Jeffrey Archer: Sokea piste

Jeffrey Archer: Sokea piste. William Warwick, osa 3. Sitruuna. 2022. Englanninkielinen alkuteos Turn a Blind Eye. Suomentanut Suvi Koskiniemi. 448 sivua. 

Olen aloittanut kirjablogin pitämisen marraskuussa vuonna 2017. Tänä aikana olen lukenut kirjailijoista eniten Jeffrey Archeria. Peräti kymmenen hänen kirjaansa. Hyvänä kakkosena tulevat Denise Rudberg ja Anu Patrakka kahdeksalla kirjallaan. Jäin ihan koukkuun Archerin seitsemänosaiseen Clifton-kronikkaan. Ja jälleen olen koukussa Archeriin! Nyt on meneillään William Warwick -sarja, jonka kolmannen osan juuri sain lopetetuksi.

Lontoon poliisivoimissa on epäilyttävää toimintaa. Ilmeisesti ilmiselvää korruptiota. Siksi Lontoon poliisivoimien johtaja haluaa perustaa uuden yksikön, "joka vastaisi poliisikorruptioon liittyvistä tutkimuksista", eli mädät omenat on saatava pois tynnyristä. Poliisijohtaja ehdottaa, että rikoskomisario William Warwick olisi yksi perustettavan tiimin jäsenistä ja hänen tehtävänään olisi työskennellä salaisissa peitetehtävissä. Jopa Williamin vaimo Beth tulisi pitää pimennossa.

William ottaa tehtävän vastaan. Tutkinnan kohteena on rikosylikonstaapeli Jerry Summers, mies joka vaikuttaa erinomaiselta poliisilta. Hänellä on runsaasti ansioita ja kunniamainintoja työstään. Hän on hurmaava, mutta hyvin ylimielinen mies, joka näyttää elävän yli varojensa. Tiimiin tulee mukaan uusiakin kasvoja. Kaikki tuntuu pysyvän kasassa ja todisteita saadaan, kunnes juonikuviot menevät uusiksi, kun yksi tiimiläisistä rakastuu Summersiin. Tutkimusten edetessä William ymmärtää, että korruptiota on syvemmällä kuin alun perin uskottiin. Missä on sokea piste?

Korruptiotutkimus johtaa oikeudenkäyntiin, jossa syyttäjänä on Sir Julian Warwick, Williamin isä, ja puolustusasianajajana häikäilemätön Booth Watson, joka aina haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä. Tätä ennen on käyty toinenkin oikeudenkäynti, kun huumeparoni Assem Rashidi joutui oikeuden eteen. Tässäkin oikeudenkäynnissä vastakkain olivat Sir Julian Warwick ja Booth Watson. Yllätys, yllätys, taidekeräilijä Miles Faulkner palaa kuvioihin, vaikka jokin aika sitten vietettiin hänen hautajaisiaan.

On kiinnostavaa, miten Archer pystyy nostamaan rimaa osa osalta. Näin kävi Clifton-kronikassakin, ja niin on William Warwick -sarjassakin. Uusia henkilöitä samoin kuin uusia juonikuvioita tulee, mutta Archer saa kaiken pysymään hienosti kasassa. Pidän paljon oikeussalikuvauksista ja tämä kirja onkin oikeussalidraamaa parhaimmillaan. Kirjan teemat huumeet ja korruptio ovat ajankohtaisuudessaan kiinnostavia.

William Warwick -sarjan neljäs ja viides osa ovat jo ilmestyneet. On kiinnostavaa nähdä, millaiseksi ammattilaiseksi William kehittyy. Nyt jo tässä osassa näytti siltä, että Willian on valmis ottamaan entistä enemmän riskejä ja on valmis heittäytymään todellisiin vaaratilanteisiin, eli lempinimi Kuoropoika ei ehkä ole enää hänelle sopiva. Toivottavasti jatkossakin sympaattinen Sir Julian Warwick samoin kuin moraaliton ja ahne Booth Watson ovat mukana juonikuvioissa.

Kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta suosittelen lukemaan sarjan kirjat järjestyksessä.

Kirjan etukannesta. Tämä ilahdutti!

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

 

Claire Keegan: Nämä pienet asiat. Tammi. 2023. Englanninkielinen alkuteos Small Things Like These. Kääntäjä: Kristiina Rikman. Lukija: Jukka Pitkänen. Storytel. 2 t 9 min. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen irlantilaiskylään vuonna 1985. Joulu lähestyy. Bill Furlong on hiili- ja puutavarakauppias, joka tunnetaan leppoisana ja hyväntahtoisena miehenä. Kaikki tuntevat hänet ja hän tuntee kaikki. Bill on ahkera työssään, kuusi täyttä päivää viikossa hän viettää työpaikallaan. Sunnuntait ovat hänen vapaapäiviään, mutta ei hän juuri vapaapäivistä iloitse. Hän tuntee turhautuneisuutta ja odottaa maanantaita. Mutta kyllä hänen täytyykin olla uuttera, jotta saa elannon isolle perheelleen, vaimolleen  Eileenille ja viidelle tyttärelleen. Leipä ei ole leveää, mutta toimeen tullaan ja tyttärille saadaan hankituksi heidän toiveittensa mukaisia joululahjoja.

Bill tuntee ja tietää, että asiat hänen elämässään ovat hyvällä tolalla, hänellä on hyvä perhe, taloudellisesti perhe pärjää kohtuullisesti, hiilialalla riittää kysyntää. Mutta jonkinlainen levottomuus on saanut Billistä otteen. Hän tuntee itsensä yksinäiseksi, ystäviä ei juuri ole eikä vaimoonkaan saa keskusteluyhteyttä. Oma menneisyys, äidin aikainen kuolema ja isätön lapsuus mietityttävät Billiä. Leskirouva rouva Wilsonin hyväntahtoisuus pelasti Billin.   

Kun Bill vie eräänä päivänä hiiliä paikalliseen luostariin, hän löytää kylmissään palelevan nuoren tytön teljettynä hiilivarastoon. Bill tietää, mistä on kyse. Sen tietää koko kaupunki. Mutta kaikki ovat hiljaa. Katolisen kirkon mahtia ei voi kyseenalaistaa.

Tytön kohtalo ei jätä Billiä rauhaan. Kotona Eileen käskee Billiä unohtamaan koko tytön ja luostarin asiat, eiväthän ne asiat heille eikä kenellekään ulkopuoliselle kuulu. Mutta Bill ottaa riskin ja haluaa auttaa. Kuten rouva Wilson auttoi Billiä lapsena.   

Katolinen kirkko yllättää jälleen. Ensimmäisen kerran kuulen katolisten nunnien Magdalene-pesuloista, joissa naimattomat naiset, avioliiton ulkopuolella syntyneet tytöt, prostituoidut ja raiskausten uhrit tekivät orjatyötä. Orjatyöpajojen toiminta alkoi vuonna 1922 ja viimeinen pesula suljettiin vuonna 1996. Pitää tarkistaa kertaalleen vuosiluku. Kyllä, se on todellakin 1996. Kertakaikkisen uskomatonta. On arvioitu, että näihin laitoksiin suljettiin yli 10 000 naista ja tyttöä.  

Nämä pienet asiat on upea tiivistunnelmainen pienoisromaani, jossa Keegan kuvaa pelkistetysti ja eleettömästi Bill Furlongin yksinäisyyttä ja merkittävää kohtaamista nuoren tytön kanssa, joka oli joutunut katolisen kirkon orjatyöpajaan. Kirjan tapahtumien tiivistäminen 116 sivuun vaatii kirjailijalta erinomaista kielen hallintaa. Teksti on tarkkaan harkittua. Lukijalle tulee tunne, että teoksessa jokainen sana on mietitty. Kääntäjä Kristiina Rikmanin käännös on hienoa työtä.

Ensin kuuntelin kirjan. Kesto oli vain runsaat kaksi tuntia eli yhdellä lenkkeilykerralla sain kirjan kuunnelluksi. Heti tuli tunne, että kuunteleminen ei riitä eli kyseessä on kirja, joka ehdottomasti täytyy lukea niin, että tekstiin voi rauhassa uppoutua ja siihen voi palata. Sama tunne minulla oli mm. Juhani Branderin upean Amerikka-teoksen (WSOY 2023) kanssa. Tekstiä täytyi lukea, kuunteleminen ei riittänyt. (linkki)

Uskon, että Nämä pienet asiat on sopiva kirja myös lukupiirikirjaksi. Kirja varmasti herättää keskustelua.

Tällaista tuli luettua vuonna 2023

Rauman kirjasto

Vuosi 2023 on lopuillaan. On kiitosten aika. Kiitos teille kaikki ihanat lukijat, jotka olette käyneet lukemassa postauksiani. Lämmin kiitos kaikista kommenteista. Olen kiitollinen kaikesta palautteesta. Ja hienoa, jos olette saaneet lukuvinkkejä blogistani.

On kiva muistella vuoden lukukokemuksia. Tänä vuonna olen tehnyt postauksen kaikista lukemistani/kuuntelemistani kirjoista. Laskin lukemani kirjat ja tässä yhteenveto.

Luin/kuuntelin 97 kirjaa, joista

34 oli kotimaista kaunoa
27 oli ulkomaista kaunoa 
18 oli dekkareita ja 
18 oli tietokirjoja. 

Valitsin kaikista kategorioista kolme minulle merkityksellistä kirjaa. Kaikki ovat tämän vuoden kirjoja. Linkeistä pääset lukemaan postaukseni. 

Kotimainen kauno:

Juhani Brander: Amerikka. WSOY. 2023. (linkki)

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. Siltala. 2023.  (linkki)

Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja. Karisto. 2023. (linkki)  

Ulkomainen kauno:

Karen Swan: Kesytön saari. Otava. 2023. Suomentanut Ilkka Rekiaro. (linkki)   

John Boyne: Kaikki särkyneet paikat. Bazar. 2023. Suomentanut Kari-Pekka Toivonen. (linkki) 

Annette Bjergfeldt: Palermotien taivaallinen laulu. Into. 2022. Suomentanut Outi Menna. (linkki) 

Dekkarit:

Arttu Tuominen: Vapahtaja. WSOY. 2023. (linkki)

Tuire Malmstedt: Lyijysydän. Aula & Co. 2023. (linkki)

Outi Hongisto: Grynderi. Hans & Venla tutkii I. Myllylahti. 2023. (linkki)  

Tietokirjat:

Sakari Siltala: Korkea peli. Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä. Siltala. 2023. (linkki)   

Katja Hoyer: Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90. Atena. 2023. Suomentanut Mari Janatuinen. (linkki)

Veera Jääskeläinen: Rouva diktaattori. Naisia itsevaltiaiden rinnalla. Atena. 2023. (linkki)

Naisten Pankin lukupiirimme on toiminut hienosti. Meillä on ollut kiinnostavia keskusteluja luetuista kirjoista, mukavaa yhdessäoloa ja kirjaston kanssa yhdessä järjestettyjä kirjailijatapaamisia. Olemme tänä vuonna järjestäneet peräti kolme kirjailijatapahtumaa: Anneli Kanto, Iida Rauma ja Vaula Norrena. 

Kirjailijatapahtumat jatkuvat keväällä. Huhtikuun vieraamme on porilainen dekkaristi Arttu Tuominen.

Ihanaa lukuvuotta teille kaikille!

David Van Reybrouck: Revolusi. Indonesia ja modernin maailman synty

David Van Reybrouck: Revolusi. Indonesia ja modernin maailman synty. Siltala. 2023. Hollanninkielinen alkuteos Revolusi - Indonesie et het ontstaan van de moderne wereld. Suomentanut Sanna van Leeuwen. 548 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Belgialainen toimittaja Van Reybrouck käsittelee kirjassaan Revolusi Itä-Intian asemaa Alankomaiden siirtomaana sekä Indonesian itsenäisen valtion syntymistä. Van Reybrouckin teos on hyvin perusteellinen, näkökulmat ovat kriittisiä, mutta hyvin perusteltuja. Teos on järkäle, 548 sivua. Kirjan nimi viittaa Indonesian vallankumoukseen, mutta kirjan tapahtumat yltävät kauas siirtomaa-aikaan. Vasta viimeisissä luvuissa kirjailija palaa kirjan nimeen, eli kuinka Indonesia ja siellä syntynyt revolusi vaikuttivat modernin maailman syntyyn.

Alankomaat oli ollut Itä-Intian saaristossa jo vuodesta 1596 alkaen, mutta vasta 1800-luvun lopulla Itä-Intiasta tuli Alankomaiden todellinen siirtomaa. Kirjailijan tapa käsitellä siirtomaayhteiskuntaa on kiinnostava. Hän vertaa yhteiskuntaa matkustajalaiva Van Wijckiin, joka kaatui lähellä Surabayaa vuonna 1936. Eri roduilla ja luokilla oli omat kantensa. Ylellisellä yläkannella matkustivat ensimmäisen luokan matkustajat eli pieni joukko eurooppalaisia. Toisella kannella yöpyivät itämaiset ulkomaalaiset ja alin kansi oli varattu paikallisille. Luokkien ja kansien välinen liikkuvuus oli tiukasti rajoitettu.

Kirjan pääpaino on Indonesian itsenäisyystaistelussa, joka sai alkunsa toisen maailmansodan aikana. Japani valloitti Alankomaiden Itä-Intian alkuvuodesta 1942. Indonesialaisten odotukset japanilaisten suhteen olivat suuret, japanilaisten odotettiin vapauttavan Itä-Intia Alankomaiden hallinnasta. Mutta pian kävi ilmi, että japanilaisten miehitys merkitsi ihmisille kaikkea muuta kuin vapautusta. Erityisen vainon ja julmuuksien kohteiksi joutuivat maassa oleilevat alankomaalaiset. Alankomaiden juutalaiset saivat kokea erittäin raakaa väkivaltaa. Myös indonesialaisten elämä muuttui. Kaikki toiminnot ja nimet japanilaistettiin "Moni asia muuttui: kieli, käsitteet, aika. Älä sano Japani, vaan Nippon...Älä juhli kuningattaren vaan keisarin syntymäpäivää." Japanilaiset pakkorekrytoivat työvoimaa. Nälänhätä oli hirmuinen ja aiheutti kuolemia, koska japanilaiset olivat pakkolunastaneet riisisadot. Raiskaukset olivat jokapäiväisiä.

Väkivalta ja raaka kohtelu nostattivat vastarintaa. Vaikutusvaltaisen nationalistijohtaja Sukarnon nimi nousi esille yhä useammin. Ja niin kävi, että kaksi päivää Japanin antautumisen jälkeen aurinkoisena perjantaiaamuna 17.8.1945 kourallinen väsyneitä tasavaltalaisia Sukarnon johdolla nosti bambukeppiin kotitekoisen kangaslipun ja ilmoitti 68 miljoonan kansalaisen puolesta uuden valtion syntymisestä. "Me, Indonesian kansa, julistamme täten Indonesian itsenäiseksi. Vallanvaihtoon liittyvät ja muut asiat järjestetään asiaankuuluvalla tavalla mahdollisimman lyhyessä ajassa." Sukarno nimitettiin tasavallan presidentiksi. Tästä alkoi revolusi todellisen itsenäisyyden saavuttamiseksi.

Paljon jouduttiin vielä kokemaan ja paljon jouduttiin vielä taistelemaan ennen kuin Alankomaat tunnusti Indonesian itsenäiseksi. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto antoi tammikuussa 1949 päätöksen, jonka mukaan Alankomaiden oli palautettava tasavaltalaishallinto Indonesiaan. Hollanti luopui Indonesiasta 27. joulukuuta 1949, mutta kuitenkin niin, että läntinen Uusi-Guinea jäi Alankomaille.

Mutta sitten se pääkysymys: Miten Indonesian vallankumous vaikutti modernin maailman syntymiseen? Indonesia näytti esimerkkiä olemalla maa, joka oli ensimmäisenä julistautunut itsenäiseksi valtioksi toisen maailmansodan jälkeen. Mutta tärkein tapahtuma oli Bandungin eli Aasian ja Afrikan maiden  konferenssi huhtikuussa 1955, joka "levitti Indonesian vallankumouksen ihanteet ulkomaailmalle". Konferenssissa vastustettiin kolonialismia ja kehotettiin siirtomaavallan alaisia maita taistelemaan itsenäisyyden puolesta.

Kirja on perusteellinen ja hyvin informatiivinen katsaus Indonesian historiaan. Kirjailija on tehnyt erinomaista taustatyötä, mikä näkyy mm. lähdeaineiston runsaudessa. Tapahtumien kulkua elävöittävät kirjailijan suulliset haastattelut historiallisten todistajien kanssa, jotka 90- ja 100-vuotiaina tai sitä vanhempinakin muistelevat kokemuksiaan. Heidän joukossaan on alankomaalaisia ja indonesialaisia sotilaita, poliittisia henkilöitä, leirien uhreja ja jopa entisiä Nepalin gurkhoja, jotka taistelivat Britannin armeijassa ja myös indonesialaisia kommunisteja, jotka toisen maailmansodan aikana olivat toimineet Alankomaiden vastarintaliikkeessä. 

Hienoa, kun kirjassa on karttoja. Valokuvat olisivat olleet tervetulleita. 

Sakari Siltala: Korkea peli. Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä.

 

Sakari Siltala: Korkea peli. Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä. Siltala. 2023. Graafinen suunnittelu Matti Berg. 569 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Sakari Siltala on tehnyt merkittävän kulttuuriteon avatessaan maineikkaan teollisuusjohtaja Walter Ahlströmin uraa ja elämää sekä siinä ohella Suomen metsäteollisuuden historiaa. Vanha sanonta on jälleen oikeassa: "Tulevaisuutta ei voi nähdä, jos ei ymmärrä menneisyyttä." 

Kirja etenee selkeästi ja kronologisesti. Tapahtumat alkavat Walter Ahlströmin Antti-isän elämästä ja liiketoimista. Siltala käsittelee varsin laajasti Walterin isän elämää. Se onkin hyvä ratkaisu, koska isän antamalla esikuvalla ja perinteellä tuli olemaan merkittävä vaikutus Walterin elämään. Merikarvialta kotoisin oleva Antti Ahlström (1827 - 1896) oli puutavarakauppiaan poika. Poika jatkoi isänsä jäljillä. Onnekas naimakauppa toi hänelle varallisuutta, mutta ei rikas vaimo kaikkeen rahaa antanut. "Vaimo tahtoi säästää ja säilyttää, Antti ansaita ja kartuttaa." Anttia kiinnostivat monet ostot, erityisen mielenkiinnon kohteena oli Noormarkun ruukki. Vaimo vastusti ostoa kuusi vuotta, mutta sitten Antti teki, miten itse tahtoi eikä "kuunnellut akkain puhetta". Niin Noormarkun ruukista tuli Antin omaisuutta. 

Oikealla Isotalo, jossa olivat Antti ja Eva Ahlströmin koti ja yrityksen konttori Noormarkun ruukin alueella. Kuva AA.

Vaimon kuoltua Antti avioitui Eva Holmströmin (1848 -1920)  kanssa ja teki lisää hankintoja. Hän hankki omistukseensa mm. Kauttuan ja Leineperin ruukit. Antin omaisuus oli valtava. Esimerkiksi 18 sahallaan yritys oli Suomen suurin sahayhtiö. Historian kirjat muistavat Antti ja Eva Ahlströmin merkittävinä suomalaisuusaatteen kannattajina. He perustivat mm. kansakoulun Merikarvialle.  

Antin kuoltua vuonna 1896 vaimo Eva jäi johtamaan yritystä. "Johtotähtenä hänellä oli: luovutan liikkeen lapsilleni vähintään yhtä suurena ja yhtä kelpoisena kuin itse sen Antilta hoidettavaksi sain." Näin Eva Ahlströmistä tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen yritysjohtaja. Antti Ahlström Oy:n toiminta alkoi 1.1.1908. Yhtiötä johti Eva yhdessä seitsemän lapsensa kanssa. Pian Walter (1875 - 1931) vanhimpana poikana sai yhä enemmän määräysvaltaa. Merkittävä askel oli, kun Walter avioitui porilaisen Lilli Nevanderin (1877 - 1939) kanssa. Häiden jälkeen alkoi upean Havulinnan suunnittelu Noormarkkuun.

Ahlström-yhtiöiden pääkonttori Noormarkussa valmistui v. 1916. Rakennus on alkuperäisessä kunnossa ja on edelleen toimistokäytössä. Kuva AA.

Niin alkoi Walterin aika Ahlströmin johdossa. Oli katsottava ja arvioitava toiminnot. Piti päättää, mitkä toiminnot tuli lopettaa ja mitä kehittää. Ruukkien merkitys oli vähentynyt ja sahoja suljettiin. Walterin mielenkiinto oli nyt sellu- ja paperitehtaissa. Pian tehtiin päätös paperitehtaan perustamisesta Kauttualle. Sitten Walterin mielenkiinto siirtyi Varkauteen. Varkauden "ruhtinaskuntaa" ei saatu helpolla, mutta taistelun voitti Walter.

Välittömästi alkoivat suuret, jopa yltiöpäiset suunnitelmat Varkauden suhteen. Walterin peli oli korkeaa, riskit olivat suuria ja lainaa oli paljon. Ja yhä korkeammaksi peli tuli, kun päätettiin ostaa Karhula Osakeyhtiö. Näillä investoinneilla Walter oli kasvattanut yrityksestä Pohjolan suurimman sahayhtiön ja yhden Suomen suurimmista yhtiöistä. 1920-luvun lopussa Ahlströmin 38 teollisuuslaitosta työllistivät yli 12 000 ihmistä.

Korkea peli ja riskialttiit sijoitukset, alituinen matkustelu ja neuvottelut vaativat veronsa. Walter vietti yhä enemmän aikaa eurooppalaisissa kylpylöissä ottamassa omaa aikaa ja lepäämässä. Lisäksi Walter rakennutti Standard-luksusjahdin, joka upeudellaan herätti huomiota Itämerta myöten. Vaikka Walter päivisin oli apea ja äreä, illan tullen mieliala jopa riehaantui, kun hän pääsi laivalleen tanssimaan ja laulamaan sekä nauttimaan yltäkylläisistä illallisista ja alkoholista. Kun ikää tuli, Walter tunsi yhä suurempaa vetovoimaa luksuselämää kohtaan. Viisikymppinen vuorineuvos tilasi omaan käyttöönsä luksusrautatievaunun.

Teollisuustitaanin elämä päättyi 18.12.1931. Hautajaiset olivat suuret, kuten oli ollut suurmieskin. Eräs ystävä muisteli Walteria näin. Hän oli "voimakas, rehellinen johtaja ja organisaattori, lämminsydäminen patriootti, impulsiivinen tunneihminen, joka ei koskaan tinkinyt aikanaan kiveen hakatuista ihanteistaan."

Tämän kirjan lukemisesta nautin. Vaikka kyseessä on tietokirja, Siltalan sujuvaa ja ilmaisuvoimaista tekstiä oli helppo lukea. Kiehtovasti kirja vei minut paikkoihin, jotka olivat tärkeitä Walter Ahlströmille, mm. Noormarkkuun, Varkauteen, Walterin huvipurrelle ja Walterin luksusjunaan. Kirjassa ei herää eloon pelkästään Walter Ahlström, vaan myös Walterin lähisuku. Siltala onkin tehnyt perusteellista taustatutkimusta suvun historiasta. Valokuvat elävöittävät kirjassa kuvattuja tapahtumia ja antavat kasvot monille suvun henkilöille. Historia monine vaiheineen 1800-luvun puolivälistä alkaen antaa kehyksen kirjan tapahtumille. Luontevasti Siltala sijoittaa Walterin uran tapahtumat valtiollisiin ja maailmanpoliittisiin puitteisiin.

On miellyttävää ottaa käteen kaunis kirja. Tämä kirja on sellainen. Tekstiä elävöittävät valokuvat ja kartta Ahlströmin teollisuuslaitoksista sekä sukutaulu. Kirjan lopussa on laaja lähdeluettelo. 

Kävimme joululounaalla Noormarkun klubilla ja tutustuimme ruukkialueeseen. Klubilla saimme tutustua kiinnostavaan Eva Ahlströmin elämästä kertovaan näyttelyyn. Ruukilla oli kaunista talvellakin. Aiemmin olen vieraillut Villa Maireassa, joka myös sijaitsee ruukinalueella.

Makkarakosken voimalaitos. Kuva AA.

Noormarkun klubi. Kuva AA.

Lukupiirikirjana Johanna Elomaan Kenelle naakat laulavat

 

Johanna Elomaa: Kenelle naakat laulavat. Otava. 2022. Kansi: Satu Kontinen. 304 sivua.

"Minulla on tavattoman paljon. On jakamaton rakkaus. Koti kuin kuvaston keskiaukeamalta. Hennon punaiset ruusut ja unelma. Minä olin se, joka pilasi suunnitelmat. Minä annoin illallisen jäähtyä vuokaansa ja viinin väljehtyä. Olin myöhässä. Ei nousuvesikään odota. Se huuhtoo alleen ne, jotka eivät ehdi ajoissa rannalle."

Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiirimme kokoontui viime  keskiviikkona vuoden viimeiseen tapaamiseen. Meitä oli koolla kymmenen lukijaa keskustelemassa Johanna Elomaan teoksesta Kenelle naakat laulavat. 

Valitettavasti kirjakeskustelulle jäi varsin vähän aikaa, kun ensin päätimme ensi kevään lukupiirikirjoista sekä kevään kirjailijavieraasta. Sopuisasti saimme päätökset tehtyä. Kirjailijavieraaksi päätimme kysyä Arttu Tuomista, isoon nosteeseen noussutta porilaista dekkaristia. Hän olisikin ensimmäinen dekkaristivieraamme.

Mutta loppujen lopuksi pääsimme pääasiaan eli Elomaan kirjaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Porvooseen. Päähenkilöitä ovat toimittajana työskentelevä Miriam ja joogaopettaja Riia. Juonta kannattelevat myös seksuaaliterapeutti Annabella, vanha tuttava Raija, naapurin Ulla ja itseään viiltelevä nuori nainen Jenna. Miehiäkin kirjassa on, lähinnä Miriamin ja Riian puolisot, mutta miehet eivät saa kirjassa puheenvuoroa. 

Kirjan naisten elämät ovat enemmän tai vähemmän epätasapainossa. Miriamin aviopuolisolla on selvästi narsistisia piirteitä, hän on manipuloija, väkivaltainen ja pyrkii lannistamaan Miriamin. Suhdetta narsistin kanssa on vaikea lopettaa, koska narsisti ei päästä irti uhristaan. "Luulen kuule, että sä nussit varsinaista siniveristä. Koko maailman ulkonevaa ja näkyvää napaa. Universumin keskellä sojottavaa kultakullia, Annabella sanoo ja kierittää pastaa haarukkansa ympäri." Riian mielessä on lapsen saaminen, koska ikäkin tulee kohta vastaan. Aviomies ei halua lasta, koska hänellä on lapsi entisestä avioliitosta.  

Porvoolla on vahva asema kirjassa. Porvoon rooli keskustelutti. Osa meistä oli sitä mieltä, että Porvoon rooli oli ylikorostunut, osaa taas Porvoon kuvaus viehätti, erityisesti niitä, joille Porvoo oli entuudestaan tuttu. Kirjailija oli saanut kirjaa varten apurahan Porvoon kaupungilta. Olisi mielenkiintoista tietää, miten saatu apuraha määritti sen, miten Elomaa kuvasi tätä viehättävää pikkukaupunkia. 

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen ja myös toimiva. Tapahtumat sijoittuvat yhteen vuoteen ja luvut on nimetty kuukausien mukaan. Kirjan loppu on hämmästyttävä ja yllättävä. Muutama oli lukenut tai kuunnellut lopun toisenkin kerran, mutta kun keskustelimme lopputapahtumista, emme olleet yhtään varmoja, ymmärsimmekö lopun "oikealla" tavalla. Ehkä kotona otamme kirjan käteen ja luemme lopun vielä kertaalleen.  

Kirja oli koettu monin eri tavoin. Moni sanoi, että kirja piti otteessaan alusta loppuun saakka surumielisyydellään ja kauniilla kielellään. Osa taas oli sitä mieltä, että kirjan henkilöt olivat pelkästään ärsyttäviä, kirjan nimi oli huono, naakkojen rooli ei auennut, kirja oli lähinnä Porvoon matkailumainos. Yhtä kaikki, siitä olimme samaa mieltä, että Elomaan teksti on äärettömän kaunista. 

Monia kirjan teemoja jäi käsittelemättä, kun kuulutus muistutti kirjaston sulkeutumisesta. Ennätimme kuitenkin antaa kirjalle arvion: 4,1 (asteikko 1-5). 

Nyt jäämme joulutauolle ja jatkamme tammikuussa Lea Ypin kirjalla  Vapaa. Kuinka kasvoin aikuiseksi.

Ihanaa joulun aikaa kaikille!  

Nelli Hietala: Romurakkautta

 

Nelli Hietala: Romurakkautta. Sulkavaaran siskokset. Karisto. 2023. Kansi Elina Warsta. 216 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kyynärpäämme hipoivat toisiaan. Tartuimme yhtä aikaa oliivipurkkiin. Petja veti kätensä niin nopeasti pois omani tieltä, että toisessa kädessä pitelemäni haarukka putosi ja kolahti lautasen reunaa vasten. Mietin, mahtoiko hän pitää minua viehättävänä vai johtuiko hänen vaivautuneensa siitä, että tunne oli pikemminkin päinvastainen."

Kun katsoin tämän kirjan ilkikurista, värikästä Elina Warstan suunnittelemaa kantta, tiesin heti, että tiedossa on mukavaa ja kevyttä luettavaa. Ja kirjan nimi ja kannen sydän viittaavat takuuvarmasti romanttisiin suhteisiin. Kyllä, tätä kaikkea kirja piti sisällään. Jouluvalmisteluja tehdessäni oli mukava välillä seurata Jessin touhuja kaukana takamailla, missä pakkasta saattoi olla jopa kolmekymmentä astetta.

Jessi on lähtenyt Etelä-Suomen kodistaan pakoon talossa tehtävää putkiremonttia. Pakopaikaksi hän on valinnut Johanna-siskonsa kodin, omakotitalon jossakin siellä kaukana takamailla lumen ja pakkasen keskellä. Jessi itse on keski-ikäinen eronnut nainen. Tytär Vilja jäi avioeron yhteydessä asumaan isänsä kanssa. Uskonnollisen kutsumuksen vuoksi sisko haluaa pysyä sinkkuna. "Jeesus oli parimarkkinoilla tiukka vastus." Nyt Jessi kuitenkin huomaa, että sisko viihtyy hyvin Henrin, paikallisen kalastajan, kanssa. Ainakin siskon jääkaappi ja pakastekaappi ovat täynnä kalaa. 

Jessillä oli hyvä syy tulla siskon luo. Siskosten tulisi siivota äskettäin kuolleen isän rintamamiestaloa. Jessi käy tutustumassa taloon ja toteaa, että onpas tätä romua täällä yllin kyllin. Pihalla on lukuisa määrä peräkärryjä, jotka on maalattu kuoriaisten näköisiksi. Ja paljon muutakin rautaromun tapaista löytyy sekä ulkoa että sisältä. Mitäpä tälle kaikelle tulisi tehdä, miettii Jessi. Lisää yllätyksiä tulee esille. Autotallista löytyy rekan puoliperävaunu, joka oli tuunattu mammutin näköiseksi. Tarkempi tutkiskelu osoittaa, että mammutti piti sisällään asiallisesti sisustetun asunnon. Siellä on ihan selvästi asuttu. 

Jessin ihmetellessä sekasotkua taloon kävelee mies, jolla on silmälasit ja ylikasvanut, tummanruskea tukka sekä turkoosiksi lakatut kynnet. Hän esittäytyy, hän on tutkija Petja Helle. "Poikkesin katsomaan Matti Niemisen taidepihaa, Helle selitti, - mutta te ette taida olla talvisin auki." Mies kertoi tekevänsä tutkimusta suomalaisesta ITE-taiteesta. Ahaa, nyt Jessi ymmärtää, isän teokset ovatkin ITE-taidetta.

Petja vakuuttaa, että Jessin isällä on ollut osaamista ja taitoa tehdä mahdottomista ja rikkinäisistä esineistä ja romuista käytännöllisiä käyttöesineitä sekä todellista taidetta. Käy myös ilmi, että isällä on  ollut paljon yllättäviä tuttuja mm. maahanmuuttajien keskuudessa. Ja kaikkien yllätykseksi isän testamenttikin löytyy.

Vaikka Jessi ei olekaan ihan yhtä mieltä Petjan kanssa isän lahjakkuudesta, hän kuitenkin mielellään syventyy tutkimaan romaesineitä, mutta ei niinkään kiinnostuksesta isän taidetta kohtaan, vaan pikemminkin siksi, että hän huomaa tuntevansa ihastusta Petjaa kohtaan. Eikä tunne ole yksipuolinen.

Tällaisia ihanan viihdyttäviä kirjoja on suorastaan nautinnollista lukea silloin tällöin. Tämä kirja, kuten hyvät romanttiset viihderomaanit yleensäkin, pyyhkäisee lukijan mukaansa. Jo alusta pitäen pystyi arvaamaan kirjan onnellisen loppuratkaisun, mutta ei se yhtään haitannut. 

Viihdyin Sulkavaaran siskosten seurassa. Takakannessa luvataan kirjalle jatkoa! Sitä odotellen. 

Anne Manner: Juoksuhiekka

 

Anne Manner: Juoksuhiekka. Lector Kustannus Oy. 2023. 279 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Oven takana seisova hahmo jyskytti nyrkillään vielä muutaman kerran kääntymättä ovisilmän suuntaan. Kalle ei tunnistanut seisovaa, sadeviittaan pukeutunutta henkilöä vaikka mietti päänsä puhki, kenellä olisi asiaa hänelle näin myöhään lauantai-iltana tai itseasiassa jo sunnuntain puolella. Hahmosta ei pystynyt edes sanomaan, oliko kyseessä mies vai nainen. Pituutta henkilöllä vaikutti olevan Kallen verran."

Juoksuhiekka on jatko-osa Mannerin vuonna 2022 ilmestyneelle dekkarille Dominoefekti (linkki). Dominoefektissä tutustuttiin nuoreen toimittajaan Hanna Lammiin, joka työskenteli Uutis-Viikko -lehdessä urheilu- ja rikostoimittajana. Hanna joutui mukaan erikoisiin turrimurhiin.

Myös Juoksuhiekka-dekkarissa Hannalla on merkittävä rooli. Hanna työskentelee edelleen Uutis-Viikossa. Hän seurustelee Villen kanssa, jonka oli tavannut paikallisessa ravintolassa. Ville oli jo entuudestaan tuttu, sillä he olivat olleet luokkakavereita. Nykyisin Ville työskentelee paikallisessa poliisissa. Nyt Hannan ja Villen suhde on syventynyt niin, että Ville viettää suurimman osan ajastaan Hannan asunnossa. Suhde kehittyy entisestään ja pari päättää hakea yhteistä asuntoa. 

Hanna tekee lehdessä urheiluun liittyviä juttuja, koska rikosrintamalla on hyvin hiljaista. Kunnes sitten rupeaa tapahtumaan. Yht'äkkiä tulee esille kummallisia asioita. Miehiä stalkataan ja monet stalkkausten kohteista murhataan. Stalkkaaja löytää kohteensa paikkakunnan yökerhoista, seuraa kohdetta tämän kotiin ja palaa seuraavana päivänä veitsi kädessä. Joskus hän onnistuu, joskus taas ei. Hanna toimittajana saa pian tiedon näistä kylmäävistä tapahtumista ja katsoo tehtäväkseen selvittää, mistä on kyse. Hanna on neuvokas ja oivaltava nuori nainen, mutta myös uhkarohkea, ja joutuukin tutkimustyössään äärimmäisen vaaralliseen tilanteeseen.

Jos Dominoefektin turrimurhat olivat melko erikoinen aihe dekkarille, niin on tämänkin kirjan aihe. Tai aiheena murhat dekkareissa ovat luonnollisesti aivan tavanomaisia, mutta tämän kirjan murhaaja on niin erikoinen hahmo, että hänestä oli vaikea saada otetta. En avaa murhaajan persoonallisuutta sen enempää, jo senkin vuoksi, että itselleni henkilön persoonan monet ulottuvuudet eivät oikein avautuneet. 

Kirjan dekkarimainen juoni on melko tavanomainen eikä täräyttänyt millään tavalla. Sen sijaan se, mistä pidän tässä ja myös edellisessä kirjassa, on toimittaja Hanna. Hän on reipas, aloitteellinen ja positiivinen Pepsi Max -addikti. Hänellä on rohkeutta lähteä selvittämään vaikeitakin rikoksia. Villen rooli poliisina on yllättävän vaisu. 

Kirja etenee kronologisesti ja sitä on helppo lukea. Oletan, että sarja jatkuu edelleen. Mielelläni jatkan matkaa Hannan kanssa, mutta toivoisin, että Villen persoonasta löytyisi enemmän särmää. Toivoisin myös, että jatkossa kielenhuoltoon kiinnitettäisiin huomiota. 

Jenny Bayliss: Talvipuutarha

Jenny Bayliss: Talvipuutarha. Otava. 2023. Englanninkielinen alkuteos Meet Me Under the Mistletoe. Suomentanut Anna-Mari Raaska. 431 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Elinorista oli mukavaa, kun Isaac oli mukana porukassa. Tuntui kuin jakolinja, joka illallisen aikana oli korostunut, olisi katoamassa; tai ehkä alkoholi vain sumensi hänen havaintokykynsä. Isaac ei vaikuttanut enää niin varautuneelta, mutta toisaalta olikin helpompi tuntea olevansa samassa asemassa, kun kaikki olivat pyjamassa. Ehkä, Elinor mietti, jos kaikki G8-maiden edustajat tulisivat huippukokouksiinsa yöpuvussa, he pääsisivät sopuun useammasta aiheesta."

Jenny Baylissin uusimman romaanin tapahtumat sijoittuvat Iso-Britannian maaseudulle. Vanhat koulukaverit kokoontuvat viettämään Charlesin ja Jennan häitä vanhaan Robinwoodin linnaan, joka sijaitsee heidän entisen koulunsa läheisyydessä. Koska kaveriporukka ei ole ollut isolla joukolla koolla moniin vuosiin, linnaan mennään viettämään aikaa yhdessä jo viikko ennen häätapahtumaa.

Varakkaiden perheiden kallista yksityiskoulua käyneet nuoret aikuiset, joiden kouluaikaisiin harrastuksiin kuuluivat haavipallo, kroketti ja rugby, ovat sijoittuneet hyvin työelämään. Yksi heistä on näyttelijä, morsian Jenna, joka näyttelee Päivin ja öin -saippuasarjassa. Muutama on jo perustanut perheenkin.

Yksi puuttuu joukosta. Hän on Tristan. Tristan on kuollut itsemurhan seurauksena. Ystävää muistetaan ja muistellaan, ja ruokapöytään on varattu paikka myös hänelle. "Mutta hän on täällä mukana meidän sydämissämme. Emmekä tule koskaan unohtamaan häntä."

Kirjan keskiössä ei kuitenkaan ole hääpari, vaikka heitäkin olisi ollut mielenkiintoista seurata askel askeleelta. Pääroolin kirjassa saa Elinor eli Nory Noel, Onnenhetket-antikvariaatin pitäjä Lontoosta. Moni asia arveluttaa Norya, kun hän miettii häihin osallistumista. Hän ei ole ollut säännöllisesti yhteyksissä koulukavereihin ja lisäksi hän miettii, jäisikö hän ulkopuolelle, koska on ainoa sinkku koko porukassa. Norya suorastaan pelottaa tavata Guy, jonka kanssa hänellä on ollut lyhyt seksisuhde vuosia sitten. Parhaan ystävänsä Ameerahin houkuttelemana Nory päättää jättää kirjakaupan Andrewn huostaan ja lähteä linnaan. Nory ei ikinä olisi osannut arvata, millaisiin tapahtumiin linnassa vietetty viikko johtaa.

Linnassa Nory kohtaa Isaacin, linnan pääpuutarhurin. Isaac kuuluu samaan ikäluokkaan kuin hääporukkakin, mutta ei koskaan kuulunut heidän joukkoonsa kouluaikana. Syynä oli se, että Isaac kävi tavallista koulua, ei kallista yksityiskoulua. Nuorten käyttäytyminen Isaacia kohtaan ei kouluaikana ollut asiallista, eikä Isaac voi vieläkään antaa menneitä anteeksi. Paitsi Norylle. Isaac ja Nory huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa ja haluaisivat jatkaa suhdetta. Yhdessäololle tuo rajoituksena Noryn veli. Hän on vuosien varrella ystävystynyt Isaacin kanssa eikä halua Noryn ja Isaacin seurustelevan. Mutta pari pitää päänsä ja he viettävätkin monta ihastuttavaa hetkeä viikon aikana.

Talvipuutarha on viihdyttävää ja rentoa luettavaa alusta loppuun. Sujuva dialogi ja huumorin värittämä teksti vie tarinaa sujuvasti eteenpäin. Tarina sisältää kiinnostavia henkilöhahmoja, paljon onnellisia tapahtumia, arjen sotkuisia yksityiskohtia, epäonnea ja hyvinkin surullisia tapahtumia.

Aiemmin Jenny Baylissilta on suomennettu suosituiksi tulleet teokset Jouludeitti x 12 (Otava 2020) ja Talvi kaukana kaikesta (Otava 2022). Uskon, että Baylissin lukijat ovat tyytyväisiä myös Talvipuutarhaan.

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja. Sitruuna. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Book of Lost Friends. Suomentanut Elina Salonen. 461 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Sota oli edelleen käynnissä, ihmisiä säntäili sitä pakoon ja me yritimme raapia elantoamme Texasin villistä maaperästä. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta palata etsimään sukulaisiani. Olin lapsi vailla perhettä. Lopulta pakopaikkaamme saapui pohjoisvaltojen sotilaita, jotka ilmoittivat sodan päättyneen Texasissakin ja pakottivat Gossettit lukemaan vapautusjulistuksen ääneen. Me orjat saisimme vastedes mennä minne mielimme."

Wingaten Kadonneiden rakkaiden kirja nojaa historiallisiin faktoihin fiktion keinoin. Tarina vuorottelee kahden aikajanan välillä. Molempien aikajanojen tapahtumat sijoittuvat Augustineen, pieneen Mississippi-joen kaupunkiin Louisianassa. Tapahtumat liittää yhteen Gossettin perhe.   

Louisiana 1875. Sisällissodan päättymisestä on kymmenen vuotta. Kirjan johdatteleva alkuosa on melko pitkä, mutta tarina saa vauhtia, kun kolme nuorta naista lähtee vaaralliselle matkalle kohti Texasia. Lavinia on plantaasin omistajan hemmoteltu perillinen, Juneau Jane on omistajan rakastajattaren vapaana syntynyt tytär, siis Lavinian sisarpuoli, sekä kolmantena on Lavinian entinen orja Hannie Gossett. Nuorten naisten huolenaiheet ja motiivit matkalle lähtöön ovat erilaiset. Plantaasin omistaja on kadonnut jonnekin Texasiin. Tyttäret Lavinia ja Juneau Jane haluavat löytää hänet ja varmistaa taloudellisen asemansa sekä perintönsä, kun taas Hannien toiveena olisi löytää äitinsä ja kahdeksan sisarusta, jotka myytiin ennen orjuuden loppumista eri paikkakunnille Louisianassa ja Texasissa. Hannie ei ole nähnyt heitä kymmeneen vuoteen.

Matka on vaarallinen ja he kohtaavatkin häikäilemättömiä vartijoita ja yhä edelleen voitosta haaveilevia sotilaita. Matkan varrelle osuu kirkko. Seinillä on lehtien Kadonneet rakkaat -ilmoituksia, joissa etsitään kadonneita omaisia. 

Louisiana 1987. Benedetta Silva on valmistunut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Hän saa ensimmäisen opettajan paikkansa Augustinesta. Kaupunkilaiset ovat epäluuloisia uutta opettajaa kohtaan. Niin ovat myös oppilaat, joista suurin osa on kaupungin köyhän osan tummaihoisia. Pian Benedetta huomaa, että koulussa on aivan riittämättömät resurssit, henkilökunta on apaattista eikä oppilaita tunnu kiinnostavan mikään muu kuin tuntien häirintä tai poissaolo tunneilta. Benedetta haluaa saada oppilaat kiinnostumaan kaupungin paikallishistoriasta.  

Kuten on odotettavissa, kaksi juonilinjaa yhdistyvät. Tarinoita yhdistää Gossettin perhe. Käy ilmi, että opettaja Benedetta Silva asuu vuokra-asunnossa, joka oli osa Gossettin viljelmää, jossa Hannie aikoinaan asui.

Kadonneiden rakkaiden kirja viestii historian tuntemisen tärkeydestä. Tarinaa kantavat voimakkaat ja sinnikkäät naiset. Kirja tarjoaa kiinnostavan näkökulman orjuuteen USA:n etelävaltioissa. Sisällissodan päätyttyä Kadonneet rakkaat -ilmoituksissa tulee koskettavasti esille toivo saada yhteys kadonneisiin omaisiin, monesti eri paikkoihin myytyihin orjiin. Esimerkiksi näin: 

"Arvoisa toimittaja, etsin tietoa naisesta nimeltä Caroline, joka asui intiaaniterritoriossa cherokee-kansan parissa. Hänet osti John Hawkins -niminen mies tai tunnetummin Kierosilmä-Smith, joka kuljetti hänet Texasiin ja myi edelleen. Carolinen koko perhe kuului Delanoseille, ennen kuin heidät erotettiin toisistaan ja myytiin." Tällaiset ilmoitukset toimivat tuon ajan some-kanavina.

Pidin todella paljon Wingaten edellisestä suomennetusta teoksesta Ennen kuin olimme sinun (Sitruuna 2020) (linkki). Kadonneiden rakkaiden kirjassa on paljon samaa, tarina on surullinen  ja sydäntäsärkevä, mutta on myös täynnä optimismia ja iloa. 

Paolo Giordano: Tasmania

 

Paolo Giordano: Tasmania. Aula & Co. 2023. Italiankielinen alkuteos Tasmania. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. 298 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Meillä kaikilla on gradualistinen mieli: jos asiat ovat aina edenneet jollakin tietyllä tavalla, miksi niiden pitäisi muuttua juuri nyt? Ihmiskunta on asuttanut samaa planeettaa kahdensadantuhannen vuoden ajan, onko mahdollista, että kaiken täytyy luhistua juuri minun elämäni aikana? Ja kyllähän se tosiaan epätodennäköiseltä vaikuttaakin. Jopa tiedemiehillä on taipumusta ajatella noin, itse asiassa heillä on aina ollut vaikeuksia suhtautua vakavasti suuriin katastrofeihin, kuten dinosaurusten sukupuuttoon."

Tätä kirjaa olin odottanut. Giordanon Jopa taivas on meidän oli teos, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Kirjoitin kirjasta mm. näin: "Joskus käy niin, että lähes kuusisataasivuinen kirja ei tunnu lainkaan luku-urakalta. Niin kävi minulle tämän kirjan kanssa. Kirja piti otteessaan ensi sivuilta saakka suorastaan dekkarimaiseen loppuun saakka. Kirjassa henkilöhahmot olivat kaikki kaikessa." 

Tasmania on aivan erityyppinen kirja. Kyseessä on autofiktiivinen romaani, jossa kirjailija jakaa huolenaiheensa maailman tilasta lukijoiden kanssa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Italiaan ja Ranskaan, eikä suinkaan Tasmaniaan, kuten nimi antaisi ymmärtää. Italialainen minäkertoja Paolo menee Pariisiin ympäristökonferenssiin ja matkustaa kaupungista kaupunkiin haluamatta palata vaimonsa luo aviokriisin vuoksi. Vaimo Lorenza on Paoloa vanhempi ja hänellä on lapsi edellisestä avioliitosta. Pariskunta on yrittänyt saada omaa lasta, mutta turhaan. Lorenza on turhautunut ja päättää lopettaa lapsettomuushoidot. 

Aviokriisi on yksi kirjan kriiseistä, mutta vain yksi. Kirjassa käsitellään lähes kaikkia tämän sukupolven kokemia kriisejä ja ilmiöitä: terrorismi, taloudellinen kriisi, covid-pandemia, #metoo-liike. Mutta suurimman huomion saa kuitenkin ilmastonmuutos ja maapallon lämpeneminen, joita havainnollistetaan selkeillä faktoilla. Giordano käsittelee ilmastonmuutosta kiinnostavalla tavalla: pilvien kautta. Paolo tapaa Pariisissa professori Novellin, joka tutkii pilvien muotoja ja tekee niistä ennusteita maapallon tulevaisuudesta. Ystävyyssuhde Novellin kanssa saa myös Paolon pohtimaan maailman pelastamista. Novelli on merkittävä tutkija, mutta joutuu tiedeyhteisössä epäsuosioon naisvihamielisten mielipiteittensä takia.

Paoloa huolestuttavat tämän päivän kriisit, joilla on merkitystä maapallon tulevaisuuteen. Kun kysellään parasta ja turvallisinta paikkaa vaikkapa mahdollisen maailmanlopun varalta, vastaus on olemassa. Se on näkyvissä jo kirjan nimessä. Se on Tasmania. "Tarpeeksi eteläisen sijaintinsa vuoksi se ei altistu äärimmäisille lämpötiloille. Tasmanian osavaltiolla on hyvät makean veden varannot, siellä vallitsee demokratia eikä siellä ole ihmissyöjäeläimiä."  Kiinnostavaa on myös, että Nick Cave piti ensimmäisen konserttinsa Tasmaniassa sen jälkeen, kun oli toipunut poikansa kuolemasta.   

Mutta myös menneisyyden kriisit kiehtovat Paoloa. Hän on kirjoittamassa kirjaa Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista. Saadakseen autenttisuutta kirjan tapahtumiin Paolo matkustaa Hiroshimaan ja Nagasakiin sekä haastattelee pommituhoista selviytyneitä. Lukija liikuttaa lukiessaan näistä kohtaamisista.  

Odotukseni kirjan suhteen olivat suuret. Odotin Jopa taivas on meidän -teoksen tyyppistä lukuromaania, mutta sainkin käsiini kirjan, jonka pääteemana on ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos on niin paljon tänä päivänä kaunokirjallisuudessakin käsitelty teema, että itse pyrin pitäytymään kaukana sellaisista kirjoista. Mutta Tasmanian luin ja luin ihan mielelläni. Ehkä siksi, että pidän Giordanon kikkailemattomasta kirjoitustyylistä ja ehkä myös siksi, että  ilmastonmuutosta oli käsitelty varsin poikkeavalla tavalla. Kirjassa yhdistyvät Paolon henkilökohtaiset ongelmat ja yleismaailmalliset kriisit. Tuloksena on henkilökohtainen ja rehellinen kuvaus Paolosta, hänen elämästään, hänen ajatuksistaan ja peloistaan maapallon tulevaisuuden suhteen. Kirja on mielestäni hyvin lähellä tietokirjallisuutta.   

Suomentaja Leena Taavitsainen-Petäjä on tehnyt jälleen erinomaista työtä.

Sari Elfving: Saattaja

 

Sari Elfving: Saattaja. Teos. 2023. Ulkoasu Sanna-Reeta Meilahti. 278 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Eletään aikaa ennen talvisotaa. Laina on biologian opiskelija, joka työskentelee Eläintieteellisessä museossa. Laina pitää työstään.  Hänen vastuullaan ovat ennen kaikkea perhoset. Kaikki perhoset kiinnostavat häntä, mutta erityisesti Lainaa kiehtoo pääkalloperhonen, Acherontia atropas. "Pääkalloperhonen on Suomessa useimmiten karkulainen, sillä se viihtyy pääsääntöisesti etelämmässä. Talven yli säilymistä pidetään mahdottomana, mutta toukkia on silti löytynyt Sääksmäeltä saakka, ja koteloitakin." Ja olipa pääkalloperhonen nähty todistettavasti Äyräpään Pölläkkälässä elokuussa vuonna 1936. 

Lainan työkaverina on Oskari, johon Lainalla on hieman ristiriitainen suhde. Laina itsekin pohtii, onko suhde pelkkä työsuhde vai olivatko he vain kilpakumppaneita. Jatkosodan alkaessa Oskari saa kutsun kertausharjoituksiin. 

Laina päätyy sotilaiden apusisareksi kenttäsairaalaan Karjalaan. Olosuhteet ovat epätoivoiset, jatkuvasti kenttäsairaalaan tuodaan lisää haavoittuneita sotilaita, joista osalla on niin vakavat vammat, että paraneminen ei ole mahdollista. Laina ymmärtää ja haluaa auttaa ja antaa lohtua viimeisiä hetkiä eläville sotilaille. On helppo ymmärtää kuolevien sotilaiden pelkoa ja kauhua elämänsä viimeisinä hetkinä. 

"Saattamisesta ei ollut ohjeita, sillä sellaista työtä ei ollut olemassa." Mutta Laina haluaa tehdä saattohoitajan työtä ja tarvitsee sitä varten erillisen saattohoitopaikan. Hän eristää kuoleville sotilaille pienen erillisen kopin, jossa hän lohduttaa kuolevia. "Lainan ja pojan välillä ei ollut paljon tilaa. Lainan tuolin jalka oli kiilautunut laverinreunaan. Hän huomasi heti, kun pojan toinen käsi alkoi hitaasti liikkua häntä kohti. Hän aisti sen samalla tavoin kuin mittaritoukan liikkeen pensaan oksalla, tai pöllön kääntyvän pään puiston puussa." Yhdessä kuolevan sotilaan kanssa vietetyn yön jälkeen saattaa Lainan vieressä aamulla maata kuollut mies.

Lainan saattohoidossa olevat sotilaat kuolevat. Paitsi yksi. Uuno jää eloon. 

Saattaja on sotaromaani, mutta se poikkeaa tavanomaisesta sotaromaanin sankarikaavasta. Kirjan tarina on yllättävä, sellainen mitä ei koulun historian kirjoissa kerrota. Lotista ja hoitajista maalattiin kuvaa siveellisinä ja moitteettomasti käyttäytyvinä naisina ja suurin osa näistä naisista mahtuikin tämän määritelmän kehyksiin. Tähän malliin ei Laina mahtunut.  

Elfvingin teksti on vähäeleistä, herkkää, runollista ja vertauskuvallista. Ajoittain vertauskuvallisuus jää ainakin minulle avautumatta, mutta episodi episodilta tarinan kokonaisuus avautuu lukijalle kiinnostavana ja sujuvasti etenevänä lukukokemuksena.  

Sari Elfving Helsingin kirjamessuilla

Lucinda Riley: Valo ikkunassa

 

Lucinda Riley: Valo ikkunassa. Bazar. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Light Behind The Window. Suomentanut Hilkka Pekkanen. 555 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

""Myydä kartanon..." Emilie toisti Gerardin sanat. Niiden kuuleminen ääneen lausuttuina korosti hänen hartioitaan painavien velvollisuuksien suunnattomuutta. "Tämä talo on ollut suvun hallussa kaksisataaviisikymmentä vuotta, ja nyt minä joudun tekemään päätöksen sen tulevaisuudesta. Totta puhuen minulla ei ole aavistustakaan, mikä olisi parasta", hän sanoi huokaisten."

Ihastuttavan Seitsemän sisarta -sarjan kirjoittanut Lucinda Riley (1965 - 2021) on kirjoittanut myös itsenäisiä teoksia, joista tuorein suomennettu teos on Valo ikkunassa. Kirja on tuhti lukuromaani rakkaudesta, sodasta ja anteeksiantamisesta. 

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. 1990-luvun tapahtumat saavat alkunsa etelä-Ranskasta. Emilie de la Martiniéresin äiti on kuollut ja Emilie ainoana perillisinä perii perheen kartanon, johon kuuluu myös viinitarha. Emilie on ymmällään. Myydäkö jo hieman rapistunut kartano vai onko rakennuksella sellaista muistoarvoa, että se kannattaisi remontoida? 

Kuin tyhjästä Emilien avuksi ilmaantuu Sebastian, joka kertoo olevansa englantilainen galleristi. Emilie saa kuulla Sebastianilta, että tämän isoäiti Constance oli ollut tässä kartanossa toisen maailmansodan aikana. Sebastian lupaa auttaa Emilieta kartanoon liittyvissä asioissa. Emilie on ihastuksissaan. Pian ystävyyssuhteesta kehkeytyy rakkaustarina, ainakin Emilien puolelta. Pari menee naimisiin ja muuttaa Sebastianin Blackmoor Hall -tilalle Englantiin. 

Toinen aikajänne sijoittuu 1940-luvun Englantiin ja Ranskaan. Englantilainen Constance Carruthers Lontoosta värvätään vakoojaksi SOE:n (Special Operations Executive) salaiseen erikoisosastoon ja lähetetään vastarintaliikkeen salaiseen tehtävään miehitettyyn Pariisiin seuraavin sanoin: "Sekä Britannia että Ranska ovat kiitollisia niistä uhrauksista, joita mahdollisesti joudutte tekemään." Constancen saama tehtävä on vaikea. On pystyttävä päättämään, keneen voi luottaa, kuka on ystävä ja kuka vihollinen.  

Paljon jännittäviä ja romanttisia asioita ennättää tapahtua molemmilla aikatasoilla ennen kuin nykypäivän ja toisen maailmansodan aikaiset juonet punoutuvat yhteen. Tapahtumien kulku osoittaa, että menneisyyden avaaminen on avain tulevaisuuteen. Lukija tietää jo kirjan alussa, että tapahtumien yhteenlinkittyminen tulee tapahtumaan, mutta mahdotonta on ennakoida, kuinka yhtymäkohdat syntyvät. Riley on todellinen tarinankertoja, joka pystyy pitämään lukijan otteessaan läpi 555-sivuisen kirjan. Samalla kirja tarjoaa kiinnostavan oppitunnin englantilaisen Special Operations Executiven toiminnasta.

Rileyn kirjasta tulevat mieleen Kate Mortonin upeat historialliset romaanit, joissa Morton Rileyn tavoin sisällyttää tarinoihin historiaa, romantiikkaa, seikkailua ja jännitystä. Myös Mortonin kirjojen kehyksenä on yleensä kaksi aikatasoa.

Outi Hongisto: Grynderi

 

Outi Hongisto: Grynderi. Hans & Venla tutkii I. Myllylahti. 2023. 309 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hän oli käyttänyt Niittykummun kohteen suunnitteluun valtavasti aikaa, vaivaa ja rahaa. Koska oli jo elokuu, niin kaavamuutoksella alkoi olla kiire, jotta rakennusluvan saisi keväälle puolentoista vuoden päähän, sillä kaavamuutoksissa kesti harmittavan pitkään. Optimaalisinta olisi päästä rakentamaan vuoden 2017 keväällä ja saada talon runko pystyyn hyvissä ajoin ennen uutta talvea, jos nyt mitään kunnon talvea edes tulisikaan. Matti tiesi kyllä, että saisi lupa-asiat hoidettua kuntoon - mikäli raha ei puhuisi, hän ottaisi muut keinot käyttöönsä."

Dekkarin kehyksenä on rakennusala, johon en muistaakseni ole tässä genressä aiemmin törmännyt. Rakennusala on minulle vieras aihealue, mutta alaa hyvin tunteva Outi Hongisto pystyy avaamaan lukijalle rakennusalan salat. Kaikesta huomaa, että Hongisto todella tuntee alan. Hongisto hallitsee myös taidon kuljettaa juonta varmasti ja jouhevasti niin, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä läpi kirjan.  

Kirjan pääosassa ovat rikosylikonstaapeli Hans Järvelä sekä hänen tyttärensä toimittaja Venla Nygren. Hans on joutunut jäämään ennenaikaiselle sairauseläkkeelle. Nyt ei ole työtä, avioeron myötä ei vaimoa ja suhde tyttäreen on tulehtunut. Tytär on yksinhuoltaja. Venlan Leo-poikaa Hans on tuskin tavannut. Ei ole ihme, että Hans tuntee itsensä tarpeettomaksi ja elämänsä turhaksi. Lisäksi hänellä on painolastina vanha työasia. Neljä vuotta sitten nuori poika, 16-vuotias Elias, oli löydetty kuolleena. Rangaistusta istuu mies, joka Hansin ymmärryksen mukaan on syytön. Eläkkeelle jäätyään tapaus palaa jälleen Hansin mieleen. 

Tytär Venla työskentelee kaupunkilehden toimituksessa. Työ ei ole kovin innostavaa, ja Venla huomaa toistamiseen kaipaavansa entistä rikostoimittajan työtä. Mutta nykyiseen työhön on tyytyminen, koska yksinhuoltajuus ei anna mahdollisuutta epäsäännöllisiin työaikoihin. Yllättäen Venla saa nimettömän sähköpostiviestin, jossa kirjoittaja kehottaa Venlaa tutkimaan virkamiestason väärinkäytöksiä. Rikostoimittajan vaisto herää Venlassa. Venla kääntyy isänsä puoleen ja pyytää apua, koska vinkit alkavat kiehtoa Venlaa. 

Grynderi Matti Sarpalan tähtäimessä on kerrostalokorttelin rakentaminen Niittykumpuun. Vaikeutena on enää Lankisen pariskunta, joka on päättänyt olla myymättä kotiaan Sarpalalle. 

Kun isä ja tytär yhdessä selvittävät väärinkäytäksiä, vyyhti alkaa selvitä pala palaselta. Mukaan joutuu myös Hansin ex-vaimo Sinikka. Ja mikä arvokkainta, samalla alkaa isän, tyttären ja tyttären lapsen tutustuminen toisiinsa. Hans huomaa, miten mukava onkaan leikkiä Leon kanssa. Silloin tällöin kivut tulevat ankarina, mutta Hans tekee kaikkensa salatakseen ne tyttäreltään. 

Grynderi on ensimmäinen osa Hans & Venla -rikosromaanisarjaa. Ainakin tämän ensimmäisen osan seurassa viihdyin. Sekä Hans että Venla tulivat minulle läheisiksi ja miten ihastuttava pieni mies Leo onkaan. Kirjaa on helppo seurata, luvut ovat lyhyitä ja teksti selkeää sekä sujuvaa. 

Aiemmin olen lukenut Hongistolta dekkarin Veljet Amir (Myllylahti 2020), josta pidin paljon (liite)

Jenni Multisilta: Umpihangessa alttarille

 

Jenni Multisilta: Umpihangessa alttarille. Otava. 2023. Kansi: Mirella Mäkilä. 336 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Päätin järjestää häät jouluaattona. Ja mikä olisi parempi paikka juhlia sekä joulua että rakkautta kuin itsensä joulupukin kotikulmat? Pystyin kuvittelemaan kaiken mielessäni: Lapin kauniit, lumiset maisemat, tunnelmallinen kappeli tunturilla, hääjuhlat jouluillallisen merkeissä kuusenkynttilöiden ja takkatulen valossa. Sitten se vähän...okei, myönnetään. Lähti käsistä."

Mikä oivallinen nimi kirjalla onkaan: Umpihangessa alttarille. Lukija voi olla varma jo nimen perusteella, etä luvassa on jotakin riemukasta, viihdyttävää ja todennäköisesti myös romanttista luettavaa. Näin onkin. Multisilta on kirjoittanut ihastuttavan romanttisen jouluisen komedian, joka sopii hyvin talvisiin iltoihin ja myös joulun odotukseen. 

Mila on tunnettu tubettaja, jonka You Tube -kanavalla on miljoonia katsojia viikottain. Kirja alkaa Milan polttareilla, joita vietetään Vaasassa, Milan opiskelukaupungissa. Varsinainen  häätapahtumapaikka on Lapissa upeassa kelohonkahuvilassa. 

Milan tuleva aviomies on amerikkalainen Nick. Nick tulee Suomeen kaksi viikkoa ennen häitä ja ilmoittaa yllättäen, että hän ei haluakaan  mennä naimisiin ja lähtee takaisin Amerikkaan. Mila on epätoivoinen. Häät ovat olleet Milan elämän keskipiste jo puoli vuotta. Järjestelyjä on tehty, yhteistyökumppanit on valittu, tilat on vuokrattu, vieraat on kutsuttu eli kaikki on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten. Katsojaluvut ja seuraajamäärät ovat nousussa. "Seuraajamäärien, katsojalukujen ja yritykseni liikevaihdon kasvun seuraaminen on parasta mitä tiedän. Joten kun sain idean jouluhäistä kertovasta videosarjasta, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä." Seuraajat odottavat innolla häävideota. 

Mutta nyt puuttuu sulhanen. Häitä yksinkertaisesti ei voi perua, toteaa Mila. Nokkelana tyttönä hän keksii ratkaisun. Nuoruuden ystävä Arttu saisi kunnian esittää sulhoa.   

Nyt alkaa kaaosmainen tapahtumien kulku, jonka vauhdissa ei edes Mila tahdo pysyä, Artusta puhumattakaan. Mukana järjestelyissä ovat Milan luottoavustajat, veli Jesse ja viimeisillään raskaana oleva sisko Laura. Heillekin oli ylivoimaista pysyä mukana Milan alati vaihtuvissa päähänpistoissa.

Se, miten häätapahtuma etenee ja millaiseksi Artun rooli kehittyy tapahtumien edetessä, on kertakaikkisen herkullista luettavaa. Huumoria, hyvää mieltä, kauniita Lapin maisemia, ihastuttavia ihmisiä - niistä kirja on tehty. Romanttista viihdettä parhaimmillaan. Olisi kiva nähdä kirjan tapahtumat elokuvana. 

Kirjailija on luvannut kirjalle jatko-osan. Sitä odotan innolla. 

Lue Naiselle Ammatti -tilaisuus Raumalla 22.11.2023

 

Vaula Norrena: Littana. Kielletyn lapsen tarina. Teos. 2023. Ulkoasu Laura Noponen.

Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kiertueen viimeinen etappi oli Rauma. Sitä ennen kirjailija Vaula Norrena oli kiertänyt kertomassa Littana-kirjastaan 10 paikkakunnalla. Kampanja alkoi 23.9.2023 ja viimeinen tilaisuus oli Rauman kirjastossa 22.11.2023. Kampanjassa kerätyt varat ohjataan kehittyvien maiden naisten tukemiseen Aasiassa ja Afrikassa. 

Vaula Norrena kertoo Littanassa Kiinan maaseudulla vuonna 1989 syntyneen Pingpingin rankan ja tunteita nostattavan elämäntarinan. Kiinassa oli tuolloin vallalla yhden lapsen politiikka. Pingpingin perheessä oli jo tyttö, mutta perhe päätyi ottamaan riskin, koska halu saada poika oli niin voimakas. Mutta ei tullut poikaa, tuli Pingping. 

Perhe muutti Suomeen vuonna 1994 Pingpingin ollessa 5-vuotias. Sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin ja koulunkäyntiin ei ollut Pingpingille helppoa, vaikka hän oppikin suomen kielen jo varhain. Mutta määrätietoinen ja itsepintainen tyttö taisteli vaikeuksien kautta paikan itselleen suomalaisessa yhteiskunnassa. Pingpingistä tuli Jenni Chen-Ye ja nykyään hän toimii yrittäjänä etelä-Suomessa ja on naimisissa kiinalaisen miehen kanssa. 

Ennen tilaisuuden alkua yleisöllä oli mahdollisuus kahvitteluun ja arpojen ostoon. Tarjolla oli naistenpankkilaisten leipomia maistuvia herkkuja. Arpojen myynti sujui kuin itsestään, kun ostajat näkivät laadukkaat palkinnot.

Arpapalkintoja

Herkullisia leivonnaisia

Tilaisuuden avasi Annika Lohiniva, joka kertoi Naisten Pankin valtakunnallisesta että paikallisesta toiminnasta. 

                                       

Annika Lohiniva

Vaula Norrenaa haastatteli Kristina Haavisto. Oli mielenkiintoista kuulla, miten kirja oli saanut alkunsa. Jenni oli kokenut, että hän haluaa kertoa rankasta lapsuudestaan ja kaikesta siitä häpeästä, mitä hän oli joutunut lapsuudessaan ja nuoruudessaan kokemaan. Jenni kääntyi Vaula Norrenan puoleen ja pyysi Norrenaa kirjoittamaan kirjan. Vaula Norrena tarttui haasteeseen, koska koki, että aihe oli tärkeä ja kertomisen arvoinen. 

Kristiina Haavisto ja Vaula Norrena

Nyt kahden vuoden kirjoitusprosessin päätteeksi lukijoilla on mahdollisuus tutustua Jenniin ja lukea, miten tästä määrätietoisesta naisesta tuli selviytyjä, aviovaimo ja esimerkillinen yrittäjä. Haastattelussa käsiteltiin monia kirjassa esille tulevia teemoja, mm. lapsitulkkausta, maahanmuuttajien sopeutumisvaikeuksia, kiinalaisen perhe-elämän arkea ja ennen kaikkea Jennin kokemuksia suomalaisesta koulusta ja hänen suhteestaan perheeseensä, erityisesti etäiseltä vaikuttavaan äitiin ja kiusaavaan siskoon. Littana, joka on myös poliittinen kannaotto, tarjoaa monia ajatuksia ja monia näkökulmia, kuten haastattelija totesi. 

Haastattelua oli miellyttävä kuunnella. Haastattelijan hyvät kysymykset veivät keskustelua sujuvasti eteenpäin. Vaula Norrenan värikäs persoonallisuus ja innostunut asenne innostivat yleisöä yhä uusiin kysymyksiin. Kirjasta virisikin todella vilkas keskustelu.

Rauman naistenpankkilaiset ovat pitkään tehneet hyvää yhteistyötä Rauman kirjaston kanssa. Tälläkin kertaa kiitämme kirjastoa hyvästä yhteistyöstä. 

Riikka Palander: Elefanttien aika

 

Riikka Palander: Elefanttien aika. Avain. 2023. Kansi Emmi Kyytsönen. 268 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Onko hän kolmentoista? Hän vaikuttaa ikäistään kypsemmältä, kuten muutkin paikalliset tytöt. Heidän aikuismaiset eleensä eivät ole imitoituja vaan todellisia. Ehkä se johtuu kotitöistä. Ehkä vastuu kasvattaa heitä. He kasvavat osaksi yhteisöä, perhettä, jokapäiväinen elämä on heidän käsissään. Ruuanlaitto, nuoremmat sisarukset."

Suomalainen Kirsi on antropologian opiskelija. Hän suunnittelee graduaan ja päättää ottaa kunnianhimoisen aiheen opinnäytetyölleen: tansanialaisen luguruheimon tyttöjen initiaatiorituaalit. 

Kirsin Tansanian matka alkaa Matombosta, missä hän asuu Kongelan luona. Kirsi tietää alusta pitäen, että gradun aihe ei ole helppo. Välillä hänestä tuntuu, että tutkimusaihe on kuin seinä, jota vasten hän seisoo. Välillä taas hänelle tulee tunne, ettei hänellä ole oikeutta kirjoittaa heimon rituaaleista. Tutkimuksen tekemistä helpottaa kuitenkin se, että Kirsillä on riittävä lugurun ja swahilin kielitaito, jotta hän pystyy kommunikoimaan paikallisen väestön kanssa. 

Tutkimusaineistoa ei löydy, mutta löytyy Bunga, joka kertoo olevansa kolmetoistavuotiaan sukulaistyttönsä Hiarin shangazi eli isän sisko. Isän siskolla on perinteisesti tärkeä rooli tytön unyagoassa eli aikuistumisrituaalissa. Bunga on lähdössä Morogoroon valmistelemaan Hiarin aikuistumisrituaalia. Luguroheimon perinteisiin ei kuulu tyttöjen silpominen, vaan sen sijaan tyttö siirretään eristykseen, kun hänen kuukautisensa alkavat.

Bungan yllätykseksi Hiarin äiti Mama Banzi sanoo: "Emme järjestä Hiarille unyagoa." Äidin mielestä tällaiset perinteet kuuluvat menneisyyteen, eivätkä kuulu kaupunkilaiselämään. Tätä Bunga eivätkä muutkaan vanhemmat naiset ymmärrä. "On asioita, jotka eivät muutu. Lapset syntyvät. Tytöt kypsyvät naisiksi. Hiari tarvitsee saman ohjauksen kuin kaikki naiset ennen häntä, Bunga sanoo." Perimätiedon mukaan tytön on käytävä läpi initiaatioriitti, jotta hän ei muuttuisi elefantiksi.

Naisen asema tansanialaisessa kyläyhteisössä ja lugurujen heimossa avautuu hyvin. Riittien tietämyksen siirtäminen sukupolvelta toiselle on naisten varassa. Myös kyläyhteisössä naisilla merkittävä asema, kuten monella maaseutupaikalla muuallakin Afrikassa. Yhteiskunta toimii, kun naisten vastuulla ovat lapset, koti, ruoanlaitto, kasvimaa ja pyykki. Kirjassa kuvatuilla miehillä on pieni rooli. Mama Banzin miesystävä Ben puuhailee epämääräisissä tehtävissä ja Mama Banzin poika Jaka ajelee moottoripyörällä ja pitää seuraa Kirsille.

Kirjan lähes kaikki naiset ovat yhdessä elämänsä risteyskohdista. Valitako tuttu ja turvallinen vai mennäkö kohti uutta, pohtivat naiset. Hiari kipuilee aikuistumisen kanssa, Mama Banzi Benin kanssa, Bunga perinteiden kanssa ja myös Kirsi joutuu pohtimaan omaa elämäänsä aina lapsuudesta lähtien.

Palander on aiemmin julkaissut runokirjoja, ja runovoittoisuus on helppo tavoittaa myös tämän esikoiskirjan sivuilta. Teksti on hyvin kaunista. Romaani vangitsee tiiviillä tunnelmallaan niin, että lukukokemuksesta tulee nautittava, kiinnostava ja mieleenpainuva. 

"Meillä on kivien paahde ja joenranta, jonka varjoissa avautuvat kaikki vihreän sävyt, bambutiheikön himerrys ja nopeat päivät jotka aurinko kerii sisäänsä ja kuljettaa pois. Meillä on yhteinen pinta, rajamme koskettavat."

Elefanttien aika on mukanaan vievä, yllättäviä avauksia tarjoava kuvaus harvoin kaunokirjallisuudessa käsitellystä aiheesta. Kaikesta näkee, että kirjailija tuntee Tansanian ja aiheen, jota hän käsittelee. Kirjan lopusta löytyvät sanasto sekä kirjallisuusluettelo. Olen käynyt Tansaniassa, mutta se Tansania, joka avautuu lyhyellä turistimatkalla, on varsin erilainen kuin kirjassa kuvattu eläminen todellisessa tansanialaisessa ympäristössä. 

Kartta ja vaikkapa muutama valokuva olisivat olleet kiva lisä.