Vesa Vares: Luoti lehtitalossa.

 

Vesa Vares: Luoti lehtitalossa. Warelia. 2024. Päällys Markku Yli-Erkkilä. 378 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Olin tänä kesänä ensimmäistä kertaa Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa. Tapahtumassa oli tarjolla monia kiinnostavia haastatteluja ja kirjaesittelyjä. Haastateltavana oli mm. Vesa Vares, turkulainen poliittisen historian professori, jonka toinen dekkari Luoti lehtitalossa julkistettiin päivien aikana. Vareksen ensimmäinen dekkari Kuolema kasarmilla ilmestyi vuonna 2022. (Crime Time). Toisen kirjan kohdalla kustantaja on vaihtunut Wareliaksi. Vares on kirjoittanut runsaasti tietokirjoja. Niistä tuorein on Nuori Ben Zyskowicz: Suomettumisen vuodet (Otava 2023). Mieluista luettavaa oli sekin (linkki).

Luoti lehtitalossa -dekkarin tapahtumat sijoittuvat Turkuun. Lehtitalo on luonnollisesti Turun Sanomat, mitä muutakaan se voisi olla. Itse en valitettavasti tunne Turkua, mutta Turkua tuntevat pystyvät varmasti bongaamaan runsaasti tuttuja paikkoja. Kirjan päähenkilö on rikoskomisario Anne Sirkiä, Porista Turkuun muuttanut. Naispoliisit tuntuvat muuttavan pois Porista, niin kävi myös ylikonstaapeli Sanna Ritolalle Rake Tähtisen dekkarissa Menneisyyden arvet (Myllylahti 2023) (linkki). Mikä Porissa mättää? Siinäpä pohdittavaa.  

On vuosi 2010. Anne Sirkiä on saanut rikoskomisarion paikan Turun poliisista. Moni on hänelle katkera, mm. kollega ylikonstaapeli Mika Lakka, joka omasta mielestään olisi ansainnut ylennyksen. Mutta eipä voi Sirkiä aavistaa, millaisiin haasteisiin hän joutuu uudessa tehtävässä. Ensin löydetään kuollut mies tien reunasta, sitten Turun Sanomien poliittisen toimittajan autoa ammutaan. Kyseessä on Timo-Pekka Mustonen, jonka teräväsanaisista kolumneista kaikki eivät pidä. Oikeastaan kukaan ei saa armoa Mustoselta, kun hän tarttuu niin Turun valtuuston päätöksiin kuin ostoskeskuksen rakennuspäätöksiin. Mustonen on jo aiemmin saanut varsin runsaasti verbaalista palautetta, mutta kun toimittajalle tulleessa kirjeessä on luoti, päätoimittaja ottaa yhteyttä poliisiin. Ja nyt sitten vielä ampuminen autoa kohti. Autossa oli mukana lehdessä työskentelevä harjoittelija Riikka Kankaanpää. 

"Uusi työpaikka ei tosiaan alkanut helpoimman kautta", toteaa Sirkiä. Lisäkierteitä tulee vielä, kun eräs Turun vaikuttajanaisista loukkaantuu autopommiräjähdyksessä. "Täyttä painajaista, Anne mietti yrittäessään saada seuraavana yönä turhaan unta. Onko tämä vyyhti minulle jo liikaa? hän kysyi itseltään."

Työpaineet ovat kovat, mutta onnekseen Sirkiä tapaa sattumalta entuudestaan tutun Pertti Salmenkarin. Sirkiä ilahtuu tapaamisesta. Eikä tapaaminen jää yhteen kertaan. "Treffit. Ne treffit. Enää kaksi tuntia." Sirkiä nauttii Salmenkarin tapaamisista, mutta romanssi ei etene Sirkiän haluamalla vauhdilla.

Luin kirjaa mielelläni. Pidin Vareksen tavasta rakentaa ovela ja melko monimutkainen juoni. Kirjan keskivaiheilla oli hieman turhia rönsyjä, mutta onneksi palattiin pian murhatutkimukseen. Anne Sirkiästä en vielä osaa sanoa oikein mitään tämän yhden kirjan perusteella. Sirkiä tuntuu olevan lähes täydellinen nainen, ammattitaitoinen, liikunnallinen, kaunis, tarvittaessa teräväsanainen. Ehkä jatko-osissa hänestäkin löytyy jotakin säröä. Sirkiän reippaat kollegat Ida-Marika Fröldö ja Veera Iso-Hollo tulivat juonen myötä tutuiksi.  Mielenkiinnolla odotan läheisempää tutustumista myös Sirkiän miespuolisiin kollegoihin Mika Lakkaan, Jussi Virkkuun ja Arto Kokkoseen. Kiinnostavaa on myös nähdä, onko jatko-osassa murhien ja pahoinpitelyiden kohteina edelleen Turun hyväosaiset. Se jatko-osa on nimittäin tulossa. "Kaikille varoitukseksi: ei se tähän lopu."

Juonen vetävyyteen ja lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseen vaikutti suuresti Vareksen elävä kieli. On hienoa lukea kirjaa, jossa näkee, että kirjailija todella nauttii kirjoittamisesta. Vares toteaakin kiitoksissa, että dekkareiden kirjoittaminen on hyvää vastapainoa "faktoihin ja lähteisiin sidotulle tutkijalle". 

Kerrottuani muutamalle lukukaverilleni tästä Vareksen kirjasta olen huomannut, että Vesa Vares sekoitetaan helposti Jussi Varekseen, joka on Reijo Mäen dekkareiden yksityisetsivä. Molemmat ovat kyllä turkulaisia. 

PS. Kirja ilmestyy vain painettuna kirjana. 

Vesa Vares Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

 

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri. Punainen silakka. 2020. Suomentanut Raisa Porrasmaa. Kansi: Tony Eräpuro. 288 s.

Arvostelukappale kustantajalta

Japanilainen dekkaristi Keigo Higashino kuuluu suosituimpiin dekkaristeihin Aasiassa, ja on saanut paljon mainetta myös USA:ssa ja Euroopassa. Uskollinen naapuri -kirjasta tuli hänen läpimurtoteoksensa. Yksistään Japanissa sitä myytiin yli kaksi miljoonaa kappaletta. Kirja sai Suomen dekkariseuran ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan vuonna 2021.

Uskollinen naapuri ilmestyi suomeksi vuonna 2020. Minulta se on jäänyt täysin huomaamatta. Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa tänä kesänä sain arvostelukappaleen kirjasta Punaisen silakan myyntitiskiltä. Onneksi sain, sillä tutustuminen Higashinon tuotannon yhteen helmeen todella kannatti. 

Kirja on siinä mielessä ihan tyypillinen dekkari, että siinä tapahtuu murha ja murhaa selvittää poliisi. Tyypillisessä dekkarissa murhan tekijä saadaan selville - yleensä monien mutkien kautta. Niin tapahtuu myös Uskollinen naapuri -kirjassa, mutta asiat menevät hieman eripäin. Murha tapahtuu jo heti kirjan alkuluvuissa ja lukija on täysin tietoinen siitä, kuka on syyllinen. Kirjan jännite onkin siinä, miten murhaa selvitetään ja saadaanko murha ylipäänsä selvitetyksi. 

Yasuko Hanaoka on Misaton yksinhuoltaja. Entinen aviomies Togashi ei jätä Yasukoa rauhaan, vaan selvittää kerta toisensa jälkeen Yasukon työpaikan ja kotiosoitteen. Niin käy jälleen kerran - Togashi tunkeutuu Yasukon kotiin. Tulee riitaa ja Togashi kuolee. 

Äiti ja tytär ovat ihmeissään, mitä tehdä ruumiille. Apuun tulee seinänaapuri Ishigami, lukion matematiikan opettaja, joka ei tyydy vain lohduttamaan, vaan auttaa äitiä ja tytärtä konkreettisesti ruumiin hävittämisessä.

Murhan selvittäminen alkaa heti, kun ruumis löydetään. Tehtävä lankeaa Kusanagille ja Kishitanille, poliisiparivaljakolle. He pyytävät avukseen fysiikan apulaisprofessorin Manabu Yukawan. Käy ilmi, että Yukawa ja Ishigami ovat opiskelleet samanaikaisesti yliopistossa. Molemmat ovat lahjakkaita ja huippuälykkäitä matemaatikkoja. Lukija saakin nauttia kahden matemaatikon kissa ja hiiri -leikistä. Leikistä tulee testi, jolla mitataan, miten vahva syyllisten alibi on ja kuinka alibi kumotaan. Tapa, millä Yukawa käy opiskelukaverinsa Ishigamin harhautusten kimppuun, on todella kiinnostavaa ja jännittävää luettavaa. Yukawalla on ainutlaatuinen kyky lukea Ishigamin ajatuksia.

Kirja alkaa Ishigamin arjen lakonisella kuvauksella. "Ishigami lähti kotoa tavalliseen tapaan kahtakymmentäviittä vaille kahdeksan...Hän opetti sen (puiston) reunalla sijaitsevassa yksityislukiossa matematiikkaa." Tällä kuvauksella Higashino antaa Ishigamista vaikutelman tavallisena riviopettajana. Vasta myöhemmin käy ilmi, että Ishigami on huippulahjakas matemaatikko, jonka kyvyille olisi ollut kysyntää myös tieteen parissa. "Matematiikan kultasuoni uinui hänen mielessään, ja sen louhimiseen koko elämäkin olisi liian lyhyt."

Pidin Higashinon kirjoitustyylistä ja tavasta kuljettaa juonta. Juoni on huolellisesti rakennettu, se on vetävä eikä siihen sisälly yhtään tarpeetonta tarinalinjaa. Kirjailija haastaa lukijan pohtimaan moraalisia kysymyksiä ja oikeudenmukaisuutta. Kirja pitää lukijaa tiukassa otteessa arvoitukselliseen ja yllätykselliseen loppuun saakka, jolloin kaikki kääntyy ylösalaisin. Loppukohtausten myötä käy ilmi, että kyseessä ei ole vain poikkeuksellinen trilleri vaan myös rakkauskertomus.

Poikkeuksellisen tasokas dekkari on saanut arvoisensa käännöksen. Kirja on suomennettu suoraan japanin kielestä. Kääntäjä Raisa Porrasmaa, joka on kääntänyt mm. Murakamin teoksia, on tehnyt jälleen loistavaa työtä. 

Mikko J. Kiviluoto: Tomusta tuhkaksi

 

Mikko J. Kiviluoto: Tomusta tuhkaksi. Lector Kustannus Oy. 2024. Kansi Jyri Alanne. 208 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Sarjan kahdessa aikaisemmassa osassa Kiviluoto on kuvannut luksushoitokodin Casa Dementerian perustamista Algarven kauniisiin maisemiin Portugaliin. Korkean profiilin hoitokodin olivat perustaneet suomalaiset Carlos Mäkinen, entinen hipsteri-ravintoloitsija Helsingin Kalliosta, ja korkeasti koulutettu Vilna Ägras. Hoitokodin mainoslause lupaa paljon: Casa Dementeria - vain parasta ennen. Meillä sekä dementikot että lääkitys ovat parasta laatua.

Carlos on istuttamassa tammen tainta Casa Dementerian maille. Istutettuaan taimen hän toteaa: "Kasva isoksi, elä pitkään." Mutta eipä hän tiennyt eikä sitä voi arvata lukijakaan, millaisiin suuriin tapahtumiin ja mullistuksiin tämä istutustoimenpide johtaa. Tätä tapahtumien kokonaisuutta Kiviluoto kuvaa leikkimielisesti suurella antaumuksella ja huumorin pilke silmäkulmassaan pitäen lukijan koko ajan tiiviisti mukana tapahtumien pyörteissä. 

Tapahtumat saavat alkunsa, kun upporikas oligarkki Oleg Maxim Gorki haluaa perustaa sanatorion, jonka kohderyhmänä olisivat nykyiset ja entiset erittäin maksukykyiset oligarkit, poliitikot ja ammattitappajat. Suunnitelma on siis olemassa, paikka vain puuttuu. Omaisuutta on 10 miljoonan euron verran, harmi vaan, kun suurin osa omaisuudesta on kultaharkkoina. Mutta hätä keinot keksii. Olegin apuri on kardinaali Sergei, jonka suhteet ja diplomaattistatukset ovat Olegille äärettömän tärkeitä. Konttilaiva Siriuksen lastissa tulee Olegille kahdeksan WC-pönttöjä sisältävää konttia. Eivätkä ne olekaan mitä tahansa WC-pönttöjä. Pönttömallit ovat luonnollisesti nimetty, on Perestroika, Navalny, Breznew, Gulak ja huippuna vielä sähkölämmitettävällä istuimella varustettu Tsar-bomba. Ja kaiken kukkaraksi pöntöt ovat täyttä kultaa. 

Carloksen ja Olegin suunnitelmat menevät ristiin, kun Carlos haluaa perustaa istuttamansa tammen ympäristöön luonnonsuojelualueen, ehkäpä myöhemmin myös voimalan ja puhdistamon, mutta tätä samaa maa-aluetta hamuaa myös Oleg. Sillä välin Vilna lähtee apureineen etsimään maanalaisesta luolastosta korsikalaisorjan Theresan hautaa. Vilna haluaa järjestää hänelle kunnon hautajaiset. "Historia voi vaipua unhoon, mutta se ei katoa. Historia löytyy maan alta, ja joskus se työntyy sieltä takaisin maan pinnalle." Ja kuinka ollakaan, Vilna apureineen löytää katakombeista hautakammion. Aloitetaan kaivaukset ja muutaman metrin alta löytyy kammio. Ja millainen aarre sieltä löytyykään! "420 amforaa mädätetystä kalasta valmistettua garum-kastiketta."

Koetaan vielä monta monimutkaista kiemuraa, kunnes ollaan tilanteessa, jolloin Vilna voi huokaista."Carlos kultaseni. Me taisimme taas selvitä. Olisipa joskus vuosi tai pari, ettei kukaan kiinnostuisi Casasta tai meistä. Me hoitaisimme omat asiamme, he eli kaikki muut omansa."  

Kirjan genre lienee veijariromaani tai seikkailuromaani, mutta olipa genre mikä tahansa, teksti osui ja upposi. Kiviluodon teksti on riemullista luettavaa. On leikkimielisyyttä, mustaa huumoria, herkullisia romaanihenkilöitä, kauniita maisemia ja hulvattomia juonen tapahtumia.

Jyri Alanteen kansi on tyylikäs. 

Karin Härjegård: Tuntureita, vohveleita ja sydämenasioita #naistenviikko2024

 

Karin Härjegård: Tuntureita, vohveleita ja sydämenasioita. Sitruuna. 2024. Ruotsinkielinen alkuteos Kallbaderskan bland fjällen. Suomentanut Suvi Koskiniemi. 429 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Niin, mitä oikeastaan haluan? Pidemmällä tähtäimellä? Tästä lähin ja tulevaisuudessa? En tiedä enää mitään. Tulevaisuuteni, joka aina ennen on ollut etukäteen määritelty, suunniteltu, jäsennelty, järjestetty, on nyt täysi sekamelska. Tuntuu kuin elämäni arpakuutiota olisi heitetty ja sen antama numero ja koko muoto olisivat muuttuneet joksikin aivan muuksi kuin aiemmin."

Helena, nelikymppinen opettaja, valmistaa päivällistä ja odottaa miestänsä Martinia kotiin. Heidän on määrä juhlistaa Martinin 48-vuotissyntymäpäivää. Mutta Martinia ei kuulu. Sitten puhelin soi, mutta soittaja ei ole Martin, vaan Pia, Helenan opettajakollega. Kollegan viesti romahduttaa Helenan. Pia kertoo, että Martinilla ja hänellä on ollut suhde jo pari vuotta. Helena ei saata uskoa tätä todeksi. "Onko Martin ollut uskoton? Martin, minun turvani, kallioni. Maailman ainoa ihminen, johon olen luottanut täysin ja kokonaan. En kykene ymmärtämään sitä. Sitä on mahdotonta käsittää."

Avioliiton aikana Helena on tukeutunut täysin Martiniin. Yhdessä he - Helenan ymmärryksen mukaan - ovat tehneet kaiken, sisustaneet talon, teettäneet ison remontin, matkustelleet, päättäneet olla hankkimatta lapsia. Helena on ollut ymmärtäväinen, mm. Martinin kuntosalikäynnit ovat olleet välttämättömiä urheilevalle miehelle. Kaikki saa nyt selityksensä. Mitä tästä eteenpäin? Koulun kevätlukukausi on päättymässä, mutta yhteiseen kotiin Helena ei voi jäädä. Sopivasti vanhempi kollega Sonja kertoo, että hän haluaa vuokrata Tänndalenissa olevan mökkinsä kesäksi. Helena tarttuu tarjoukseen jo siksikin, että seutu on hänelle tuttua lapsuudesta, jolloin hänen perheensä vietti lomia näissä maisemissa. 

Sonjan pienessä ja vaatimattomassa mökissä Helena potee masennusta ja on epätoivoinen. Pettymys Martinia kohtaan on niin valtava, ettei hän jaksa uskoa huomiseen. Pikkuhiljaa hän heräilee synkistä ajatuksistaan ja pohtii omia elämänvalintojaan. Mieleen nousevat myös isosisko Kattiksen kuolema ja kireät suhteet isään ja äitiin. Muistojen myötä tulee suru, joka tuntuu olevan liian suuri kohdattavaksi. Olisiko mahdollista saada suhteet vanhempiin vielä korjatuiksi? Entä onko hän omimmillaan opettajana? Miksi hän on siirtänyt syrjään oman haaveensa vaikkapa ravintolan perustamisesta, koska hänelle ruoanlaitto on harrastuksista rakkain?

Helena tuntee, että kävelyt luonnossa ja tunturipoluilla selventävät ajatuksia. Muuta ajateltavaa Helena saa kohdatessaan vohvelikahvion Louisen, nuoren ja energisen naisen, joka antaa Helenalle mahdollisuuden tuurata vohvelikahviossa. Helena huomaa pitävänsä tästä työstä. Lohtua ja  ymmärrystä antaa myös viisas ja paljon elämää nähnyt Sonja. 

Tässä on mitä mainioin feelgood-kesäkirja. Kirja on viihdyttävä ja sydäntä lämmittävä. Tarina pitää sisällään monenlaisia tunteita, ystävyyttä, surua, tuskaa, lämpöä ja rakkautta. Kyse on itsensä ja uusien alkujen löytämisestä, jolloin ei voi välttyä menneisyyden kipeiden asioiden kohtaamiselta. Helenan tulevaisuus jäi kiinnostamaan, eli jos kirjalle tulee jatko-osa, se menee ilman muuta lukulistalleni. 

Kirja on voittanut Ruotsissa Vuoden feelgood-palkinnon vuonna 2022. Näin tuomaristo sanoi kirjasta:

"Syvästi koskettava tarina, joka täyttää lukijan toivolla ja uskolla uusiin mahdollisuuksiin."

Karin Härjegård asuu tunturimaisemissa Duvedin kylässä Ruotsissa. Kirjoittamisen ohella Härjegård toimii pappina Åressä.

Vaseem Khan: Kuolema koittaa keskiyöllä

Vaseem Khan: Kuolema koittaa keskiyöllä. Persis Wadia ratkoo 1. Sitruuna. 2024. Englanninkielinen alkuteos Midnight at Malabar House. Suomentanut Inka Parpola. 349 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

On uudenvuodenaatto Bombayssa vuonna 1949. Britit olivat luovuttaneet vallan Intialle vuonna 1947. Nyt Intia on vapaa maa ja siitä on tulossa maailman suurin tasavalta. Kaikki ovat valmiita hyväksymään perustuslain vajaan kuukauden kuluttua.  

Persis Wadia, komisario Intian poliisivoimissa, tekee työvuoroaan Malabar Housen kellarihuoneessa uudenvuodenaattona. Keskiyöllä tulee puhelu ja ilmoitus murhasta. Brittipoliitikko Sir James Herriot on murhattu raa'asti omassa kodissaan Laburnum Housen kartanossa, jossa oli meneillään uudenvuodenaaton suuret naamiaisjuhlat. Vaikka Persis ei vielä tiedä murhasta yhtään sen enempää, hän päättää, että hän ratkaisee murhan, vaikka tietää jo etukäteen, että tulee kohtaamaan monenlaisia ongelmia. Persisin pitää näyttää, että hän pystyy tähän. Hän on nimittäin kuullut niin paljon vähättelyä itsestään. Varmasti ennakkoluuloihin on syynsäkin, koska Persis on ensimmäinen naispuolinen rikosetsivä koko Intiassa. Persisin työpaikaksi on määrätty Malabar House, "kelvottomien kolonna", jonne tungetaan syystä tai toisesta epäonnistuneita poliiseja.

Murhapaikka Laburnum House on Persisin mielestä "kaksikerroksinen kubistinen hirvitys". Käy ilmi, että Sir James oli ammuttu ja jätetty alastomaksi vyötäröstä alaspäin. Asetta ei löydy eikä löydy alushousujakaan, ja kassakaappikin on tyhjä. Persis haluaa haastatella naamiaisiin osallistuneet vieraat, mutta sitä pidetään ennenkuulumattomana. "Sir Jamesin vieraslista koostuu kaupungin, ellei peräti koko valtion, vauraimmista ja vaikutusvaltaisimmista ihmisistä. Heitä ei voi kohdella murhatutkinnan epäiltyinä." 

Alkaa johtolankojen etsintä. Käy ilmi, että Sir James oli mies, joka pyrki kohti yleistä hyvää ja sitä tehdessään otti mielellään hyödyn myös itselleen. Persis haastattelee lukemattomia tärkeitä ja korkea-arvoisia virkamiehiä, mutta hän on varma, että moni jättää totuuden kertomatta. Monet kerrat Persis tutkii Sir Jamesin huoneesta löytynyttä paperilappua, jossa on nimi ja omituinen merkkijono. Persis tietää, että siinä on avain johonkin tärkeään. Käy ilmi, että Sir James oli työskennellyt hallituksen toimeksiannosta ja tutkinut jaon aikana suoritettuja hirmutekoja. "Siirtyäksemme tulevaisuuteen meidän on ensin haudattava menneisyys. Sitä Sir James meidän puolestamme teki." Ei riitä, että Persis kartoittaa Sir Jamesin tekoja Bombayssa, vaan hänen on tehtävä eksoottinen junamatka Amsitsariin ja Pandialaan selvittääkseen Sir Jamesin talousasioita. Ennen kuin murha selviää, kirjailija on punonut tarinan loppuun aikamoisia twistejä.

Persis on mahtava nainen, älykäs, sinnikäs, itsepintainen, kunnianhimoinen, tarmokas, mutta myös hyvin äkkipikainen. Tällaistä rikosetsivää harvoin tapaa. Kirjan henkilögalleria on laaja ja monet heistä jäävätkin melko kaukaisiksi. Parhaiten tutustuin Persisin ohella erikoiseen ja kiinnostavaan Archie Blackfinchiin, Suur-Lontoon poliisitoimen kriminalistiin, jonka tehtävänä on toimia virkamiesten neuvonantajana itsenäisyyden alkuaikoina. 

Monikasvoinen Intia näkyy ja kuuluu kirjassa. On helppo aistia intialainen tunnelma, väen paljous, uskontojen moninaisuus, kerjäläiset, köyhyys, lehmät kaduilla, lannan tuoksu, tungettelevat kaupustelijat, täpötäydet junat, ihmisten tuijottelu, valtava liikenne polkupyöräriksoineen ja toisaalta limusiinit ja kalliit kaupat sekä myös ökyrikkaat talot ja kartanot, joiden asukkaat, mm. yritysmogulit ja julkkikset, halusivat eristäytyä kuohuvista mullistuksista. Bombay, nykyinen Mumbai, on kiinnostava valinta tapahtumapaikaksi. Persis kuvasi kaupunkia hyvin kosmopoliittisena, siellä näkyi monia eri kansallisuuksia ja monia eri uskontoja. Historia näyttäytyi mm. rakennuksissa, joissa brittiläinen arkkitehtuuri yhdistyi portugalilaisiin juuriin. 

Kirjassa on vahva yhteiskunnallinen ote. Pidin tavasta, jolla Khan vie lukijan läpi Intian monimutkaisen historian. Brittihallinnon lähteminen aiheuttaa monenlaisia tunteita. "...taloudelliset välttämättömyydet sitoivat Intian Britanniaan ja sitoisivat vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ja sitten olivat vielä muistot, yhteiset muistot, joista monet olivat tuskallisia mutta eivät kuitenkaan kaikki." Vuonna 1947 toteutettiin melko tuskallinen ja väkivaltainen Intian jako, jolloin muodostettiin Pakistanin valtio pääosin muslimeja varten. Kukaan ei voinut aavistaa, millaista yhteisöväkivaltaa seurasi, kun Radcliffe-linja julkistettiin. Kirjasta muodostuikin yhtä lailla rikoskertomus kuin historian oppitunti. Luonnollisesti kohta taaksejäävä brittihallinto puhututti intialaisia. Eikä kaikki ollut niin yksinkertaista kuin olisi voinut ajatella. 

Joskus rikoskirjassa kuvatut historialliset tapahtumat uhkaavat jarruttaa juonen kulkua, mutta tässä kirjassa ei niin tapahtunut. Päinvastoin, kirjailija kutoo Intian kannalta tärkeitä tapahtumia taitavasti tarinaan. Teksti on elävää, ja lukijan onkin helppo visualisoida mielessään juonen tapahtumat.

Kirja on ensimmäinen osa Khanin historiallisessa mysteerisarjassa Persis Wadia -ratkoo. Toivon, että jatko-osatkin suomennetaan. Jos näin käy, ne päätynyt takuuvarmasti lukulistalleni. Suosittelen kirjaa monenlaisille lukijoille, Bombayn ja Intian ystäville, Intian lähiajan historiasta kiinnostuneille ja luonnollisesti myös dekkareiden ystäville. Plussaa kartasta, joka kuvaa Intian jakoa vuonna 1947.

Mark Sullivan: The Last Green Valley (Kohti vihreää laaksoa)

 

Mark Sullivan: The Last Green Valley. Lake Union. 2021. 445 sivua. (Kohti vihreää laaksoa)

Eletään toisen maailmansodan aikaa vuonna 1944 pienessä Freidenstalin kylässä Ukrainassa. Stalinin joukot tunkeutuvat maahan jättäen jälkeensä tuhoa, pelkoa ja kauhua. Emil ja Adeline Martellilla on kaksi mahdollisuutta, joko jäädä neuvostoarmeijan armoille tai lähteä saksalaisjoukkojen mukaan. Saksalaiset lupaavat turvaa puhdasverisille saksalaisille, joita mm. Martellit ovat, koska heidän esivanhempansa tulivat aikoinaan viljelemään maata Ukrainaan. Martellit pakkaavat vaatimattoman omaisuutensa hevosvaunuihin. Mukaan pakomatkalle lähtevät perheen kaksi poikaa Will ja Walt sekä Adelinen äiti ja sisko sekä Emilin vanhemmat.

Vastoinkäymisten täyttämä matka on äärimmäisen rankka. Martellit kärsivät, he pelkäävät ja he surevat. Heidän on luovutettava omaisuutensa ja hevosensa, heidän on matkustettava täpötäysissä junavaunuissa, riisuuduttava alasti, käytettävä tapettujen juutalaisten vaatteita ja asuttava Puolassa taloissa, joissa juutalaiset aikoinaan olivat asuneet. Mutta he kestävät. Jollakin tavoin he onnistuvat löytämään pieniä ilon hetkiä ja toivon kipinöitä, joita he vaalivat yrittäessään pysyä hengissä. Yksi toivon kipinöistä on Adelinen haave päästä kauniiseen vihreään laaksoon, jossa virtaa mutkitteleva joki. Ei edes Adeline tiedä, missä sellainen paikka on, mutta se ei ole oleellista. Tärkeintä on, että he tarvitsevat unelman, johon voi tarttua. 

Kun liittolaiset lähestyvät, Emil erotetaan perheestään ja viedään vankileirille hävittämään ruumiita ja sittemmin jälleenrakennustöihin. Hänen rakkautensa Adelinia kohtaan pitää hänet elossa. 

"If you must look back, try to find the beauty and the benefit in every cruelty done to you. If you must think about the future, try to have no expectations about it."

Martellin perheen tarina on osoitus, millainen voima rakkaudella ja päättäväisyydellä on. Mikään ei ole yksinkertaista eikä helppoa, mutta monen vuoden jälkeen perhe on jälleen yhdessä ja pääsee matkaamaan kohti vihreää laaksoa, joka löytyy meren tuolta puolen, USA:n Montanasta. 

The Last Green Valley perustuu tositapahtumiin. Kirjailija kuuli tämän tarinan vuonna 2017, kiinnostui tästä, matkusti Eurooppaan ja kulki Martellien matkan nykyisen Moldovan, Romanian, Unkarin, Tšekin ja Puolan halki. Kuulemaansa ja kokemaansa pohjautuen kirjailija rakensi historiallisiin tositapahtumiin pohjautuvan fiktiivisen tarinan täyttäen aukot kiehtovilla, mutta kuvitelluilla yksityiskohdilla ja tapahtumilla. Kirjailija toteaakin: "What you are about to read, then, is not narrative nonfiction, but historical fiction based on an extraordinary tale of World War II and its aftermath."

Huolellisesti luodut henkilöhahmot heräävät eloon kirjan sivuilla. Lukija pystyy tuntemaan ja kokemaan kaikki epätoivon, kauhun ja myös onnellisuuden tunteet, joita Emil ja Adeline tunsivat. Kukaan ei voi olla ihailematta Adelinen uskoa ja ehdotonta rakkautta perhettään kohtaan. Suosikkihahmokseni tuli rakastettava ja viisas korpraali Gheorghe. Todellisesta korpraali Gheorghesta kirjailija toteaa: "The real Corporal Gheorghe was, without a doubt, one of the more remarkable and enlightened individuals I have ever had the privilege of meeting."

 

"What you seek is what you will find, but only if you hunt it with all your heart and mind." 

"Not always," Emil said. 

"Always," Corporal Gheorghe insisted.

Kirja on arvokas lisä toisen maailmansodan kirjallisuuteen. Kirjan lopussa on kiinnostava valokuvaliite sekä havainnollistava kartta perheen pakomatkasta.

Pidin paljon tästä kirjasta. Lukukokemustani vahvisti se, että luin kirjan alkuperäiskielellä. Tosin vielä vahvempana ja koskettavampana tarinana minulle avautui Pino Lellan uskomaton tarina kirjassa Palavan taivaan alla (Sitruuna 2019). (linkki) The Last Green Valley ilmestyi suomeksi vuonna 2022 nimellä Kohti vihreää laaksoa (Sitruuna) Arto Konttisen suomentamana.

JP Koskinen: Ukkoslintu

 

JP Koskinen: Ukkoslintu. Like. 2024. Kannen suunnittelu Tommi Tukiainen. 400 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

"Sodassa on aina monta totuutta. Ensinnäkin, kaikki osapuolet ovat oikeassa. Kaikki puolustavat vain oikeuksiaan, kukaan ei halua mitään sellaista, mikä ei kuulu heille. Jos joku on rikkonut sopimuksia, sen on tehnyt vastustaja. Tai sitten on käynyt niin, että on ollut pakko rikkoa sopimuksia, koska vastustaja olisi pian rikkonut niitä ja saanut siitä etua. Kaikkea tätä kuunneltuani luulen, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Se joko ammutaan tai se pakenee tavoittamattomiin."

JP Koskisen Haukansilmässä (Like 2021) Kuuran perhe oli jättänyt Suomen suuriruhtinaskunnan 1860-luvulla ja lähtenyt etsimään parempaa tulevaisuutta meren takaa Amerikasta. Ensin perhe asettautui New Yorkiin, sittemmin suunnattiin kohti länttä aina Kansasiin asti vielä paremman elämän toivossa. 

Nyt eletään vuotta 1915. Kuuran perhe asuu Duluthissa Minnesotassa. Perheen veljeksistä nuorempi 16-vuotias Janne eli amerikkalaisittain James Frost kirjoittaa juttuja Duluth News Tribuneen, isoveli Timo on kiinnostunut automobiileista, kun taas isä uskoo vielä hevosvoimaan. Jannen mieli tekee maailmalle. Niinpä nuoren miehen tie käy kohti New Yorkia taskussaan suositus Tribunen päätoimittajalta sekä isältä saatu rahakirjekuori ja mielessään The New York Timesiltä saatu kutsu tulla paikalle. "Olin kuusitoista ja omillani," toteaa Janne ja lähtee luottavaisena kohti suurta maailmaa. 

Paikka The New York Timesin toimittajana tarjoutuukin Jannelle, mutta nuorta toimittajaa kiinnostaa enemmän Euroopassa riehuva maailmansota. Lehden toimitukselle Janne sanoo: "Haluan lähteä Eurooppaan. Kun Yhdysvaltain joukot saapuvat sinne, olen jo tutustunut olosuhteisiin ja pystyn tekemään juttuja, joista on meille kaikille apua". Niin Jannesta tulee The New York Timesin sotakirjeenvaihtaja. 

Ranskan rintamalle Jannen kaveriksi tulee chiricahua-apassi Nuori Hirvi, jolta Janne saa intiaaninimen Ukkoslintu. Joka paikassa näkyy sodan aiheuttamaa sekasortoa. "Paljon miehiä, paljon tykkejä, paljon aseita ja ammuksia. Paljon kuolleita." Itärintamalla, missä näkyy jo alkavan vallankumouksen merkkejä, Janne matkaa Punaisen Ristin ambulanssikyydissä. Epätoivoissaan Janne hakkaa kirjoituskonettaan milloin vain saa siihen mahdollisuuden.  

Mutta The New York Times ei ole tyytyväinen Jannen reportaaseihin. Lehti olisi halunnut rintamakuvauksia, eikä Jannen filosofisia pamfletinomaisia pohdintoja. Janne kutsutaan kotiin ja sotakirjeenvaihtajan pesti muuttuu rikostoimittajan tehtäväksi. Janne saa kokea, että myös amerikkalaisen yhteiskunnan pinnan alla kuohuu. Ay-liikkeen aktivisteja uhataan tai jopa tapetaan. Lopulta Janne joutuu tekemään oman ratkaisunsa tulevaisuuden suhteen. 

Ukkoslintu on kolmas osa sarjaa, jossa aiemmin ovat ilmestyneet Tulisiipi, joka oli myös Finlandia-ehdokkaana sekä Haukansilmä. Olen viihtynyt kaikkien näiden parissa. Kirjoissa yhdistyy laaja taustatyö sekä elävä ajan ja paikan kuvaus. Koskinen kirjoittaa kiinnostavaa ajankuvaa 1920-luvun USA:sta, jolloin Janne oli todistamassa mm. ay-liikkeen heräämistä, New Yorkin kaupunkikuvan muuttumista, automarkkinoiden kasvua ja Charles Lindberghin lentoa yli Atlantin. Tarinassa on sopivassa suhteessa yhteiskunnallisia ilmiöitä, historiallisia faktoja, kiinnostavia henkilösuhteita ja hieman myös romantiikkaa. Kirjan päähenkilöstä Jannesta tuli ystäväni. Pidin hänestä, hän on sympaattinen, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon uskova, yksin viihtyvä pohdiskelija.

Koskinen hallitsee mukaansatempaavan tarinankerronnan. Sujuva ja kaunis kieli kantaa ja kirjaa on helppo lukea. Kirjan teemat ovat ajankohtaisia yhä tänäkin päivänä. Ukkoslintu tarjoaa tasaisen varman jatko-osan Tulisiivelle ja Haukansilmälle.

Nita Prose: Huonesiivooja

 

Nita Prose: Huonesiivooja. Bazar. 2022. Englanninkielinen alkuteos The Maid. Suomentanut Katariina Kallio. 335 sivua.

Molly Gray on perusteellinen ja huolellinen siivooja, varmasti kaikkien työnantajien ihannetyöntekijä. Hänen työpaikkansa on ylellinen Regency Grand -hotelli. Miten onnellinen Molly onkaan tästä työpaikasta. "...jokainen työpäivä on minulle ilo. Synnyin tekemään tätä työtä. Rakastan siivoamista. Rakastan siistijän kärryäni ja työasuani." Kun Molly tulee aamulla töihin ja pukee ylleen työasunsa - häikäisevän valkoisen, tärkätyn paitapuseron ja hyvin istuvan, kyykistymistä helpottavan stretchistä tehdyn mustan kynähameen - hän tuntee olevansa kokonainen. Riisuttuaan työvaatteet yltään päivän päätteeksi Molly on "alaston, suojaton, suttuinen".

Molly on kiitollinen mummilleen kaikesta siitä, mitä hän on mummilta oppinut. Molly tuntee olevansa epävarma ja haavoittuvainen sosiaalisissa tilanteissa. Hän tuntee tekevänsä keskusteluissa etikettivirheitä, tulkitsee väärin keskustelukumppaneiden kehonkieltä eikä löydä oikeita sanoja. Mummin ansiota on, että Molly oli selvästi kehittynyt toimimaan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, mutta nyt mummi on kuollut. Heidän yhteinen asuntonsa tuntuu "ontolta, elottomalta ja tyhjältä". 

Molly suree mummiaan, mutta on onnellinen, että hänellä on ihanteellinen työ ja työpaikka, jossa hänen ammattitaitoaan arvostetaan. Mutta eräänä aamuna kaikki muuttuu. Molly menee herra ja rouva Blackin sviittiin. Siellä on aina ilo käydä siivoamassa. Rouva Black vaihtaa mielellään muutaman sanan Mollyn kanssa ja ison tipin saaminen on enemmän kuin tervetullutta, koska mummin kuoltua Mollyn talous on todella tiukalla. Tällä kertaa käynti sviitissä ei ole tavanomainen, herra Black nimittäin löytyy kuolleena sängystään. Seuraa normaalit toimenpiteet, kutsutaan poliisi ja aloitetaan kuulustelut. Molly kutsutaan kuulusteluihin, totta kai, koska olihan hän se, joka löysi herra Blackin kuolleena. Käy ilmi, että kuolema ei ollut luonnollinen. Rouva Giselle Blackia, herra Blackin nuorta toista vaimoa epäillään, mutta yht'äkkiä Molly ymmärtää, että hänkin on epäilyksenalainen. 

Kirjan juoni ei juuri hetkauta suuntaan eikä toiseen. Lukijalla on vahva aavistus lopputuloksesta jo melko varhaisessa vaiheessa. Juoni ei todellakaan ole tämän kirjan juttu, mutta murhamysteeeriltä olisin odottanut enemmän. Kirjasta muodostui kuitenkin melko viihdyttävä lukukokemus. Mollyn persoona on kirjan juju. On todennäköistä, että Mollyn käyttäytymisessä on autistisia piirteitä, vaikka sitä ei suoraan sanotakaan. Tuskin kukaan voi olla pitämättä tästä sympaattisesta ja ihastuttavasta nuoresta naisesta.

Huonesiivooja on Prosen esikoisteos. Teksti on sujuvaa ja helppoa luettavaa. Kiitokset myös Katariina Kalliolle oivallisesta käännöksestä. Elokuvakin on tulossa tästä kirjasta. Päähenkilöä esittää Florence Pugh.

Maritta Hirvonen: Allegro barbaro

 

Maritta Hirvonen: Allegro barbaro. Stresa. 2024. Kannen kuva Timo Kanerva Für Maritta 2012. 235 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

Pari vuotta sitten luin Maritta Hirvosen esikoisromaanin Komediantit (Stresa 2020) (linkki). Pidin kirjasta paljon ja totesinkin, että kirja oli mielestäni yksi syksyn 2020 parhaista esikoiskirjoista. Odotukseni uuden kirjan suhteen olivat korkealla. Enkä pettynyt, päinvastoin, pystyin vain toteamaan, että Maritta Hirvonen on varmaotteinen ja taitava kirjailija, joka luo tarinaan otteessaan pitävää intensiteettiä, joka ei jätä lukijaa edes kansien sulkeuduttua.

Allegro barbarossa on runsaasti yhtymäkohtia Komediantteihin, vaikka kyseessä ei olekaan jatkoteos. Komedianteissa kuvataan Schreierin sirkuksessa työskentelevien elämää ja työtä. Myös tämän kirjan päähenkilö Péter Szigeti työskenteli Schreierin sirkuksessa, mutta sirkuksen toiminta piti lopettaa pandemian seurauksena.

Péter lähtee Unkariin, yksin, ilman rakkaiden sirkuslaisten tukea. Mutta onneksi Unkarissa asuu ihana ja sydämellinen isotäti Márta, jonka luo Peter pääsee asumaan. Péter kulkee ympäri Budapestia, katselee maisemia, katselee rakennuksia, katselee ja tarkkailee ihmisiä sekä kuvaa. Ottaa tuhansia valokuvia, kelpuuttaa niistä muutaman, mutta onko niihin vieläkään saatu vangituksi todellisen tilanteen tunnelma? Péterin tavoitteena on pyrkiä valokuvaopintoihin Berliinissä. Onko tavoite liian utopistinen, pohtii Péter. Mutta, hän palauttaa mieleensä, on pidettävä kiinni sirkusasenteesta. "Sen, että ei kysellä osataanko ja uskalletaanko, vaan mennään ja harjoitellaan. Harjoitellaan, harjoitellaan. Astutaan esiin."

Kuvaamisen ohella Péter tutkii ja tutustuu sukunsa historiaan. Myös Péterin isoisä oli työskennellyt Schreierin sirkuksessa. Miten isoisä oli päätynyt sinne? Péter tietää, että isoisä oli lähtenyt Unkarista kansannousun vuonna 1956, mutta miten hän oli päätynyt sirkukseen? Isoisän ystävältä Péter saa kuulla: "Isoisäsi oli vähän kuumakalle, ja puoluetta hän halveksi. Kun hän ei saanut järjestää näyttelyitä eikä muutakaan tukea tullut, hän ryhtyi harjoittelemaan sitä telinevoimisteluaan kuin hullu. Suunnitteli kai länteen muuttamista jo silloin."

Yksi Komedienttien päähenkilöistä oli Arabella, juutalaistyttö, joka löysi kodin Schreierin sirkuksesta. Tässä kirjassa tapaamme Arabellan, mutta vain kirjeiden kautta. Kirjeissä hän kertoo elämästään ja juuristaan. Kukaan ei tiennyt mitään Arabellan juutalaisuudesta. Arabella oli ikuisesti kiitollinen, että sirkus otti hänet luokseen - kyselemättä tai utelematta. Yhtymäkohtia löytyy Budapestissa tänä päivänä toimivaan sirkukseen, joka ottaa vastaan ukrainalaisia pakolaisia. 

Tärkeä elementti kirjassa on taide, jolla on ollut lohdutusta ja voimaa antava merkitys kautta aikojen - olipa sitten kysymys maalaamisesta, kirjallisuudesta, valokuvauksesta, runoudesta tai musiikista. Musiikista tulee kirjan nimikin.  

Se, mikä tekee kirjasta koskettavan ja erityisen lukukokemuksen, on tapa, jolla Hirvonen käsittelee ihmissuhteita. Läheiset ihmissuhteet  antavat iloa elämään sekä tuovat turvaa, rakkautta ja energiaa. Vaikeina aikoina läheisistä ihmissuhteista saa lohdutusta ja voimaa. 

Lämmin suositukseni tälle kirjalle. 

Kirja on luettu myös blogeissa Hemulin kirjahylly ja Ja taas kirja kädessä.

Matti Reinikka: G. B. Ryynäsen erinomainen ratkaisutoimisto

                                                                    
                                                    

                                                                  

 Matti Reinikka: G. B. Ryynäsen erinomainen ratkaisutoimisto. Momentum Kirjat. 2024. 291 sivua

Arvostelukappale kirjailijalta

"Kuten todettua, on kertomuksemme päähenkilö Gunnar Ryynänen ja hänen ratkaisutoimistonsa kantaa G. B. Ryynäsen nimeä. Mistä siis tulee tuo B? Voisiko se olla Benjamin? Ei voisi. Entä sitten Bradley? Ei osu sekään veikkaus oikeaan. No miten olisi Björn? Nyt osuvat arvaukset niin kauas, että lienee syytä paljastaa asian todellinen laita. B:n taustalla väijyy niinkin juhlava nimi kuin Beowulf. Mistä lienee moinen nimi keksitty Gunnarille, sitä ei taida muistaa enää kukaan. Mutta komea ja melko jylhäkin se kieltämättä on."

Neljäkymmentäkolmevuotias yläkoulun matematiikanopettaja Gunnar Ryynänen osallistuu koulun auditoriossa muiden opettajien lailla opettajien koulutuspäivään. Opetushallituksen asiantuntija on koulutuspäivän pääpuhuja. Gunnarilla on jo valmiiksi tunteet pinnassa alkuviikon oppilaskahnausten vuoksi. Kouluttaja maalailee trendikkäitä mielikuvia tulevaisuuden koulusta, johon eivät kuulu liitutaulut eikä perinteinen opetus. Mutta Gunnar on toista mieltä. "Sinähän taidatkin olla sellainen luolamiesopettaja", hänelle sanotaan. Se on Gunnarille liikaa. Työsuhde loppuu siihen. Nyt on aika miettiä jotakin ihan uutta ja erilaista.

Vaihtoehto löytyy ilman sen kummempia etsiskelyjä. Mökki järven rannalla Pahkaputaalla jossakin Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon seutuvilla on täydellinen löytö. Laiskottelu uudessa mökissä viehättää aikansa, mutta joutilaisuus ei kuitenkaan ole Gunnarin juttu. Gunnar päättää perustaa ratkaisutoimiston. Hän laittaa ilmoituksen paikalliseen lehteen: "Onko sinulla ongelmia? Hyvä! Anna Ryynäsen ratkaista ne! G. B. Ryynäsen erinomainen ratkaisutoimisto hoitaa arkaluontoisetkin tapaukset asiaankuuluvalla hienotunteisuudella." 

Sitten vaan odottamaan toimeksiantoja. Ja niitähän tulee, ihan laidasta laitaan. Lukion lehtorilta Eeva-Kaisa Batistinilta tulee ensimmäinen toimeksianto, mutta se osoittautuu leikkisäksi pilaksi. Seuraavaksi kirkkoherra Magnus Magnusen haluaa piiloutua, kun kiihkeät Westendin uusheränneet tulevat vierailulle. Päätetään haudata kirkkoherra maahan. Seuraavaksi Gunnarin kutsuu apuun terveyskeskuslääkäri Lisbe Lautuma, joka on varma, että hänen potilaansa inhoavat häntä, kun taas kunnanjohtaja Helene Uhlenbeckin ja hänen miehensä kanssa Gunnar suunnittelee jalkapallopelin uusilla säännöillä. Gunnarin suunniteltavaksi tulee myös hanke, jossa vanhemmille annetaan tukea ennen synnytystä ja synnyksen jälkeen. Kaikista toimeksiannoista Gunnar on selviytynyt, mutta kun tulee eteen haaste opettaa koiria puhumaan, se on jo liikaa. Ja vielä ennätetään vihkiä Magnusenille rakennettu luolasto, ja siinä ohella tehdään pieni ryöstökin. 

En osaa sanoa, mitä genreä kirja edustaa. Veijariromaani, seikkailuromaani vai jotakin muuta? Olipa genre mikä tahansa, teksti osui ja upposi. Vetävät ja hulvattomat juonen tapahtumat sekä naseva, osuva ja humoristinen tilannekomiikka olivat kirjan ehdottomia vahvuuksia. Vaikkakin  juttu meni välillä ihan överiksi, ei se haitannut. Yhtä kaikki, viihdyin Ryynäsen seurassa. Romaani on ihastuttavan hilpeää ja humoristista luettavaa, juuri sopivaa kesälukemista. 

G. B. Ryynäsen erinomainen ratkaisutoimisto osoittaa, että Reinikka on jo kokenut kirjoittaja, vaikkakin tämä teos on hänen esikoisromaaninsa. Reinikka on aiemmin julkaissut novellikokoelman Paleosynnyttäjät, mutta varmaankin romaanin kirjoittaminen on ollut hänen tavoitteenaan. Nyt ensimmäinen romaani on ilmestynyt, onnea siitä! Toivon, että Reinikka jatkaa kirjoittamista, niin mieluinen lukukokemus tämä kirja oli.