▼
torstai 5. maaliskuuta 2020
Anne Swärd: Vera
Anne Swärd: Vera. Otavan kirjasto. 2018. Ruotsinkielinen alkuteos Vera. Suomentanut Jaana Nikula. Kannen suunnittelu: Sara R. Acedo. 373 sivua.
Arpajaispalkinto
"Joka ilta minun on istuttava parvekkeella hänen kanssaan kaikkien nähtävillä. Kun tulee hämärää, hän vie parvekkeelle kynttelikön, kuin haluaisi kyläläisten näkevän meidät kunnolla." (s. 173)
Tartuin mielenkiinnolla tähän Leena Lumin blogista saatuun arpajaispalkintoon. Anne Swärd on minulle ihan uusi kirjailijatuttavuus. Kustantajan sivuilta selvisi, että häneltä on aiemmin käännetty kaksi kirjaa: Viimeiseen hengenvetoon (2011, Otava) ja Kesällä kerran (2012, Otava).
Verassa on aivan huikea aloitus, harvoin lukija pääsee tällaiselle häämatkalle. Kyseessä ovat Sandrinen ja Ivanin häät. Eletään sodan jälkeistä aikaa, "Nürnbergin oikeudenkäynti jatkuu yhä." (s. 16) Ivan on mahtisuku Cederin vanhin poika, mutta kuka on tuo sodan keskeltä ilmaantunut 17-vuotias lapsimorsian, ihmettelee hääväki. Vaikka Sandrine ei ole anopille mieluisa morsian, on suvulle kuitenkin tärkeää, että Ivanin elämälle saadaan kunnon kulissit. Mahtisuvulla pitää olla mahtihäät, päättää anoppi. Vaikka kovat pakkaset koettelevat ja hyytävät tuulet puhaltavat Tukholman yllä, häät järjestetään saaressa suvun kesähuvilalla. Matkan taittamiseen tarvitaan jäänsärkijä. Huvilalla kaiken kylmyyden keskellä pyritään pitämään tunnelmaa yllä, syödään hyvin, juodaan vielä paremmin. Ivanin veli vie morsiamen hurjaan tanssiin. Ja mitä tapahtuukaan - kureliiviin tiukasti nyöritetyn Sandrinen synnytys saa alkunsa. Syntyy terve tyttö, tyttö, jolla on sinistä sinisimmät silmät. Silmät, joita Sandrine ei halua nähdä. Anoppi on pettynyt, lapsen olisi pitänyt olla poika. Suku antaa tytölle nimeksi Vera.
Sandrine asuu Tukholmassa Cederien ylellisessä asunnossa, omassa huoneessaan. Kotiapulainen Vanna hoitaa Veraa. Se ei Sandrinea haittaa, hän ei halua mitään kontaktia tyttöönsä, ei halauksia, ei syliin ottoa, ei edes katsetta. Tyttöön liittyy niin paljon sellaista, mitä hän ei halua muistaa. Vanna hoitaa tyttöä hyvin, tyttö saa hyvää ruokaa, tytöllä on kauniita vaatteita, mutta äidin rakkautta hän ei saa. Sandrinen tausta avautuu pikku hiljaa. Sandrine on lähtöisin Ranskasta. Varaton perhe asui vuokra-asunnossa meren rannalla, mummo otti miehiä vastaan kirjaillun karjalaisen väliverhon takana, äiti kulki salaperäisillä reissuillaan sodanaikaisen vastarintaliikkeen toimijana, isä poikkesi satunnaisesti. Elämä oli yksinkertaista, mutta siitä huolimatta elämä oli hyvää. Sandrine ja hänen kaksi siskoaan rakastivat elämää.
Sitten äiti saa uuden tehtävän. Hänelle annetaan romuauto, jolla äiti tyttärineen huristaa Euroopan läpi kohti Puolan vuoristoa. Mutta sotaa he eivät pääse pakoon. "Me olimme muuttaneet sieltä mikä pian olisi Ranskan "vapaa vyöhyke" maahan, joka miehitettiin ensimmäiseksi, isän itäiseen kotimaahan. Me emme olleet muuttaneet sodan jaloista vaan kulkeneet suoraan sen jalkoihin." (s. 77) Äiti oli edelleen mukana maanalaisessa vastarintaliikkeessä. Hän oli harvoin kotona, ja siksi oli tyytyväinen, että tytöt katsoivat toistensa perään. Sandrine kuvaa sisaruksia. "Me olimme kovin erilaiset mutta silti erottamattomat - yksi tyttö jolla oli kolme päätä, joista jokainen kylläkin pystyi ajattelemaan itse, mutta silti tapasimme toimia yksissä tuumin. Kunnes Levi osui tielleni." (s. 143) Keskellä sotaa Sandrine löytää Levin, suuren rakkauden. Mutta natsit vyöryvät kaikkialle, he saavuttavat pienen vuoristokylänkin. He ottavat omansa, tekevät niin kuin tahtovat. Kaikkien on alistuttava, myös Sandrinen.
Kirja liikkuu useissa tasoissa avaten Sandrinen tarinaa pala palalta. Kirjan lukemisen jälkeen oli tunne, että tällaista taianomaista kirjaa en ole aiemmin lukenut. Miten kauniisti kirjailija osaakaan kirjoittaa, miten kauniisti runollinen kieli kietoo lukijan pauloihinsa. Swärdin kieli on kaikkiin aisteihin vetoavaa, miten äärettömän hienopiirteisesti hän kuvaa eri ympäristöjä, ranskalaista merenrantakaupunkia, puolalaista vuoristokylää ja äveriästä tukholmalaiskotia. Miten lähelle luontoon liittyvät kuvaukset tulevatkaan, lukija pystyy aistimaan meren aaltojen pauhun, tuulen huminan, mantelipuiden kukinnan, sulavan lumen tuoksun. Kirja on täynnä salaisuuksia, joista jotkut avautuvat, jotkut eivät. "Salaisuudet on pinottu päällekkäin huojuvaksi torniksi, siinä on paljon yhdelle illalle. Tämä perhe menee yli kaikkien rajojen salaisuuksineen ja konflikteineen. Valheita, skandaaleja, salaista vehkeilyä, mutta yhtä usein myös avointa peliä." (s. 251) Muutamat asiat kirjassa jäävät mietityttämään uskomattomuudellaan, mutta väliäkö niillä, kirjan kokonaisuus on se, mikä merkitsee.
Sandrinesta ja Cilkasta (Heather Morris: Cilkan tarina) löytyy paljon yhteistä. Toistuvasti sekä Sandrine että Cilka palaavat mielessään synkkiin sodanaikaisiin muistoihinsa, muistoihin, joita he eivät haluaisi muistaa. Vaikka he tietävät, että he olivat alistettuja eikä heillä ollut vaihtoehtoja, he tuntevat syyllisyyttä ja häpeää. Pelko menneen paljastumisesta on läsnä koko ajan. Naisten mielen sopukoihin hiipii ajatus, olisiko pako sittenkin ollut mahdollista.
Kirja on toisaalta sotakirja, jossa sotahistorian sijasta korostuu naisen näkökulma. Toisaalta kirja on Sandrinen selviytymis- ja kasvutarina. Vaikka kirja kuvaa Sandrinen tarinaa, kirjan nimi on Vera. Vera on Sandrinen kaiken kasvun taustalla.
Kiitos Leena Lumi ihanasta kirjasta! 💗
Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Annelin kirjoissa ja Kirja hyllyssä.
Osallistun tällä kirjalla Jokken rauhan haasteeseen.
Apua!, minun on pakko ostaa tämä, kerta laitoin arvontaan. Tällainen ei ole ensimmäinen kerta. Luin kahteen kertaan ja R. kerran ja ajattelin, että tämä on nyt koettu, mutta tämä ei ole ikinä ohi. Kaiken lisäksi nuo vuoristopaikat sijaitsevat Tatra-vuoristossa, jossa syksyllä 2015 vahingossa valitsimme matkalla hotelliin korkeimman ja vaarallisimman tien,kun valintoja oli kolme! Hirväe hernerokkasumu ja ...
VastaaPoistaTämä kirja on taikaa, sille ei vain voi mitään! Hyvä, että se tuli lukijalle, joka sitä arvostaa♥ Minusta kirjoilla pitää olla niille sopiva koti.
♥♥
Aivan, tämä kirja on niin taianomainen. Oli onni löytää tällainen aarre, kiitos blogisi.
PoistaTykkäsin tästä kirjasta kovasti, niin kuin muistakin Svärdin kirjoista.
VastaaPoistaKiva kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä. Minun pitää kyllä lukea nuo edellisetkin.
Poista