia. Paikallinen poliisi kääntyy Länsi-Uudenmaan poliisin puoleen ja pyytää virka-apua. Tehtävään löytyy heti halukas: vanhempi rikoskonstaapeli Tuuli Puro. 

Tuuli lähtee matkaan heti seuraavana päivänä. Hänellä on onneksi hyvä englanninkielen taito, jolla pärjää jopa skotlantilaisten kanssa. Tuuli pääseekin nopeasti mukaan osaksi rikosylikonstaapeli Blair Angusin tiimiä. Tuuli tutustuu Eilean Donan -linnaan, Emilian ruumiin löytöpaikkaan. Linna on suosittu turistikohde. Käy ilmi, että Emilia oli ollut treffeillä muutaman kerran Gavenin kanssa. Gaven vei Emilian mm. Kilmuirin hautausmaalle, missä lepäsi Emilian suunnittelijaesikuva Lee Alexander McQueen (1969-2010). Emilian silmät kyyneltyivät. "...oikeastaan tuntuu vain hienolta kunnioittaa täällä hänen työtään."  

Tuuli haastattelee lukuisia kyläläisiä ja yrittää saada kokonaiskuvaa Emilian kuolemasta. Saattaisiko sittenkin olla kysymys tapaturmasta, hän pohtii. Suomessa tapahtuu nuoren miehen murha, jolla on yhtymäkohtia Emilian kuolemaan. 

Skotlanti kirjan tapahtumaympäristönä on kerrassaan ihastuttava. Oman mausteensa kirjan juoneen tuo saaren turismin vastainen liike (turismofobia), joka heijastuu myös paikallisten käyttäytymisessä Emiliaa kohtaan. Turismin vastainen liike on totta monissa turistien kansoittamissa paikoissa, mm. Kanarian saarella. 

Linnan varjossa on varsin lupaava esikoisdekkari. Pidin Erikssonin luomista henkilöhahmoista - erityisesti päähenkilö Tuuli Puro viehättää tavallisuudellaan ja rautaisella ammattitaidollaan. Eriksson kirjoittaa sujuvasti ja helppolukuisesti, eikä tarinassa ole unohdettu huumoriakaan. Tämän porukan seurassa jatkan matkaa mielelläni uusiinkiin osiin. 

Iso plussa kirjan onnistuneesta kannesta sekä Skotlannin kartasta.

Tatiana Elf: Pohjois-Savon Escobar. Miika Kortekallion matka huumepomoksi

 

Tatiana Elf: Pohjois-Savon Escobar. Miika Kortekallion matka huumepomoksi. Storyside. 2026. Lukija Lina Schiffer. 8T 25M.

Tatiana Elf kutsuu Miika Kortekalliota (1951-2000) Paukarlahden Escobariksi. Hieman nimi tuntuu yliampuvalta, mutta onhan siinä tietty perä. Kortekallio oli kotoisin Leppävirran Paukarlahdesta Pohjois-Savosta, ja Escobar oli kolumbialainen huumeparoni. Escobarin rikkauksiin Kortekallio ei yltänyt, mutta hän oli merkittävin huumediileri Suomessa 1980-luvulla. Lehdistö kutsui Kortekalliota Suomen huumeparoniksi ja huumekuninkaaksi.

Miika Kortekallion perheellä oli varakas maatila Paukarlahdessa. Tila olisi varmasti taannut Miikalle riittävän elannon, mutta Miika janosi toisenlaista elämää. Miika kävi kansakoulun Paukarlahdessa ja keskikoulun Leppävirran yhteiskoulussa. Olin keskikoulussa 1960-luvulla Miikan koulukaveri. Emme olleet samalla luokalla, mutta pienessä koulussa kaikki tunsivat toisensa. Muistan Miikan mukavana, joskin hieman ylimielisenä koulukaverina. Hän pärjäsi koulussa hyvin. Tapasin Miikan uudelleen, kun olin abikurssilla Kuopiossa. Asuimme samassa talossa. Miika piti usein bileitä, jonne minutkin leppävirtalaisena joskus kutsuttiin. Tunnelma bileissä oli aina vauhdikas. Ehkä huumeilla oli osuutensa tunnelmaan.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeinen aika alkaa vankilatuomiolla LSD:n myynnistä Tukholmassa. Vapauduttuaan Miika päätti ryhdistäytyä ja aloitti historian opinnot Helsingin yliopistossa. Stipendin turvin hän lähti tekemään gradua Halleen ja sittemmin Cambridgeen. Huumeitten saaminen oli helppoa, ja pian huumeet kuuluivat Miikan miltei jokaiseen päivään. Toinen tuomio huumeista tuli vuonna 1979. Vapautumisen jälkeen alkoivat ostosmatkat Eurooppaan ja kokonaisen salakuljetusorganisaation rakentaminen. Kuuden ja puolen vuoden vankilatuomio tuli vuonna 1980. Kärsittyään muutaman vuoden vankilatuomiosta Miika jäi palaamatta vankilalomalta. Alkoi monen vuoden pakomatka Euroopassa, nyt amfetamiinin turvin. Hänen muodostamansa iso huumeorganisaatio toimi, ja elämä tuntui olevan mallillaan.  

Pakomatka kesti kolme ja puoli vuotta. Kiinnijäämistä seurasi Suomen kaikkien aikojen suurin huumejuttu. Miika oli tuonut maahan enemmän huumausaineita - hasista, amfetamiinia ja heroiinia - kuin kukaan ennen häntä. Oli paljon kuulusteluja, tuli paljon tuomioita. Miikaa kuulusteli Jari Aarnio. Miesten välille syntyi luottamus, ja Miika kertoi Aarniolle kaiken. Tuomio tuli: täydet 10 vuotta. 

Vapaus koitti vuonna 1994. Huumekuviot johtivat kiinnijäämiseen jälleen vuonna 1996. Se olikin sitten viimeinen vankilatuomio. Miika Kortekallio kuoli 49-vuotiaana vankilassa 15.2.2000.

Jari Aarnio kirjoitti lopputyönsä Miikan kuulustelujen pohjalta. Miikan kuoleman jälkeen Aarnio alkoi värvätä Miikan liigaa omakseen. 

Elf kiinnostui Miika Kortekalliosta, koska hänestä ei vielä ole kirjoitettu kirjaa. Minä puolestani kiinnostuin kirjasta, koska tunsin Miikan kouluajoilta. Miksi lahjakkasta, varakkaan kodin pojasta tuli yksi Suomen huumehistorian tunnetuimmista nimistä, kysyy Elf. Vastaus löytyy huumeista. Lahjakkuus ei suojaa huumeriippuvuudelta, kuten ei myöskään hyvä sosiaalinen tausta. 

 

Miika Kortekallio, Aamulehti

Katja Kettu: Brita-Kajsa

Katja Kettu: Brita-Kajsa. Otava. 2026. Päällys Piia Aho. 329 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Brita Catarina Alstadius syntyi vuonna 1805 Ruotsin Lapissa Peurauressa. Hänestä kertoo Katja Ketun Brita-Kajsa, maineikkaan Lars Levi Laestadiuksen vaimo, joka historiankirjoituksessa on jäänyt lähes täysin miehensä varjoon.

Brita-Kajsa ja Lars Levi olivat tavanneet toisensa sattumalta jo lapsuusvuosina, mutta paremmin he tutustuvat, kun Lars Levi valmistuttuaan papiksi palaa kotiseudulleen. Kasvit johdattavat nuoret yhteen, sillä Laestadius on kovin kiinnostunut kasvitieteestä. Nuorten välille syntyy lyhyt rakkaussuhde. Jatkaessaan matkaa Laestadius lupaa tulla noutamaan Brita-Kajsan vaimokseen. Mies ei kuitenkaan tule. Määrätietoisena naisena Brita-Kajsa tekee päätöksen, joka monelta naiselta olisi jäänyt tekemättä. Nainen lähtee kuudennalla kuulla raskaana Laestadiuksen pappilaan Karesuandoon.

"Hiihän, syän tykyttää, tuntuu ku kläpi minun mahassaki oisi levoton. Veän sinistä ahkiota ja Aila-poroa niin lujasti ko kehtaan. Välillä pittää pysähtyä huilaamaan. Päivällä riekot nauro minulle tunturissa, se ei hyvvää tiiä. Ja nyt kuuluu susien ulvonta. Misä mie olen?"

Laestadius ei ole kovin ilahtunut Brita-Kajsan tulosta, mutta naimisiin on mentävä, koska onhan lapsi tulossa. Vaikka avioliiton alku on hieman pakonomainen, avioliitto kestää lähes neljäkymmentä vuotta eli aviomiehen kuolemaan asti. Lapsia syntyy tasaisesti vuosien varrella, yhteensä viisitoista. Avioliiton alkuvuodet ovat riemukkaita, rakkautta riittää ja seksuaalinen ilottelu on molempien mieleen. Tosin Laestadius saarnamatkoillaan löytää helposti naisia, jotka ovat halukkaita suhteeseen arvostetun papin kanssa. "Jonku uuen tyären olit löytäny", tietää vaimo. Brita-Kajsa hoitaa huushollin ja lapset, kerää yrttejä, kirjoittaa puhtaaksi miehensä saarnoja ja tekee säämittauksia, jotka oli annettu papin tehtäväksi.   

Laestadius haaveilee tiedemiehen urasta, onpa hän kerran jopa oppaana Ranskan akatemian tutkimusretkikunnalle. Sitten herätys saa vallan Laestadiuksesta. Alkaa kova meno "ko koko Lapinmaa olisi syttyny tulehe". Laestadius pitää itseään Lapin vapahtajana. "Sitähä net halusi, hurmospappia ja Lapin käännyttäjää." 

"Niin vanahat akat ko neijotki huojuvat ja  hyppivät penkeillä, puhhuut kielillä, näkkiit näkyjä, tunnusti syntejänsä ja armahti toisijan." Langenneita naisia nöyryytetään raaoilla tavoilla. Armoa pitää anella, jotta saa synnit anteeksi. "Vaan sitte alako kuulua hurjaa huhua, että niitä naisia synnistä mulukulla pyhitettiin."

Kiinnostava kirja kaikenkaikkiaan. Hieno loikka 1800-luvun puolivälin Lapin historiaan. Katja Kettu olisi saanut mainion kirjan myös Lars Levi Laestadiuksesta, mutta hienoa, että hänen valintansa oli Brita-Kajsa, vahva ja viisas Lapin nainen. Kronologista kerrontaa täydentävät kohtaukset, joissa kuvataan Lars Levi Laestadiuksen viimeisiä päiviä Pajalassa. Laestadius kuoli vuonna 1861. Brita-Kajsa hoiti miestään viimeiseen asti. 

Katja Ketun upea, rikas, eloisa ja soiva kieli on kirjan ehdoton vahvuus. Miten vivahteikkaasti kirjailija osaakaan kuvata henkilöitä ja tapahtumia. Kirja on kirjoitettu Lapin murteella. Siihen tottuu, mutta siirryin kuitenkin kuunteluun kirjan loppupuoliskolla. Äänikirjaversio on nautittavaa kuunneltavaa. Eija Ahvo on loistava lukija. 

Suomessa on nykyään arviolta 80 000 - 120 000 lestadiolaista.