Olli Marttila: Safaritarinoita. Tammi. 2023. 181 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Samoihin aikoihin luonto alkaa puhua entistä vahvemmin, eikä jää epäselväksi, että olemme keskellä suurpetojen temmellyskenttää. Vanhastaan tiedetään, että sateen aikaan pedot riehaantuvat tavallista villimmäksi. Tätä totuutta meidän ei tarvitse tutkia tietosanakirjasta. Hyeenoja ujeltaa siellä täällä ja leijonat pistävät parastaan. Rymäkkä karjunta kantautuu korviimme lähes kaikista ilmansuunnista. Vierellämme myllertävältä virralta kuuluu virtahepojen mahtipontista röhkintää."
Jos joku lukijoista on käynyt safarimatkalla Tansaniassa, on hyvin todennäköistä, että hän on tullut tutuksi Olli Marttilan, todellisen Tansania-asiantuntijan, kanssa. Olli Marttila on muuttanut Tansaniaan vakituisesti vuonna 2012. Sitä ennen, aina vuodesta 2001 lähtien, hän oli tutustunut maahan ja villieläimiin Tanzania Wildlife Research Instituten tutkijana. Tutkimustyön ohella Marttila on viettänyt Tansanian erämaissa satoja öitä ja myös vetänyt kymmeniä ellei satoja kansainvälisiä villieläinsafareita. Hän on myös kirjoittanut joukon Tansaniaa käsitteleviä kirjoja. Itselleni tutuimmaksi on tullut Marttilan Tansania-trilogia: Norsuja tiellä (Tammi 2002), Suuri Savanni (Auris 2003) ja Afrikan arkki (Auris 2004). Vuonna 2018 ilmestyi teos Savannimaa: Tansanian kansallispuistot (Pitlane).
Safaritarinoita pitää nimensä mukaisesti sisällään erilaisia safareihin liittyviä tarinoita. Niissä näyttäytyy Afrikan luonto upeana niin kauneudessaan kuin armottomuudessaan. Välillä lukija saa kunnon naurut safareilla sattuneista kommelluksista, välillä taas pitää jännittää turistien tai eläinten puolesta.
"Leijonat ovat Afrikan savanniluonnon hyvinvoinnin merkittävä ilmentäjä."
Turistit tulevat safareille erilaisin odotuksin. Villieläimet ovat se kaikkein odotetuin juttu. Tansaniassa harva turisti pettyy, niin runsas on eläimistö ja niin hyvin Marttila osaa viedä safariporukkansa oikeisiin paikkoihin. Useimmiten nähdyiksi tulevat leopardit, gepardit, gnuut, antiloopit, virtahevot, leijonat, norsut, afrikanpuhvelit, niilinkrokotiilit, seeprat ja jopa savannikoirat. Monelle turistille Tansanian safari on ensimmäinen safarikokemus. Hyvän peruskunnon lisäksi turisteilta vaaditaan myös tiettyä rohkeutta. Marttilan safareilla ei yövytä kansallispuistojen luksuslodgeissa, vaan melko vaatimattomissa teltoissa, jotka Marttilan apujoukot käyvät pystyttämässä etukäteen keskelle savannialuetta. Samoin keittiö kulkee mukana. Näin ollaan luonnon ja villieläinten keskellä kaiket päivät ja yöt. Eivätkä eläimet ole hiljaisimmillaan yöaikaan, sen saavat turistit kokea.
Marttila kuljettaa lukijaa ympäri Tansanian luontokohteita. Tulee esille kiinnostavia paikkoja, mm. Tanganjikan karut kankaat, joista David Livingstone 150 vuotta sitten halusi ottaa selvää. Livingstonea ei kuulunut takaisin, ja niinpä toinen löytöretkeilijä Henry Stanley lähti etsimään kadonnutta, löysi hänet ja jätti historiaan kuulun lausahduksen: "Dr. Livingstone, I presume."
Marttila on safariopas parhaimmillaan. Hän tuntee seudut ja tuntee eläimet. Jos liikkuu erämaissa jalkapelillä, kannattaa pitää isoa äläkkää, jos kohtaa villieläimen. Eläin, joka ei reagoi elämöintiin, on poikasensa kanssa liikkuva norsu. Ja silloin norsu on todella vaarallinen, paljon vaarallisempi kuin vaikkapa leijona tai virtahepo. Jos villieläimet asettavat haasteita safariporukoille, aivan yhtä haastava on Afrikan luonto. Joissakin paikoissa tuuli on niin ankaraa, että se vie teltat mukanaan, mutta haastavinta ovat sateet, jotka tulevat yllätyksellisesti ja paikoin niin voimakkaina, että tiet katoavat ja matkan teko keskeytyy, kun autot väistämättä uppoavat liejuun.
Safarin järjestäminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja valmistautumista. Ammattitaitoinen ja luotettava apuhenkilöstö on äärettömän tärkeä. Vuosien mittaan Marttila on onnistunut löytämään luotettavia afrikkalaisia apumiehiä, mutta vaikeaa se on ollut. Pettymyksiltä ei ole voitu välttyä. Suomalaisen tai eurooppalaisen on vaikea ymmärtää, että lähes jokainen tansanialainen vetää omaan pussiinsa ja huijaa rahavaroja niin paljon kuin vain on mahdollista. Ja valkoisiahan on lupa jallittaa, merkitseehän vaalea ihonväri väistämättä rahaa.
Kirjan upeaa kuvitusta |