Lukupiirikirjana Antti Heikkisen Einari

Antti Heikkinen: Einari. WSOY. 2020. Storytel. Lukija Antti Heikkinen. 9 h 44 min. 

Helmikuun lukupiirikirjaksi olimme valinneet Antti Heikkisen Einarin. Raumalaiselle lukupiirillemme Heikkisen kirjat eivät olleet entuudestaan tuttuja. Einarin myötä lukupiiriläiset saivat tutustua Savossa laajalti tunnetun nilsiäläiskirjailijan tuotantoon. Antti Heikkisen, 38 vuotta, ensimmäinen romaani Pihkatappi ilmestyi vuonna 2013. Sen jälkeen häneltä on ilmestynyt kolme romaania ja seitsemän elämäkertaa. 

Einarissa on kysymys Einari Vidgrenistä (1943 - 2010), vieremäläisen Ponssen perustajasta. Heikkinen avaa kirjassaan Einarin elämää lapsuudesta alkaen ja tuo lukijalle näkyväksi Einarin tien vieremäläisen pienviljelijän perheen pojasta yhdeksi Suomen merkittävimmistä liikemiehistä. Jo lapsuudesta alkaen koneet herättivät Einarin mielenkiinnon. Koulunkäynti ei kiinnostanut, koneet sitäkin enemmän. Koulunkäynti jäikin lyhyeksi, kun Einari 14-vuotiaana lähti savottahommiin isänsä kanssa.

Einarin suuri unelma oli saada traktori metsäkuljetuksiin. Se ostettiinkin, mutta pian Einari kyllästyi traktoreiden huonoon kestävyyteen. Hän halusi itse suunnitella metsäkoneen. "Ainoa tavoite on se, että tehhään kestävä kone. Semmonen joka ei mäne heti rikki ja jonka korjaaminen ei syö niin pirusti rahoja." Sellaisen hän teki ja teki sen jälkeen uusia ja uusia koneita. 

Moni varmasti miettii yrityksen nimen syntyä. Kuka antaisi yritykselle nimeksi Ponsse? Syntyhistoriasta kerrotaan, että yritys sai nimensä Vieremän kylällä kuljeskelevasta sekarotuisesta Ponsse-koirasta. "Tuossahan teijän konneelle on nimi. Erkki ja Einari, hä. Ponsse. Tuokii ajjaa kuulemma jäniksen metästä ylös kelillä kuin kelillä. Eikös teijän konneen pitäs samalla tavalla tuuva puut immeisten ilimoille."

"Immeeset kysy, että mikähän se tuosta oekeen tulloo. Vastasin jotta Ponsse, mualiman paras mehtäkone."

Einari pyhitti koko elämänsä Ponsselle. Jokainen päivä oli taistelua Ponssen puolesta. Päivä päivältä, konemalli konemallilta mentiin eteenpäin, kunnes sitten pärjättiin. Palaute metsämiehiltä oli Einarille tärkeää. Hän suhtautui nöyrästi ja vakavasti reklamaatioihin, ja palautteiden viesti pyrittiin aina huomioimaan uusia malleja suunnitellessa. Näin syntyi luottamus ja hyvä yhteistyö Ponssen ja metsämiesten välillä. Mitä siitä, vaikka yritys piti kerran jo myydäkin. 

Menestyminen tuntui hyvältä, varsinkin kun taustalla oli niukka lapsuus ja yrityselämän hapuilevat alkuvuodet. Nyt oli mahdollisuus myös kuluttaa rahaa. Ja niin Einari tekikin. Hän rakennutti ison, näyttävän kotitalon, osti Bentleyn, osti ravihevosia ja vihonviimeiseksi vielä helikopterin. Valitettavasti perhe jäi kovassa vauhdissa viimeiselle sijalle.

Heikkinen toi Einarin meille lukijoille läheiseksi. Oli kiinnostavaa tutustua tähän sisukkaaseen ja periksiantamattomaan yrittäjään. Einari oli kansanmies parhaimmillaan, niin silloin kun hän aneli vekselin takaajia ympäri kylää kuin myös silloin, kun pohdittiin koneiden toimintaa työntekijöiden kanssa. Kunnianhimoa Einarissa oli kyllin kyllin. Hän halusi olla paras lajissa kuin lajissa olipa kyse autourheilusta, ravihevosista tai metsäkoneista.

Einarissa on käytetty runsaasti savon murretta. Murre ei tuottanut vaikeuksia lukupiiriläisillemme, päinvastoin murre toimi positiivisena lisänä ja sai aikaan lupsakkaan vaikutelman. Kun oli kyse nimenomaan Einarista, yleiskieli olisi saattanut kuulostaa epäuskottavalta. Äänikirjana Einari toimi hyvin, varsinkin kun itse kirjailija on lukijana. 

Einari oli kiinnostava lukukokemus. Uskomme, että kyllä Einari itsekin olisi tykännyt kirjasta. Pluspisteitä annoimme 

* savon murteesta
* sujuvasta kielestä
* laajasta taustatyöstä ja haastatteluista
* inhimillisestä ja realistisesta lähestymistavasta
* valokuvaliitteestä (63 kuvaa)
* metsätyön historian dokumentoinnista.

Kirja sai meiltä arvion 4,3. 

Eräs lukijoistamme totesi, että kirjasta ja Einarin elämästä saisi kiinnostavan elokuvan.