Timo Saarto: Kivikalmisto

Timo Saarto: Kivikalmisto. Karisto. 2019. Kansi: Mika Kettunen. 240 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Anders havahtui kellon kilkatukseen ja väisti Kulosaari-Brändon linjan raitiovaunua, joka kääntyi Elisabetinkadulta hänen eteensä. Hän jatkoi matkaansa kohti Vilhelminkatua. Samalla hän mietti, mihin oikeastaan oli ryhtynyt tarjoutuessaan tutkimaan Laniuksen murhaa." (s. 65)

Kiinnostuin Timo Saarron dekkarista Kivikalmisto viime vuoden Helsingin kirjamessuilla. Jone Nikula haastatteli Saartoa ja luotsasi keskustelun taitavasti sisällissodan aikaiseen Helsinkiin ja Suomenlinnan vankileiriin. 

Eletään sisällissodan jälkeistä aikaa Helsingissä kesällä 1918. Olot ovat levottomat, voittajat kuljettavat aseita mukanaan, Suomenlinnan vankileirillä kostotoimet ovat vertaansa vailla. Mutta tapahtumaköyhää tämä kesä ei ole. On rikoksia, joihin pitäisi löytää ratkaisu kuten esimerkiksi muinaishaudasta löytyneen ruumiin salaisuus. Poliisi pyrkii selvittämään, kuka tämä henkilö on ja miksi hänet oli laitettu hautaan. Suomenlinnassa vankina ollut miliisi Leo Vaara vapautetaan. Mutta pian hänet aiotaan vangita uudelleen, sillä epäilyt kohdistuvat Vaaraan, kun Suomenlinnan vartiopäällikkö Lanius murhataan. Erotettu poliisi Anders Autio ryhtyy selvittämään murhaa, koska on varma, että murhaaja ei ole Vaara.

"Hänen sanotaan saavan sanansa suoraan Jumalalta." (s. 22)

Samaan aikaan helsinkiläiset on valloittanut kaunis, valkoisiin pukeutuva horrossaarnaaja Mirjam Drifva. Ilmassa on todellista sähköä, kun hän saarnaa ja kehottaa ihmisiä tunnustamaan syntinsä. "Joka puolelta kuului ulinaa ja vaikerrusta. Ihmiset polvistuivat penkkirivien väliin, jotkut hakkasivat päätään vasten kirkon kivilattiaa. Ilmassa sinkoilivat pahat teot ja vääryydet, joihin kirkkovieraat olivat syyllistyneet." (s. 23). Niin suosittuja Mirjamin saarnat ovat, että Johanneksen kirkkokin täyttyy kerta kerran jälkeen lumoutuneista kuulijoista. Mirjamilla on oma versionsa maailmanlopusta. Perinteinen Raamattu on aikansa elänyt. Mirjam on saanut uuden ilmoituksen "taivaallisesta Raamatusta, ja osoitettu meille, jotka elämme maailmanpalon kynnyksellä." (s. 116)  Uuden ilmoituksen mukaan ei ole tarvetta noudattaa perinteisiä käyttäytymissääntöjä, esimerkiksi kuudetta käskyä ei enää tarvita. 

"Mitä hittoa oikein oli tapahtunut?" (s. 137) 

Sitten tapahtuu paljon. Mirjam yritetään murhata. Juoneen mukaan tulee valokuva, joka kiertää kädestä käteen ja joka aiheuttaa eripuraisuutta, vihaa, jopa murhia. Miksi komisario Asp ontuu? Aution pitäisi pystyä asettelemaan monet irralliset palaset yhteen oikeaan järjestykseen. Asiat selviävät, mutta vasta monen mutkan kautta. Taitavasti kirjailija sitoo monet juonikuviot yhdeksi kokonaisuudeksi. Lopuksi avautuu Mirjam Drifvan tausta, samoin selviää elokuussa vuonna 1916 löydetyn naisen salaisuus. 

Kirjassa on vetävä ja kiinnostava juoni, mutta eniten kuitenkin pidin kirjan tarjoamasta ajankuvasta. Kirja kuvaa hienosti sisällissodan jälkeistä aikaa. Helsinkiä tuntevat saavat kiinnostavaa tietoa 20-luvun Helsingistä. Kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä selvittäessään tapahtumien historiallisia taustoja. Henkilöiden käyttämä kieli ja arkipäivän elämä pienine yksityiskohtineen antavat uskottavuutta ajankuvaukselle. Mielenkiintoinen lisä tässä kirjassa on Helsingin kartta sekä Helsingin kadunnimet ja paikannimet vuonna 1918 ja nykyään. 

Kivikalmisto on Saarron rikosromaanisarjan itsenäinen jatko-osa. Aiemmin ilmestyneet kirjat ovat Kuoleman kuukausi ja Kevään varjo. Itse en ole lukenut aiempia kirjoja, joten jonkun aikaa meni ennen kuin tulin tutuiksi Anders Aution, Leo Vaaran, Konrad Aspin ja Mirjan Drifvan kanssa. Henkilöihin tutustumisen teki helpommaksi kirjan alussa oleva henkilöluettelo. Kirja oli hyvä lukukokemus ja voin suositella sitä erityisesti Helsingin historiasta kiinnostuneille.

Kirjan sisäkannen kartta Sörnäinen, Hermanni ja Kulosaari 1918