Maaliskuussa luettua ja koettua

Hei kaikki. Kaunista viimeistä maaliskuun päivää. Aurinko paistaa ja kaunis sää kutsuu ulos. Matkakaranteenissa ollaan, mutta onneksi pääsee ulkoilemaan ja kauppakassipalvelu toimii. 😉

Maaliskuun luettujen kirjojen määrä oli kahdeksan. Ihan hyvä saldo mielestäni ottaen huomioon, että olimme eteläisen Afrikan matkallamme runsaat kaksi viikkoa. 

Dekkarit:

Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä. Into. 2019.

Pekka Hyyti: Musta talvi. Myllylahti. 2020.

Timo Saarto: Kivikalmisto. Karisto. 2019.

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö. Äänikirja. Tammi. 2016. (ei postausta).

Ulkomainen kauno:

Anne Swärd: Vera. Otavan kirjasto. 2018.

Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden. HarperCollins. 2019.

Kotimainen kauno:

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni. Atena. 2020.

Tietokirjat:

Hillevi Joutjärvi: Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta. readme.fi. 2020.

Ja olihan meillä sitten se matka, varmaankin parhain matkoistamme ikinä. Victorian putoukset Zimbabwessa, Rovos Rail -luksusjuna Zimbabwesta Etelä-Afrikkaan ja safarileiri Etelä-Afrikassa.

Victorian putousten voimaa

Rovos Railin -junassa sujahdetaan neljäksi päiväksi 1900-luvun alkuun.

Sarvikuonot ovat jyhkeitä eläimiä.

Paluumatkalla Johannesburgissa teimme kierroksen Sowetossa. Kuuluisa katu, jonka varrella on asustanut kaksi nobelistia: Nelson Mandela ja Desmond Tutu.

Oikein hyvää huhtikuuta teille kaikille. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. 💓

Timo Saarto: Kivikalmisto

Timo Saarto: Kivikalmisto. Karisto. 2019. Kansi: Mika Kettunen. 240 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Anders havahtui kellon kilkatukseen ja väisti Kulosaari-Brändon linjan raitiovaunua, joka kääntyi Elisabetinkadulta hänen eteensä. Hän jatkoi matkaansa kohti Vilhelminkatua. Samalla hän mietti, mihin oikeastaan oli ryhtynyt tarjoutuessaan tutkimaan Laniuksen murhaa." (s. 65)

Kiinnostuin Timo Saarron dekkarista Kivikalmisto viime vuoden Helsingin kirjamessuilla. Jone Nikula haastatteli Saartoa ja luotsasi keskustelun taitavasti sisällissodan aikaiseen Helsinkiin ja Suomenlinnan vankileiriin. 

Eletään sisällissodan jälkeistä aikaa Helsingissä kesällä 1918. Olot ovat levottomat, voittajat kuljettavat aseita mukanaan, Suomenlinnan vankileirillä kostotoimet ovat vertaansa vailla. Mutta tapahtumaköyhää tämä kesä ei ole. On rikoksia, joihin pitäisi löytää ratkaisu kuten esimerkiksi muinaishaudasta löytyneen ruumiin salaisuus. Poliisi pyrkii selvittämään, kuka tämä henkilö on ja miksi hänet oli laitettu hautaan. Suomenlinnassa vankina ollut miliisi Leo Vaara vapautetaan. Mutta pian hänet aiotaan vangita uudelleen, sillä epäilyt kohdistuvat Vaaraan, kun Suomenlinnan vartiopäällikkö Lanius murhataan. Erotettu poliisi Anders Autio ryhtyy selvittämään murhaa, koska on varma, että murhaaja ei ole Vaara.

"Hänen sanotaan saavan sanansa suoraan Jumalalta." (s. 22)

Samaan aikaan helsinkiläiset on valloittanut kaunis, valkoisiin pukeutuva horrossaarnaaja Mirjam Drifva. Ilmassa on todellista sähköä, kun hän saarnaa ja kehottaa ihmisiä tunnustamaan syntinsä. "Joka puolelta kuului ulinaa ja vaikerrusta. Ihmiset polvistuivat penkkirivien väliin, jotkut hakkasivat päätään vasten kirkon kivilattiaa. Ilmassa sinkoilivat pahat teot ja vääryydet, joihin kirkkovieraat olivat syyllistyneet." (s. 23). Niin suosittuja Mirjamin saarnat ovat, että Johanneksen kirkkokin täyttyy kerta kerran jälkeen lumoutuneista kuulijoista. Mirjamilla on oma versionsa maailmanlopusta. Perinteinen Raamattu on aikansa elänyt. Mirjam on saanut uuden ilmoituksen "taivaallisesta Raamatusta, ja osoitettu meille, jotka elämme maailmanpalon kynnyksellä." (s. 116)  Uuden ilmoituksen mukaan ei ole tarvetta noudattaa perinteisiä käyttäytymissääntöjä, esimerkiksi kuudetta käskyä ei enää tarvita. 

"Mitä hittoa oikein oli tapahtunut?" (s. 137) 

Sitten tapahtuu paljon. Mirjam yritetään murhata. Juoneen mukaan tulee valokuva, joka kiertää kädestä käteen ja joka aiheuttaa eripuraisuutta, vihaa, jopa murhia. Miksi komisario Asp ontuu? Aution pitäisi pystyä asettelemaan monet irralliset palaset yhteen oikeaan järjestykseen. Asiat selviävät, mutta vasta monen mutkan kautta. Taitavasti kirjailija sitoo monet juonikuviot yhdeksi kokonaisuudeksi. Lopuksi avautuu Mirjam Drifvan tausta, samoin selviää elokuussa vuonna 1916 löydetyn naisen salaisuus. 

Kirjassa on vetävä ja kiinnostava juoni, mutta eniten kuitenkin pidin kirjan tarjoamasta ajankuvasta. Kirja kuvaa hienosti sisällissodan jälkeistä aikaa. Helsinkiä tuntevat saavat kiinnostavaa tietoa 20-luvun Helsingistä. Kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä selvittäessään tapahtumien historiallisia taustoja. Henkilöiden käyttämä kieli ja arkipäivän elämä pienine yksityiskohtineen antavat uskottavuutta ajankuvaukselle. Mielenkiintoinen lisä tässä kirjassa on Helsingin kartta sekä Helsingin kadunnimet ja paikannimet vuonna 1918 ja nykyään. 

Kivikalmisto on Saarron rikosromaanisarjan itsenäinen jatko-osa. Aiemmin ilmestyneet kirjat ovat Kuoleman kuukausi ja Kevään varjo. Itse en ole lukenut aiempia kirjoja, joten jonkun aikaa meni ennen kuin tulin tutuiksi Anders Aution, Leo Vaaran, Konrad Aspin ja Mirjan Drifvan kanssa. Henkilöihin tutustumisen teki helpommaksi kirjan alussa oleva henkilöluettelo. Kirja oli hyvä lukukokemus ja voin suositella sitä erityisesti Helsingin historiasta kiinnostuneille.

Kirjan sisäkannen kartta Sörnäinen, Hermanni ja Kulosaari 1918 

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni. Atena. 2020. Päällys: Jussi Karjalainen. 195 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Jäin junasta, jatkoin juoksua kotia kohti. En tuntenut askeliani, lensin asvaltin yläpuolella. Olin ruotsinlaivalta ostetuista pelikorteista tehty talo, joka sortui. Sinisiä ja valkoisia pelikortteja joka puolella, yksi tuli suusta, toinen jalkojen välistä, navastakin tuli kortti. Niitä tuli lisää ja lisää." (s. 121-122)

Kolmikymppisellä Mintulla on aviomies Urho, pienet kaksostytöt sekä hyvä ja vastuullinen työpaikka. Näinhän elämän kuuluu mennä, elämä on hyvää ja elämisen arvoista. Välillä Mintun mielessä välähtää muistoja lapsuuden ja nuoruuden vuosilta, mutta ne on helppo pyyhkäistä mielestä ja keskittyä tämän päivän arkeen ja uskoteltava itselle ja aviomiehelle, että "onneksi meillä molemmilla on ollut niin onnellinen lapsuus ja nuoruus". (s. 85)

"Olin ihmelapsi, isän ainoa prinsessa." (s. 109)

Mutta ei elämä Minttua niin helpolla päästä. Eräänä päivänä Minttu huomaa, että näkö on mennyt toisesta silmästä. Kun ambulanssi suuntaa kohti Meilahden sairaalaa, Minttu ymmärtää tilanteen vakavuuden. "Yhtäkkiä todellisuus tuntui liian kauhealta. Minä todella makasin ambulanssissa osittain näköni menettäneenä. Olin erossa lapsista ja miehestäni." (s. 65) Ambulanssin kattoon alkaa heijastua muistoja lapsuudesta. Muistot suorastaan vyöryvät päälle, pätkiä sieltä täältä lapsuuden ja nuoruuden eri vuosilta, ei missään kronologisessa järjestyksessä. Kaikissa muistoissa on mukana Amur-isä, tavalla tai toisella. Isä, jonka lempilapsi Minttu oli. Isä, joka tervehti Minttu Magdalenaa aina ennen muita. "Isä kutsui minua usein kullaksi. Isä rakasti minua eniten. Isän tullessa iltaisin kotiin isä tuli suoraan minun huoneeseeni". (s. 16), Isä, joka edellytti Mintun pärjäämistä asiassa kuin asiassa. Mintun piti olla fiksumpi kuin kylän muiden nuorten, oli kieltäydyttävä juhlimisesta ja alkoholista. "Isän neuvojen ansiosta olin saanut kaiken, mitä olin halunnut. Ilman isää olisin huoltoasemalla notkuva juoppo." (s. 64) 

Amur, rakkauden kuningas

Siitä, mitä kaukana kodin päädyssä sijaitsevassa oranssikaakelisessa kylpyhuoneessa tapahtui, Minttu ei kertonut kenellekään. Äidin ollessa Espanjassa isä tuli aiemmin töistä ja teki Mintulle etikkakurkkuvoileipiä. "Syö kulta, syö nyt, isä on tehnyt sinulle näin kauniin kurkkuannoksen. Minä en halua kurkkuja, minä en halua isää. Minä haluan äidin." ( s. 157) 

Isä kuoli syöpään. Mintun ikävä oli suunnaton eikä Minttu pystynyt jättämään isää. Isä seurasi häntä, kuolleenakin, tunkeutui rappukäytävään ja oli alati ajatuksissa. 

Mutta elämä kantaa, Minttu saa apua. Läheiset ovat tukena, mutta tarvitaan myös ammattiapua. Terapeutin istunnossa hän kertoo mahakivuistaan sekä kokemistaan kauhukuvista ja järjettömistä unistaan. Meditaatioharjoituksissa Minttu saa vertaistukea ja psykoterapiaan hän menee yhdessä Urhon kanssa

Matka kohti terveyttä on matka kohti mennyttä.

Kirja on rankkaa luettavaa. Vaikka sivuja on vain vajaat 200, luin kirjaa useampana päivänä. Piti pysähtyä, piti pohtia, piti miettiä, piti itkeäkin. Mintun isä oli narsisti, joka pystyi manipuloimaan läheisiään ja sai läheiset pysymään itsessään kiinni. Terapeutti toteaa Mintulle ja äidille: "Olette molemmat joutuneet elämään hyvin älykkään, mutta todennäköisesti narsistisen persoonallisuushäiriön omaavan ihmisen kanssa, joka on taitavasti manipuloinut teitä vuosia." (s. 147) Teksti ja muistojen kuvaukset ovat hyvin voimakkaita ja intensiivisiä. Luenkin kustantajan infosta, että kirja pohjautuu osittain kirjailijan omaan elämään.

Arvostan kirjailijaa tämän tärkeän ja rohkean esikoiskirjan kirjoittamisesta. Kirjan rakenne on onnistunut. Tikkasen kirjoitustyyli on sujuvaa ja tekstin voimakkaat tunnelataukset tukevat Mintun kasvutarinaa. 

Onko puutarha harrastuksesi?

Hillevi Joutjärveltä on ilmestynyt uusi, ihastuttavan kaunis puutarhakirja Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta. Kirjassa on neljä osiota: Puutarhan merkitys hyvinvoinnille, puutarhan kukat, hyötypuutarha ja kotipuutarhurin vuosi. Sekä aloitteleva että kokenut puutarhuri saa kirjasta arvokasta ja hyödyllistä tietoa.

Arvon tämän Hillevin kirjan.  Pihakuiskaajan matkassa -blogissani (linkki) on kirjan esittely sekä arvonta-ohjeet. Arvonta-aika on 27.3. - 5.4.2020. Arvonta tapahtuu 5.4.2020 klo 18.

Tervetuloa mukaan arvontaan!

Lomalukemisena Trent Daltonin Poika nielaisee maailmankaikkeuden

Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden. HarperCollins. 2019. Englanninkielinen alkuteos Boy Swallows Universe. Suomentanut Kira Poutanen. 465 sivua.

Omasta hyllystä

Loppusi on kuollut sininen lintu. Poika nielaisee maailmankaikkeuden, Caitlyn vakoilee. Siitä ei ole epäilystäkään. Nämä ovat vastaukset. Vastaukset kysymyksiin.

Kirjan minä-kertoja on 12-vuotias Eli Bell. Poika asuu äitinsä, äitinsä miesystävän Lylen  ja vuotta vanhemman veljensä Augustin kanssa. August ei puhu. Hän oli lopettanut puhumisen kuuden vuoden ikäisenä. Se oli silloin, kun äiti pakeni pois isän luota. Äidillä on selitys Augustin puhumattomuudelle: maailmankaikkeus varasti Augustin puhetaidon. Puhumisen sijaan August kirjoittaa ilmaan. Aina oikealla etusormellaan. Kirjan tapahtumaympäristö on Darra, Brisbanen lähiö Australiassa. Tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle. 

"Ota aika haltuuun ennen kuin se ottaa sinut." (s. 89)

Eletään huumeiden maailmassa. Huumeet ovat läsnä kaikkialla ja kaikessa. Kaikki henkilöt ovat sidoksissa huumeisiin jollakin tavalla. Elin luotettava ystävä ja poikien lastenvahti on Slim, joka on istunut vankilassa 36 vuotta. Tämä taksikuskitappaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 1953. Linnassa Slim oppi käsittelemään aikaa ja neuvoo mielellään Eliä ajan hallinnassa. Hallitsemalla aikaa Elillä on mahdollisuudet selvitä elämästä. Elin koulukaveri Darren on huumekauppiaiden kovaotteinen poika, joka haaveilee isoista rahoista. Darren toteaa, että hyvät tienistit pystyy ansaitsemaan vain huumekaupalla. Äidin miesystävä Lyle tekee huumekauppaa eikä Elin äiti pääse huumeista eroon. Eli toteaa, että kaikesta huolimatta huumeet tekevät äidistä kauniin. "Minusta huumeet saivat äidin näyttämään enkeliltä. Hänellä oli koko ajan huumaantunut ilme kasvoillaan, hän oli läsnä muttei kuitenkaan ollut, niin kuin Debbie Harry siinä "Heart of Glass" -videossa, hän oli kuin unikuva, liikkui unen ja valveen, elämän ja kuoleman välimaastossa." (s. 30) 

Kirjassa tapahtuu paljon. Seuraavaksi Lyle katoaa. Äiti joutuu vankilaan ja poikien on muutettava alkoholisti-isän luo. Isällä ei ole elämässä mitään muuta kuin ikävä äidin luo. Siksi hän ulvoo öisin ikäväänsä ja soittaa lakkaamatta Rolling Stonesin Ruby Tuesday -kappaletta kasettisoittimella. 

Kirja on rankkaa luettavaa, Dalton todella haastaa lukijansa. Koin, että oli haasteellista sukeltaa minulle niin vieraaseen huumeiden maailmaan. Miten huumeet voivatkaan hallita elämää niin totaalisesti ja miten jo lapsetkin joutuvat olemaan mukana eri tavoin huumeiden hallitsemassa arjessa, joko vanhempiaan suojellen ja auttaen tai toimien vanhempiensa apuna huumediilereina. Nuoren elämä tuollaisessa ympäristössä on todella rankkaa. 

Kirja on ennen kaikkea Elin kasvutarina. Saamme seurata Elin elämää 12-vuotiaasta nuoreksi aikuiseksi asti. Kyseessä on erilainen kasvutarina, mutta ei varmasti ainoalaatuinen, koska Eli ei varmasti ole ainoa huumeiden maailmassa elävä nuori. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen rankkuudestaan huolimatta. Onneksi kirjasta löytyy myös ystävyyttä ja rakkautta. Kaikesta huolimatta perheen merkitys on suuri ja lapset tekevät kaikkensa saadakseen perheen pysymään yhdessä. 

Kiitän Kira Poutasta kauniista ja onnistuneesta käännöksestä.

Kirja oli minulla matkalukemisena matkalla eteläiseen Afrikkaan. Matka kesti noin 30 tuntia: Helsinki-Lontoo-Johannesburg-Victoria Falls. Lukemisen jälkeen jäi tunne, että voisin lukea kirjan vaikkapa uudelleen. Oleten, että jo pelkästään pitkän yölennon ja lentojen vaihtojen takia kirja jäi monilta osin avautumatta minulle.

Jokiristeily Zambezijoella Zimbabwessa. Taustalla höyryää Victoria Falls.

Osallistun tällä kirjalla Main Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.

Terveisiä eteläisestä Afrikasta

Elämyksellinen ja todella mielenkiintoinen loma eteläisessä Afrikassa on nyt ohi. Pääsimme onneksi turvallisesti kotiin. Matka koostui kolmesta osiosta: Victorian Falls Zimbabwessa, Rovos Rail -junamatka Zimbabwesta Etelä-Afrikkaan ja safari Etelä-Afrikassa. 

Maisemat Victoria Fallsilla ovat vertaansa vailla. Sadetakki oli tarpeen.

Veden voimaa

Hotellimme oli vuonna 1904 rakennettu Victoria Falls -hotelli, jossa pystyi aistimaan siirtomaa-aikaisen tunnelman. Hotellissa ovat majoittuneet useat julkisuuden henkilöt Britannian kuninkaallisten lisäksi.

Kävimme tutustumassa lähikylässä paikallisten arkipäivään. Tyttöjen asema on surkea. Jos he ovat onnekkaita, he saavat käydä muutaman vuoden koulua. Sitten onkin vuorossa avioliitto. Moniavioisuus on itsestään selvää.

Rovos Rail, African Pride. Tuli tunne, että siirryttiin ajassa 

taaksepäin viktoriaaliselle ajalle. Kaikki oli luksusta, kaikki oli 

mietitty yksityiskohtia myöten. Palvelu oli erinomaista. Junassa 

on 20 vaunua. Matkustajia oli 30.      ´

Junassa on useita viihtyisiä oleskeluvaunuja. Tämän vaunun takaosassa on maisemaosasto.

Tässä toinen oleskeluvaunu

Junan ruokailluvaunu. Illallisella oli pukukoodi, miehillä puvun takki ja solmio. Kaikissa hyteissä, joita kutsuttiin sviiteiksi, on omat wc ja suihku.

Viimeinen osuus oli safariosuus Entabenin yksityisellä safarialueella Etelä-Afrikassa. Maisemat ovat todella kauniita. Tässä yksinäinen gnuu taustanaan kaunis vuoristomaisema.

Tämä leijona makoili tiellä eikä antanut autollemme tilaa ohittaa. Kaunis se on. Meillä oli kaksi safariajoa päivittäin, ensimmäinen aamulla klo 6 ja toinen illalla.

Kirahti on kaunis eläin.

Safarilla majoitus oli hieman erilaista kuin Victoria Fallsilla tai junassa. Yövyimme tällaisissa kanvasrakenteisissa taloissa. Mukavuudet oli kyllä, wc ja ulkosuihku. Yöt olivat mielenkiintoisia, monet äänet kuuluivat sisään telttaan, mm leijonien mourinta. Iltaisin vartijat saattelivat meidät telttoihimme, koska leirialue ei ole aidattu.

Matkalla luettua. Postauksia tulee lähiaikoina.

Laitan puutarhablogiini enemmän kuvia matkasta. Nyt siellä on tällä hetkellä enemmän kuvia Victoria Fallsilta. 

https://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.com/2020/03/terveisia-victorian-putouksilta.html

Nyt sitten aloitamme 14 päivän karanteenin. Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Pekka Hyyti: Musta talvi

Pekka Hyyti: Musta talvi. Myllylahti. 2020. 382 s.

Arvostelukappale kustantajalta

"Episkooppi heijasti valkoiselle seinälle kuvan ovensuussa poseeraavasta miehestä. Silmälasipäisellä miehellä oli päässään lierihattu. Hän oli pukeutunut vaaleaan liivipukuun. Mies katsoi totisena kohti kameraa. Ohut savujuova väreili valokeilassa. Huoneessa oli neljä miestä. Kolme heistä istui nojatuoleilla, yksi seisoi episkoopin vieressä. Kaikilla oli kädessään konjakkilasi." (s. 108)

Mustan talven tapahtumat sijoittuvat Tampereelle Tammerkosken rannoille. On vuosi 1930. Eletään edelleen sisällissodan jälkimainingeissa. Suomessa vallitsee kieltolaki. Oikeistolainen liikehdintä järjestäytyy 20-luvun lopulla ja syntyy kommunismia vastustava Lapuan liike. Lapualaiset ilmoittavat olevansa isänmaan asialla, juuri Lapuan miehet ja naiset toimivat isänmaan pelastamiseksi. 

Kirjan nimi viittaa Tampereen lumettomaan ja mustaan talveen. Helmikuuhun asti pitää odottaa lunta ja pakkasta. Sitten vasta Tammerkosken yläjuoksu jäätyy. Eräänä aurinkoisena pakkaspäivänä uimariporukka lähestyy Mältinrantaa ja löytää ruumiin, joka on jäätynyt kiinni avantoon. Käy ilmi, että miestä on kohdeltu hyvin raa´asti, sormi on katkaistu, samoin kieli. Poliisiasiahan tästä ilman muuta tulee. Tarkastaja Kuusniemi kutsuu porukkansa koolle ja tutkinta voi alkaa. Kuusniemen alaisuudessa työskentelee mm. rikoskonstaapeli Voitto Karhu, johon saimme tutustua jo Hyytin ensimmäisessä kirjassa Tummat pilvet eilisen.

Lehto irrotetaan avantojutusta ja hänelle annetaan tehtäväksi tutkia Kansan Lehden konttoriin tehtyä murtoa. Lehdon hämmästykseksi murtopaikalla on myös etsivä Vilhunen Etsivästä keskuspoliisista. Lehto on epäluuloinen. Mikä EK:n rooli on, kenen puolella se on? "Onko Etsivä Keskuspoliisi luisumassa äärioikeiston, Lapuan liikkeen, Vapaussodan Rintamamiesten Liiton, Lalli-liiton ja ties kenen käsikassaraksi, vaikka sen pitäisi puolustaa laillista valtiovaltaa ja lakeja?" (s. 55) Kenestäkään ei voi olla varma, kenen puolella kukin on. Oliko isku Kansan lehden konttoriin vasta esimakua? Liikkeellä on huhuja, että Lapuan liikkeen nimissä isketään jonnekin uudelleen.  

Voitto Karhun naisystävä on ihastuttava Ina Djurling,  Aamulehden toimittaja. Aamulehti edustaa maltillista oikeistolaista linjaa, mutta lehden hallituksessa on jäseniä, joiden mielestä lehden linjaa tulisi tiukentaa oikeistolaisempaan suuntaan. Ina haluaa tehdä juttua kieltolain vaikutuksista. Alkoholin laiton kauppa on kieltolain aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Ina kuitenkin hylkää kieltolakiartikkelin, kun eteen tulee ajankohtainen jutun aihe eli kommunisteja vastaan nostettu oikeudenkäynti. 

Avannosta löytyneen miehen henkilöllisyys selviää, mutta syytä murhaan ei löydy. Mies tuntuu olleen todellinen mysteeri, myös vaimolleen. Lisäksi tulee ilmi, että yhdestä jos toisestakin kodista varastetaan öiseen aikaan kaikki hopea- ja kultaesineet. Kuusniemi on neuvoton. "Kuusniemi antoi katseensa kiertää alaisissaan. Hän pohti, miten tästä pitäisi lähteä tutkimuksia jatkamaan. Murhatutkimukset olivat pahasti levällään, Kansan Lehden toimitukseen tehdyn iskun tutkinta samoin. Onneksi näytti siltä, että kaupunkia riivannut murtojen sarja oli selviämässä. Kuusniemi huokaisi ääneen, haroi hiuksiaan ja ojentautui tuolinsa selkänojaa vasten, katse kattoon suunnattuna." (s. 319) 

"Lähetetään kommunistit rajan taakse Neuvostoliittoon. Sinne he kuuluvat." (s. 382)

Asiat selviävät, mutta vasta monen mutkan jälkeen. Loppuratkaisu on yllätyksellinen, osittain onnellinenkin. Mutta kaikille tutkimuksen kohteena oleville asioille ei löydy ratkaisua. Jää pohdittavaksi, onko selvittämättömien asioiden takana Lapuan liike.

Faktaa ja fiktiota

Hyyti piirtää vahvaa ajankuvaa 30-luvun Tampereesta. Tamperetta tuntevien on varmasti kiinnostavaa kulkea Kuusniemen porukan kanssa ympäri kaupunkia. Kaikesta huomaa, että Hyyti on panostanut taustatietojen kartoittamiseen. Tampere näyttäytyy lukijalle autenttisena, samoin kuin 30-luvun arkinen miljöö. Parasta kirjassa on uskottava ajankuva. Oikeistolaisuuden ja Lapuan liikkeen nousu linkittyy luontevasti kirjan juoneen. Kirjan fiktiivinen juoni perustuu historiallisille faktoille. 

Edellisessä kirjassa Tummat pilvet eilisen (linkki) tutustuimme Voitto Karhuun, joka selkeästi olikin edellisen kirjan päähenkilö. Olisin toivonut sympaattiselle Karhulle suurempaa roolia tässä kirjassa. Merkittävän roolin tässä kirjassa saavat Kuusniemen porukan muut poliisit, joiden henkilöhahmot jäävät kuitenkin varsin kapeiksi. Onneksi tilaa saa Voitto Karhun naisystävä Ina. Ina onkin hyvin miellyttävä nuori nainen, joka kirjan loppuratkaisuissa nousee merkittävään osaan.

Pekka Hyytin teos Tummat pilvet eilisen sai Suomen Dekkariseura ry:n Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan 2020.

Anne Swärd: Vera

Anne Swärd: Vera. Otavan kirjasto. 2018. Ruotsinkielinen alkuteos Vera. Suomentanut Jaana Nikula. Kannen suunnittelu: Sara R. Acedo. 373 sivua.

Arpajaispalkinto

"Joka ilta minun on istuttava parvekkeella hänen kanssaan kaikkien nähtävillä. Kun tulee hämärää, hän vie parvekkeelle kynttelikön, kuin haluaisi kyläläisten näkevän meidät kunnolla." (s. 173) 

Tartuin mielenkiinnolla tähän Leena Lumin blogista saatuun arpajaispalkintoon. Anne Swärd on minulle ihan uusi kirjailijatuttavuus. Kustantajan sivuilta selvisi, että häneltä on aiemmin käännetty kaksi kirjaa: Viimeiseen hengenvetoon (2011, Otava) ja Kesällä kerran (2012, Otava). 

Verassa on aivan huikea aloitus, harvoin lukija pääsee tällaiselle häämatkalle. Kyseessä ovat Sandrinen ja Ivanin häät. Eletään sodan jälkeistä aikaa, "Nürnbergin oikeudenkäynti jatkuu yhä." (s. 16)  Ivan on mahtisuku Cederin vanhin poika, mutta kuka on tuo sodan keskeltä ilmaantunut 17-vuotias lapsimorsian, ihmettelee hääväki. Vaikka Sandrine ei ole anopille mieluisa morsian, on suvulle kuitenkin tärkeää, että Ivanin elämälle saadaan kunnon kulissit. Mahtisuvulla pitää olla mahtihäät, päättää anoppi. Vaikka kovat pakkaset koettelevat ja hyytävät tuulet puhaltavat Tukholman yllä, häät järjestetään saaressa suvun kesähuvilalla. Matkan taittamiseen tarvitaan jäänsärkijä. Huvilalla kaiken kylmyyden keskellä pyritään pitämään tunnelmaa yllä, syödään hyvin, juodaan vielä paremmin. Ivanin veli vie morsiamen hurjaan tanssiin. Ja mitä tapahtuukaan - kureliiviin tiukasti nyöritetyn Sandrinen synnytys saa alkunsa. Syntyy terve tyttö, tyttö, jolla on sinistä sinisimmät silmät. Silmät, joita Sandrine ei halua nähdä.  Anoppi on pettynyt, lapsen olisi pitänyt olla poika. Suku antaa tytölle nimeksi Vera. 

Sandrine asuu Tukholmassa Cederien ylellisessä asunnossa, omassa huoneessaan. Kotiapulainen Vanna hoitaa Veraa. Se ei Sandrinea haittaa, hän ei halua mitään kontaktia tyttöönsä, ei halauksia, ei syliin ottoa, ei edes katsetta. Tyttöön liittyy niin paljon sellaista, mitä hän ei halua muistaa. Vanna hoitaa tyttöä hyvin, tyttö saa hyvää ruokaa, tytöllä on kauniita vaatteita, mutta äidin rakkautta hän ei saa. Sandrinen tausta avautuu pikku hiljaa. Sandrine on lähtöisin Ranskasta. Varaton perhe asui vuokra-asunnossa meren rannalla, mummo otti miehiä vastaan kirjaillun karjalaisen väliverhon takana, äiti kulki salaperäisillä reissuillaan sodanaikaisen vastarintaliikkeen toimijana, isä poikkesi satunnaisesti. Elämä oli yksinkertaista, mutta siitä huolimatta elämä oli hyvää. Sandrine ja hänen kaksi siskoaan rakastivat elämää. 

Sitten äiti saa uuden tehtävän. Hänelle annetaan romuauto, jolla äiti tyttärineen huristaa Euroopan läpi kohti Puolan vuoristoa. Mutta sotaa he eivät pääse pakoon. "Me olimme muuttaneet sieltä mikä pian olisi Ranskan "vapaa vyöhyke" maahan, joka miehitettiin ensimmäiseksi, isän itäiseen kotimaahan. Me emme olleet muuttaneet sodan jaloista vaan kulkeneet suoraan sen jalkoihin." (s. 77)  Äiti oli edelleen mukana maanalaisessa vastarintaliikkeessä. Hän oli harvoin kotona, ja siksi oli tyytyväinen, että tytöt katsoivat toistensa perään. Sandrine kuvaa sisaruksia. "Me olimme kovin erilaiset mutta silti erottamattomat - yksi tyttö jolla oli kolme päätä, joista jokainen kylläkin pystyi ajattelemaan itse, mutta silti tapasimme toimia  yksissä tuumin. Kunnes Levi osui tielleni." (s. 143) Keskellä sotaa Sandrine löytää Levin, suuren rakkauden. Mutta natsit vyöryvät kaikkialle, he saavuttavat pienen vuoristokylänkin. He ottavat omansa, tekevät niin kuin tahtovat. Kaikkien on alistuttava, myös Sandrinen.

Kirja liikkuu useissa tasoissa avaten Sandrinen tarinaa pala palalta. Kirjan lukemisen jälkeen oli tunne, että tällaista taianomaista kirjaa en ole aiemmin lukenut. Miten kauniisti kirjailija osaakaan kirjoittaa, miten kauniisti runollinen kieli kietoo lukijan pauloihinsa. Swärdin kieli on kaikkiin aisteihin vetoavaa, miten äärettömän hienopiirteisesti hän kuvaa eri ympäristöjä, ranskalaista merenrantakaupunkia, puolalaista vuoristokylää ja äveriästä tukholmalaiskotia. Miten lähelle luontoon liittyvät kuvaukset tulevatkaan, lukija pystyy aistimaan meren aaltojen pauhun, tuulen huminan, mantelipuiden kukinnan, sulavan lumen tuoksun. Kirja on täynnä salaisuuksia, joista jotkut avautuvat, jotkut eivät. "Salaisuudet on pinottu päällekkäin huojuvaksi torniksi, siinä on paljon yhdelle illalle. Tämä perhe menee yli kaikkien rajojen salaisuuksineen ja konflikteineen. Valheita, skandaaleja, salaista vehkeilyä, mutta yhtä usein myös avointa peliä." (s. 251) Muutamat asiat kirjassa jäävät mietityttämään uskomattomuudellaan, mutta väliäkö niillä, kirjan kokonaisuus on se, mikä merkitsee. 

Sandrinesta ja Cilkasta (Heather Morris: Cilkan tarina) löytyy paljon yhteistä. Toistuvasti sekä Sandrine että Cilka palaavat mielessään synkkiin sodanaikaisiin muistoihinsa, muistoihin, joita he eivät haluaisi muistaa. Vaikka he tietävät, että he olivat alistettuja eikä heillä ollut vaihtoehtoja, he tuntevat syyllisyyttä ja häpeää. Pelko menneen paljastumisesta on läsnä koko ajan. Naisten mielen sopukoihin hiipii ajatus, olisiko pako sittenkin ollut mahdollista.  

Kirja on toisaalta sotakirja, jossa sotahistorian sijasta korostuu naisen näkökulma. Toisaalta kirja on Sandrinen selviytymis- ja kasvutarina. Vaikka kirja kuvaa Sandrinen tarinaa, kirjan nimi on Vera. Vera on Sandrinen kaiken kasvun taustalla.

Kiitos Leena Lumi ihanasta kirjasta! 💗

Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Annelin kirjoissa ja Kirja hyllyssä.

Osallistun tällä kirjalla Jokken rauhan haasteeseen.

Helmikuussa luettua ja koettua

Hyvää alkanutta maaliskuuta! Meillä täällä Pohjois-Karjalassa eletään täyttä talvea. Maa on valkoinen ja hiihtämäänkin halutessaan pääsee. Aurinkoa on näkynyt joinakin päivinä.

Viime lauantaina auringonlasku Joensuun Hasanniemessä. Kuva oli eilisaamuna telkkarin sääkuvana.

Helmikuun luetut/kuunnellut kirjat:

1. Maria Anna: Trumpin kansa. Into. 2020.
2. Hédi Fried: Bodrin tarina. Sitruuna Kustannus. 2020.
3. Gabriel Korpi: West Endin tytöt. Books on Demand. 2020.
4. Heather Morris: Cilkan tarina. Aula & Co. 2020.
5. Anu Patrakka: Totuuden portaat. Into. 2020.
6. Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut. Teos. 2012.
7. Kimmo Matero: Ofrenda 4. Kalervo Lahdenmäki Meksikossa. Books on Demand. 2020.
8. Laura Lähteenmäki: Yksi kevät. WSOY. 2019. Äänikirja. Lukija Kati Tamminen.
9. Heikki Valkama: Laserjuuri. Tammi. 2018. Äänikirja. Lukija Toni Kamula.
10. Heidi Köngäs: Mirjami. Otava. 2019.
11. Laura Lähteenmäki: Yksi kevät. WSOY. 2018. Äänikirja. Lukija Kati Tamminen.
12. John Williams: Stoner. Bazar. 2015.

13. Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin. Teos. 2019. Äänikirja. Lukija Hanna Saari. Ei postausta.
14. Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho. Teos. 2018. Äänikirja. Lukija Elina Latva. Ei postausta.
15. Anja Erämaja: Imuri. WSOY. 2019. Äänikirja. Lukija Anja Erämaja. Ei postausta.

Tammikuun postauksessa kirjoitin, että tuli lukemisennätys 13 kirjaa, mutta nyt meni vielä paremmaksi: 15 kirjaa. Tämän kuukauden tulosta kiritti mm. ystävänpäivän maraton, jolloin tuli kuunneltua äänikirjoja yli 7 tuntia. Kirjoista kuusi on äänikirjaa. Mukana on 12 kotimaista kirjaa ja vain kolme ulkomaista. Kolme kirjaa on tuossa listassa sellaisia, joista en ole tehnyt postausta (viimeisinä mainitut), koska yksinkertaisesti en pitänyt niistä.

Helmikuuhun kuului neljä konserttia.

* Ystävänpäivän MPK:n Savo-Karjalan soittokunnan konsertti
* Pentti Hietasen ja Angelika Klasin Rakkaudella-konsertti
* Kaj Chydeniuksen ja Talvi-Maaria Turusen Rakkaudestakin lauluja -konsertti
* Jouni Someron Bach to you -pianokonsertti

Yksi elokuva: Parasite
Yksi Joensuun teatteriesitys: 9 hyvää syytä elää. 

Lisäksi vietimme huippuviikon Raumalla lapsenvahtitehtävissä. 

Raumalla. Siellä oli talviloman aika. Lunta ei ollut missään.

Viikonloppuna kävimme Valamon luostarissa Heinävedellä. Käyn siellä useita kertoja vuodessa.

Ihanaa alkanutta maaliskuuta teille kaikille!

Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä

Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä. Into. 2019. Ruotsinkielinen alkuteos: På sex meters djup. Suomentanut Anu Koivunen. Kansi: Emmi Kyytsönen. 274 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Vai ovatko joululahjat, jouluruoat ja muut kulttuurityöläisten mielestä pelkkää turhuutta? Augustin hymyili. - Kyllä he ovat aivan yhtä stressaantuneita kuin muutkin, mutta kukaan ei halua jättää juhlaa väliin. Tästä on puhuttu viikkokausia. Jopa kulttuuriministeri mainitsi ensi-illan aamulla radiossa." (s.9)

On joulukuu. Tukholma on jään peittämä ja kylmät tuulet puhaltavat kaupungin yllä. Tukholman oopperassa on Estrid ja Seth Kaavermanin kirjoittaman oopperan ensi-ilta. Tämä monitaitoinen aviopari on myös ohjannut ja lavastanut esityksen. Tukholman julkisuuden henkilöiden keskuudessa tätä oopperaa on odotettu pelolla ja uteliaisuudella jo viikkojen ajan. Huhujen mukaan esityksen juoni paljastaa tarkoin varjeltuja salaisuuksia paikallisista julkkiksista. Eivätkä paljastukset tähän oopperaan jää, lähiaikoina pariskunnalta on tulossa kirja, jolloin "julkisuuden henkilöillä on edessään todellinen teurastus." (s. 9) 

Mutta tapahtuu kummia, jokin menee pieleen. Kaavermanin pariskunta katoaa esityksen jälkeen. Kukaan ei tiedä katoamisesta mitään, kukaan ei ole kuullut mitään. Perheen tyttäret Nancy ja Tintin ilmoittavat vanhempiensa katoamisesta poliisille. Mediaa asia luonnollisesti kiinnostaa. Liittyykö katoaminen tulevaan kohukirjaan vai onko pariskunta piiloutunut saadakseen itselleen lisää julkisuutta?

Menee muutama viikko ja Gärdetin vanhustentalosta löydetään surmattuna vanha rouva Hjördis Martinsson. Hänet on tukehdutettu ja sen jälkeen hirtetty. Onko Kaavermanin pariskunnan katoamisella ja Martinssonin rouvan surmalla jotakin yhteistä, sitä joutuu selvittämään syyttäjänsihteeri Marinne Jidhoff yhdessä keskusrikospoliisin tutkijan Torsten Ehnin ja nuoren Augustin Madridin kanssa. "Hjördis Martinsson on etusijalla, mutta meidän on selvitettävä, liittyvätkö jutut toisiinsa. Martinssonin murha voi olla kosto, ja kosto voi liittyä Kaavermanien katoamiseen. Molemmissa jutuissa on takana suuria tunteita." (s. 96) 

Tutkimukset vievät Mariannen, Torstenin ja Augustinin moniin erilaisiin tilanteisiin ja tutustuttavat heidät Tukholman televisiomaailman ykköstekijöihin sekä tietodemokraattien puolueorganisaatioon. Tietodemokraatit on nuorisoryhmä, joka on erotettu ruotsidemokraattien nuorisojärjestöstä, koska puolueen nuorisojärjestö ei voi hyväksyä tietodemokraattien kansallissosialistista aatetta eikä myöskään väkivaltaista käyttäytymistä. Muutamassa kuukaudessa uusi tietodemokraattinen puolue on kasvanut nopeasti ja käy ilmi, että puolueella on käytössä runsaasti rahavaroja. Tätä äärioikeistolaista puoluetta johdetaan teräksenlujalla kurilla. Kun Marianne, Torsten ja Augustin joutuvat selvittämään vielä sijoitusyhtiöön ja osakekauppoihin liittyviä epäselvyyksiä, he tuntevat, että heidän aikansa ja työpanoksensa eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen. 

Rudberg on rutinoitunut kirjoittaja. Varmasti ja jouhevasti hän kuljettaa juonta niin, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä läpi koko kirjan. Pidin siitä, että juoni linkittyi ajankohtaisiin teemoihin. Kirja ilmestyi Ruotsissa vuonna 2016, jolloin ruotsidemokraateilla oli jo suuri suosio. Kirjassa ruotsidemokraattien emopuolue erottaa äärioikeistolaisen kansallissosialismia kannattavan nuoriso-osastonsa. Tästä tulee väistämättä mieleen perussuomalaisten nuorisojärjestö Suomessa. Perussuomalaisten emopuolue ei hyväksy fasismipuheilla kohahduttaneen nuorisojärjestönsä toimintaa. Jatkotoimenpiteistä emme vielä tiedä.  

Tämä on dekkarisarja, jossa ei mässäillä murhilla eikä raakuuksilla. Jos lukija kaipaa huikeaa jännitystä, ei kannata tarttua Rudbergin dekkareihin. Ihmissuhteet ovat kirjasarjassa merkittävässä osassa. Dekkarisarjan päähenkilö on syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff. Marianne on yli 55-vuotias varakas nainen. Hän asuu arvokkaassa talossa Östermalmilla eikä mistään ole puutetta. Hän oli jo jäämässä eläkkeelle miehensä Hansin kuoltua syöpään muutama vuosi sitten, mutta hänet saatiin houkutelluksi puolipäivätyöhön. Mariannella on kolme aikuista lasta. Pidän Mariannesta. Hän ei peittele yläluokkaisuuttaan eikä varallisuuttaan. Hyvä ruoka on tärkeää. "Rapusalaatilla päällystettyjä pieniä limppupaloja, ankanmaksamoussea ja rapeita näkkileipäneliöitä sekä mädillä ja kermaviilillä koristeltuja pieniä perunanpuolikkaita." (s. 55) Juomaksi vaikkapa vuoden 2013 Châteauneuf-du-Papea. Mariannen pieniä paheita ovat tryffelinougatkonvehdit ja tupakointi liesituulettimen alla. Marianne näyttäytyy inhimillisenä kaikkine normaaleine huolineen. Huoli lapsista, vaikkakin he ovat aikuisia, on jokapäiväistä. Huonoa omaatuntoa hän kantaa liikunnan puutteesta. Lenkille pitäisi lähteä useammin, jotta liikakiloja ei kertyisi. 

Kirjassa avataan nyt aiempia kirjoja enemmän myös Torstenin ja Augustinin yksityiselämää. Torsten kokee alkavan romanssin, mutta kun hän huomaa, että romanssi veisi aikaa työltä, ei auta muu kuin lopettaa suhde. Augustinin naissuhteessa ei ole kysymys hetkellisestä ihastumisesta. Augustin taitaa olla todella rakastunut.

Eleganttia jännitystä

Kuten kirja kansi lupaa, Rudberg tarjoaa tässäkin kuudennessa osassa eleganttia jännitystä. Kirjassa on miellyttävää kepeyttä, sopivasti minun makuuni. Jälleen kerran dekkarissa kaikki on kohdallaan ja tasapainossa, jännitys, juoni, yllätyksellisyys, henkilöhahmot ja sujuva kirjoittaminen. Ison plussan kirjailija saa selventävästä henkilögalleriasta kirjan alkuosassa. 

Rudbergin kirjojen nimissä käy ilmi, kuinka mones sarjan osa on kysymyksessä. Nyt kuudennessa osassa sukellamme kuuden metrin syvyyteen. Viekö seuraava osa meidät seitsemänteen taivaaseen?

Olen osallistunut Tukholmassa todella mielenkiintoiseen Lisbeth Salander -kävelyyn. Olisiko jo kysyntää Marianne Jidhoff -kävelyille Östermalmilla? 

Blogistania-2019-aanestys

Blogistanian kirjapalkinnot ovat suomalaisten kirjabloggaajien vuosittain äänestämä joukko palkintoja. Sarjoja on neljä: Finlandia kotimaisille kirjoille, Globalia käännöskirjoille, Tieto tietokirjoille ja Kuopus lasten- ja nuortenkirjoille.
Tässäpä Kirjojen kuisketta -blogin antamat äänet.

Blogistanian Finlandia 2019

JP Koskinen: Tulisiipi. Like. 2019.3  pistettä
Suvi Vaarla: Westend. WSOY. 2019. 2 pistettä
Terhi Rannela: Kiivaat. Karisto. 2019.1 piste.

Blogistanian Globalia 2019

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla. Sitruuna kustannus. 2019. 3 pistettä.
Rachel Cusk: Siirtymä. S&S. 2019. 2 pistettä.
Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi. Clifton-kronikka, osa 5. Sitruuna kustannus. 2019.1 piste.

Blogistanian Tieto 2019 

Ville Ropponen & Ville-Juhani Sutinen: Luiden tie. Gulagin jäljillä. Like.2019 . 3 pistettä.
Riitta Konttinen: Aino Sibelius. Siltala. 2019.2 pistettä.
Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta. Myllylahti. 2019.1 piste.